Sophia Jansson: Kolme saarta. Isä, äiti ja minä

 

Sophia Jansson: Kolme saarta. Isä, äiti ja minä

Ruotsinkielinen alkuteos Tre öar - mamma, pappa och jag

Suomentanut Jyrki Kiiskinen

Siltala 2025

389 s.

Sophia Jansson oli vain kuusivuotias menettäessään äitinsä. Sen jälkeen heistä tuli isän kanssa tiivis yksikkö. Äidistä ei puhuttu, eikä Sophialla ole hänestä paljoa muistoja. Suurin osa asioista, joita hän Nitasta tiesi, perustui pieniin puheenpätkiin joita hän oli kuullut äidinäidiltään ja isältään näiden ollessa jo melko iäkkäitä. 

Nyt koitti aika, jolloin Sophia perehtyi vanhempiensa ja omaan tarinaansa. Etenkin kirjeet olivat hyvä lähde, joiden kautta asioihin avautui toisenlaisia näkökulmia. Aikuinen Sophia ymmärtää tapahtumat ja sen, miksi läheskään kaikesta ei puhuttu. Silti on epävarmaa, oliko hiljaisuus oikea ratkaisu. 

Mielenkiintoista on se, että vaikka sekä isä Lars että täti Tove olivat kirjailijoita eli heillä oli sana hallussa, heistä ei silti ollut kertomaan pienelle Sophialle äidin ongelmista. 

Äiti oli kuitenkin poissa. Hänestä ennen kirjeiden lukemista kirjaamiani muistoja ei oikeastaan voi verrata niihin, joita minulla on Lassesta tai muusta perheestä. Ajatukseni hänestä olivat jotenkin etäisiä, täriseviä ja valottomia. Ehkä ne satuttivat, mutten ollut pitkään aikaan antanut itselleni lupaa tuntea yhtään mitään. Kun etsiskelin häntä muistin pohjattomista syvyyksistä, löysin pääasiassa poissaoloa, en lainkaan iloa, lämpöä tai rakkautta - ei mitään siitä onnellisesta ilmapiiristä, jota muut kesämuistot olivat täynnä.

Nykyään kiinnitymme veneellä laituriin lähellä kalliota hiekkarannan vieressä. Vaikka Lasse kuoli yli kaksikymmentä vuotta sitten, mielikuvissani hän on kaikkialla saarella, mutta äiti on kuin poispyyhkäisty. En pysty tuottamaan yhtäkään mielikuvaa hänen tuulessa heiluvista hiuksistaan. Hänen ääntään ei kuulu missään. Hänen jälkensä ovat kadonneet, ja vain harvoin muista että hän on ollut siellä - että hän on kuulunut saarelle. Nyt kun tiedän että hän oli leikkimökin pääarkkitehti, ja siinä leikkimökissä lapsenlapseni nykyään leikkivät, hän on palannut. Mutta vain osittain. 

Kun isä ei enää elä, saaresta on tullut hänen fyysinen ilmentymänsä. Minä näen hänet minne ikinä käännynkin, jokaisella kallioilla ottamallani askeleella, kivikossa, hiekassa, polulla, metsässä, sisällä taloissa. Hänen läsnäolonsa on niin vahvaa, että hän jättää varjoonsa kaikki muut joiden jälkiä saarella on. 

Niin, ne saaret. Ensimmäinen on Tonga, jonne Lars ja Tove suunnittelivat muuttavansa. Tonga ei kuitenkaan suostunut ottamaan heitä vastaan. Vuosikymmeniä myöhemmin Sophia matkusti aviomiehensä kanssa Tongalle selvittääkseen, mikä saaressa mahtoi sisaruksia kiehtoa. Toinen saari on Ibiza, jossa Lars, Nita ja Sophia asuivat muutaman talven viimeksi mainitun ollessa pieni. Kolmas on tietenkin Pellinki, jossa Sophia on viettänyt kymmeniä kesiä. 

Lukiessa tulee tunne, että kolmikko on kuin ajelehtivien saarten joukko. He kulkevat välillä hetken rinnakkain, kunnes yksi irtautuu palatakseen myöhemmin takaisin ja irtautuakseen taas. Kaksi muuta ovat naapurisaaria, joiden väliin ei mahdu muita. Sama tunne tulee monesta muusta ihmisestä, yhtäkkiä meri onkin täynnä saaria jotka virtaukset tuovat vuoroin yhteen, vuoroin erilleen. Muutama saaripari liittyy yhteen niin tiukasti, että heistä tulee pikemminkin yksi kuin kaksi. 

Oli tosi koskettava lukukokemus. Jansson ei kaunistele eikä piilottele mitään vaan tuo kaikkein kipeimmätkin asiat esiin. Vaikka Tove on esillä paljon, kirja ei kuitenkaan keskity häneen vaan Sophiaan, Larsiin ja Nitaan. Saadaan huomata, että vaikenemisen kulttuuri jatkuu helposti sukupolvelta toiselle, ja saatetaan yllättyä siitä kuinka erilaista elämä ja arki saattoi olla vain kuusikymmentä vuotta sitten. Ei tarvitse mennä hirveän kauas, kun yhteiskunta oli aivan toisenlainen kuin nyt. 

Mietin kirjan nimeä, että miksi suomennoksessa ensimmäisenä on isä kun alkuteoksessa siinä on äiti? 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 45, "kirjassa on isä ja tytär". Kirja joka maasta -haasteeseen laitan Tongan. Siellä ollaan reilun sadan sivun verran, enkä usko että löydän helposti kirjaa joka sijoittuu vain Tongaan. 

Kirja on luettu myös blogeissa Kirjasähkökäyrä, Amman lukuhetki ja Levoton lukija.

Muumimaailma ja todellisuus. Tove Janssonin elämä kuvina

Muumimaailma ja todellisuus. Tove Janssonin elämä kuvina
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Muminvärlden & verkligheten. Tove Janssons liv i bilder (2014)
Teksti Petter Karlsson
Kuvatoimitus Bengt Wanselius
Esipuhe Sophia Jansson
Suomentanut Sari Kumpulainen
WSOY 2014
248 s.

Tove Jansson - juhlavuosi meni jo mutta eipä se haittaa. Kirjaston palautuskärryssä näin tämän kirjan, joka oli mennyt minulta täysin ohi. Käsittämätöntä! Aina luen kustantamojen katalogit ainakin pari kolme kertaa, silti tämä oli aivan uusi tuttavuus. 

Kirja on nimensä mukaisesti kuvallinen elämäkerta. Tekstiä on esipuheessa sekä jokaisen viiden luvun alussa muutama sivu. Kuvat ja kuvatekstit kertaavat aiemmin sanottua, mutta tuovat siihen paljon lisää. Erityisen iloinen olen kuvien monipuolisuudesta. Tietenkin mukana on niitä monesti nähtyjä kuvia muumikirjoista ja Janssonin maalauksista sekä valokuvia hänestä. Mutta näemme myös valokuvia Janssonin elämän varrelta, ei pelkästään hänestä itsestään vaan myös perheestä. Vanhoissa perhekuvissa on jäykkyyttä, mutta etenkin Janssonin aikuisiän kuvat välittävät elämäniloa. Niihin on tallentunut hetkiä elävästä elämästä, ne ovat luonnollisia ilman pynttäytymistä ja poseeraamista.

Pieni Tove ja äiti Ham Tukholmassa.

On myös hauska huomata, että huolimatta tekstimassan vähyydestä on siihen saatu uutta tietoa. En tietenkään tiedä Janssonista kaikkea enkä ole lukenut kaikkea hänestä kirjoitettua, mutta silti tässä on mielestäni paljon uutta ja monia kiinnostavia pikkutapahtumia.  Esimerkiksi tämä:

Muutaman päivän kuluttua Tove sai kiitollisen kirjeen "Karlilta, entiseltä Nyytiltä". Tove oli jo ehtinyt lähettää omansa: "Ajatella, että tulin lähteneeksi niihin pirskeisiin, vaikka en ole yleensä käynyt siellä! Olin nyytimäisempi kuin koskaan, kunnes ilmestyit luokseni ja sait minut tuntemaan oloni luonnolliseksi ja rauhalliseksi. Emme puhuneet paljon, mutta olimme hiljaa juuri oikealla tavalla. Nyt olemme tavanneet, ja olit juuri sellainen kuin olin toivonut ja arvellut".

Kuutta runokokoelmaa ja kahta romaania myöhemmin opettajana työskentelevä Karl Sundén matkusti Helsinkiin vaimonsa ja lastensa kanssa tervehtimään kirjetoveriaan. Lapset mylläsivät ateljeen ylösalaisin Toven kannustamina. Yksi heistä katsoi hänen iloisia ja uurteisia kasvojaan ja kysyi ihmeissään: "Oletko sinä aikuinen vai lapsi?"

Niin, Tove Janssonin villikkoluonne välittyy läpi koko kirjan. Hurjapäisyys tuntuu kyllä olevan perinnöllistä. Äiti Ham opetti lapset ampumaan ja vielä 70-vuotiaana kukisti heidät ampumakilpailussa. Mitä hurjempi myrsky, sitä varmemmin isä Faffan säntäsi ulos. 

Muumimaailma ja todellisuus. Tove Janssonin elämä kuvina on ihastuttava kirja. Jo sen ulkomuoto on kaunis. Kannen aukko tuo heti mieleen Kuinkas sitten kävikään? - kuvakirjan. Kirjaa selailemalla näkee kuvien monipuolisuuden ja huomaa, että Janssonia seurataan vauvaiästä vanhuuteen, sekä työssä että kotona. Jos hänen kohdallaan voi erottaa työtä ja vapaa-aikaa. Hänellä oli ateljee Ullanlinnankadulla, mutta luova mieli ei unohtanut työtä saaristossakaan. 

On helppo ymmärtää, miksi Jansson on yhä suosittu. Muumihahmot ovat mainioita, mutta iso osa suosiosta johtuu hänen persoonastaan. Hän oli oman tiensä kulkija, joka tiesi mitä tahtoi ja toteutti unelmansa. Hän ei kumarrellut kuvia eikä hienostellut, vaan oli oma itsensä joka tilanteessa. Hän oli leikkisä ja rämäpäinen loppuun asti.