Ben Macintyre: Vakooja ja petturi. Kylmän sodan tärkein vakoiluoperaatio

Ben Macintyre: Vakooja ja petturi. Kylmän sodan tärkein vakoiluoperaatio
Englanninkielinen alkuteos The Spy and the Traitor. The Greatest Espionage of the Cold War
Suomentanut Aura Nurmi
Atena 2020
458 s.

Tiedustelutoiminnan ja vakoilun yllä leijuu tietynlainen mystinen ilmapiiri, vaikka vuosikymmenien aikana arkistot ovat avautuneet ja mahdollistaneet aiheesta kirjoittamisen. Samoin muistelmat avaavat tuota pinnallisesti tuttua mutta kuitenkin outoa maailmaa. Ben Macintyre kirjoittaa nyt venäläisestä Oleg Gordijevskista, miehestä joka yleni korkeaan asemaan KGB:ssä mutta joka samalla vakoili briteille lähes koko työuransa ajan.

Gordijevski kasvoi KGB-perheessä; hänen isänsä ja veljensä työskentelivät tiedustelupalvelulle. On siis varsin loogista, että Gordijevski teki samoin. Heille KGB oli arkea, ei pelottava järjestö. Koska Gordijevski oppi helposti uusia kieliä, hän pääsi nopeasti töihin Tanskaan. Hyvin pian hän huomasi, mitä on olemisen ja valinnan vapaus. Kotimaa alkoi tuntua jähmeältä, kansalaisia pakottavalta. Koska hän halusi muutosta, hän päätyi vakoilemaan. Hän pystyi jatkamaan sitä pitkään, mutta lopulta maa jalkojen alla alkoi polttaa. Tuloksena oli kissa ja hiiri - leikki, jossa osapuolina olivat Gordijevski, KGB ja MI6. Vaikka tarinan loppuratkaisu selviää matkan varrella viimeistään kirjan keskellä olevista kuvaliitteistä, ei se vähennä jännitystä yhtään.

MI6 päätti kuitenkin toimia täysin toisin. Gordijevskin toimintaa koordinoivat tahot osoittivat itsekuria, joka hakee vakoilun historiassa vertaistaan: Gordijenskia ei kannustettu pitämään yhteyttä MI6:een Moskovassa ollessaan eikä häntä patistettu välittämään eteenpäin selville saamiaan salaisuuksia. Century House päätti jättää vakoojansa tyhjäkäynnille. Moskovaan palattuaan Gordijevski jätettäisiin rauhaan. 

Järkeily päätöksen takana oli suoraviivaista ja aukotonta: Venäjällä oli mahdotonta ohjata Gordijevskin työtä niin kuin Tanskassa oli tehty. Moskovassa ei ollut turvataloa, ei yhteistyöhaluista paikallista tiedustelupalvelua, joka varmistaisi hänen selustansa, ei toimintavarmaa varasuunnitelmaa, jos kaikki menisi pieleen. Tarkkailu oli liian kattavaa: joka ikistä brittidiplomaattia vahdittiin jatkuvasti riippumatta siitä, epäiltiinkö heitä tiedustelu-upseereiksi vai ei. Aiemmat kokemukset Neuvostoliitossa operoivien agenttien kanssa osoittivat, että liiallinen innokkuus koitui lähes aina kohtaloksi, kuten Penkovskin kurja loppu todisti. Ennemmin tai myöhemmin - yleensä ennemmin - valtion kaikkinäkevä silmä tavoitti vakoojan, minkä jälkeen hänet napattiin ja neutraloitiin.

Luin tätä kuin trilleriä, välillä suorastaan unohdin lukevani tietokirjaa. On monia tilanteissa, joissa pohditaan voiko vastapuoleen luottaa, mitä voi sanoa ja mitä ei, voiko sanoja ja eleitä tulkita monin eri tavoin, kuka yrittää värvätä tai huijata ja ketä. On sovittuja merkkejä, näkyviä ja näkymättömiä varjostajia, huima pakosuunnitelma, pieniä vihjeitä siitä että asunnoissa on käyty. On vainoharhaa ja todellista salakuuntelua. Iso paketti isoja asioita, mutta tiivis ja helposti seurattava. 

Mielenkiintoista oli lukea myös Gordijevskin tuntemuksista. Kotimaan pettäminen ei ollut helppo päätös, mutta hän koki että ei ollut vaihtoehtoa. Asiat eivät voineet jatkua niin. Koskaan hän ei halunnut lopettaa, antaa periksi. Jopa uhkarohkeasti hän jatkoi, vaikka olisi voinut loikata koska tahansa, vieläpä suhteellisen helposti ja turvallisesti. 

Gordijevskin läheinen suhde kahteen eri tiedustelupalveluun takaa sen, että molempien toiminnasta saadaan tietää paljon. Olin hiukan yllättynyt siitä, kuinka erilaisista järjestöistä oli kyse. Ei pelkästään siinä, että toinen ratkaisee ongelmat tappamalla ja toinen oikeudenkäynnillä, mutta myös niinkin arkisessa asiassa kuin toimistojen tunnelmassa. Lännen olot tuntuvat valtavan paljon vapaamuotoisemmilta ja henkilökohtaisemmilta, kun taas idässä ollaan etäisempiä. 

Hurjan kiinnostava ja jännittävä lukukokemus, olisin kyllä jaksanut lukea vielä enemmänkin. 

Helmet-lukuhaasteeseen päätin laittaa tämän kohtaan 30, "kirjassa pelastetaan ihminen". Muita mahdollisia kohtia olisivat ainakin 7, "kirjassa rikotaan lakia", 17, "tutkijan kirjoittama kirja" ja 36, "tunnetun henkilön suosittelema kirja" (kannessa on John Le Carrén suositus).