lauantai 12. joulukuuta 2020

Durian Sukegawa: Tokuen resepti

 

Kirja Tokuen resepti kolmen tuikkukynttilän takana
Durian Sukegawa: Tokuen resepti

Suomentanut Raisa Porrasmaa 

Sammakko 2020

196 s.




Löimme Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksan kanssa hynttyyt yhteen, jotta saamme Helmet-lukuhaasteeseen kohdan 19, "kirja jota luet yhdessä jonkun kanssa". Meillä molemmilla sattui olemaan kirjastosta lainassa Tokuen resepti, joten oli loogista valita se yhteiseksi kirjaksi. 

Takakannessa nostetaan esiin kolme henkilöä, joista kuitenkin Sentarō on selkeästi suurimmassa roolissa. Hän on aiemmin ajautunut tekemään rikoksen ja joutunut vankilaan. Hänet on maksettu sieltä ulos, ja kuitatakseen velkansa hän on työssä dorayaki-leivoksia valmistavassa kaupassa. Hän ei ole lainkaan innostunut leipomisesta, ja onkin antanut leivonnaisten laadun laskea. 

Tokue on vanha nainen, joka on elänyt elämänsä eristyksissä leprasairaiden alueella. Yhtenä päivänä hän ilmestyy Sentarōn kauppaan, ja lähes väkisin palkkautuu töihin. Tokue on tehnyt 50 vuotta paputahnaa, dorayakin perusainesta. Hän opettaa Sentarōlle tahnan teon, ja vähitellen kauppa elpyy. Myymälään eksyy silloin tällöin myös kouluikäinen Wakana, joka hänkin on yksinäinen ja kokee olevansa jossain määrin ulkopuolinen.

Ajatus kirsikankukkahaudukkeesta ei ollut haihtunut Sentarōn mielestä unen näkemisen jälkeen. Hän oli selvittänyt asiaa internetistä. Saatuaan tietää, että sellaista todella oli olemassa, hän oli sulkenut silmänsä toviksi liikutuksesta. Olisi tehnyt mieli tilata hauduketta ja lisätä sitä saman tien dorayakiin, mutta hän torjui ajatuksen. Se ei ollut nyt mielekästä, eihän hän voinut testata omia dorayakeja tällä hetkellä. Jos sitä paitsi sen entisen pikkutytön kotiseudulla oli todella suolattu kirsikan terälehtiä, hän halusi käyttää nimenomaan niitä. 

Hän oli äskettäin lähettänyt Tokuelle postikortin, jossa kertoi tulevansa vierailulle Wakanan kanssa. Oli epävarmaa, oliko kortti jo ehtinyt saapua, mutta Tokue tuskin oli lähtenyt asioille juuri nyt. Kyllä vierailu jotenkin järjestyisi, jos he vain menisivät paikan päälle. Osoitekin oli selvillä, joten he voisivat mennä asunnolle, jos Tokueta ei näkyisi myymälässä.

Lempeän näköinen sinitaivas levittäytyi Tesnhōenin metsikön yllä. Pensasaidan takana sahatammen oksat keinuivat valossa kimallellen.

Tässä on kirja, josta en osaa sanoa pidinkö siitä vai en. Tarina on kaunis, ja kolmen eri ikäisen hahmon hauras ystävyys on todella koskettavaa, liikuttavaa. Kuitenkin hahmot itsessään jäivät minulle etäisiksi. Oli nykyhetki, menneestä tiedossa oikeastaan vain vankilareissu ja elämä eristyksissä. Hahmot tuntuivat irrallisilta. Ehkä se on ollut kirjailijan tarkoituskin, tuoda yhteen kolme erilaista ihmistä, antaa heidän jakaa lyhyt aika keskenään ja sen jälkeen taas lähteä tahoilleen.

Kiinnostavinta antia on eristyneisyys. Tokuella sairauden takia, ja niin että vaikka sairaus on parantunut vuosikymmeniä sitten, on hän edelleen pelkoa aiheuttava. Vaikka sairauteen on lääke, vaikka aikoinaan sairastaneet eivät enää voi tartuttaa muita, silti Tokueta kartetaan. Ja kun kerran on asunut leprasairaille varatulla alueella, ei sieltä pääse muualle. Sentarōn kohdalla eristyneisyys tulee vankilataustasta. Hän ei uskalla ottaa yhteyttä äitiinsä, koska pelkää aiheuttavansa häpeää. Päivät täyttyvät työstä, illat ryyppäämisestä, ystäviä ei ole ennen kuin Tokue ja Wakana ilmestyvät kuvioihin. Wakanan kohdalla viitataan epämääräisiin kotioloihin, joiden takia hän on mieluiten ihan jossain muualla. 

En tiedä oliko ajankohta lukemiselle väärä; tänä pysähtyneisyyden aikana olisin kaivannut tarinaan jotain lisää. Ehkä enemmän ilon hetkiä, enemmän toimintaa ja tapahtumiam ja vähemmän Sentarōn juomista ja apatiaa. 

Tokuen resepti on luettu myös blogeissa Lumiomena ja Reader, why did I marry him?

Helmet-lukuhaasteessa Tokuen resepti sopii esimerkiksi kohtiin 25, "kirjassa ollaan saarella" ja 29, "Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva".

3 kommenttia:

  1. Sain juuri oman juttuni naputeltua, joten tulin nyt lukemaan sinun mielipiteesi kirjasta. Aika lailla samoilla linjoilla ollaan! Ei tämä minullekaan erityisen sykähdyttävä tai mieleenjäävä kirja ollut, vaikka aika nopsaan sainkin kirjan luettua. Japanilainen leivonnaiskulttuuri jäi sentään kiinnostamaan, vaikken sitä tullutkaan blogijutussa maininneeksi. :) Kiitos sinulle kimppaluvusta & -bloggauksesta - tämä oli kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, tämä oli hauska kokeilu :) Tuntui puolikkaalta lukupiiriltä, siis että luetaan kirja porukalla, mutta se toinen puoli eli keskustelu tulee viiveellä.

      Kirsikkapuut ovat aina ihania, nyt iloitsen että meille Tampereellekin on tulossa kirsikkapuisto :) Saisikohan täältä jostain dorayakeja, voisi ottaa sellaisen mukaan ja mennä napostelemaan kirsikkapuun alle :)

      Poista
  2. Minäkin kaipasin jotain muuta kuin mitä tämä kirja pystyi tarjoamaan. Jotain säpinää ja säröä ja menoa, ei pelkkiä hiljaisia kirsikankukkia!

    VastaaPoista