Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. elokuuta 2016

Tämmöinen proggis...

Heipä hei! En ole kadonnut virtuaalimaailmasta, olen muuttanut! 

Heinäkuun alussa kotiin tuli tiedote, että talon kaikki asunnot remontoidaan todetun sisäilmaongelman takia. Meidän talossa asuntojen tuli olla tyhjiä elokuun loppuun mennessä. Koska tiedotteessa mainittiin sana sisäilmaongelma sekä nimettiin kemikaali, tein päätöksen pyykätä ja pestä kaiken mikä lähtee uuteen kotiin. Pari viikkoa olen siis laulattanut pyykkikonetta, tiskannut kaikki astiat ja pyyhkinyt astianpesuaineella kaiken kirjankansista korkokenkiin. Saatan olla neuroottinen ja ylireagoiva mutta niin päätin tehdä. 

Viime perjantai-illasta tähän iltaan olenkin sitten roudannut tavaraa, nyt on tilanne se että asunto on tyhjä ja huomenna palautan avaimet. Sitten alkaa järjestäminen uudessa asunnossa. Alla kuvia tyhjänä ja nyt...




Kirjat olen jo miettinyt; makuuhuoneessa on yksi kirjahylly niin sinne menevät ne värit joita on vähemmän, oletettavasti siis vihreät, violetit, punaiset, oranssit, keltaiset ja kirjavat. Muut sitten olohuoneen kahteen hyllyyn :)


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Rose Lagercrantz: Onnentyttö Dunne

Rose Lagercrantz: Onnentyttö Dunne
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Mitt lyckliga liv (2010)
Kuvittanut Eva Eriksson
Suomentanut Raija Rintamäki
Kustannus-Mäkelä 2016
137 s.






Tässäpä ihastuttava lastenkirja! Jo kirjan alku houkuttaa:

On jo myöhä, mutta Dunne ei saa unta.
Jotkut laskevat lampaita päästäkseen uneen, mutta Dunne laskee niitä kertoja, kun hän on ollut onnellinen.
Kuten silloin pienenä, kun hän sai Svante-serkultaan sammakon. 
Ja kun hän ensi kertaa pysyi kolme vetoa pinnalla.
Ja kun hän sai koulureppunsa.
Hän oli onnellinen, kun pääsi ekaluokalle. Hän oli odottanut sitä koko ikänsä.
Kesä oli tuntunut hirveän pitkältä vain siksi, että hän oli odottanut niin kovasti. 

Mutta kouluun meno onkin jännittävää. Millainen opettaja on? Mitä jos Dunne ei saa kavereita? Uskaltaako hän puhua mitään?

Toisena koulupäivänä Dunne on välitunnilla yksin, ja huomaa toisen yksin olevan tytön. Ella Frida ja Dunne ystävystyvät. Nyt koulussa on vieläkin kivempaa! Tytöt istuvat luokassa vierekkäin, ovat kaikki välitunnit yhdessä, vaihtavat kiiltokuvia - ja välillä riitelevät. Ystävyys on kuitenkin lujaa tekoa, eikä mikään kina voi rikkoa välejä.

Kunnes Dunne kuulee kauheita: Ella Frida muuttaa pois! Miten Dunnen nyt käy?

Hänkin olisi halunnut muuttaa.
Mutta hänen täytyi jäädä.
Köynnöskadulle.
Siellä hän oli asunut koko ikänsä. 
Isän ja Kissan kanssa.
Keltaisessa talossa.
Siinä, joka on pulkkamäen vieressä.
Ennen siellä asui äitikin, mutta äiti nukkui pois.
Niin sanotaan, kun joku kuolee.
Sanotaan, että nukkui, vaikka ei se mitään unta ole. 
Ja pois - missä se on?
Nyt Ella Fridakin on poissa. Mutta hän ei nukkunut pois.
Hän ajoi autolla Norrköpingiin.
Se on kaupunki, joka sijaitsee monen tuhannen kadun ja tien päässä Köynnöskadulta.
Ja monen tuhannen metsän ja pellon ja niityn ja järven...

Dunne ja Ella Frida ovat olleet niin tiivis kaksikko, että Dunne epäilee voiko olla enää koskaan onnellinen, ilman Ella Fridaa. Ikävät asiat alkavat kasautua ja Dunne on jatkuvasti onneton. Onneksi hänellä on kivoja luokkakavereita, jotka eivät jätä häntä yksin vaan vetävät puoliväkisin mukaan yhteiseen touhuun - ja iloon. Eikä Ella Frida unohda Dunnea vaikka Norrköpingissä asti asuukin...

Pidin kirjan lämpimästä tunnelmasta. Yllätyin, kun Dunnen äidin kuolema tuli esiin. Se kuitataan aika nopeasti, toki siitä on aikaa ja Dunne on jo tottunut asiaan. Ehkä siksi Ella Fridan lähtö tuntuu niin pahalta, se on pienelle tytölle jo toinen suuri menetys. 

Lagercrantz - ja tietysti myös suomentaja Raija Rintamäki - onnistuu tavoittamaan ekaluokkalaisen kielen ja mielen. Lukiessa tuntuu siltä, että juuri näin ajattelee ja toimii arka kuusi-seitsemänvuotias. Mielestäni kirjaa voi lukea lapselle, vaikka hän ei olisikaan kokenut menetyksiä. Kaikki, sekä lapset että aikuiset, voivat pysähtyä miettimään mitkä asiat heidän elämässään tekevät heidät onnelliseksi. Etenkin aikuisten olisi hyvä kiinnittää huomiota myös niihin pikkuasioihin, joista sitten yhdessä muodostuu suuri ilon virta. 


Onnentyttö Dunnen haluan laittaa Helmet-lukuhaasteen kohtaan "lastenkirja".

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Päivää pitkästä aikaa! Ja terveisiä Vantaalta


Blogissa on ollut hiljaiseloa jonkin aikaa ja siihen on hyvä syy: olen tehnyt muuttoa Lohjalta Vantaalle. Avaimet uuteen asuntoon hain vappuaattona, ja kuvittelin siirtäväni suuren osan tavaroista uuteen osoitteeseen vappupäivän ja viikonlopun aikana. Toisin kävi, sillä tulin kipeäksi vappuaattona. Suunnitellun viiden autokuormallisen sijaan sain tuotua kolme, lisäksi suunnittelemani n. 80 km:n polkupyöräajelu piti jättää tulevaan viikonloppuun. Toivottavasti olen silloin siinä kunnossa että saan ajettua pyörän, se kun ei taida mahtua henkilöautoni peräkonttiin.

Kuten kuvasta näkyy, kirjat ovat pääseet uuteen kotiin :) Ainoa hankaluus on se, että Lohjalla tilanjakajana toiminut hyllykkö on aivan liian pieni. Se oli pieni jo silloin kun kirjoja oli molemmilla puolilla, joten turha edes yrittää jos sen laittaa seinän viereen. Yksi ensimmäisistä projekteista näyttääkin tältä: 1. Osta kirjahylly. 2. Kokoa se. 

Kirjojen lisäksi toin paljon vaatteita, vähän astioita ja patjan. Selviytymisleiri on valmis. 

En taida ainakaan tällä viikolla ajaa arkena Lohjalle vaan menen viikonloppuna pakkaamaan lisää. Olo alkaa nyt vasta olla suhteellisen normaali, tosin ruoka ei maistu vieläkään joten energiat ovat vähissä. Onneksi on tullut jääkiekkoa mitä katsoa läppäriltä, niin on ollut hyvä syy miksi en ole purkanut kaikkia vaatteita kaappeihin. Sitä paitsi täytyy lukea Lohjalta lainassa olevat kirjat ennen kuin muutan sieltä kokonaan pois... 

Työt Tikkurilan kirjastossa alkoivat maanantaina, kivaa on ollut. Paljon tietysti asiaa ja uusia ihmisiä mutta olen kokenut olevani tervetullut. Sähköinen kalenterini olikin buukattu jo yli puolilleen ensimmäisten kolmen viikon osalta :) Tiedossa on kirjastovierailuja eri puolilla Vantaata sekä työpajoja ja niiden suunnittelua.

Tässä vähitellen alan ottaa uutta kaupunkia haltuun. Matkakortin hankin tänään, kirjastokortin eilen :) Tikkurilan kaupat ja palvelut alkavat olla puolituttuja, pikkuhiljaa laajennan reviiriä. Kunhan saan polkupyöräni tänne niin sillä on kiva kierrellä ympäriinsä. Jos siis lämpenisi se verran että tarkenee olla ulkona... Mutta hyvillä mielin on uusi ovi avattu, ja eiköhän tässä kohta saa lainattua ensimmäisen kirjan Vantaan kirjastosta, varauksia olen toki jo tehnyt :)