Taina Repo: Maailman suurin DDR

Taina Repo: Maailman suurin DDR

Palladium Kirjat 2022

72 s. 

Vuosien saatossa olen lukenut paljon niin DDR- kuin Saksa-aiheista kirjallisuutta, ja aina se vaan jaksaa kiinnostaa. Taina Repo kertoo kirjassaan omista kokemuksistaan 1980-luvulta. Hän asui Itä-Berliinissä ja kirjeenvaihtajana pääsi kokemaan kaikenlaista. Kirjaan on koottu enimmäkseen hauskoja sattumuksia niin suomalaisten vierailijoiden kuin paikallisten kanssa koettuna. 

Polkupyörän kanssa saksalais-saksalainen raja oli yhtä hankala. Halusin mennä Länsi-Berliinissä opiskelevan ystäväni kanssa pyöräilemään Länsi-Berliinin Tiergarteniin, mutta rajavartija sanoi, että ikävä kyllä polkupyörällä ei saa rajaa ylittää. Mitä? Kyllä, miehitysvallat eivät maininneet toisen maailmasodan jälkeisissä määräyksissään polkupyörää. Auto, moottoripyörä ja mopo kyllä löytyivät papereista. 

Kirottuani kaikki neljä miehittäjämaata mietin ääneen, mitä nyt tekisin. Rajavartija ehdotti, että ottaisin heiltä paperia ja narua ja kietoisin pyörän paketiksi - paketoituna voisin viedä pyörän rajan yli kainalossani. Pidin ehdotusta naurettavana ja parkkeerasin pyöräni vartijan erityisluvalla raja-aitaa vasten, kävelin rajan yli Länsi-Berliiniin ja pyöräilin siellä lainapyörällä. 

Kirja on viihdyttävää luettavaa, mutta lyhyydestä johtuen tuntuu kuin jutuissa edettäisiin pikakelauksella. Kukin pikku tarina vie vain 1-4 sivua, joten mitään syvällisempää pohdintaa ei ole. Todetaan, että asia oli näin tai että näin tapahtui. Lähes kautta kirjan tekstien sävy on positiivinen, mikä on hyvä juttu. DDR on esitetty usein pelkästään negatiivisessa valossa, pois on jätetty se mikä on hyvää. Monenlaisia uskomuksia on ollut, ja niitä on pidetty totena. Kuten Repo kirjoittaa: 

Yleinen luulo oli ja on ehkä vieläkin, ettei DDR:ssä ollut kasvisruokaa. Toisaalta länsipropaganda väitti ettei siellä ollut lihaa, joten miten tässä nyt pitäisi ajatella? 

Hyvä kysymys! Ja mielestäni osoittaa sen, että omakohtaisille kokemuksille on paikkansa, niin DDR:n kuin muiden maiden kohdalla. Pitkään maassa asunut osaa kertoa monia yksityiskohtia, jotka ehkä jäävät matkakirjoissa tai historiantutkimuksessa sivuun. 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 40, "kirja kertoo maasta, jota ei enää ole". Se sopisi myös esimerkiksi kohtiin 16, "kirjan luvuilla on nimet" tai 23, "pieni kirja".

Jana Hensel: Zonenkinder: eilisen aatteen lapset

Jana Hensel: Zonenkinder: eilisen aatteen lapset
Saksankielinen alkuteos Zonenkinder (2002)
Suomentanut Onerva Grabner
Avain 2004
180 s.

DDR. Mitä siitä tulee mieleen? Trabant ja doping, eikö vaan? Yhteiskunta, jossa jokaiselle osoitettiin oma paikka. Jana Hensel avaa pienessä kirjassaan - dokumenttiromaanissaan - millaista oli elää lapsuus DDR:ssä. Miten teini-ikäinen koki muurin  murtumisen, ja mitä sen jälkeen tapahtui. Miten kadonnut kotimaa on vaikuttanut aikuisuuteen.

Hensel kertoo runsaasti esimerkkejä DDR:n lasten arjesta. Miten pukeuduttiin, mitä harrastettiin, mitä katsottiin tv:stä. Kuinka normaalia oli se, mitä myöhemmin ulkopuoliset ovat kauhistelleet. Miltä tuntui, kun luokkakaveri muutti länteen, ja millaista oli muurin murtumisen jälkeen tulla tunnistetuksi murteen perusteella itäsaksalaiseksi. Hensel pohtii paljon sitä, miten länsisaksalaiset ovat suhtautuneet itäsaksalaisiin, miten ei ymmärretä sitä että Saksat ovat olleet erilaisia. Suhde on aina niin, että länsi kauhistelee idän touhua, itä on kuin ujo pikkuveli joka ei tohdi sanoa että moni asia oli ihan okei.

Vihasin kulkea turistina omassa elämässäni ihmetellen koneita ja pelkistäen elämäkertani pieneksi kaskukokoelmaksi, jonka läntiset seuralaiseni halusivat kuulla - tai jonka minä ainakin kuvittelin heidän haluavan kuulla. Emme olleet viettäneet lapsuuttamme minkäänlaisessa buumikaupungissa emmekä autiossa kuumaisemassa. Siihen ei ollut kuulunut ryöstölouhintaa eikä vastuutonta asuntopolitiikkaa. Sen sijaan leikimme pesupaikoilla, takapihoilla, kastanjapuiden ja katettujen kujien alla sekä rullaluistinradoilla. Emme olleet temmeltäneet valkoisiksi, keltaisiksi tai roosaksi saneerattujen asuintalojen, lasisten toimistorakennusten, teräksisten teollisuusmonumenttien tai yhdeksänkymmentäluvun yksitoikkoisten kauppakatujen sokkeloissa. Niissä paikoissa ei ollut koskaan tapahtunut yhtään mitään.

Hensel tarjoaa terävän muistutuksen siitä, että kovin moni ihminen eli DDR:ssä ihan tavallista arkea. Teinien keskinäiset suhteet eivät olleet mitenkään erilaisia kuin muissa maissa, vaikka kuunneltava musiikki oli erilaista.

Voi olla, että DDR-kirjallisuus on turhan paljon keskittynyt rajanylitykseen; yrityksiin ja onnistumisiin. Liikaa yleistetään, että kaikki halusivat länteen, ohitetaan se että on paljon ihmisiä jotka ovat ihan tyytyväisiä elämäänsä itäaikana. Jälkikäteen on helppo kauhistella asioita, mutta idässä asuville kaikki oli arkea, lapset etenkään eivät edes tienneet muusta. 

Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 35, "entisen itäblokin maasta kertova kirja". 

Pätkä muuria

DDR-museo: Testaa, mitä sosialistisessa kalenterissa tapahtuu esimerkiksi syntymäpäivänäsi

DDR-museo: Kylpyhuoneen seinältä