Sōsuke Natsukawa: Kissa joka suojeli kirjoja
Japaninkielinen alkuteos Hon o mamorō to suru neko no hanashi (2017)
Suomentanut Raisa Porrasmaa
Tammi 2021
182 s.
Kissat ovat ihania, useimmiten myös kaunokirjallisuudessa. Silti Helmet-lukuhaasteeseen oli yllättävän vaikea löytää kohta 32, "kirjan kansikuvassa tai takakansitekstissä on kissa". Kansia kyllä löytyy, mutta haluaisin aina tykätä myös sisällöstä.
Syksyn uutuuksissa törmäsin Kissaan joka suojeli kirjoja, sen aihe vaikutti kiinnostavalta. Teini-ikäinen Rintarō perii isoisän kuoltua tämän omistaman kirjakaupan. Kauppa on hiljainen, asiakkaina näyttäisi nyt olevan pelkästään Rintarōn pari koulukaveria. Päivät soljuvat ohi, isoisää surren. Koulukaan ei enää kiinnosta, sillä Rintarōn pitäisi pian muuttaa tuntemattoman tädin luo.
Vaan eipä aikaakaan kun kauppaan ilmestyy puhuva kissa, joka tarvitsee Rintarōn apua kirjojen pelastamiseen. Tiikeri-kissa johdattaa hänet labyrintteihin, jonne pääsee sopivasti suoraan kirjakaupasta. Tiikeri pystyy opastamaan Rintarōa, mutta tämän täytyy saada ihmiset luopumaan kirjojen vahingoittamisesta. Puhuminen on se keino, jolla ihmiset on herätettävä huomaamaan kirjojen ainutlaatuisuus ja se, että ne kuuluvat kaikkien saataville kokonaisuudessaan, ei vitriineihin vangittuna tai pahimmillaan yhden lauseen lyhennelminä.
"Puhuva kissa", Sayo pamautti.
Kissa vavahti ällikällä lyötynä.
Sayo oli selvästi nähnyt kissan. Nyt hän kääntyi kohti kaupan perällä avautuvaa käytävää, joka hohti sinertävää valoa, ja mykistyi hetkeksi.
"Mitä ihmettä!"
Rintarō seurasi Sayon katsetta ja vei taas kätensä varovasti silmälasien sangalle.
"Etkö puhunut jotain erityisistä ehdoista?"
"Niin pitäisi kyllä olla..." Yleensä levollinen kissa oli äkkiä harvinaisen poissa tolaltaan. "Uskomatonta."
"Rintarō", Sayo kuiskasi häkeltyneenä. "Minä näen jotakin outoa."
"Sepä hyvä, luulin olevani ainoa."
Sayo ei osannut vastata mitään Rintarōn heittoon.
Kissa oli kuitenkin jo ehtinyt saada takaisin luonteenomaisen tyyneytensä. Se astahti Sayon eteen ja kumarsi juhlavasti.
"Olen Tiikeri, raitakissa. Tervetuloa kirjojen labyrinttiin."
Kissan käytös oli yllättäen muuttunut sulavan hienostuneeksi.
"Olen Sayo Yuzuki", Sayo vastasi hieman empien. Seuraavalla hetkellä hän kuitenkin ojensi siron kätensä silittämään kissaa.
"Voi miten söpö!"
Sayon kirkas ääni sai sekä Rintarōn että kissan silmät pyöristymään.
Osaan seikkailuista Rintarō saa siis mukaansa luokkakaverinsa Sayon. Labyrintit eivät itsessään ole vaarallisia, mutta niissä on aina yksi henkilö, jonka kohtaaminen arveluttaa. Onneksi kirjoja vahingoittavat eivät ole ihmisille väkivaltaisia, joten asiat hoituvat todellakin vain puhumisen voimalla. Näin kirja pysyy tunnelmaltaan pääosin lempeänä. Pidän myös siitä, että pahikset ovat tavallisia ihmisiä, eivät yliluonnollisia olentoja. On myös hyvä, että heillä on perusteet toiminnalleen, niin ettei heitä esitetä yksipuolisina, vinksahtaneina kirjojen vihaajina.
Sivumäärä on vähäinen, mutta tässä jos missä on sivujaan suurempi kirja. Siinä on paljon viisaita sanoja, ja ainakin minua se herätteli monin tavoin. Tapanani on lainata kirjastosta valtava kasa kirjoja, joita en sitten ehdi lukemaan vaan joudun uusimaan lainat monta kertaa. Eli kirjat pölyttyvät makuuhuoneeni nurkassa, sen sijaan että ne olisivat kirjaston hyllyssä muiden ulottuvilla. Minulla on kyllä olemassa lukulista, johon lisään kiinnostavan oloisia kirjoja, eli ne olisivat tiedossani vaikka eivät lojuisi kotonani. Samoin mietin kirjojen silppuajaa, että aika monella lukeminen on mennyt suorittamiseksi. Pitäisi ehtiä lukea kaikki kiinnostava, jolloin ei ehkä olekaan aikaa paneutua lukemiseen, vaan silmät kiitävät sivulta toiselle hurjaa vauhtia, tai äänikirjaa kuunnellaan jopa kaksinkertaisella nopeudella. Tässä mietin, että osaisinko kertoa edes muutamalla sanalla jotain kaikista tänä vuonna lukemistani ja kuuntelemistani kirjoista? Tällä hetkellä luettuja on 83 ja kuunneltuja 40.
Helmet-lukuhaaste on vihdoinkin valmis, perinteisesti aivan viime tipassa ja niin, että joulukuussa on tullut tarve etsiä kirjoja haastekohtiin. Postauksia on tullut reippaasti tiheämmällä tahdilla joulukuussa kuin muuten. Alkuvuonna kuvittelin, että haaste olisi helpompi saada täyteen ja että se valmistuisi jo alkusyksystä. On kuitenkin käynyt niin, että hurjan monet lukemani kirjat eivät ole sopineet vapaana oleviin haastekohtiin. Monen monituista kertaa olen lukiessa miettinyt, että tämä sopisi johonkin haastekohtaan, mutta olin sen numeron täyttänyt jo aikaisemmin.
Tänään julkaistaan ensi vuoden Helmet-lukuhaaste, en sitä vielä ole nähnyt mutta uskoisin olevani mukana. Muutamaa lukemaani kirjaa olen pantannut sillä ajatuksella, että jospa ne sopisivat ensi vuoden haastekohtiin. Ja jos nyt seuraava Helmet-haaste valmistuisi vaikka lokakuussa, niin jäisi loppuvuoden paine pois :D Isoin hankaluus on aina siinä, että sopivia kirjoja löytyisi, mutta kun haluaisin myös pitää lukemastani. Odottavin mielin siis kohti tulevaa vuotta!
