Ulla Nordfors & Maj Meriluoto (toim.): Muinais-DNA. Avain menneisyyteen

Ulla Nordfors & Maj Meriluoto (toim.): Muinais-DNA. Avain menneisyyteen

SKS 2025

336 s. 

Kirjan 12 lukua kertovat muinaisen eli fossiileista löydetyn satoja tai jopa tuhansia vuosia vanhan DNA:n merkityksestä niin ihmisten, eläinten kuin kasvien historiassa. Yhdessä esinelöytöjen kanssa DNA voi kertoa esimerkiksi sukulaisuussuhteista, sairauksista tai geneettisestä sopeutumisesta tiettyihin olosuhteisiin. Samalla se muistuttaa tutkimuksen haavoittuvuudesta. DNA:ta on usein vain vähän jäljellä, se kontaminoituu herkästi ja se osoittaa tiettyjä asioita toisten jäädessä piiloon. Esimerkiksi kun seurataan sukulaisuussuhteita äiti- tai isälinjan kautta, pystytään seuraamaan vain geenejä jotka ovat periytyneet äidiltä tyttärelle tai isältä pojalle. Muut suhteet pysyvät näkymättöminä. 

Kun geenien vaikutusta yksilön ominaisuuksien määräytymisessä aletaan ymmärtää paremmin, voidaan myös muinaisista ihmislajeista tehdä entistä tarkempia päätelmiä pelkkien genomien perusteella. Nykyisin kehitetään esimerkiksi forensisia menetelmiä, joiden avulla voidaan ennustaa rikoksista epäillyn ulkomuotoa rikospaikalta löytyvien DNA-todisteiden perusteella. Tulevaisuudessa vastaavia menetelmiä voidaan mahdollisesti hyödyntää myös sukulaislajiemme ulkonäön rekonstruoinnissa. Erityisen mielenkiintoista tämä olisi denisovanihmisen tapauksessa, sillä fossiiliaineisto ei juuri tarjoa tietoa tämän lajin ulkonäöstä. 

Arkaaisten ihmislajien genomien vertaaminen nykyihmisiin voi tuoda esiin merkittävää tietoa oman lajimme evoluutiosta. Lajitasolla tarkasteltuna arkaaiset ihmislajit ovat geneettisesti hyvin samanlaisia kuin nykyihmiset, mutta joitain eroja kuitenkin on. Tarkastelemalla niitä perimän kohtia, joissa kaikki nykyihmiset eroavat neandertalinihmisistä, voidaan paikantaa nykyihmisen kehityslinjassa luonnonvalinnan kohteena olleita geenejä. Näiden geenien toimintaa tutkimalla on mahdollista selvittää, mitkä ovat ne ominaisuudet, jotka erottavat meitä ja sukulaislajejamme - mikä tekee meistä juuri sellaisia kuin olemme. 

On kyllä tosi kiinnostavaa luettavaa kautta linjan! Kahdestatoista luvusta vain pari oli sellaisia, joista en innostunut niin paljon mutta niissäkin oli joitain mielenkiintoisia juttuja. 

Alussa lukijaa varoitellaan siitä, että tekstissä on jonkin verran tieteellistä sanastoa. Kussakin luvussa tieteellinen käsite on lihavoitu silloin kun se esiintyy ensimmäisen kerran, ja yleensä se on selitetty mielestäni hyvinkin ymmärrettävästi. Kirjan lopussa on sanasto, josta voi halutessaan lukea hiukan tarkemman selityksen. Itse koin, että kun on lukenut jokusia biologia-aiheisia kirjoja niin monet käsitteet olivat ennestään tuttuja. 

En tiedä muista, mutta minut tällaiset kirjat palauttavat tehokkaasti maan pinnalle. Jos ihminen kuvittelee olevansa luomakunnan huippu, niin on hyvä muistutus että puolet geeneistämme on samoja kuin banaanikärpäsellä. On aika pienistä asioista kiinni, syntyykö ihmiseksi, banaanikärpäseksi vai bonoboapinaksi. Verrattuna eliökunnan aikajanaan me nykyihmiset olemme tallustelleet täällä vain silmänräpäyksen ajan. Ja kun tätä tahtia tuhoamme pallomme elinkelpoisuutta, olemme pian pyyhkiytyneet pois, monien muiden eläin- ja kasvilajien jatkaessa tallustelua.  

Kirja on luettu myös blogissa Kirjavinkit. 

 

Inka Töyrylä: Porvoon talot kertovat

 

Inka Töyrylä: Porvoon talot kertovat 

SKS Kirjat 2021

207 s.

Olen käynyt muutaman kerran Porvoossa, tosin vain lyhyillä päiväreissuilla. Kaupungista on kuitenkin jäänyt sellainen muistikuva, että siellä on paljon vanhoja kauniita taloja. Inka Töyrylä on koonnut talojen historiaa ja tapahtumia yhteen, ensin lehtiartikkeleina ja nyt kirjana. Reilut 30 taloa saavat oman lukunsa muistuttaen lukijaa siitä kuinka tärkeää on arvostaa vanhaa. Kaikkea ei pitäisi jättää rapistumaan eikä ainakaan purkaa pois. Monesti harmittelen Tampereella sitä, että oikeasti vanhoja taloja on vähän, ja nekin vähät alkavat hukkua joka nurkkaan rakentuvien tornitalojen varjoon. 

Yksi Porvoon hienoista puolista on se, että vanhoja taloja on laajemmalla alueella, ei vain yhdessä korttelissa tai ainoastaan vanhassa kaupungissa. Kirjan perusteella monen talon onneksi on koitunut päättäjien erimielisyys tai asioiden hidas eteneminen. Joidenkin talojen kohdalla purku-uhka on väistynyt, kun talolle on löytynyt sen historian arvostaja. Ja vaikka joihinkin taloihin on tehty esimerkiksi hotelli tai asuntoja, on muutostyöt tehty vanhaa kunnioittaen ja etenkin julkisivu säilyttäen. 

Töyrylä on päässyt haastattelemaan sekä museoalan ammattilaisia että talojen entisiä ja nykyisiä asukkaita, mikä tuo tarinoihin syvyyttä. Etenkin henkilökohtaiset muistot elävöittävät tekstiä. 

En osaa valita lempitaloani, mutta muutama suosikki erottui ylitse muiden. Nykyään asuinkäytössä oleva viehättävä tyttökoulu, sorapedille rakennettu ehkä Suomen kaunein kaupungintalo, joka alkoi vajota vinoon pian valmistuttuaan ja vaati massiivisen oikaisutyön, Valtimontalo joka oli vähän unohduksissa mutta tuoreessa remontissa ja entisöinnissä sai loistokkuutensa takaisin, kaksivärinen tyylikäs Sneckenströmin talo sekä kaunis vihreä Solitanderin talo. 

Porvoolaiset ovat tottuneet siihen, että suurten päätösten tekeminen on kestänyt kaupungissa aina kauan. Olipa kyse joen ylittävän sillan rakentamisesta tai uudesta kaupungintalosta, on päätöstä jahkailtu vuosikymmeniä. Sähköjen saaminen kaupunkiin ei ollut poikkeus. 

(...)

- 1840-luvulla tehtiin uusia katulinjoja. Sokeritehdas oli rakennettu vanhan kadun mukaisesti, Herranen kertoo.

Taloa määrättiin lyhennettäväksi seitsemän kyynärän eli reilun neljän metrin verran, jotta se mahtuisi uuden kadun varteen. Apteekkari Hougbergin ansiosta seiniin ei kuitenkaan koskettu. Olkoonkin, että talo nykyisin näyttää olevan hieman vinossa verrattuna kadun muihin rakennuksiin ja jalkakäytävä kapenee siksi sen kohdalla.

(...)

Sen sijaan hissin lähes 120  vuotta vanhat voimansiirtopyörät ovat yhä tallella Soivioiden olohuoneen katossa, muistona menneestä. Hissin rakenteita käytettiin hyväksi, kun ruokapöytä, sänky ja jääkaappi nostettiin ikkunan kautta sisälle. 

(...)

- Tämä on restauroitu 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun henkeen värimaailmaa myöten historiaa kunnioittaen. Remonttia tehdessämme Museovirastosta kerrottiin tämän kuuluvan kymmenen aikakautensa arvokkaimman talon joukkoon historiallisesti ja arkkitehtonisesti, Elfving kertoo. 

Talossa pääsee yhä niin Remun kuin keisarinkin tunnelmiin. Matkalaiset voivat yöpyä Remuganes Suitessa, kaksiossa, joka on Remun aikaisessa asussa.

- Tavaraa on ehkä vähän vähemmän, Elfving naurahtaa.

Aikaisemmin talosta vuokrattiin myös valtiopäivien asussa olevaa Aleksanterin sviittiä. Elfvingit kuitenkin muuttivat itse pysyvästi taloon, joten nykyisin sviitti on muutamia varauksia lukuun ottamatta omassa käytössä. 

- Tuntuu aika arvokkaalta asua samoissa huoneissa, joissa kuninkaat ja keisarit ovat yöpyneet. Kiinnostus historiaa kohtaan on herännyt ihan eri tavalla, Elfving sanoo.

Uskon, että tämän kirjan luettuaan monella muullakin herää kiinnostus, paitsi Porvoon myös ehkä oman asuin- tai kotipaikkansa taloihin ja niiden historiaan. Ja koska en varmasti ole vielä tehnyt viimeistä vierailuani Porvooseen, seuraavalla kerralla osaan katsoa taloja eri silmällä kuin aiemmin. 

Lukiessani iloitsin siitä, että moneen taloon oli tehty asuntoja; näin ne pysyvät käytössä eivätkä jää vandaalien armoille tai vuosikymmeniksi hoitamatta. Samanlaista vanhan arvostamista ja viisautta päätöksiin ja toimiin toivoisin kaikkialle. 

Kiitokset siis Inka Töyrylälle ja kirjahankkeen mahdollistajille, että talojen historia pääsi laajempaan levitykseen kuin Uusimaa-lehteen.

Porvoon talot kertovat on luettu myös Lukupinossa. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 44, "kirjan nimessä on kaupungin nimi".

Eva Wahlström: Rajoilla

Eva Wahlström: Rajoilla
SKS 2014
281 s.

Luin kirjaa ristiriitaisin tuntein, vuorotellen liikuttuneena ja ärsyyntyneenä. 

Kirja käsittelee Wahlströmin elämää muutaman vuoden ajalta, vaiheessa jolloin hän tekee siirtymää amatööristä ammattilaiseksi. Hän kuvaa amatöörinä ja ammattilaisena olemisen kahdeksi eri lajiksi, yhteistä niille on vain hirmuisen kova treenitahti. 

Kirjan alussa Wahlströmin kroppa on tullut yhden tien päähän. Kivut ovat jatkuvia, edes käveleminen ei onnistu, joskus on ryömittävä paikasta toiseen. Kipu valtaa ajatukset ja pakottaa miettimään, mitä jos nyrkkeilyura olikin tässä. Ei, säryistä huolimatta Wahlström ei ole valmis antamaan periksi.

Muutokset, joita Wahlström kokee, ovat suuria. Hän tapaa uuden miehen, tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, vaihtaa valmentajaa, suuntaa ajatukset ammattilaisuuteen ja pääseepä vielä opiskelemaan taidekouluun. Kipu kuitenkin on ja pysyy. 

Olen suunnitellut, että sinä päivänä, kun minulla ei enää ole kipuja, pidän isot juhlat, jonne kutsun kaikki tutut ja tuntemattomat. Sen jälkeen palaisin nyrkkeilyn pariin. Ymmärrän silti itsekin, että jos aion antaa ottelemiseni odottaa siihen asti, kunnes olen terve, en ehkä enää ikinä nouse kehään. Mielessäni käy sekin, että minun olisi kenties aika laskea vaatimustasoani. En voi jatkaa täydellisen suorituksen metsästämistä, sillä sellaista ei minun mittapuuni mukaan ole olemassakaan, ei terveenä eikä varsinkaan sairaana. 

Mietin mentaalivalmentajani kanssa käymääni keskustelua. Hänen mielestään minun on muutettava tavoitettani. Päätän tehdä niin: luovun ajatuksesta, että minusta pitää tulla maailman paras. Sen sijaan haluan nähdä, miten pitkälle voin päästä siitä huolimatta, että olen sairas. Haluan katsoa, miten pitkälle nyrkkeily vie minut, jos teen kaiken, minkä näillä ominaisuuksillani pystyn. 

Kun ajattelen näin, minun on myös helpompi kestää jatkuvaa särkyä. Kipu ei ole enää pilaamassa asioita tai estämässä minua elämästä, vaan miellän sen yhdeksi ominaisuuksistani. Ihmisen on tultava toimeen niillä ominaisuuksilla, jotka hänelle on annettu, ja minä satun olemaan nyrkkeilijä, jolla on lyhyet kädet ja kipeät jalat. Olen myös nyrkkeilijä, jolla on maailman ihanin lapsi, ja sekin helpottaa päätöstäni. Jos epäonnistun, en jää tyhjän päälle. Rakkain on silti vielä olemassa.

Ärsyynnyin eniten lääkäreistä. Missä on heidän etiikkansa, kun he surutta tuikkaavat kortisonia ja puudutuspiikkejä ihmisille joilla on murtuneita luita ja revenneitä jänteitä, jotta nämä pystyvät ottelemaan? Missä on pyrkimys ihmiskehon parantamiseen ja terveyden edistämiseen? Nyrkkeilyn maailma on varmasti raaka, mutta lääkärit jos ketkä saisivat ajatella tulevaisuutta, pidemmälle kuin pian alkavan yhden ottelun päähän. Mieleni teki välillä huutaa myös Wahlströmille, että hyvä ihminen kunnioita kehoasi, kunnioita sitä mitä se on sinulle antanut, anna sille aikaa tervehtyä äläkä rääkkää sitä liikaa. 

Minun makuuni kirjassa on hiukan liikaa treenien kuvausta. Kuntopiiriä kuntopiirin perään, suoria ja koukkuja pistehanskoihin, tennispalloihin, sukkiin... Ymmärrän, että tällä pyritään tuomaan esiin se, mitä Wahlströn pystyi tekemään kivuista huolimatta, miten hän taisteli jokaisen treenin loppuun asti. Silti olisin joko jättänyt osan pois tai lisännyt treenisalin ulkopuolista elämää.

Hyviä asioita kirjassa on paljon. Ennen muuta se on äärettömän rehellinen. Wahlström on totuttu näkemään julkisuudessa iloisena, leveästi hymyilevänä. Rajoilla päästää hymyn taakse, sinne mihin kuuluvat pelko, epävarmuus, toivon menetys, lohduttomuus. Se kuvaa vahvaa naista, joka heikkoina hetkinäkin tietää mitä tahtoo ja on valmis tekemään sen eteen mitä tahansa. Se kuvaa melko miehistä nyrkkeilymaailmaa, jossa nainen joutuu taistelemaan enemmän kuin muut saadakseen hyväksyntää, ja jossa nainen joutuu tasapainoilemaan treenin ja kodin välillä enemmän kuin miehet.

Kirjan tunnelma on melko raskas mutta samalla vangitseva. Se vetää lukijan osaksi kipua, osaksi periksiantamattomuutta, se haastaa lukijan miettimään mitä itse ajattelisi jos joku suunnattoman tärkeä asia olisi uhattuna. Mielestäni se myös antaa lukijalle voimaa uskoa itseensä ja omaan tekemiseensä. 

Rajoilla on saanut monia arvioita, ja kaikki lukemani ovat olleet kiittäviä. Kirja on luettu muun muassa blogeissa Annelin kirjoissa, Ajatusryöppy, Kirjakirppu, Notko, se lukeva peikko, Kujerruksia ja Kulttuuri kukoistaa.