Lastenkirjalauantai: Laura Ertimo: Lumotun maan kartasto

Laura Ertimo: Lumotun maan kartasto

Kuvittanut Satu Kontinen

S & S 2020

53 s.

Lastenkirjalauantaissa on tälläkin viikolla tietokirja, joskin varsin epätyypillinen sellainen. Laura Ertimo on valinnut kymmenen näkökulmaa maapalloon; valtaosa on luontoon liittyvää mutta onpa mukana myös "pikkuväen" eli keijujen ja peikkojen näkökulma. Jokainen asia saa 2 - 4 tekstisivua, jota seuraa Satu Kontisen piirtämä kartta-aukeama. Joissain kartoissa on vähän tekstiä, joissain hiukan enemmän, mutta jokaisessa on paljon katsottavaa ja tutkittavaa. 

Ertimo kirjoittaa lumoavasti ja vangitsevasti. Monia asioita tiesin ennestään, mutta niissäkin mukana oli jotain sellaista, joka pakotti minut pysähtymään ja miettimään. Monia lauseita ja kappaleita luin useamman kerran, ihan vain kuvitellakseni miltä kerrottu näyttää.

Mutta kun merenpohja syöksyy mannerjalustalta pimeyteen, kun auringonvalo ei tuota enää varjoakaan syvyyksissä häivähtäville olennoille, sulkeutuvat meren portit niin alkuperäisasukkailta kuin kartoittajiltakin. Lukemattomat tarinat kertovat pohjattomista syvyyksistä. Silti kaikilla valtamerillä on pohja -  se vain tunnetaan huonommin kuin Mars-planeetan pinta. 

Merenpohja ei ole tasainen: Veden alla on vuoristoja, laaksoja, repeämiä ja tulivuoria mutta myös hyvin tasaisia tasankoja. Vesimassa, jonka läpi auringonvalo ei pääse ja joka puristaa keuhkot ruttuun, toimii läpitunkemattomana suojana valtamerten pohjalla levittäytyvälle toiselle maailmalle. Valtaosa merenpohjasta peittyy kuuden kilometrin syvyisen vesimassan alle. 

Tämä ei missään nimessä ole helppo kirja, siis sellainen jossa on hassuja kuvia ja niiden ympärillä lause pari. Ei, tämä vaatii lukijalta ja kuulijalta keskittymistä, mutta nimenomaan keskittymistä kauniiseen kieleen ja kauniisiin kuviin, pysähtymistä sen äärelle, mitä juuri luki tai kuuli. Monin paikoin teksti on enemmänkin tarinaa kuin faktan kertomista, mikä kyllä sopii tähän kirjaan oikein hyvin. 

Vanhimmat puut ovat eläneet tuhansia vuosia, monikymmenkertaisesti iäkkäimpiin ihmisiin nähden. Ne muistaisivat tarinoita, jotka ovat muuttuneet ihmisille saduiksi tai unohtuneet kokonaan. Ehkä ne kertoisivat asioita, joista ihmiset eivät ole koskaan kuulleetkaan. 

Kirjan alaotsikko Tarinoita muuttuvalta planeetalta kertoo, mistä on kyse. Maapallo ei aina ole ollut samanlainen, eikä se tule pysymään sellaisena kuin sen tunnemme nyt. Siitä on hyvä muistuttaa hetkessä eläviä lapsia. Mielestäni tämä kirja sopii monen ikäisille lapsille, ei ihan pienimmille mutta ehkä 5-vuotiaista ylöspäin. 

 

Katri Rauanjoki: Lenin-setä ei asu enää täällä

Katri Rauanjoki: Lenin-setä ei asu enää täällä
S & S 2019
280 s.

Huippuvuorilla on pieni Pyramidenin kylä. Aiemmin, neuvostoaikaan, se oli elävä ja vireä kylä, nyt liki tyhjä. Kesäaikaan siellä on turisteja ja oppaita, talvella vain huoltojoukko eli viisi henkilöä. Suomalainen Kiril on lähtenyt Pyramideniin, kauas kaikesta. Hän on ajatellut matkaa sinne hauskana seikkailuna, mutta sitä se ei ole. Arktiset olosuhteet ovat kovat, jääkarhuvaara alituinen, ruoka yksitoikkoista. Kylässä hänen seurassaan on kaksi pariskuntaa, toinen venäläinen, toinen ukrainalainen. Talvinen arki sujuu pääosin hyvin, joskin satunnaisia ristiriitoja tulee. Kiriliä pidetään hiukan kummallisena, sillä hän kulkee talosta taloon ja nukkuu joka yö eri paikassa, kun taas muut ovat majoittuneet yhteen paikkaan, lämmitettyyn autotallin yläkertaan.

Jokaisella viidestä on oma vastuutehtävänsä, palikka jonka avulla kylä pysyy elossa seuraavaan kesään asti. Kiril huolehtii viikottaisesta viestiyhteydestä; kulkee pitkän ja raskaan matkan taloon korkean vuoren huipulle, on tunnin verran yhteydessä ulkomaailmaan ja palaa kylään.

Toisaalta jopa täällä, missä elämä oli lähellä kivikautista selviytymisleikkiä, oli monta käsitystä siitä, miten maailmassa piti elää. Oli venäläiset tavat ja Norjan lait, oli pohjoiset tottumukset venyttää mantereella solmittuja sopimuksia. Itsensä muiden yläpuolelle asettaminen ei parantanut kenenkään tilannetta, se vain näytti elämän mittakaavan surkean pienuuden. Päinvastoin, mitä lähemmäksi meni, mitä syvemmälle uskalsi pinnan alle, sitä kauniimpia olivat sekä maapallo että ihminen ja hänen pieni elämänsä. 

Pohjimmiltaan asiat olivat helppoja: piti pysytellä elossa, piti pitää omasta laumasta huolta, piti olla tuhoamatta. Sen tiesivät ne, jotka katsoivat pidempään ja syvemmälle. Tarpeensa mukaan. Niin pitäisi ihmisenkin elää, että täällä olisi hyvä. 

On hämmentävää, miten hienon tarinan Rauanjoki on kutonut tapahtumattomuuden ketjuun. Pitkä talvi, päivittäiset toistuvat rutiinit, ainainen kylmyys voivat tuntua hahmoista tylsiltä mutta lukijasta ei. Vaikka tiesi, että mitään äkkinäistä ja järisyttävää ei tapahdu, silti sitä vaan luki innolla eteenpäin. Tunnelma on vangitseva ja Rauanjoen kieli todella nautittavaa. Pyramiden on salaperäinen, kiehtova paikka, jonne on karuudesta huolimatta miellyttävää palata poikkeuksilta Kirilin opiskeluajan Pietariin ja lapsuuden Rovaniemelle. 

Kirja on luettu muun muassa blogeissa Lukutuikku, Kirjakirjokansi ja Kirjareppu.