Elly Griffiths: The Midnight Hour

 

Elly Griffiths: The Midnight Hour

Quercus 2021

345 s. 

Elly Griffiths on tuottelias kirjailija, ja myös siitä harvinainen, että hän kirjoittaa useaa sarjaa samaan aikaan. Ruth Gallowayn seikkailuja on saatu suomeksi jo monta osaa, Harbinder Kaur sai vastikään ensiesiintymisensä suomeksi. Sen sijaan Stephens & Mephisto -sarja odottaa yhä suomennosvuoroaan, vaikka se onkin edennyt kuudenteen osaan. 

Tätä viimeksi mainittua voi kutsua myös Brighton-sarjaksi, ja se ehkä olisikin osuvampi nimitys, sillä nyt entiset armeijatoverit Edgar Stephens ja Max Mephisto ovat taustahahmoja. Edgar on edennyt korkealle poliisissa, eikä juuri enää näyttäydy kentällä. Pääroolissa onkin nuori naiskonstaapeli Meg. Max puolestaan on menettänyt asemansa taikurina, sillä televisio on jyrännyt näyttämötaiteen yli. Pienet roolit elokuvissa sekä avioliitto Hollywoodin supertähden kanssa takaavat kuitenkin sen, ettei hänen nimensä unohdu. 

Aikaisempia suurempaan rooliin nousee tässä etsivätoimisto Holmes & Collins. Edgarin vaimo Emma joutui hylkäämään poliisinuransa avioliiton vuoksi, mutta hän on toimittajaystävänsä Samin kanssa perustanut etsivätoimiston. 

Nyt Meg ja Emma kohtaavat usein, sillä he työskentelevät saman tapauksen parissa. Teatterimoguli Bert Billingham on murhattu, ja yksi hänen lapsistaan epäilee äitiään Verityä murhaajaksi. Verity väittää olevansa syytön, ja palkkaa Holmesin & Collinsin selvittämään tapahtumien kulkua. Sekä poliisi että etsivät pääsevät mukaan teatteribisneksen maailmaan, paikkaan jossa ystäviä on vähän ja vihollisia paljon. Kun mukana on joukko esiintyviä taiteilijoita, ei ole helppo selvittää kuka puhuu totta ja kuka valehtelee silmääkään räpäyttämättä. 

"Bert Billington! Amazing!"

DI Willis sighed. "You've no idea who he is, have you?"

"No," said Meg. "Sorry." She didn't remind her boss that she was born in 1945 and so didn't share his happy memories of the war years and whenever it was that this Bert Billington was famous. What was an impresario anyway?

"He owned theatres," said DI Willis, in a patronising voice that made Meg think that he wasn't sure either. "And he produced shows. He was married to Verity Malone". This name was definitely said as if it should mean something. And it did stir a faint memory in Meg's brain. Something to do with feathers and shiny satin. 

"The singer?"

"Yes. The one and only Miss Malone." The DI sounded like he was quoting now. "She started out as a dancer but she was really famous as a singer in the 1920s. My mun and dad went to see her once. At the Croydon Empire."

"I think my dad had a picture of her." The memory was coming into focus: brilliant smile, costume that was little more than a corset, plus feather boa. "My mum used to say it was indecent." Strangely, though the picture had been black and white, Meg's memory of it was in technicolour, yellow hair and red lips, the boa a brilliant, clashing pink. 

"Well, we're going to see her now," said the DI. "They live in Tudor Close in Rottingdean. Get your stuff together."

Meg jumped up with alacrity, What "stuff" did the DI think she needed? Women police officers were meant to carry handbags but Meg never bothered. She was in uniform and she stuffed her purse into her jacket pocket. It was a rare treat to get out of the station on a job that wasn't traffic duty or pounding the beat. From across the room, her colleague, DC Danny Black, pulled a gorilla face at her.

Pidän sarjassa erityisesti siitä, että se etenee ajallisesti. Avausosassa The Zig Zag Girl oltiin vuodessa 1950, ja sodan läheisyys näkyi. Nyt ollaan vuodessa 1965. Pidän siitä, kuinka ihmiset ja ympäröivä yhteiskunta muuttuvat ja kehittyvät. Pidän siitä, että sarjan eri osissa päähenkilöiden välinen roolitus muuttuu. Tässä pidin erityisesti siitä, että vaikka mukana on sekä poliiseja että yksityisetsiviä, heidän välillään ei ole kilpailua vaan yhteistyötä. Tietoja jaetaan mukisematta eikä kuluteta voimia reviirikiistoihin. 

Tarina etenee varsin verkkaisesti eikä siinä juuri ole jännitystä. Se on Griffithsin tyyli muutenkin, joten sellaista tietää odottaa kirjan aloittaessaan. Sen sijaan henkilöhahmoihin tutustutaan varsin syvästi; myös sivuhenkilöistä saadaan paljon tietoa eri hahmojen kertomana. Onkin helppo tuntea kulkevansa mukana tarinassa. 

Kovasti toivon, että tämäkin sarja saataisiin jossain vaiheessa suomeksi. Tämä jos mikä on cozy crimea, plussana erilaiset ja persoonalliset tapahtumaympäristöt. 

Elly Griffiths: Now You See Them

 

Elly Griffiths: Now You See Them

Querqus 2019       

354 s. 

Muutama vuosi sitten kirjoitin Stephens & Mephisto -sarjan avausosasta The Zig Zag Girl, ja nyt olen edennyt jo sarjan viidenteen osaan. Avausosa sijoittui vuoteen 1950 ja neljäs vuoteen 1953, eli ne olivat ajallisesti tiiviitä. Päähenkilöt poliisi Edgar Stephens ja taikuri Max Mephisto tapasivat usein, eikä maailma ollut ehtinyt välissä muuttua paljoakaan.  Nyt ollaan vuodessa 1964, ja moni asia on toisin.

Max on muuttanut tyttärensä Rubyn kanssa Amerikkaan ja he ovat esillä enemmän televisiossa kuin lavalla. Nyt yli viisikymppinen Max kipuilee lapsuusmuistojensa kanssa, eikä oikein tiedä missä hänen kotinsa on. Edgar on edennyt urallaan komisarioksi ja on kolmen lapsen isä. Miesten tiet kohtaavat yli 10 vuoden tauon jälkeen heidän yhteisen tuttunsa hautajaisissa. Max ei kuitenkaan palaa Amerikkaan, vaan jää Englantiin mahdollisen elokuvaroolin takia. Kun Edgar alkaa  tutkia kadonneen teinitytön tapausta, ei kestä kauaa ennen kuin kadonneita on lisää. Pian tapaus tulee Maxin ja Edgarin lähelle. Tapausta tutkitaan poliisissa mutta myös sen ulkopuolella. Toimittaja Sam sekä entinen poliisi Emma lyövät viisaat päänsä yhteen, ja keksivätkin paljon sellaista mikä poliiseilta jää huomaamatta. Vaan ehtivätkö eri tahot hätiin ennen kuin on liian myöhäistä?

Emma thought of Rhoedean: of the chapel with the naval flags hanging from the rafters, of playing hide-and-seek in the rough ground they called Spiders, of the 'bunny runs' between the houses. For the second time that evening she felt near to tears. It didn't help to hear Mag Connolly described as bright either.
'Did they look in the tunnel?' she asked.
Edgar looked up. 'What tunnel?'
'There's a secret tunnel inside the school leading down to the beach.'
'A secret tunnel?'
'Well, not exactly secret but it's only opened once or twice a year. We used to be made to scrub the steps as a punishment.'
'That sounds positively Dickensian,'
Emma waved this away, annoyed at the teasing note in Edgar's voice. 'Maybe Rhonda got away that way. She could have gone through the tunnel and into Brighton on the undercliff walk. Ed!' Emma grasped his arm, all tears forgotten. 'Let's go there now! You could get the keys from the caretaker. I know the way. We could be there in ten minutes.'
Edgar smiled. 'How could we leave the children? I'll tell Bob to send a couple of PCs in the morning.'
Upstairs, Jonathan started to cry again.

Luin neljännen ja viidennen osan peräkkäin, joten muistin hyvin nelosessa tavatut Samin ja Bobin ja pidin siitä, että he saavat tässä enemmän roolia. 

Tarina on hyvä, mutta koin sen jossain määrin irrallisena sarjan osana. Ehkä suurin syy on se, että neljä ensimmäistä osaa tapahtuvat niin lähekkäin ja liittyvät niin tiukasti sirkukseen, teatterin lavaan ja esiintymiseen liveyleisölle. Nyt taikatemput ja teatterit ovat poissa, tilalle on tullut populaarikulttuuri tv-tähtineen ja kirkuvine faneineen. Toki viides osa sijoittuu vuosikymmentä aiempia myöhemmäksi, mutta koin kuilun liian isoksi. Olisin kaivannut yhtä väliosaa, 60-luvun taitteeseen sijoittuvaksi. Tämän osan Beatles tulee liian yllättäen vastaan. 

Tarinan yhteiskunnallinen osuus on naisen aseman pohdinta. Sam on hyvä toimittaja, mutta kokee pettymyksiä ja alentavaa kohtelua aina, kun hänet mieheksi olettavat saavat tietää hänen olevan nainen. Päätoimittaja näkisi hänet mieluummin kahvinkeittäjänä kuin kirjoittajana. Emma puolestaan on saanut hyvästellä ammattinsa mentyään naimisiin, ja on "tuomittu" jäämään kotiin. Hän ei halua palkata lastenhoitajaa ja jättää lapsia tämän huomaan, mutta silti turhautuu kun häntä ei enää nähdä muuna kuin vaimona ja äitinä. Ihan kuin hänen älynsä olisi lakannut olemasta vain siksi, että hänellä on perhe. Emma ja Sam käyvätkin omaa taistoaan muistuttaakseen taidoistaan ja tuodakseen esiin sen, että he eivät ole pelkkiä koristeita vaan heistä voi olla hyötyö myös esimerkiksi rikosten selvittämisessä. Koin lukijanakin välillä suurta turhautumista siitä, että naisten kykyjä on väheksytty ja suorastaan heitetty hukkaan. Moni asia on edennyt sitten 1960-luvun, mutta yhä vieläkin on luutuneita asenteita tietyissä asioissa. 

Mielenkiinnolla odotan, jatkuuko sarja vielä. Loppu antaisi sille mahdollisuuden mutta toisaalta, kuinka paljon Stephensistä ja Mephistosta saa enää irti? Ovatko he jo ajautuneet liian kauas toisistaan ja yhteisestä historiastaan toisessa maailmansodassa? 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 8, "kirja, jossa maailma on muutoksessa". Se sopisi myös esimerkiksi kohtiin 14, "kirja on osa kirjasarjaa" ja 27, "kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa".

Elly Griffiths: The Zig Zag Girl

Elly Griffiths: The Zig Zag Girl
Quercus 2014
328 s.

Selailin kerran Elly Griffithsin nettisivua ja huomasin, että kappas vaan, hän kirjoittaa Ruth Galloway - sarjan lisäksi toistakin, Stephens & Mephistoa. Pakko siihenkin oli tutustua :)

Tarina sijoittuu vuoteen 1950. Sota on ohi, tuhoja korjattu ja elämä jatkunut. Edgar Stephens palveli sodassa salaisessa ryhmässä nimeltä Magic Men. Joukkion tarkoitus oli luoda illuusioita siitä, että brittiarmeijalla oli enemmän varusteita ja suurempia suunnitelmia kuin mitä todellisuudessa oli. Nimi tuli siitä, että osa porukasta oli - ja on yhä - taikureita, illusionisteja, mentalisteja. Vuosi 1950 tuo miehet takaisin yhteyteen. Löytyy ruumis, raa'asti murhattu nainen. Poliisina työskentelevä Edgar oivaltaa pian, että surmatapa mukailee taikatemppua. Toinen ruumis noudattaa toista taikatemppua, ja pian Edgar saa kirjeen jossa kerrotaan mikä on kolmas temppu. Kuka on seuraava uhri ja mitä tekemistä murhilla on sota-ajan kanssa? Keneen voi luottaa, kun pelissä on mukana mielenhallitsijoita, pokerinaamoja? Poliisina Edgar ehkä rikkoo sääntöjä kertoessaan tapauksesta ystävälleen taikuri Max Mephistolle, mutta koska juttu liippaa niin läheltä heitä, hän haluaa tämän olevan sekä tietoinen tapahtumista että varuillaan.

'Goodbye then.' Edgar went to raise his hat and realised that he wasn't wearing one. 'Good luck for the rest of the week.'

'Thank you,' said Ruby. 'It's not easy, being stabbed to death every night.'

Something in the way she said this made Edgar feel suddenly afraid. He wanted to tell her not to go back to the theatre, not to enter the cabinet and face the shining swords. But Ruby was smiling so he had to smile too, raise his non-existent hat and say that he hoped they'd meet again some day.

It was only as he was nearly back at the station when he remembered that, in the theatrical world, the words 'good luck' are considered extremely unlucky.

En oikein osaa pukea sanoiksi mitä kirjasta ajattelen. Taikureiden kiertolaiselämästä oli kiinnostavaa lukea, siitä miten hankalaa elannon hankkiminen on ja miltä tuntuu kun joka viikko on uusi kaupunki ja uusi yleisö. Miltä tuntuu, kun ammattitaito on lunastettava aina uudelleen. Ja kuinka naisten asema on olla avustajana; joku rohkea haaveilee olevansa päätähti mutta matka sinne on pitkä. Hahmokaarti on kovasti miesvoittoinen mutta se ei häirinnyt minua. 

Verkkaisesti etenevä poliisintyö teki lukemisesta rentouttavaa. Ei stressaavaa valvontakameroiden nauhojen tuijottelua, ei tuskailua laboratoriotulosten odottelusta, ei tutkittavia kännyköitä tai tietokoneita... Niiden tilalla haastatteluja, joskus jopa sellaisia jotka vaativat parin päivän matkustamista. Etsitään osoitteita, lähetetään kirjeitä, soitetaan lankapuhelimella, kohdataan ihmisiä kasvokkain. 

Jos jotakin olisin halunnut lisää niin ajan yhteiskunnan kuvausta. Ihan fyysistä kuvailua siitä, miltä talot näyttävät Brightonissa ja Hastingsissa. En tiedä, pommitettiinko niitä sodassa vai ei, mutta olisin halunnut kuvausta joko sodan tuhoamasta tai sodassa säästyneestä ympäristöstä. Kirjan sivumäärä on dekkarille normaali, mutta fontti on tosi isoa ja väljää, eli lisää olisi mahtunut ilman pelkoa tiiliskivimäisyydestä. 

Helmet-lukuhaasteeseen saadaan kohta 3, "kirja aloittaa sarjan". Sen verran mielenkiintoinen parivaljakko Stephens & Mephisto on, että toisen osan laitoin jo varaukseen. Toivottavasti tämäkin sarja saadaan joskus suomeksi!