Kuvittanut Nadja Sarell
Mäkelä 2019
93 s.
Olen tykästynyt Hilja-sarjaan, siitä on nyt ilmestynyt neljä osaa, viides on tulossa myöhemmin tänä vuonna. Kirjojen lukemisjärjestyksellä ei ole väliä. Se mistä pidän sarjassa on se, että Hiljalle tapahtuu ihan tavallisia asioita, sellaisia joita voi tapahtua kenelle tahansa lapselle.
Viime vuonna ilmestynyt Haloo, täällä Hilja kertoo siitä, mitä kaikkea Hiljalle tapahtuu syksyllä. On marjaretkeä, koulun retkeä eläintarhaan, äidin viikonloppuloma, mökkireissu vaarin luo, marjastusreissu ynnä muuta. Hiljalla on vilkas mielikuvitus ja kekseliäät aivot, joten hänellä ei koskaan ole tekemisen puutetta. Pidän siitä, että tarinassa hauskuus tulee arkisesta tekemisestä, kuten majan rakentamisesta tai viilipurkkipuhelimesta.
Lopulta Valkoherukkamummokin saa marjoista tarpeekseen, ja me lähdemme paluumatkalle. Mansikkatäti ehdottaa toista reittiä, jotta mäkiä ei tarvitse ylittää täysien ämpäreiden kanssa.
Taipaleen puolivälissä meitä odottaa yllätys.
- Tämän olinkin unohtanut... Mansikkatäti ähkäisee.
Edessämme avautuu leveä oja, jossa ei ole ylityspaikkaa. Mummot loikkaavat ketterästi toiselle puolelle, mutta Taimi ja minä pysähdymme penkalle.
- Entä me? minä kysyn.
- Minä heitän lapset ja ämpärit yli, Mansikkatäti lupaa itsevarmasti.
Täti viskaa Taimin toisella puolella odottavan Sadetakkimummon turvalliseen syliin. Taimi lentää puron yli ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Sitten on minun vuoroni.
- Hiiop! täti hihkaisee ja heilauttaa minut irti maasta.
Kuuluu plätsähdys. Mutainen vesi räiskähtää, kun minä putoan keskelle ojaa. Taimi purskahtaa itkuun, mutta Valkoherukkamummo ojentaa kepin minua kohti.
- Tartu kiinni ja potki jaloilla, Sadetakkimummo komentaa.
Yhdessä mummot hinaavat minut kuivalle maalle. Vaatteistani tippuu vettä reppuun, kun tarkistan, että kaukoputki on kunnossa. Mansikkatäti on pahoillaan tapahtuneesta ja taputtaa minua rohkaisevasti olkapäälle.
- Olet nyt saanut metsän kasteen, täti toteaa.
- Älä höpsi, Valkoherukkamummo töksäyttää. - Lapsihan jäätyy.
- Onneksi matkaa ei ole enää pitkälti, Sadetakkimumo lohduttaa ja nostaa marjaämpärit ojanpenkalta.
Hiljan seikkailut on kerrottu ja piirretty todella elävästi. Mietin, että tämä voisi toimia myös elokuvana. Tilannekomiikkaa on paljon, ja henkilöhahmot ovat hauskoja ja persoonallisia. Hiljan isä on erityisen hupaisa tapaus.
Hilja-kirjat ovat hyvän mielen lukemista, sellaista jossa välillä on pieniä ikäviä juttuja mutta joissa hauskuus voittaa aina. Ja joskus kun asiat vaikuttavat menevän pieleen, Hilja tai joku muu keksii miksi olikin hyvä että ne menivät juuri niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti