Christian Rönnbacka: Kylmä syli

Christian Rönnbacka: Kylmä syli
Bazar 2015
317 s.

Olen aiemmin kirjoittanut Cristian Rönnbackan kirjoista Rakennus 31 ja Julma. Tykkäsin molemmista, etenkin siitä että toisin kuin monet muut sarjat nämä eivät ole keskenään identtisiä. Juonikuviot ovat joka kerta hyvinkin erilaiset, eikä lukija osaa aavistaa etukäteen mitä tuleman pitää.

Antti Hautalehto - sarja on kotimaisen rikoskirjallisuuden taidonnäyte. Sen neljäs osa Kylmä syli on tasaisen vahva alusta loppuun. 

Talvisessa Porvoossa katoaa mies, joka löytyy myöhemmin hukkuneena. Pian hyisestä joesta löytyy toinen mies, nippa nappa elossa. Miksi miehet ovat pudonneet tai hypänneet jokeen, miehet joilla on takana hauska ilta ja edessä iloinen tulevaisuus? Antti Hautalehto haluaa tutkia tapaukset tarkasti ja alkaa pian epäillä niiden liittyvän toisiinsa. Rikos vahvistuu, kun jälkimmäiselle jokeen joutumiselle löytyy silminnäkijä. Pian tapaus muuttuu yhä laajemmaksi ja hankalammaksi. Jälkiä ei ole, silminnäkijä katoaa, valvontakameroista ei ole apua... Millaista aavetta poliisit jahtaavat?

Antti avasi vainajan päällä olevan talvitakin ja koetti povitaskua. Sieltä löytyi lompakko. Ensimmäisessä muovitaskussa oli hymyilevä kuva naisesta, jonka Antti tunnisti. Lesken kuva, hän ajatteli ja kaivoi esiin ajokortin. Onneksi ne nykyään olivat muovia. Vanhan ajan punainen pahviajokortti ei ollut oikein pitänyt nesteistä eikä eritteistä, vaan oli mennyt usein muusiksi vaikka olisi ollut haperossa muovitaskussa. Kortista Antti luki nimen joka arvatenkin täsmäsi. No niin. Sitten oli edessä se kaikkein vittumaisin rasti. Suruviesti ja tunnistaminen. Vai oliko nyt kyseessä ehdollinen suruviesti: näyttää siltä että ukkosi on kuollut, mutta tietenkin on vielä olemassa pieni virhemarginaali, tosin en hirveästi uskoisi sen varaan... Nyt vaan tarttis käydä kurkkaamassa onko se tuolla oikeuslääketieteellisen jääkaapissa. Voi paska... Tietenkin piti olla tyytyväinen siitä että kadonnut oli löytynyt ja omaiset saisivat asian päätökseen. 

Antti ei nähnyt, kuinka muiden ohi ajavien autojen seassa hiljalleen etenevän valkoisen pakettiauton kuljettaja katsoi heidän suuntaansa.

Mies oli lähtenyt ajelemaan joenrantaa nähtyään pelastuslaitoksen auton perässä trailerilla veneen. Hän oli jättänyt auton kauemmaksi ja kävellyt metsän kautta katsomaan jokeen laskettua venettä. Hän huomasi epäilleensä oikein. Paikalla oli selvästi poliisin ruumiskoira ja sen ohjaajan seurassa kiharapäinen noin nelikymppinen mies, joka varmasti oli poliisi. Mies katsoi kun sukeltajat nostivat mytyn pintaan. Mytyllä oli samanlainen sininen takki yllään kuin nuorella pikkujouluista palanneella sällillä, sillä jonka hän oli vienyt uimaan. Mies palasi autolleen mutta ei voinut malttaa kiusausta ajaa paloautojen ohi ja katsoa tilannetta lähempää.

Kirjan huumori upposi minuun täysillä. Onhan se välillä aika rankkaa ja raadollista, mutta niin se tapaa olla raskaissa ammateissa. Omalta lähihoitajan uraltani muistan ruokatuntijutut, olivat ne aika hirveitä (ja toisinaan hyvin eritepitoisia) mutta auttoivat jaksamaan. 

Tässä postausta kirjoittaessani aloin miettiä, että minulla ei ole mitään mielikuvaa Antti Hautalehdon ulkonäöstä. Sitaattia kirjoittaessani mietin, että jaa, onkohan se Antti kenet rannalla nähdään, onko hänellä kiharat hiukset? En tiedä eikö häntä ole kuvailtu kovin tarkkaan vai olenko vaan aina kiirehtinyt lukemaan eteenpäin. Sinänsä sillä ei ole mitään väliä, olipahan hassua havaita että näin on.

Kylmä syli alkaa hyvin pahaenteiseen sävyyn, mikä pakottaa lukemaan eteenpäin ja sitten sitä ollaankin jo koukussa. Rikokset näyttävät yksinkertaisilta mutta taustalta paljastuu yllätyksiä. Tapahtumien tempo on melko verkkainen mutta jännite säilyy eikä tarinassa ole tylsiä kohtia. Kyseessä on siis oivallinen jännäri.

Kirja on luettu myös blogeissa Luin viimeksi, Kirjan vuoksi ja Lukeva tutkija.