Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä

 

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä

WSOY 2021

71 s.

Luin runokokoelman muutama päivä sitten, ja olen sen jälkeen yrittänyt jäsentää lukemaani. En tunne kuitenkaan päässeeni siinä erityisen pitkälle. Yhä vaan hihittelen lempikohdilleni, muistelen yllättäviä yhteyksiä, koen selittämätöntä riemua. 

Erämajan runoissa liikutaan metsässä, kohdataan eläimiä ja kasveja, erityisesti mustikoita. Kieli on leikkisää, kuitenkin sellaista että se pitää sisällön kasassa eikä sorru omaan näppäryyteensä. Se ei jätä lukijalle hölmistynyttä oloa vaan riemastumista siitä, että miksei kukaan ole keksinyt tällaista aiemmin. Se on elävää, saaden ainakin minut tuntemaan kuin olisin ihan oikeasti metsässä, kulkisin kosteilla alueilla saappaat jalassa, noukkisin mustikan sieltä täältä, kuuntelisin ja haistelisin. 

Tässä yksi kokonainen runo sekä muutamia pätkiä, kohtia joihin ihastuin erityisen paljon: 

Ja päivä nytkähti eteenpäin kuin bussi, se lähti pysäkiltä kohti seuraavaa.

Ihmiset heilahtivat vähän.

(...)

Kykin vielä tovin mitä se on mannerten mittakaavassa ei mitään.

Hyristen häärin lähteiden äärellä onko tämä yksityisalue.

Mies vaihtaa mäntyä asettelee jalkansa harkiten vaijerirataa.

Ei ole ranneketta minulla tavallaan eksyin tähän.

(...)

(...)

Elämä kantaa? Ei kannata kokeilla

siivetönnä lentää, miten tämän nyt selittäisi ja kenelle,

muurahaisella on kovin pienet korvat.

(...)

Ja jos minä seilaisin maailman meret, mutta en mustikoista tietäisi,

turhia olisivat tuulet ja purjeet, reelingit, mainingit ja merimieslaulut,

turhia sataman valot ja rommi, rantakapakoiden keinuvat hymyt.

(...)

Haluaisin saada kahvisi läikkymään, ilmestyn keittiöön höyhenten peitossa:

tiedä, olen telkkä. Älä pelkää, mutta läikytä vähän,

elämäsi siivekäs saapuu. 

Tämä on kokoelma joka ainakin minun kohdallani vaatii useamman lukukerran, enkä tiedä osaanko siltikään koskaan pukea sanoiksi tuntemuksiani. Olen ällistynyt, häikäistynyt, kertakaikkisen iloinen. Vaikka kieli on leikkisää, runot eivät ole sanoilla leikittelyä vaan mukana on vakavia asioita elämän eri puolilta, on yksinäisyyttä, pelkoa, kuolemaa, sopeutumattomuutta, vapauden kaipuuta. 

Olen nyt täällä metsässä on elämän ja tunteiden kirjo lämpimään metsänpeittoon kiedottuna. Se kutsuu lukijan mukaan fyysiseen ja psyykkiseen metsään, mielen- ja kielenmaisemaan. Ota kuppi mustikkateetä ja lähde mukaan!

Kokoelma on luettu myös blogissa Tuijata, Kulttuuripohdintoja.