Lastenkirjalauantai: Ryan T. Higgins: Mörri hanhiemona

 

Ryan T. Higgins: Mörri hanhiemona

Englanninkielinen alkuteos Mother Bruce (2015)

Suomentanut Raija Rintamäki

Kumma 2020 

41 s.

Tässä on yksi vuoden hauskimmista kuvakirjoista, siitä pitää huolen ihana Mörri! Ärripurri mörökölli, yhden ilmeen karhu, jolla kuitenkin on hyvä sydän. 

Mörri ei pidä oikeastaan mistään, ainoastaan munista. Niitä hän kerää ympäri metsää. Yhtenä päivänä keittiössä odottaa yllätys: ateriaksi suunnitellut munat ovat kuoriutuneet, ja Mörrillä on kattila täynnä pieniä hanhia. Mörri yrittää palauttaa poikaset, mutta hanhiemo on jo lähtenyt etelään. Ja vaikka Mörri yrittää mitä, poikaset eivät suostu lähtemään hänen luotaan, eivät sittenkään kun ovat kasvaneet aikuisiksi. Niinpä hänen ei auta muu kuin sopeutua. 

Vaikka Mörrin ilme pysyy kovin kiukkuisena, saa hänen toimintansa nauramaan; hän kuljettaa hanhenpoikasia ostoskärryllä, yrittää saada heidät lentämään ampumalla heidät matkaan ritsalla, sonnustautuu uimarenkaaseen ja räpylöihin mennäkseen uimaan, ynnä muuta vastaavaa. Mörri on hyvin idearikas! 

Tarina on isompi kuin siihen käytetty tila. Näemme Mörrin ilmeet sekä sen, miten hän yrittää selviytyä yllätyspoikasten kanssa. Hän joutuu moniin uusiin tilanteisiin, ja sopeutuu monta kertaa. Uusi arki saattaa vaikuttaa aikuisesta tutulta... Tekstiä on vähän, eikä siinä selitetä miksi Mörri toimii niin kuin toimii. Kuvitus elävöittää tilanteet hauskoiksi, minä ainakin nauroin ääneen monta kertaa.

Kirja tuli kirjastoomme viime viikolla, esittelin sitä heti työkavereille ja yksi totesi, että tämä menee ensi tilassa testiin satutunnille. Kirjastossa emme niitä pidä toistaiseksi, mutta päivähoitopaikkoihin tulee paljon vierailupyyntöjä joten pian kuullaan, tykkäävätkö lapset tästä yhtä paljon kuin minä. Takakansiteksti lupaa Mörri-sarjaa, tuskin maltan odottaa tulevia osia! 

Lastenkirjalauantai: Ryan T. Higgins: Kavereita ei saa syödä!

Ryan T. Higgins: Kavereita ei saa syödä!
Englanninkielinen alkuteos We Don't Eat Our Classmates (2018)
Suomentanut Emilia Miettinen
Into 2020
40 s.

Eppu on pieni dinosaurus, jolla on edessä eskariin meno. Se tietysti jännittää kovasti:

Hämmästys on iso, kun käy ilmi että muut eskarilaiset ovat lapsia. Ja vieläpä herkullisia sellaisia! Eppu ei mahda sille mitään, että hän tuossa tuokiossa ahmaisee lapset. Opettaja tietenkin komentaa sylkemään heidät pois, toisten syöminen ei ole ollenkaan soveliasta! Ei ihme, että muut alkavat pelätä Eppua, ja hän jää yksin. 

Kotona isä tiedustelee, kuinka ensimmäinen päivä oli sujunut. 

"En saanut yhtään ystävää!" Eppu itkee. "Kukaan lapsista ei halunnut leikkiä minun kanssani!"

"Eppu Saurus", isä kysyy. "Söitkö luokkakavereitasi?"

"No... ehkä ihan pikkuisen vain."

"Joskus on hankala saada kavereita", sanoo isä. "Etenkin, jos haluat pistellä heidän poskeesi.Katsos Eppu, lapset ovat sisimmässään iahn niin kuin mekin. Mutta maukkaampia."

Siinä onkin Epulle PALJON pohdittavaa.

Toisena päivänä Eppu yrittää parhaansa ollakseen syömättä toisia, ja onnistuukin melko hyvin. Tarvitaan kuitenkin kohtaaminen terävähampaisen kultakalan kanssa, ennen kuin Eppu pääsee kokonaan irti lapsisyönnistään. 

Ensi alkuun ajattelin, että jestas sentään, onpas tämä hurja tarina. Että onko liiankin hurja. Samalla kuitenkin koko ajan hymyilytti, sekä tekstissä että kuvituksessa on monia huvittavia juttuja. 

Pohjalla on isoja asioita; eskariin meno jännittää, uudet ihmiset jännittävät, pettymys kun jätetään yhteisen toiminnan ulkopuolelle, mikä on oikein ja mikä väärin tekemistä, kuinka pystyä hillitsemään itsensä ja mielitekonsa... 

Lopputulema on, että tämä on mielestäni loistava kirja täydentämään eskariin, päiväkotiin ja kouluun menoon valmistautumista. Koska Eppu on dinosaurus, hahmojen väliset ristiriidat on helppo vetää överiksi. Huumori takaa sen, että lukijalla on hauskaa myös tarinan aikana, ei vasta viimeisellä sivulla. Aikuislukijankin on helppo pysähtyä miettimään omaia käytösmallejaan ja tapaa, joilla kohtaa muita.