Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

 

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

Ruotsinkielinen alkuteos Jag for ner till min bror (2018)

Suomentanut Outi Menna

Tammi 2021

294 s.

Tartuin Karin Smirnoffin menestystä niittäneeseen romaaniin jonkin verran ennakkoluuloisesti. Olin lukenut muutamia arvioita, joissa mainittiin tarinan rankkuudesta ja Smirnoffin tyylistä kirjoittaa erisnimet ilman isoa alkukirjainta ja lauseet ilman muita välimerkkejä kuin lopun pistettä. Pelkäsin, että lukukokemus on vaikea, ehkä jopa liian raskas. Näin ei kuitenkaan ollut. Etenkin alussa koin, että ilmaukset kuten "[R]allatin lämpimikseni everttaubea" ja "[A]loitat huomenna märitljungqvist sanoi" edustavat paitsi tiettyjä henkilöitä myös sitä alaa, mihin he / ne kuuluvat. Että "everttaube" on tietynlaista musiikkia, ja oma "märitljungqvist" löytyy kaikista kotihoidon tiimeistä. 

Jana Kippo ei ole käynyt vuosiin lapsuudenkodissaan, kunnes nyt palaa veljen, Brorin, luo. Paluu nostaa esiin kipeitä muistoja väkivaltaisesta isästä ja heikosta äidistä. Vaikka isä on kuollut ja äiti hoitokodissa, paikka on ankea ja onneton. Samoin on koko Smalångerin pikkukaupunki. Juoruilu ja kyräily ovat voimissaan. 

Jana päätyy suhteeseen lähistöllä asuvan Johnin kanssa, mikä on Brorin ja oikeastaan kaikkien muidenkin mielestä huono asia. Johnin vaimo Maria on kuollut, eikä kukaan oikeastaan tiedä varmaksi oliko kuolema luonnollinen. Ja koska Marialla oli ollut vispilänkauppaa useiden kylän miesten kanssa, periaatteessa kaikilla heillä olisi ollut syy haluta Maria hengiltä. Mariankin varjo häälyy Janan yllä, vielä enemmän sen jälkeen kun hän päätyy töihin kotihoitoon, hoitajaksi Marialta vapautuneeseen toimeen. Kotihoidossa Jana kohtaa lisää ihmisiä menneisyydestään, mutta näiden sairaus tai vanhuudenheikkous saa hänet välittämään heistä. Kiintyminen on ehkä liian voimakas sana, sillä tässä kylässä ei ole tapana näyttää tunteita. 

Se jana on niin mukautuvainen ajattelin. Sanoo harvoin mitä ajattelee. Ei esitä turhia kysymyksiä. Ei vaadi vastauksia. Istuu pallilla keittiössä ja syö rääppeet toisten lautasilta.

Tämä nainen. Minä. Riennän aina paikalle kun joku tarvitsee minua. Tiedän mitä tapahtuu mutta en siltikään tee mitään. Katselen vierestä kuinka veljeni ryyppää itsensä hengiltä.

Minulla ei ole ystäviä. Sillä ainoa todellinen ystäväni haudataan pian. Hylkään aina ne jotka sanovat rakastavansa minua. Olen mustasukkainen ja kateellinen. Harrastan seksiä ilman ehkäisyä koska jos tulisin raskaaksi hankkiutuisin eroon lapsesta. Nautin kostosta. Ammun eläimiä soidinaikaan. Halveksin työtovereitani koska he ovat ylipainoisia ja tylsiä. Toisinaan minun tekee mieli tuhota jotain. Luultavasti kykenisin tappamaan.

Myöhemmin yöllä. Maatessani kustavilaisessa pää johnin käsivarrella sanoin kaiken tämän. Sanoin etten voinut olla hänen kanssaan. Että en rakastanut häntä ja etten ollut ikinä muuta väittänytkään. 

On vaikea kuvailla tunteita, joita lukeminen herätti. Tavallaan olin helpottunut, ettei sivuja ollut enempää, sillä alituinen tunnekylmyys ja väkivalta ahdistavat. Jopa kotihoidossa asiakkaisiin suhtaudutaan hämmentävän kylmästi, edes siellä inhimillisyydelle ei juurikaan ole tilaa. Alkoholinkäyttö aiheuttaa pelkoa ja huolta, sen suhteen mikään ei ole muuttunut vuosikymmeniin. Pelko, viha ja epäluulo ovat melkeinpä ainoat tunteet, joita tarinassa esiintyy. Ilonpilkahduksia ei näy. 

Ankeudesta ja ahdistavuudesta huolimatta tarina on järisyttävä lukukokemus. Tarina kertoo rohkeasti kaiken, mitään kurjuutta peittelemättä. Pidän siitä miten Jana toimii, hänen hälläväliä-asenteensa on kaikkea muuta kuin tyypillistä kirja(llisuude)ssa, jossa nainen palaa lapsuuskotiin ja lapsuudenmuistoihin. Hän ei vanno kostoa, ei etsi anteeksiannon mahdollisuutta, ei pyri selvittämään välejään kenenkään kanssa. Hän vain tulee veljen luo pääsiäisen viettoon, ja ottaa kylmänviileästi vastaan kaiken, mitä siitä seuraa. 

Missään tapauksessa tämä ei ole helppo kirja luettavaksi, ja ainakin minulla vaatii sulattelua. Joitain kirjoja olen vähän alotellut, mutta toistaiseksi mikään ei ole tuntunut sopivalta tähän hetkeen. Mikään lukemani ei oikein tunnu miltään. Mietin, että pitäisinkö pään tyhjennyksen vaikkapa Poirot-elokuvien parissa, ennen kuin lähden jatkamaan lukuyrityksiä. 

Janan tarina saa jatkoa, seuraava suomennos on tulossa ensi vuonna. 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 45, "kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija". Se sopisi myös esimerkiksi kohtiin 4, "joku kertoo kirjassa omista muistoistaan" ja 14, "kirja on osa kirjasarjaa".

Lähdin veljen luo on luettu myös esimerkiksi blogeissa Kirjojen keskellä, Kirjallisuutta ja tutkimusta, LM-Mummin kirjastossa ja Anun ihmeelliset matkat.