lauantai 28. maaliskuuta 2020

Lastenkirjalauantai: Ryan T. Higgins: Kavereita ei saa syödä!

Ryan T. Higgins: Kavereita ei saa syödä!
Englanninkielinen alkuteos We Don't Eat Our Classmates (2018)
Suomentanut Emilia Miettinen
Into 2020
40 s.




Eppu on pieni dinosaurus, jolla on edessä eskariin meno. Se tietysti jännittää kovasti:

Hämmästys on iso, kun käy ilmi että muut eskarilaiset ovat lapsia. Ja vieläpä herkullisia sellaisia! Eppu ei mahda sille mitään, että hän tuossa tuokiossa ahmaisee lapset. Opettaja tietenkin komentaa sylkemään heidät pois, toisten syöminen ei ole ollenkaan soveliasta! Ei ihme, että muut alkavat pelätä Eppua, ja hän jää yksin. 

Kotona isä tiedustelee, kuinka ensimmäinen päivä oli sujunut. 
"En saanut yhtään ystävää!" Eppu itkee. "Kukaan lapsista ei halunnut leikkiä minun kanssani!"
"Eppu Saurus", isä kysyy. "Söitkö luokkakavereitasi?"
"No... ehkä ihan pikkuisen vain."
"Joskus on hankala saada kavereita", sanoo isä. "Etenkin, jos haluat pistellä heidän poskeesi.Katsos Eppu, lapset ovat sisimmässään iahn niin kuin mekin. Mutta maukkaampia."
Siinä onkin Epulle PALJON pohdittavaa.

Toisena päivänä Eppu yrittää parhaansa ollakseen syömättä toisia, ja onnistuukin melko hyvin. Tarvitaan kuitenkin kohtaaminen terävähampaisen kultakalan kanssa, ennen kuin Eppu pääsee kokonaan irti lapsisyönnistään. 

Ensi alkuun ajattelin, että jestas sentään, onpas tämä hurja tarina. Että onko liiankin hurja. Samalla kuitenkin koko ajan hymyilytti, sekä tekstissä että kuvituksessa on monia huvittavia juttuja. 

Pohjalla on isoja asioita; eskariin meno jännittää, uudet ihmiset jännittävät, pettymys kun jätetään yhteisen toiminnan ulkopuolelle, mikä on oikein ja mikä väärin tekemistä, kuinka pystyä hillitsemään itsensä ja mielitekonsa... 

Lopputulema on, että tämä on mielestäni loistava kirja täydentämään eskariin, päiväkotiin ja kouluun menoon valmistautumista. Koska Eppu on dinosaurus, hahmojen väliset ristiriidat on helppo vetää överiksi. Huumori takaa sen, että lukijalla on hauskaa myös tarinan aikana, ei vasta viimeisellä sivulla. Aikuislukijankin on helppo pysähtyä miettimään omaia käytösmallejaan ja tapaa, joilla kohtaa muita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti