Tämmöinen proggis...

Heipä hei! En ole kadonnut virtuaalimaailmasta, olen muuttanut! 

Heinäkuun alussa kotiin tuli tiedote, että talon kaikki asunnot remontoidaan todetun sisäilmaongelman takia. Meidän talossa asuntojen tuli olla tyhjiä elokuun loppuun mennessä. Koska tiedotteessa mainittiin sana sisäilmaongelma sekä nimettiin kemikaali, tein päätöksen pyykätä ja pestä kaiken mikä lähtee uuteen kotiin. Pari viikkoa olen siis laulattanut pyykkikonetta, tiskannut kaikki astiat ja pyyhkinyt astianpesuaineella kaiken kirjankansista korkokenkiin. Saatan olla neuroottinen ja ylireagoiva mutta niin päätin tehdä. 

Viime perjantai-illasta tähän iltaan olenkin sitten roudannut tavaraa, nyt on tilanne se että asunto on tyhjä ja huomenna palautan avaimet. Sitten alkaa järjestäminen uudessa asunnossa. Alla kuvia tyhjänä ja nyt...

Kirjat olen jo miettinyt; makuuhuoneessa on yksi kirjahylly niin sinne menevät ne värit joita on vähemmän, oletettavasti siis vihreät, violetit, punaiset, oranssit, keltaiset ja kirjavat. Muut sitten olohuoneen kahteen hyllyyn :)

Palkintoja ja haastevastauksia, osa 2: Liebster Award

Sain Takkutukalta Mummo matkalla -blogista Liebster Awardin, kiitos! Palkinto tuli peräti toisen kerran, mutta yhtä paljon se ilahduttaa kuin ensimmäiselläkin kerralla :) 

Säännöt ovat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.

2. Laita palkintokuva esille blogiisi.

3. Vastaa palkinnon esittäjän esittämään 11 kysymykseen.

4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat tunnustuksen ja joilla on alle 200 lukijaa. 

5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat vastaavat.

6. Lisää säännöt postaukseen.

7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Takkutukan kysymyslistaa lukiessa ajattelin ensin että tästähän pääsee helpolla. Alku oli hämäävä: mitä pitemmälle luin sitä vaikeammaksi tehtävä muuttui. Kyllä tässä ihan tosissaan sai pysähtyä pohtimaan. Vai mitä sanotte (ja vastaisitte) te muut? :)

1. Näet kiinnostavan kirjan: astutko ohi vai avaatko?

- Avaan, poikkeuksetta. Aina on aikaa lukaista takakansiteksti. 

2. Kirjaostoksilla: homma hanskassa vai lipsuuko creditille?

- Homma hanskassa, poikkeuksena ehkä kirjamessut. Koska olen töissä kirjastossa, näen kustantamojen katalogit painettuina. Lisäksi saan sähköpostiviestin hankintaosastolta aina kun uudet valinnat on tehty. Saan tehtyä paljon varauksia, ja koska työkenttänä on koko Vantaa näen aika hyvin myös eri kirjastojen uutuus- ja bestsellerhyllyt :) Kirjakaupoista teen usein löytöjä vanhemmista kirjoista, mutta niissä on sitten hintakin yleensä edullinen.

3. Onko nykymaailmassa kasvualustaa klassikkojen synnylle?

- Toivottavasti. Lastenkirjallisuuden puolella Harry Potter - sarja on jo saavuttanut jonkinlaisen klassikkoaseman. Nuortenkirjallisuudesta on vaikea sanoa. Monet nuortenkirjat tarttuvat hetkellisiin ajankohtaisiin ilmiöihin, jotka eivät ehkä kanna vuosikymmenien yli. Deborah Spungenin Nancy kyllä liikkuu edelleen, mutta se on ehkä laskettu klassikoksi jo vuosia sitten. Aikuisten kaunossa uskon klassikoiden syntyyn myös tulevaisuudessa. Iijoki-sarja elää uutta tulemista nuorten naislukijoiden kanssa, joten kuka tietää mitä kirjoja nousee lähivuosina tai viidenkymmenen vuoden päästtä klassikoksi. Pakko vielä sanoa, että mietin kuinka paljon kirjasto vaikuttaa klassikoiden syntyyn. Tiedän, että yläkouluihin kysytään klassikkovinkkausta, ja jotkut sitä tekevätkin. Olen käynyt kollegoiden kanssa useampia keskusteluja siitä, olisiko joku kirja klassikko ja voisiko sitä vinkata. Mielestäni kaikkea voi vinkata, ja jos siitä innostuu joukko ysiluokkalaisia vuosi toisensa jälkeen, niin tie klassikoksi on auki.

4. Oman kirjahyllysi aarre?

- Voi sentään, näitä on useita. Yksi rakkaimmista on kirpputorilöytö, hajoamispisteessä oleva Topeliuksen "Maamme Kirja", kuudestoista painos vuodelta 1899.

5. Jos kirjoitat kirjan, sen teema/aihe olisi?

- Kirjoitan tarinoita, ja yhteistä niille tuntuu olevan se, että niiden maailma on hiukan vinksahtanut. Tavallisista asioista tulee outoja, ei paljoa vaan vähän. Asiat näyttävät naurettavilta mutta pinnan alla on jotain muuta. Samalla minua kiinnostaa se, miten henkilöhahmot voivat ilmaista itseään käyttämällä sanoja vain vähän tai ei ollenkaan.

6. Oletko puhuja vai kirjoittaja/rimpauttelija vai tekstaaja/wappaaja?

- Kirjoittaja. Soitan äärimmäisen harvoin, enemmän lähetän viestejä. Pääasiassa wappaan mutta äidin kanssa tekstaillaan :) Myös virallisia asioita hoidan mieluummin sähköpostilla kuin puhelimella.

7. Oma syysherkkusi keräten, poimien, torilta vai marketista?

- Mustikat, jos ne voi laskea syysherkuksi. Ostan yleensä marketin marjamyynnistä kaikki pakkaseen menevät marjat. Tänä vuonna tosin ostin ämpärillisen mustikoita facebook-kirpputorin kautta. 

8. Mistä ammennat voimaa?

- Musiikin kuuntelusta, kirjoittamisesta, ystävistä, lukemisesta, liikunnasta, oopperan ja baletin katsomisesta.

9. Kuinka nollaat nuppisi?

- Liikunnalla. Juoksulenkillä täytyy keskittyä pitämään syke pk-lenkillä riittävän matalalla ja vauhti intervalleissa sopivalla tasolla että jaksaa loppuun asti, siinä ei kauheasti mieti muuta. Joskus juostessa keksii tarinoihin jatkoa. Työasiat jää lähes aina töihin, onneksi. 

10. Mikä on näkemyksesi kirjastojen tulevaisuudesta?

- Olen hiukan huolestunut. Uuden opetussuunnitelman myötä ainakin Vantaalla kirjasto on mukana yhtenä laajennettuna oppimisympäristönä. Riittääkö ammattitaitoista henkilökuntaa tarjoamaan tiedonhaun opetusta, kirjavinkkausta ynnä muuta? Kovin usein on niin, että eläkkeelle lähteneen tai irtisanoutuneen työntekijän tilalle ei palkata uutta, lisäksi iso osa perustyöstä (logistiikka, hyllytys, asiakaspalvelu) hoituu erilaisten harjoittelijoiden voimin. Jos asiakaspalvelussa on henkilö joka ei lue kirjoja ja jonka työsopimus kestää puoli vuotta, onko hänellä ammattitaitoa auttaa asiakasta löytämään luettavaa/kuunneltavaa/katseltavaa? Toisaalta olen iloinen siitä, että niissä kirjastoissa joissa itse olen ollut töissä, on osaavaa ja innostunutta väkeä töissä. Pienellä budjetilla saadaan tehtyä kaikenlaista hienoa.

11. Mietteesi lukutaidon kehittyksestä/uuslukutaidottomuudesta? 

- Tästä olen enemmän huolestunut. On surullista, että lapset, nuoret ja osa aikuisistakaan ei osaa kunnolla lukea ja kirjoittaa. On vaikea saada töitä, jos ei osaa kirjoittaa kuin yksittäisiä lyhyitä lauseita. Aika harvaan paikkaan taidetaan pyytää videohakemuksia? Toivoisin, että joku keksisi supersuositun kännykkäpelin, jossa olisi tekstipätkiä välissä! 

Aion rikkoa sääntöjä sen verran, että en nyt palkitse tiettyjä blogeja mutta mielelläni lukisin teidän muiden vastauksia Takkutukan kysymyksiin :)

Julian Fellowes: Belgravia

Julian Fellowes: Belgravia
Englanninkielinen alkuperäisteos Belgravia (2016)
Suomentanut Markku Päkkilä
Otava 2016
477 s.

Sanottakoon heti aluksi, että Belgravian myyntivaltit eivät houkutelleet minua. Etukannessa sanotaan "Downton Abbeyn tekijältä" ja takakannessa "Lääkettä Downton Abbey -riippuvuuteen". Täten tunnustettakoon, että en ole koskaan nähnyt yhtään jaksoa kyseistä sarjaa. Siis en ainakaan vielä. 

Kirjan kansi on sellainen, että sitä ei voi ohittaa. Mikä on tuo mahtava rakennus ja mitä siellä tapahtuu? Keitä ovat nuo tyylikkäästi pukeutuneet ihmiset, ja kuka matkustaa hevosvaunuissa? Kansi antaa odottaa juhlia, yläluokkaa palvelijoineen - mutta myös siihen tiiviisti liittyviä skandaaleja ja juoruja. 

Niitä kaikkia Belgraviassa on mutta myös paljon muuta. 

Vuonna 1815 Trenchardin perhe asuu Brysselissä. Tytär Sophia on rakastunut aateliseen Edmundiin, rikkaan Brockenhurstin suvun perijään, eikä piittaa vanhempiensa paheksunnasta. Edmund rakastaa häntä, joten eri säätyihin kuuluminen ei haittaa. Sophia ja Edmund odottavat edessä olevan loistavan tulevaisuuden. Sitä he eivät saa. Napoleon armeijoineen valloittaa Eurooppaa ja Edmund joutuu osallistumaan sotaan. Sen jälkeen mikään ei ole ennallaan.

25 vuotta myöhemmin Bryssel tanssiaisineen palaa Trenchardien ja muiden mieliin. Isä James on rakentamassa Lontoota ja noussut kohtalaisen merkittävään asemaan. Perheellä on salaisuus, jonka paljastuminen lady Brockenhurstille aiheuttaa tapahtumien vyöryn. Seuraa 400 sivun verran salailua, peittelyä, vakoilua, viettelyä, viattomuutta, katkeruutta, pelkoa - ja tietenkin rakkautta. 

Kirje oli lyhyt. "Kultaseni", siinä luki. "Jos voit tulla käymään perjantaina kello neljä, luulen että voimme suunnitella uutta retkeä Bishopsgateen. Caroline Brockenhurst." Corinne tuijotti pientä kermanväristä paperiarkkia. "Uutta retkeä." Mitä se tarkoitti? Uutta retkeä Bishopsgateen? Hän tiesi kyllä, kuka oli töissä Bishopsgatessa. Kun Charles Pope oli kävellyt yhtä matkaa Marian ja kamarineiti Ryanin kanssa kohti uutta kirjastoa, Ryan oli kertonut hänelle jälkeenpäin keskustelusta kaiken. Oliko tässä syy siihen, miksi hänen suunnitelmansa olivat vaarassa raueta? Entä minkä takia lady Brockenhurst järjesteli Marian tapaamisia kysymättä lupaa häneltä? Sitten hän muisti, miten lady Brockenhurst oli esitellyt juhlissaan Popea vieraille. Oliko taustalla jonkinlainen salaliitto? Jos ei, miksei Maria ollut maininnut kutsusta sanallakaan? Lady Templemore unohtui toviksi mietteisiinsä. Tänään oli torstai. Kreivitär kutsui Marian luokseen seuraavaksi iltapäiväksi. Hänellä oli vuorokausi aikaa. Hän laski kirjeen huolellisesti takaisin, lukitsi salkun ja palautti avaimen piilopaikkaansa. Samalla hän päätti kaksi asiaa. Ensinnäkin sen, että hän menisi käymään kreivittären luona samaan aikaan kun hänen tyttärensä olisi siellä, ja toiseksi sen, että hän menisi toisen kerroksen vaaleansiniseen salonkiin ja istahtaisi hienon sekretäärinsä ääreen. Tunnin kuluttua siitä, kun hän oli asettunut kirjoittamaan, hän soitti kelloa ja antoi palvelijalle kaksi kuorta toimitettavaksi suoraan vastaanottajalle kahteen eri osoitteeseen. 

Oliver päätti kertoa matkansa tuloksista isälle töissä sen sijaan, että olisi ottanut asian puheeksi kotona. Häneltä udeltiin matkasta heti paluupäivänä päivällispöydässä, mutta hän ei paljastanut mitään olennaista vaan tyytyi hämmästelemään uuden Manchesterin laajuutta ja kukoistusta.

Hän oli varma, että paljastukset olisivat isälle sekä yllätys että järkytys, ja siksi oli hienotunteisempaa kertoa ne kaikessa hiljaisuudessa kesken töiden, jotta tunnekuohu saisi tasaantua. Mutta kun konttoristi ohjasi hänet seuraavana aamuna isän puheille, ja isä nousi pöytänsä takaa tervehtimään, hän ei vaikuttanut poikansa näkemisestä kovinkaan hämmästyneeltä.

Heti on pakko kehua suomentaja Markku Päkkilää. Sanavalinnat ovat varsin täydellisiä kuvaamaan 1800-luvun alkupuolta. Kuten sitaatissa; lady Templemore ei "jää ajatuksiinsa" vaan "unohtuu mietteisiinsä". 

Tarina on todella vetävä, lukiessa tuntui siltä että olisi itse ollut mukana tanssisaleissa, päivällispöydässä, pelaamassa uhkapelejä, palvelijajoukossa... Vaikka henkilöhahmoja on paljon, heitä on helppo seurata. Henkilöhahmot on rakennettu todella ovelasti, niin että heistä paljastuu eri puolia ja lukijan suhtautuminen heihin vaihtelee. Lukeminen on siis todella tunteikasta. 

En tiedä mistä johtuu, mutta kirjasta tuli mieleen talvi. Siinä ei ole lumesta tietoakaan, mutta minulle tuli jouluinen olo :) Tiedättehän, onnellinen perhe yhdessä mutta kuitenkin joillakin haikeat tai jopa surulliset mietteet hymyjen takana. Ja se onneton, hyljeksitty kulkuri, joka näkee ikkunasta toisten ilonpidon mutta ei pääse mukaan. 

Ei ihme, että Fellowes on palkittu käsikirjoittajana niin Emmyllä kuin Oscarilla. Belgravia on visuaalinen pukudraama, ja varmasti toimisi sellaisenaan myös elokuvana. Tarina on koukeroinen mutta hallittu niin että lukija on koko ajan turvallisesti mukana eikä missään vaiheessa vaarassa pudota ulkopuolelle. 

Kirjan ovat lukeneet myös Lumiomenan Katja sekä Tuijata. Kulttuuripohdintoja - blogin Tuija. He eivät lämmenneet yhtä paljon kuin minä - johtuneeko siitä että heillä on jonkilainen Downton Abbey -historia mitä minulla ei ole lainkaan? :)  

Tämä menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan "kirjassa rakastutaan". 

Palkintoja ja haastevastauksia, osa 1: Blogger Recognition Award

Loppukevään ja kesän aikana olen saanut vinon pinon haasteita, kiitos niistä! Johonkin kommentoin vastaavani "ensi viikolla", no se ensi viikko meni ja meni muutama muukin. Kesälomalla reissasin paljon, lisäksi tuli tieto että asuintaloni menee sisäilmaongelmien takia remonttiin ja syyskuun alkuun mennessä pitää muuttaa pois. Tässä on siis ollut myös asunnonetsintäpuuhaa. 

Loma on pidetty ja asuntokin löytynyt, on siis hyvä aika aloittaa vastaukset. Ensimmäisenä otan käsittelyyn Blogger Recognition Awardin, jonka sain sekä Takkutukalta että Raijalta :) Säännöt ovat yksinkertaiset:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.

2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.

3. Anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle.

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajaksi.

Haaste on kiertänyt blogimaailmassa jo jonkin aikaa, päätin siis että en haasta ketään mutta mielelläni lukisin mahdollisimman monen historiaa ja neuvoja. Tässä minun tarinani. 

Kuinka aloitin bloggaamisen

Hemulin kirjahylly syntyi melkein vahingossa. Olin vaihtanut hoitoalalta kirjastoon, ja tein opintoihin liittyvää harjoittelua Orivedellä. Kesällä 2011 Oriveden kirjastolle päätettiin perustaa Facebook-sivu. Mietin, että voisi olla kivaa kirjoittaa myös blogia, ei kirjastona vaan omana itsenäni. Mutta mistä aiheesta? En tunne olevani kovinkaan kuvauksellinen, enkä missään nimessä halunnut kuvata ja postata siitä, mitkä vaatteet minulla on päällä. 

Mietin, mikä kiinnostaa ja mistä olisi helppoa kirjoittaa. Aika nopeasti vastaus oli selvillä; kirjat. Ensimmäisen postauksen pidin salassa muutaman päivän. Kävin Tampereella koulutuksessa, jossa käsiteltiin viestintää ja somea. Siellä kirjoitin toisen postauksen, jota hioin vielä kotona. Sitten julkaisin molemmat, eikä paluuta enää ollut. Elokuun viimeisenä päivänä ensimmäisestä postauksesta on kulunut viisi vuotta.

Viime syksynä perustin juoksublogin nimeltä Sinne minne lenkkarit vie. Sen kanssa olen vielä vähän hukassa, joten ehkä annan seuraavassa ohjeita myös itselleni.

Ohjeita aloittelevalle bloggaajalle

Olet perustamassa tai perustanut blogin. Miksi? Mitä haluat sanoa? Kenelle? Onko blogisi enemmänkin henkilökohtainen päiväkirja, kanava purkaa tunteita, tapa verkostoitua samanhenkisten ihmisten kanssa, keino herättää keskustelua...? 

Muista, että blogin muoto ja sisältö eivät ole kiveenhakattuja. Ehkä aloitat päiväkirjamaisesti, mutta myöhemmin pohdit asioita laajemmin. Ehkä kyllästyt bloggaamiseen ja haluat lopettaa. Se on ihan okei. Blogin nimeä voi muuttaa, samoin ulkoasua, käsiteltäviä aiheita, mitä vaan. 

Älä pidä blogia vain siksi, että saisit mahdollisimman paljon seuraajia. Riippuu blogin aiheesta, mutta kirja- tai juoksublogilla voi olla hyvinkin vähän seuraajia ja kommentteja. Se ei ole syy alkaa kirjoittaa laskelmoivasti, olla joku muu kuin on. Kirjoitat sitten nimellä tai nimimerkillä, lukijoita kiinnostaa ihminen bloggaajanimen takana. 

Kotimaan matkailua: Koli

Koli. Sinne kiivettiin ja sieltä laskeuduttiin alas.

Kesäloman viimeisellä viikolla olin muutaman päivän Itä-Suomen kiertueella. Tiistaina 19.7. ajettiin kolmen naisen voimin Tampereelta Kuopioon. Olimme perillä vasta alkuillasta, joten emme jaksaneet muuta kuin käydä Puijolla näkötornissa. Se oli kyllä kokemisen arvoinen, maisemat ovat aivan huikeat.

Itse asiassa Kuopio - Koli - Valamo päätti pidemmän reissuni. Viikko oli aika hulinaa, en edes tiedä montako sataa kilometriä tuli istuttua autossa. Reitti oli: To 14.7 Vantaa-Tampere junalla, Tampere-Juupajoki autolla. Pe 15.7 Juupajoki - Lappeenranta autolla. La 16.7 Lappeenranta - Orivesi autolla. Su 17.7 Orivesi - Vantaa - Tampere autolla. Ma 18.7 pysyteltiin Tampereella. Ti 19.7 Tampere - Kuopio autolla. Ke 20.7 Kuopio - Koli autolla. To 21.7 oltiin Kolin upeissa maisemissa. Pe 22.7 Koli - Jyväskylä autolla, Jyväskylä - Lahti bussilla ja Lahti - Vantaa junalla. :) 

Keskiviikkona lähdimme Kuopiosta heti aamupalan jälkeen, jotta pääsimme Kolin maastoihin ajoissa. Parkkialue oli melko täynnä mutta onneksi paikka löytyi. Hotelli Kolissa oli uskomattoman ystävällinen palvelu; saimme vaihtaa saunatiloissa vaellusvaatteet, vaikka hotellihuone oli varattu vasta torstain ja perjantain väliseksi yöksi.

Ihan putkeen ei mennyt vaellus mutta hauskaa oli. Lähdimme matkaan Ukko-Kolilta, suuntana Kiviniemi, reittinä Herajärven kierros. Alussa pysähdyimme usein, koska oli pakko mennä näköalapaikoille ottamaan valokuvia. En yhtään ihmettele, että eri alojen taiteilijat ovat käyneet täällä hakemassa inspiraatiota! 

Olimme päässeet 700 metriä, kun huomasimme olevamme nälkäisiä. Nauratti; kas kun ei kenenkään mieleen juolahtanut että aamupalasta on jo pitkä aika ja ehkä olisi kannattanut pitää lounastauko ennen klo 13 tapahtunutta lähtöä. Kiipesimme kuitenkin vielä Mäkrävaaralle noin kolmen kilometrin päähän, missä pidimme voileipä- ja suklaatauon.

Mäkrävaaralle oli pitkä ja jyrkkä nousu.

Vajaan puolen tunnin tauko teki hyvää. Jo nuo kolme kilometriä tuntuivat rasitusvammasta kärsineessä lonkassani mutta tauon jälkeen se oli kuin uusi. Päivä oli kuuma ja aurinko paistoi, joten pidimme aika monta juomataukoa sekä toisen ruokatauon. Kokonaissaldo päivään oli matkamittarin mukaan 17,15 km, todellisuudessa ehkä puolisen kilometriä pidempi koska gps:n löytyminen kesti aika kauan. 

Menomatka. Aika liikkeellä 4.22,45 keskisykkeellä 128.

Loppumatkasta aloimme olla aika väsyneitä, sen huomasi siitä että varpaat kopsahtelivat puunjuuriin eikä puhetta tullut yhtä paljoa kuin aiemmin. Onneksemme ennätimme perille Kiviniemen tilalle juuri ennen kuin alkoi sataa. Siellä meille oli varattu aittamajoitus, ruoka, sauna sekä aamupala, kaikki tämä hintaan 45 €. Illalla päärakennus oli auki noin yhteentoista saakka, saimme siis vielä saunan jälkeen jäätelöä. Ruokapuolen sulkeuduttua oli etuovi kuitenkin auki koko yön, joten eteisen sisävessa oli käytössä koko ajan. Aamupala oli käsittämättömän hyvä, ainakin yhtä hyvä jollei parempi kuin hotelleissa, Leipää oli useampaa lajia, samoin jogurttia ja teetä. Meiltä kysyttiin haluammeko puuroa, kun halusimme niin sitä meille keitettiin :) 

Paluumatkan teimme niin, että alkumatkasta menimme nelisen kilometriä tietä pitkin. Tavoitteena oli säästää minun lonkkaani, ystäväni joulukuussa leikattua jalkaa sekä ystäväni serkun mahdollista juoksijan polvea. Sääennuste muuttui koko ajan, mutta sadetta oli ennustettu noin kello 10-12.30. Ajatuksena oli päästä mahdollisimman pitkälle ennen sadetta, jota ei sitten lopulta tullutkaan, onneksi. Tuumasimme, että vaikka mennään osa matkasta tiellä niin metsäosuutta kyllä riittää. Teimme pienen oikopolun myös loppupäässä; emme kiivenneet uudelleen Mäkrävaaralle ja siitä Ukko-Kolille vaan kiersimme Mäkrävaaran sivulta suoraan parkkialueelle ja sieltä hotellille. Matkamittariin kertyi 17,31 km.

Paluumatka. Aika liikkeellä 4.20,04 keskisykkeellä 119.

Illalla kävimme syömässä hotellissa pizzaa ja ajoimme pienen kierroksen kylällä, sen jälkeen makasimme huoneessa. Vasen jalkani tuntui siltä, että mikään asento ei ole hyvä. Varsinaista kipua ei ollut, mutta huomasin viimeisellä taukopaikalla pari kilometriä ennen päätepistettä, että vasemman reiden ulkosyrjään ja etuosaan sattui hieroessa, oikealle puolelle ei. Sinänsä hyvä että kipulääkekuuri oli vielä päällä, kun otin iltalääkkeen niin ärtyneisyys helpotti niin että jalan oli hyvä olla miten vaan. Oli ehkä vähän riskaabelia lähteä "epäkuntoisella" jalalla, mutta matkaa oli suunniteltu niin kauan että ei käynyt mielessä perua. Kuitenkin vaellusta oli vain kaksi päivää ja nekin ilman aikataulua, että saatiin mennä rauhassa ja pitää taukoja aina kun huvitti. 

Kokonaisuutena reissu oli aivan huikea. Maisemat olivat jylhät ja rauhoittavat. Metsässä piti keskittyä siihen mihin astuu, niin siinä kaikki kiireet ja huolet jäivät taustalle. 

Ystäväni sanoi, että seuraavan kerran kun aloitamme uuden harrastuksen niin voisimme miettiä vähän tarkemmin. Että kannattaako heti lähteä kahden päivän reissulle ja jos lähtee, niin kannattaisi miettiä vähän tarkemmin mitä pitäisi ottaa mukaan. Meillä oli makkarapaketteja nuotiopaikkoja varten mutta ei minkäänlaisia tulentekovälineitä. Onneksi kohtasimme yhdellä taukopaikalla herrasmiehen, joka antoi meille koko paketin sytytyspaloja :D Ystäväni sai rakkoja vaelluskengistä - jotka eivät ikinä ennen ole hiertäneet - eikä meillä tietenkään ollut laastaria matkassa. Kiviniemestä löytyi neula ja teippiä ensiavuksi, ja jälleen kohtasimme matkalla avuliaan kanssakulkijan eli rouvan jolla oli mukana hänelle tarpeettomia rakkolaastareita. Onnea siis oli mukana!

Paluumatkalla käytiin Heinävedellä Valamon luostarissa, en ollut käynyt sielläkään koskaan aiemmin. Piipahdimme uudessa ja vanhassa kirkossa, taidenäyttelyissä ja kaupassa. Lisäksi bongasin kirjaston, mistä olin hyvin iloinen :)

Pari päivää kotona oltua tuli olo, että haluan mennä uudestaan vaellusreissulle. Kolin polut eivät olleet niin pahoja kuin pelkäsin, mutta haastetta oli silti riittämiin. Kaksi päivää riitti mainiosti. Jäi siitä kuitenkin sellainen olo, että jo parin päivän päästä oli ajatuksissa että koska uudelleen. Joko Kolille, tai Karhunkierroksen osa tai Lappiin tai...