Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marja Helanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marja Helanen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. elokuuta 2018

Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär

Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär
Englanninkielinen alkuteos The Daughter of Sherlock Holmes (2017)
Suomentanut Marja Helanen
Kansi Susanna Appel
Bazar 2018
329 s.






Suhtauduin varovaisen kiinnostuneesti Sherlock Holmesin tyttäreen. Holmes on jonkinlainen pyhimys, joten en ollut ollenkaan varma, haluaisinko seurata hänen tyttärensä tekemiä tutkimuksia. Tai haluaisinko hänellä olevan tytärtä ylipäätään. Tutkapari Holmes & Watson on klassikko, olisiko seuraavan sukupolven versio vain laimea kopio? Toisaalta halusin lukea "kiehtovan murhamysteerin 1900-luvun alun Lontoosta", vähäverisen tarinan jossa äly näyttelee suurempaa roolia kuin tekninen tutkinta. Halusin palata ajureiden ja hevoskärryjen maailmaan selvittämääm, miten siellä suhtaudutaan aktiiviseen ja teräväpäiseen naiseen. 

Charles Harrelston menehtyy vähintäänkin epäilyttävissä olosuhteissa. Poliisin mukaan kyseessä on tapaturma, tai jopa itsemurha, mutta vainajan perhe ei hyväksy selitystä. Perhe pyytää apuun tohtori Watsonin - nyt jo iäkkään  miehen - joka poikansa kanssa alkaa tutkia asiaa. Pian tie vie heidät Joanna Blalockin luo. Blalock on Sherlock Holmesin tytär, ja erinomaisen nokkela. Hän on kiinnostunut monista asioista, lukenut paljon, osaa tehdä monimutkaisia päättelyketjuja ja havaitsee seikkoja jotka muilta jäävät huomaamatta. Ennen pitkää Blalock ja Holmesit uskovat tietävänsä murhaajan ja motiivin, mutta kuinka löytää todisteet? 

"Entä tuo pyöreä murtuma päälaessa?" kysyin. "Miten se voisi johtua putoamisesta?"
"Ei mitenkään", Joanna sanoi ja tuli viereeni nähdäkseen paremmin. Hän tarkasteli vaurioitunutta kalloa ilkeää näkyä säikkymättä ja katsoi sitä vielä uudemman kerran päälakeen keskittyen. Kauan mietittyään hän otti läheiseltä alustalta kumihanskan, veti sen käteensä ja työnsi sormen pyöreään murtumaan. "Aika selkeä ympyrä. Karheat reunat."
"Kun ruumis pompahti, kuten poikasi kuvaili, ehkä kova graniitti aiheutti toisenkin murtuman", isäni veikkasi. 
"Siitä ei seuraisi näin pyöreää jälkeä", Joanna vastasi heti. "Tällainen murtuma syntyy pyöreäpäisen aseen iskusta."
"En tiedä ainuttakaan asetta, johon tuollainen kuvaus sopisi", isä sanoi.
"Voi, niitä on lukuisia", Joanna ilmoitti, riisui verisen hanskan ja heitti sen roskiin. "Listan kärkeen sijoittaisin vasaran."

Tykkäsin tästä kovasti. Tarina tasapainoilee vakavan ja huvittavan välillä olematta sen enempää synkkä kuin hömppä. Se on viihdyttävä, paikoin humoristinen. Se vetää lukijan mukaan syvälle tarinaan, saaden tämän ajoittain tuntemaan itsensä hupsuksi, ei ehkä tyhmäksi mutta heikoksi havainnoitsijaksi. 

Henkilöhahmot ovat eläväisiä. Vanhempi Watson on menettänyt hiukan terävyyttään, mutta kyllä hänen aivonsa pelaavat riittävän hyvin edistääkseen tutkimuksia. Nuorempi Watson ei (tietenkään) ole isänsä veroinen tarkkaavaisuudessa, toki syynä voi olla se että hän taitaa olla kiinnostuneempi havainnoimaan Joanna Blalockia kuin vainajaa tai tapahtumapaikkaa. Blalock on mahtava vahva naishahmo, joka ottaa tarvitsemansa tilan ja ajan. Hämmästyttävää sinänsä, että Scotland Yard antaa hänen huseerata täysin vapaasti, vaikkakin taustatukena on tohtori Watson. 

Kirjan nimestä en erityisemmin pitänyt, mielestäni se on turhan osoitteleva. No, se on pieni puute muuten mainiossa opuksessa. 

Helmet-lukuhaasteeseen sijoitan tämän kohtaan 48, "haluaisit olla kirjan päähenkilö". En välttämättä haluaisi tutkia murhia, mutta haluaisin olla yhtä tarkkaavainen ja nokkela kuin Joanna Blalock. 

Sherlock Holmesin tytär on luettu myös blogeissa Yöpöydän kirjat, Tuntematon lukija, Kaksi sivullista, Amman lukuhetki ja Bibbidi Bobbidi Book.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta
Englanninkielinen alkuperäisteos Letters from Skye (2013)
Suomentanut Marja Helanen
Bazar 2015
330 s.
Kustantajalta saatu arvostelukappale





Kun ensi kertaa kohtasin Kirjeitä saarelta - kirjan kanssa, kiinnostuin heti. Kaksi aikakautta, kaksi rakkaustarinaa, salaisuuksia, kohtalon oikkuja... 

Kirjan tarina etenee kahdessa aikatasossa, ensimmäisen ja toisen maailmansodan ympärillä. 1910-luvulla Skyen saarella asuva Elspeth saa ihailijakirjeen Daveyltä. Tämä on joutunut viipymään sairaalassa ja sattunut siellä lukemaan Elspethin runokirjan. Kirje saa Elspethin hämmennyksiin. Ihailijapostia, hänelle! Kohteliaana naisena hän tietysti vastaa kirjeeseen, johon Davey vastaa, jonka kirjeeseen Elspeth vastaa... Suuri meri ja Elspethin pelko astua veneeseen ovat heidän välissään, mutta vuosien saatossa he tutustuvat, ihastuvat, rakastuvat. Heidän rakkautensa on kuitenkin mahdoton, sen tiellä on ylittämättömiä esteitä.

Toisen maailmansodan aikana Elspethin tytär Margaret elää omaa rakkaustarinaansa Paulin kanssa. Se on Elspethille vaikeaa; kolmekymmentä vuotta on kulunut hänen ja Daveyn kirjesuhteesta mutta häneen sattuu yhä. Eräänä päivänä hän katoaa, ja Margaret joutuu lähtemään pitkälle selvitysmatkalle löytääkseen hänet ja saadakseen tietää totuuden.

Rakas Finlay-eno,

en voi kysyä äidiltä. Hän on poissa. Hän lähti.

Viime kuussa meidän kadullemme putosi pommi. Meille ei koitunut suurta vahinkoa, mitä nyt ikkunoita särkyi, mutta löysin pirstaleiden joukosta kirjeitä, joita en ollut ennen nähnyt. Pinoittain kirjeitä. Sen kirjeen, jonka noukin käteeni, oli joku amerikkalainen Davey osoittanut jollekulle Suelle. En tiedä, keitä he ovat tai mitä muissa kirjeissä luki, sill seuraavana aamuna sekä äiti että kirjeet olivat poissa. 

En siis voi kysyä häneltä. En edes löydä häntä. Jollen olisi epätoivoinen, miksi ihmeessä yrittäisin tavoittaa salaperäisiä enoja?

Margaret

Jonkin aikaa luettuani koin tavattoman tuttuuden tunteen. Tiesin, etten ollut lukenut tätä kirjaa aiemmin, joten mietin mistä on kyse. Sitten tajusin: rakkaudesta tietenkin. Rakkaustarinoita on kirjoitettu tuhansittain, niin myös tällaisia joissa on rutkasti vastoinkäymisiä, väärinkäsityksiä ja pettymyksiä. Kirjeitä saarelta ei suinkaan ole ensimmäinen romaani, jossa aikuinen lapsi huomaa vanhemmallaan olevan salaisuuden ja lähtee selvittämään sitä. 

Tuttuus ei kuitenkaan haitannut, tavallaan se toi tietynlaista turvallisuuden tunnetta. Loppukin oli varsin ennalta-arvattava. Mutta silti, mukana on sen verran persoonallisuutta tai erikoisuutta, että Kirjeitä saarelta erottuu joukosta ja jättää pysyvän muistijäljen.

Kiehtovin piirre on tietenkin teoksen kirjemuoto. Kaikki mitä tapahtuu, kaikki mitä sanotaan, kaikki mitä lukija saa tietää välittyy kirjeistä. On aika huikeaa lukea Elspethin ja Daveyn rakkaustarinan kehittymistä, kun niin paljon tapahtuu näkymättömissä, kirjeiden välillä. On sekä hämmästyttävää että ilahduttavaa huomata, miten tunteet kehittyvät kuukausien kuluessa vain kirjoitusten avulla, ilman tapaamista. Toki tätä tapahtuu nykyäänkin mutta nopeampaan tahtiin erilaisilla deittisivustoilla, mikä ei ole ollenkaan sama asia kuin tuhat kertaa romanttisemmat kirjeet. 

Kuten edellä sanotusta voi päätellä, pidin kirjasta kovasti. Kirjemuoto sai minut ihastelemaan myös sitä, kuinka täyteläinen kuva henkilöhahmoista syntyy sitä kautta, mitä he kirjoittavat ja mitä heille kirjoitetaan. 

Blogeissa kirjaa on luettu valtavasti, arvion ovat kirjoittaneet muun muassa Sara, Kirjakaapin kummitus, Mai Laakso, Sirri ja Maija