Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit

Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit
Kansi: Jussi Kaakinen & Sami Piskonen
Otava 2013
317 s.








Hämeen-Anttilan edellinen teos Tapetinvärinen sai ainakin kriitikoilta tavallista nuivemman vastaanoton. Itse en lukijana päässyt siihen sisälle ollenkaan ja jätin kesken. Ajattelin yrittää myöhemmin uudelleen, koska olen tykännyt kaikista aikaisemmista. Kun näin, että Hämeen-Anttilalta on tullut taas uusi kirja, ajattelin kokeilla.

Marionetit kertoo neljästä ystävyksestä, jotka tapaavat vuosien jälkeen uudelleen. Emma ja Julia ovat sisarukset, kuin yö ja päivä. Emma on jäänyt kotitaloon ja rakentanut sinne studion, jossa rakentaa marionetteja ja tekee lyhytelokuvia. Julia on uutiskuvaaja, joka on reissannut ympäri maailmaa. Sisarusten välillä on lukuisia kipupisteitä, etenkin kun molemmat kokevat vanhempien suosineen toista. Julia on myös jättänyt tyttärensä Josefinen Emman ja tämän miehen Jannen hoteisiin. Janne on ollut nuorena rakastunut Juliaan, samoin kuin ystävyksistä neljäs, Miki. Emma puolestaan on ollut ihastunut Mikiin ja kun ei ole saanut tätä, päätynyt yksiin Jannen kanssa. Melkoinen suhdesoppa siis.

Nelikon tiet risteävät eri tavoin, osin yllättävästikin. Vanhoja kaunoja selvitetään mutta samalla luodaan uusia yhteisiä kuvioita. Kipupisteitä käydään läpi ja samalla opitaan näkemään sekä oma itse että muut hiukan eri tavalla. Todetaan menneet virheet ja pyritään korjaamaan se, mikä on korjattavissa. Tällä tiellä jokainen henkilö, niin pääosanelikko kuin sivummalla olevat lapset sekä Emman ja Julian äiti, oppii itsestään ja muista. Jokainen myös muuttuu, kuka enemmän, kuka vähemmän. Tulee lisää itsetuntoa, rohkeutta, uskallusta, hyväksyntää ynnä muuta.

Anniina on tarkkaillut Emman ääntä ja ilmeitä. Pitäisikö tästä huolestua? Teini-iässä Emma oli ihastunut Mikaeliin. Sen näki sen katseista ja käytöksestä. Hän ei tiennyt yhtään, kuinka vakavaa ihastus oli. Ei Emma avannut sydäntään. Ei silloin, eikä nyt. Ei hänelle, ei Helmerille, ei Julialle eikä varsinkaan Mikaelille. Eikä Emmalta voinut kysyä. Emma oli kuin lukittu laatikko. Avainta ei saanut käteen kuin joskus harvoin. Ilman sitä laatikko ei auennut muuten kuin murtamalla kansi, ja hänellä oli vahva epäily, että jos väkivalloin menisi sisään, tajuaisi, että on rikkonut juuri sen mitä etsii. Hän on muistavinaan, että toiset etääntyivät Emmasta, joka oli niitä kaksi vuotta nuorempi. Niillä oli loppumassa koulu ja aukeamassa elämä ja Emmalla oli kaikki vielä kesken. Miten salattu, kukkaan puhkeamaton tunne on vaikuttanut Emmaan? Kuusitoistavuotiaana rakkaus on valtava tunne. Mutta ei Emman sydän murtunut, ei ei, jos hän mitään ihmisistä tietää. Kun toiset lähtivät pois, Emma jatkoi omaa elämäänsä tyynen näköisenä. Luki, tanssi, soitti, kirjoitti, teki nukkejaan. 

Avioliitossaankin Emma on se joka on vahva ja ja varma ja tietää.

Emma on vahva. Tosiaan. Emma on vahva.

Pidän Hämeen-Anttilan kaikissa  kirjoissa siitä, että vaikeita ihmissuhteita setvitään niin etteivät ne tukahduta lukijaa. Asioita ei märehditä eikä kaikki muu elämä jää syrjään siksi aikaa. Lisäksi asiat ja henkilöhahmot kehittyvät koko ajan.Tämä toteutuu myös Marioneteissa.

Pidän myös siitä, että henkilöhahmot ovat taiteellisia tai muuten epätavallisissa ammateissa. Marioneteissa Emma tekee nukketeatteria, Janne käsikirjoittaa tv-sarjaa ja jonglööraa, Miki on miimikko ja Julia uutiskuvaaja. Emman ja Jannen lapset harrastavat tanssia ja sirkusta ja sen lisäksi auttavat Emmaa nukketeatterissa. Ammatit ja harrastukset luovat mielikuvan, että näissä ihmisissä on jotain erilaista. Ei välttämättä erikoista mutta jotain sellaista, mihin suurin osa lukijoista törmää vain erikoistilanteissa ja -tilaisuuksissa, irti tavallisesta arkielämästä.

Olen iloinen siitä, että luin Marionetit. Matkan varrella koin monia (miellyttäviä) yllätyksiä, kun tarina kääntyikin odottamattomaan suuntaan. Se olisi voinut edetä ja päättyä toisinkin, monellakin eri tapaa, mutta hyvä että se menee ja päättyy niin kuin nyt tekee. Lukemisesta jäi hyvä mieli ja arvaan, että palaan tähän kirjaan vielä toistekin. 

Kirjamessufiilistelyä

Ensimmäistä kertaa ikinä kirjamessuilla sain oman nimikortin :) Ylpeänä sitä kannoin lauantain ja sunnuntain. Suunnitelmia oli että mitä kaikkea haluaisin nähdä mutta eihän siitä mitään tullut. Ei sinnepäinkään! Heti alussa tuli työasiat mieleen ja koko viikonlopun sinkoilin paikasta toiseen, jotta saisin mahdollisimman paljon valokuvia joista sitten tein tänään kansion kirjaston Facebook-sivulle. Piipahdin myös musiikki- ja ruokamessujen puolella etsimässä kuvattavaa.

Kirjailijoita kuuntelin muutaman minuutin kerrallaan, ja taas matka jatkui. Osan löysin ohjelman perusteella, osaan törmäsin sattumalta esimerkiksi kirjakauppojen tai kustantamoiden haastattelupisteissä. Lisäksi osallistuin kahteen bloggaajille tarkoitettuun kirjailijatapaamiseen, Atenan järjestämänä pääsin kuuntelemaan Pasi Ilmari Jääskeläistä ja Liken + Innon yhteistapahtumassa tapasin Hugh Howeyn ja Laura Gustafssonin.

Mauri Kunnas

Hugh Howey ja Liken Nora Varjama

Eoin Colfer

Kaari Utrio

Anja Snellman

Kjell Westö

Yllätyin siitä, että todella monia esiintyjiä kuunteli suuri joukko ihmisiä, niin suuri, että kuvaaminen oli vaikeaa kun kohteeseen oli niin pitkä matka. Parhaat kirjailijakuvat taisivatkin tulla signeerauspisteiltä.

Ihmisten lisäksi kuvasin kaikkea muuta, mikä omaan silmääni näytti hienolta. Sitä oli paljon, tässä vain jokunen esimerkki:

Bazarin kirjapino. harmi, että Katherine Pancol perui messuosallistumisensa.

Teoksen messuosasto

Herra Hakkarainen

Pakko lopuksi tunnustaa, että postauksen ulkoasu jännittää... Alkupuolen kuvia sain jotenkin aseteltua mutta lopun kuvat eivät suostuneet liikkumaan vierekkäin. Todennäköisesti kuvitus on iloisesti sikinsokin mutta niin olen minäkin vielä pari päivää messujen jälkeen :) Kivaa oli, ensi vuonna uudelleen. Ja onhan tässä välissä kirjamessuja ainakin Seinäjoella ja Tampereella.

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea
Kansi: Päivi Puustinen
Otava 2013
270 s.








Jos et halua kuulla ylistyslaulua Joel Haahtelalle, voit lopettaa lukemisen tähän. 

Jos haluaa nähdä tähdet, on suljettava silmät. Tämä kaupunki on valon kaupunki, se kadottaa tähdet, yölläkin niitä on vaikea nähdä. Kirjoitan sinulle ja on myöhä. En saa unta ja nykyään valvon pitkään, joskus kajastaa jo aamu kun nukahdan.

Näin alkaa Tähtikirkas, lumivalkea ja minut se vei samantien mukanaan. Olen tykännyt kaikista Haahtelan aiemmista teoksista, ja siksi tätäkin kohtaan oli suuret odotukset. Itse asiassa kirja odotti pöydällä toista kuukautta, koska etsin sopivaa lukuhetkeä, sellaista että ei ole kiire ja voin lukea rauhassa, nauttien, keskeytyksettä. 

Tarina sijoittuu moneen aikatasoon, joista yhtä lukuunottamatta pääosassa on Leo. Vuonna 1889 hän on saapunut Pariisiin, jonne hänet on karkotettu. Hän on rakastanut tyttöä ja saattanut tämän raskaaksi avioliiton ulkopuolella. Tyttö, Klaara, on synnyttänyt pojan jota Leo ei koskaan näe. Pariisissa hän kirjoittaa päiväkirjaa, kirjoittaa liki päivittäin tunteitaan ja kokemuksiaan. Kirjoitukset hän osoittaa Klaaralle. 

Seuraavaksi Leo tavataan vuosina 1913-1914 Berliinissä, jossa hän yhä kirjoittaa Klaaralle. Väliin jääneisiin vuosiin hän viittaa päiväkirjamerkinnöissään lyhyesti. Kirjoittamisessa on välillä taukoja mutta ei kovin pitkiä. Vähitellen Leon maailmaan on tullut muutakin kuin Klaara ja Otto, oma mutta tuntematon poika.

Ihminen kulkee vuosien halki kuin magneetti, kaikenlaista takertuu mukaan. Ja mistä tuo ajoittain hyökyvä suru? Onko se meihin ommeltu kiinni, jo varhain elämässä? Jotkut repäisevät surun irti, mutta jotkut alkavat vaalia ja kasvattaa koteloa ympärille, vuosi vuodelta paksumpaa.
  
Berliinistä Leon tie vie laivalla Siamiin ja Kambodžaan, vuoteen 1923. Jälleen välivuosiin viitataan ohimennen, ja jälleen elämään on tullut uusia ihmisiä ja tehtäviä. Klaara on yhä mielessä, mutta Leo kirjoittaa yhä harvemmin. Ja jälleen tapahtumien väliin tulee kuilu: seuraavaksi tapaamme Leon vuonna 1936 Bernburgissa. Siellä tapahtuu jotain. Päiväkirjamerkinnät harvenevat, muuttuvat päivämäärättömiksi, muuttuvat päämäärättömiksi, muuttuvat käsittämättömiksi. Klaara on poissa, ja Leo samoin.

Kirjoitan, jotta olisit olemassa, edes vähän. Jokainen sana on ajatus sinulle, pisara vettä maahan. Joskus tuntuu kuin kulkisi autiomaan halki, yöllä, tähtien alla, Näkisi teltan raosta kuvaelman, ääneti liikkuvat hahmot, ihmiset jotka ovat pitkään olleet poissa. Tai kuin selailisi kirjaa ja yrittäisi löytää kohdan, jonka muistaa; huteran lauseen, joka on muuttunut jo toiseksi.

Lyhyt viimeinen osa sijoittuu vuoden 2012 Helsinkiin. Siinä Leon pojanpojan pojanpoika on saanut haltuunsa Leon päiväkirjat ja yrittää luoda kuvan isoisänsä isoisästä. 
 
Minulle Tähtikirkas, lumivalkea oli täydellinen lukukokemus. Haahtelan kieli on aina kaunista ja ajatuksia herättävää. Kieli myös elää; eri aikakausiin sijoittuvissa osissa se on erilaista. 1800-luvun loppupuolen tapahtumien sanasto on erilaista kuin 1930-luvun, mutta kuitenkin niin yhtenäistä että kokonaisuuden tuntu säilyy. 

Jälleen kerran tarina kulkee paitsi paperilla myös osien välissä, kirjoitettujen lauseiden ulkopuolella. Kuten niin monesti ennekin, tarinan kannalta erittäin merkityksellistä on se, mikä jätetään sanomatta. Siinä Haahtela on aina ollut mestari, ja on sitä yhä edelleen. 

Tähtikirkas, lumivalkea on riipaisevan kaunis kuvaus rakkaudesta, unelmien särkymisestä, kaipauksesta, surusta, yksinäisyydestä, selviytymisestä, uusista mahdollisuuksista. Se jättää jälkeensä haikean ja surumielisen olon, jossa kuitenkin on mukana levollisuutta sekä ripaus iloa ja toivoa. 

Tulossa viikonloppuna: Helsingin kirjamessut

Äkkiä on vuosi mennyt, ja taas on Helsingin kirjamessujen aika. Ne ovat torstaista sunnuntaihin, itse pääsen osallistumaan vain lauantaina ja sunnuntaina. Osallistujalista on ällistyttävän laaja, samoin tapahtumakartta. Varmasti jokainen löytää itselleen kiinnostavaa, ja veikkaanpa että monille käy kuten minulle: pitää kirjoittaa paperille aikataulu, mistä näkee koska omat "nämä haluan nähdä" -henkilöt esiintyvät. Näyttää siltä, että päällekkäisyyttä on, joten osa jää näkemättä loppuun ja joistakin missaan alun. Se on jokavuotinen ongelma, jolle ei voi mitään niin kauan kuin kirjat ja kirjailijat kiinnostavat.

Huomasin, että minulla on kirjastosta lainassa muutamien esiintyjien uutuuskirjoja. Ainakin nuo viisi osuivat käteen suuremmin etsimättä. Mutta voi: yksi on luettu, toinen kesken ja kolme vielä aloittamatta. Ja messuihin on vajaa viikko, niin en taida ennättää lukea kaikkia. Etenkin kun menen huomenna silmäleikkaukseen, minkä seurauksena lukeminen estyy kokonaan ainakin yhdeltä päivältä.

En aio kuitenkaan panikoida. Kirjailijoita on kiinnostavaa kuunnella riippumatta siitä onko lukenut heidän teoksiaan vai ei. Tässä on hahmotelmaa omista messupäivistäni.

Lauantai 26.10

11-11.30 Minna Haapkylä, Hannu-Pekka Björkman ja Rax Rinnekangas esittävät dramatisoidun performanssin elokuvasta Luciferin viimeinen elämä 
11-11.30 Markus Nummi: Karkkipäivä Takauma-lavalla 
11.30-12 Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit Aleksis Kivi - lavalla
12.30-13 Liza Marklund haastateltavana Mika Waltari - lavalla
14-14.30 Eino Leino - lavalla kustannuspäälliköitä ja kirjailijoita kertomassa, miten kirjailjaksi pääsee ja mitä tapahtuu käsikirjoituksen hyväksymisen jälkeen
15-15.30 Ilkka Auer & Antti J. Jokinen: Kalmattaren kirous Louhi-lavalla
16-16.30 Joel Haahtela: Tähtikirjas, lumivalkea Aleksis Kivi - lavalla
16.30-17 Annett Gröschner: Vappuaatto Katri Vala - lavalla
17-17.30 Kari Korhonen kertoo 20-vuotisesta urastaan Aku Ankan piirtäjänä Aleksis Kivi - lavalla

Eli kohtalaisen tiukalla aikataululla mennään paikasta toiseen :) Ruokatauon paikka lienee klo 13-14, muuten ei ehdi ellei jätä jotain väliin tai jonsei ohjelma muutu lennossa. Lauantaille on myös suunnitelmissa klo 15 bloggaajatapaaminen Pasi Ilmari Jääskeläisen kanssa.

Sunnuntai 27.10

10.30-11 Kirjailijantyöstä Takauma-lavalla keskustelemassa Virpi Hämeen-Anttila, Heidi Köngäs ja Tuula-Liina Varis
11-11.30 Hannu Mäkelä kertoo 40-vuotisesta kirjailijanurastaan Aleksis Kivi - lavalla
11.30-12 J. S. Meresmaa: Mifongin aika Louhi-lavalla
11.30-12 Roope Lipasti: Perunkirjoitus Katri Vala - lavalla
12-12.30 Elina Rouhiainen: Uhanalainen Louhi-lavalla
13.30-14 Karo Hämäläinen: Ilta on julma Katri Vala - lavalla
13.30-14 kustantajien edustajat keskustelevat aiheesta "Millainen on hyvä romaani?" Aleksis Kivi - lavalla
14.30-15 Philip Teir: Talvisota - avioliittoromaani Mika Waltari - lavalla
14.30-15 Baba Lybeck: Iloa, liikettä, voimaa Katri Vala - lavalla
15.30-16 Kjell Westö Aleksis Kivi - lavalla Helsingin Sanomien Tähtihetkessä
16.30-17 Dieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan alla Mika Waltari - lavalla

Ai ai, pahasti menee sunnuntainakin päällekkäin! Ruokatauolle on sielläkin tunnin tauko, tosin pienellä ohjelmalehtisen selailulla saisi senkin raon tukittua helposti :) Lisäksi sunnuntaina on luvassa ohjelmaa bloggarikollegoiden kanssa, kun Like- ja Into-kustantamot järjestävät tapaamisen klo 10.30-11.30.

Kiireinen viikonloppu on siis tulossa, mutta se on tässä yhteydessä hyvä juttu. Katsotaan sitten messujen jälkeen, pitikö tähän hahmottelemani suunnitelma ollenkaan paikkaansa vai tuliko (iloisia) yllätyksiä.

Taru Schroderus & Jan Verho: Protaus

Taru Schroderus & Jan Verho: Protaus
Kansi: Katariina Tirkkonen-Wane
Gummerus 2013
141 s.
Pyydetty arvostelukappale







Aktiiviliikkujana olen kiinnostunut paitsi itse liikunnasta myös siihen liittyvästä kirjallisuudesta. Uudet liikunta-, liikuntaravitsemus-, hyvinvointi- ynnä muut vastaavat kirjat kiinnostavat aina, ja melkein kaikki uutuudet lainaankin kirjastosta pian niiden ilmestymisen jälkeen. 

Protaus-kirjan 141 sivua ovat täyttä asiaa, pääosin hyvää mutta pari heikkoa juttua. Toinen miinuspuolista on pieni, nimittäin muutama kirjoitusvirhe. Niitä on kuitenkin sen verran vähän ja harvakseltaan etteivät ne häiritse lukemista kuin ohimenevästi. Toinen onkin isompi asia: mietin onko kirjasta jäänyt tärkeitä kuvia pois. Sivulla 18 lukee näin: "Proteiinien primäärirakenteen (kuva 1) määrää sen aminohappojärjestys. Primäärirakenne vaikuttaa proteiinin sekundäärirakenteeseen (kuva 2), joka muodostuu muun muassa kierteistä ja laskoksista." Sivulla 19 on kokosivun kuva, joka on Valion valokuva. Sen sijaan tekstin yhteydessä ei tässä eikä muuallakaan ole kuvia, eikä koko kirjassa ole sellaisia kuvia joissa olisi kuvateksti kuva 1, kuva 2 ja niin edelleen. Ehkä proteiinin rakenne ei kiinnosta kaikkia mutta läpileikkaus- tai muunlainen kuva olisi ollut mielenkiintoinen.

Hyviä puolia kirjassa on paljon. Edellä sitaatissa oli muun muassa primääri- ja sekundäärirakenne; tällaisista tavalliselle kuntoilijalle vieraista asioista kerrotaan selkeästi ja ennen kaikkea lyhyesti. Tieteellistä termistöä on mutta vain vähän niin ettei lukijalle tule sellainen olo, että pitäisi olla opiskellut lääketiedettä, kemiaa, ravitsemustiedettä tai muuta vastaavaa pysyäkseen kärryillä.

Toinen hyvä puoli on se, että kirjassa huomioidaan erilaiset kuntoilijat. Monia seikkoja, esimerkiksi proteiinintarpeen päivittäistä määrää ja yleensäkin ruokavaliota, käsitellään sekä kestävyysliikkujan että voimaharjoitteluun keskittyvän kannalta. Itse harrastan kestävyyslajeja ja siksi pidän erittäin hyvänä ja hyödyllisenä kirjan antia. On aina tarpeen saada muistutus, että pitkäkestoisia lenkkejä ei jaksa tehdä jos ei huolehdi myös hiilihydraattien saamisesta. Lisäravinteita esitellään mutta toisin kuin monessa muussa kirjassa, niiden hyödyt osoitetaan vähäisiksi ja haitat tuodaan esiin. Samoin kumotaan monia myyttejä ruokavaliosta ja treenauksesta.

Protausta on miellyttävää lukea, koska se on sekä helppolukuinen että visuaalisesti kaunis. Kannen on suunnitellut Katariina Tirkkonen-Wane ja kuvat ovat Shutterstockin. Pidän kannen värityksestä, selkeydestä ja siitä, että jo kansi kertoo mistä kaikesta kirjassa on kyse. Tekstin yhteydessä olevat kuvat ovat Petri Kuhnon, Valion, Maito ja terveyden sekä Asicsen. Kuvat ovat kaikki houkuttelevia ja motivoivia. Suurin osa kuvista on aterioita ja yksittäisiä ruoka-aineita ja tuntuu että kuvitukseen on panostettu. Samoin tekstin yhteydessä olevat taulukot ovat selkeitä eivätkä lainkaan raskastekoisia.

Plussaa tulee myös siitä, että mukana on esimerkkejä treeniohjelmista ja ateriavaihtoehdoista. Mikä parasta, ateriat ovat tavallista kotiruokaa joiden valmistamiseen tarvittavat aineet saa lähikaupasta.

Alelöytöjä

Piipahdimme ystäväni kanssa Tampereella, muun muassa Koskikeskuksen Suomalaisessa kirjakaupassa. Tarkoitus ei ollut ostaa mitään mutta kuinkas kävi. Kirjoja on kotonani niin paljon, etteivät ne mahdu kahteen kirjahyllyyn vaan olen joutunut pinoamaan niitä päällekkäin, silti ostin kaksi lisää: Antti Hyryn Uunin ja Herta Müllerin Hengityskeinun, molemmat 2,95 €.

Löydöt saivat minut pohtimaan kirjojen hintojen nopeaa laskua. Uuni on ilmestynyt vuonna 2009 ja alkuperäinen hinta oli 35,60 €. Hengityskeinu on ilmestynyt vuonna 2010, alkuperäinen hinta on ollut 40,60 €. Siis vain muutamassa vuodessa hinta on romahtanut täysin. Jos olisin kirjailija, saattaisin pitää loukkaavana sitä, että kuukaisia kestänyt kova työ on menettänyt arvonsa näin nopeasti. Etenkin kun  kaunokirjallisuudessa sisältö ei vanhene, toisin kuin tietokirjallisuudessa.

Liekö syynä nykyajan kiire ja se, että kovin monia asioita mitataan ja punnitaan neljännes- tai puolivuosittain. Useilla kirjailijoilla julkaisutahti on kirja per vuosi. Onko se sitä, että jos et ole tuottelias niin sinut unohdetaan? Laila Hirvisaari ja muutamat muut ovat sen verran nimekkäitä, että heitä ei unohdeta vaikka kirjojen välillä olisi viisi vuotta. Sen sijaan kirjailija, joka on kirjoittanut vasta kirjan tai kaksi, joutunee julkaisemaan tiheään vakiinnuttaakseen asemansa kirjailjakentällä.

En ole kirjailija, mutta opiskelen Viita-akatemian kirjoittajakoulussa ja kirjoitan tarinoita. Kuvan vasemmassa reunassa on uusi muistikirjani, hinta 3,95 €. Periaate on, että jokainen tarina ansaitsee oman muistikirjan, eri juttuja ei sekoiteta keskenään missään olosuhteissa. Siksi harrastan kierreselkäisiä vihkoja, että jos joskus mukana on yhden tarinan muistikirja ja tulee inspiraatio ja pätkä tekstiä toiseen tarinaan, voin kivuttomasti repiä sivun irti kopioituani sen oikeaan muistikirjaan. Eiffel-torni on klisee, mutta Pariisi-aihe on aina Pariisi-aihe :) Kumma juttu, mutta kauniskantiseen on mukavampaa kirjoittaa kuin sellaiseen missä on tylsä yksivärinen kansi, tummanpunainen, musta tai mikä ikinä väri onkaan.

Turku 5.10.2013: Kirjasto ja Kirjamessut

Heti alkuun huomautus: postausta tehdessä kuvat olivat hienosti järjestyksessä mutta virallisessa versiossa tila näyttää olevan kapeampi joten osa kuvista on jokseenkin vinksallaan tai ainakin vähän miten sattuu. Toisaalta, ehkä se tekee jutusta hauskemman näkäisen, ei siis välitetä siitä :)

Kirjastossa työskentelevänä on aina kiinnostavaa vierailla muissa kirjastoissa. Turussa järjestettiin bloggareille kierros, johon valitettavasti pystyin osallistumaan vain osittain, kiitos sen että olen julkisten kulkuneuvojen varassa. Vanhimmat kokoelman jäivät näkemättä, mutta Kummituskierrokselle pääsin mukaan.

Pääkirjaston kellarissa kuulemma kummittelee. Tällä kertaa kummitusrouva ei näyttäytynyt, mutta jännittävää oli silti. Varastotila oli pimeä ja sokkeloinen, ja siellä täällä oli näennäisen tarkoituksettomia pikku kopperoita. Aavemaista kolinaa ja kitinää kuului katonrajasta, jossa liukuhihna kuljetti palautettuja kirjoja. Enpä haluaisi olla siellä yksin, kun noin viidentoista hengen porukassakin paikka oli ei nyt sentään karmiva mutta vähän hyytävä.

Kellarista jalkauduimme auringonvaloon ja hajauduimme messuilemaan. Messukeskuksessa onnistuin kadottamaan bloggarikollegani, joten kiertelin halleja sekä kirja- että ruokapuolella. Esityksiä en juurikaan katsellut, enemmän keskityin ottamaan valokuvia kirjaston facebook-sivua varten.

Tämä oli toinen kertani Turussa, ja kuten edellisellä kerralla, tälläkin kerralla suosikkipisteeni oli koululaisten kotoisa haastattelupaikka. Siellä nuoret haastattelivat nimekkäitä kirjailijoita, ytimekkäästi vartissa tai puolessa tunnissa. On kertakaikkisen mahtavaa, että kirjailijat ovat mukana tällaisessa, ei pelkästään sellaisissa haastatteluissa joissa on otsikoitu teema ja haastattelijana ammattilainen, esimerkiksi kustannustoimittaja tai toinen kirjailija. 

Peter Franzén

Outi Pakkanen

Kari Hotakainen

Nuorisokirjailjoiden pisteessä oli kirjabingoa sekä haastatteluja. Siinä piipahtelin pitkin päivää ja tässä bongauksia sieltä:

Kirsti Kuronen

Harri István Mäki ja Marja-Leena Tiainen

Netta Walldén, Markku Karpio ja Johanna Hulkko

Yhden päälavan oloisen paikan ohitin muutamaan kertaan. Päälava siksi, että sen edessä oli paikkoja kymmenille katsojille ja kaikki paikat olivat hyvin usein varattuja. Siellä näkyi myös ainakin Nelosen tv-kamera. Napsin ohimennessäni tällaiset:

Helena Petäistö

Alivaltiosihteeri

Signeerauksia oli useammassakin paikassa, aika monta suosikkiani missasin mutta kamera tallensi nämä:

Tuomas Kyrö

Sami Toivonen ja Aino Havukainen

Ohikulkiessani törmäsin tilanteeseen, josta en tiedä oliko se suunniteltu vai spontaani: Kari Hotakainen ja Tuomas Kyrö istuivat keskustelemassa pienen pyöreän pöydän ääressä.

Aulassa seikkailin moneen kertaan, alla olevan Vares-auton ohitin useaan kertaan mutta mainoksen vähän erilaisesta kirjoituskilpailusta huomasin sattumalta kun olin jo kierrokset kiertänyt ja väsyneenä miettimässä messubussin aikataulua.

Olin jo lähdössä pois, mutta kävin vielä kurkistamassa yhteen halliin, josta kuului musiikkia ja jossa näkyi paljon ihmisiä katsomossa. Ja kenet siellä bongasinkaan, sehän oli messujen ohjelmapäällikkö :)

Jenni Haukio

Messukäynnistä jäi hyvä mieli, kuten yleensä aina, paikkakunnasta riippumatta. Näin monia esiintyjiä ja sain hyviä kuvia. Tapasin myös bloggarikollegoita ja erillsiessä bloggaajatapahtumassa sain uutta tietoa harrastukseeni liittyen. Ainoa hankaluus, sekin toki positiivinen asia, oli se että esiintyjiä oli niin paljon etten mitenkään ehtinyt nähdä kaikkia jotka olisin halunnut. No, ehkä osan heistä näen loppukuusta Helsingin Kirjamessuilla.