keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Joël Dicker: Huoneen 622 arvoitus

 

Kirja tuolin käsinojalla, taustalla sinivihreä verho

Joël Dicker: Huoneen 622 arvoitus

Ranskankielinen alkuteos L’Énigme de la Chambre 622 (2020)

Suomentanut Kira Poutanen

Tammi 2020

648 s.

 


Joël Dicker on kirjoittanut vetävän ja ovelan romaanin, jossa lukija on pitkään epätietoinen monista asioista ja jossa yllätyksiä riittää loppuun asti. Tapahtumat kulkevat pääasiassa kahdessa tasossa, nykyhetken lisäksi ollaan ajassa 15 vuotta sitten. Silloin on tapahtunut asioita, jotka ovat joko jatkuneet tähän asti tai saaneet alkunsa tuolloin ja kehittyneet vuosien aikana huippuunsa. Loppua kohti vauhti kiihtyy, ja piipahduksia muillekin aikatasoille tapahtuu tuon tuosta.

Yksi päähenkilöistä on Joël-niminen kirjailija, joka saapuu Sveitsiin ja asettuu Plade de Verbier -hotellin huoneeseen 623. Pian hän huomaa, että viereinen huone on numeroltaan 621 B, sen vieressä on 621. Miksei huonetta 622 ole? Samassa hotellissa asuva Scarlett houkuttelee Jöelia mukaansa selvittämään, mistä on kyse. Eikö selvitystyöstä tulisikin hyvä kirja? Kaksikko pistäytyy tarinassa silloin tällöin, muutaman sivun kerrallaan, pohtimassa mitä he ovat saaneet selville, mitä puuttuu ja keneltä voisi saada tietoja.

Toinen päähenkilö on Macaire Ebezner, pankkiiri, joka on varma valinnastaan pankin seuraavaksi toimitusjohtajaksi. Kun hän kuulee, ettei valinta suinkaan ole varma, hän miettii mitä hän voi tehdä. Keneen pitäisi yrittää vaikuttaa ja miten, jotta paikka olisi hänen?

Tarinaa seurataan myös Macairen vaimon Anastasian sekä toisen pankkiirin, Levin näkökulmasta. Mukana on myös pankin johtokuntaa, poliiseja sekä luksushotellin henkilökuntaa ja vieraita. Se mikä alkoi 15 vuotta sitten, on päättyvä nyt - eikä kaikkien kannalta onnellisesti. Moni henkilö juonittelee, mutta ei lainkaan havaitse tulevansa itse vastaavien juonittelujen kohteeksi. Moni selkeän oloinen asia saa uusia käänteitä muuttuen aivan toisenlaisiksi kuin miltä aiemmin näytti. Ihmisten motiivit paljastuvat vähitellen kiepauttaen tarinaan aina uuden suunnan.  

”Miksi viimeinen Suurviikonloppu ja silloin tapahtunut murha kiinnostaa teitä?” vartija kysyi.
”Se on kirjailijan syytä”, Scarlett sanoi ja nyökkäsi minuun päin, ”hän valmistelee aiheesta kirjaa.”
”Sinuahan tämä juttu tuntuu eniten kiinnostavan”, minä huomautin.
”Mutta murhaa ei ole ratkaistu”, vartija muistutti.
”Niin juuri”; Scarlett sanoi. ”Haluamme saada selville, mitä tapahtui.”
”Myönnän, että se kiinnostaa minuakin. Juttu on painanut mieltäni kaikki nämä vuodet. Jään puolen vuoden kuluttua eläkkeelle, ja minusta tuntuu, että jotain on jäänyt tekemättä… Haluaisin kovasti käsittää, miten tähän päädyttiin. Työntekijän ei pitäisi puhua tällaisia. Älä vain laita nimeäni kirjaan, voin joutua vaikeuksiin!”
”Voin käyttää sinusta nimeä Vartija, jos sopii”, minä sanoin ja vedin pienen muistikirjani esiin kirjatakseni kertomuksen ylös.

Tykkäsin kirjasta todella paljon. Pidän siitä että tarina saa monenlaisia käänteitä, jotka tuntuvat samaan aikaan uskomattomilta ja loogisilta. Vaikka tavaraa on paljon, kokonaisuus on hallittu. Lukijana tunsin koko ajan pysyväni kärryillä siitä, keitä henkilöt ovat ja missä paikassa ja ajassa he milloinkin ovat. Pidän yllätyksellisyydestä, siitä kuinka ihmisistä paljastuu loppuun asti vielä uusia puolia. Pidän tarinan oveluudesta, eli siitä kuinka huijarit tulevat itse huijatuiksi, ja kuinka moni asia onkin lopulta eri lailla kuin mitä lukijana olin luullut. Hauska yksityiskohta on se, että vaikka alusta asti selvitetään murhaa, uhrin henkilöllisyys kerrotaan vasta monen sadan sivun jälkeen.

Jos jotain olisi saanut olla vähemmän, niin prameita ulkoisia puitteita ja Anastasian äidin kohkaamista tyttärien saattamisesta rikkaiden miesten vaimoiksi. Jossain kohtaa vähän puuduttaa, kun on täydellisesti istuvia vaatteita täydellisillä vartaloilla, taloudenhoitajia ja kokkeja ja autonkuljettajia, kaviaariaamiaisia ja samppanjajuhlia, kymmentä kieltä sujuvasti puhuva henkilö…

Muuten Huoneen 622 arvoitus on paketti minun makuuni. Se on viihdyttävä, yllättävä, hauskakin. Henkilöhahmot ovat samaan aikaan ihania ja ärsyttäviä, kuitenkin ärsytys on sen verran pientä että heille toivoo hyvää. On erityisen hauskaa lukea hahmojen päämäärätietoisesta etenemisestä kohti tavoitetta ja siitä, kuinka näppärästi he ohittavat tai raivaavat pois tielle osuvia esteitä. Jotka eivät siis aina olekaan esteitä, vaikka näyttävät siltä.

Kirja on luettu myös esimerkiksi blogeissa Tässä kaupungissa tuulee aina, Luetut.net ja Kirjaimia.

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 10, ”kirjan nimessä on numero”. Se sopisi myös esimerkiksi kohtiin 6, ”kirja kertoo rakkaudesta” tai 37, ”kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa”.

Kirja joka maasta -projektini saa Sveitsin.

6 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä ja kattavasta kirjaesittelystä. Mullakin tämä lukulistalla, mutta toistaiseksi jäänyt vielä lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäät, sitten kun tulee lukuvuoroon. Mua joskus vähän pelottaa tarttua tällaisiin yli 600-sivuisiin järkäleisiin, onneksi tässä(kin) on sen verran väljä fontti että on silmälle ystävällistä. Ei tarvinnut pitää ylimääräisiä taukoja vaan sai paahtaa eteenpäin :)

      Poista
  2. Kiitos kirjan esittelystä. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta. Pidin paljon Dickerin kirjasta Totuus Harry Quebertin tapauksesta, mutta Baltimoren sukuhaaran tragedia ei oikein natsannut. Mutta jospa nyt laittaisin tämän lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se lukumaku vaihtelee, minulla meni juuri toisinpäin :) Tätä kannattaa kokeilla, aina voi jättää kesken vaikka se ehkä onkin vaikeaa.

      Poista
  3. Dicker on vielä kokematta, olen vähän pelännyt kirjojen paksuutta. Ehkä tartun kuitenkin johonkin hänen kirjoistaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli sikäli nopealukuinen, että fonttikoko oli aika iso ja tekstiä oli kapeasti yhdellä sivulla. Oli siis väljän näköistä tekstiä, ei tiheää sivun laidasta laitaan.

      Minäkin joskus arastelen tiiliskiviä, mutta yritän noudattaa samaa ohjetta mitä sanon yläkoululaisille, älä katso kirjan paksuutta vaan sitä, kuinka vaikea- tai helppolukuiselta fontti näyttää :)

      Poista