Maria Turtschaninoff: Suomaa

 

Maria Turtschaninoff: Suomaa

Ruotsinkielinen alkuteos Arvejorden (2022) 

Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Kansi Sanna Mander

Tammi 2022

371 s. 

1600-luvulla sotamies Matts saa raivattavakseen pitäjän itäisimmän kolkan. Hän raivaa sen ja rakentaa tuvan. Maa on hyvää, pellon paikka löytyy. Torppa on soisella maalla ja sen pohjoispuolella on puuton neva. Torppa saa nimekseen Nevabacka. Matts elää ensin yksin, mutta alkaa haaveilla pojasta, työnsä jatkajasta. Syrjäisellä kylällä ei tyttöjä ole, mutta suolla hän kohtaa neidon. Kohtaamisesta seuraa sopimus, jonka rikkomisen Matts saa tuntea nahoissaan. Hän on kuitenkin saanut pojan - ja tästä alkaa aina 2000-luvulle saakka jatkuva sukutarina Nevabackasta ja sen asukkaista.  

Vuosikymmenien ja -satojen aikana suo tarjoaa sekä tuhoa että turvaa, riippuen siitä miten ihmiset suota kohtelevat. Nevabacka on monelle koti, mutta moni kaipaa sieltä myös pois. Lähteminen on toisinaan helppoa, joskus vaikeaa tai suorastaan mahdotonta. Lähteneet eivät aina haluaisi palata, mutta tuntuu että Nevabacka ei päästä luotaan. Kun sinne palaa, sinne jää. 

Hän piirsi kartan metsäpalosta, joka riehui kerran heinäkuussa, kun ei ollut satanut yli seitsemään viikkoon, ja joka tuhosi koko Dahlsgårdenin maatilan ynnä seitsemän riihtä ja latoa. Hän piirsi, mistä maa alkoi pian viheriöidä tulipalon jälkeen ja mistä saattoi seuraavana vuonna poimia siiroa makeita vattuja palaneiden puiden keskeltä. 

Yhtenä talvena hän piirsi kartan, johon merkitsi jokaisen kaatamansa puun ja mitä reittiä hän ja Pilkku olivat vetäneet tukit kotiin ja missä hän oli sahannut ja hakannut ne polttopuiksi. Hyvänä päivänä hän ehti hakata neljä mottia halkoja. Hän piirsi, mitkä puut oli ajanut sahalle. Jokaisen kannon kohdalle hän merkitsi pienen ristin. Siitä tuli surullinen kartta. Hän ei pitänyt kartasta ja piilotti sen pinkan alimmaiseksi. 

Suurimpia haasteita olivat tuulten tiet. Hän tiesi, miten heinäpellolla saattoi puhaltaa vilvoittava itätuuli, mutta seuraavalla kerralla tuuli puhalsikin etelästä. Talvella tuuli yleensä idästä, mutta ei kuitenkaan aina. Kesän etelätuuli tuntui selvimmin purolla, mutta joskus tuuli puhalsi navakimmin Honkijärvellä. Koukkuluomalla tuuli aina. Niin sanoi jopa Drycksjön Minna. Ant piirsi karttaan kadut, joita myrsky yhtenä talvena teki metsään Tummanlammen itäpuolelle.

Tykkäsin tästä ihan superpaljon. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja heidän kohtalonsa liikuttaa lukijaa. Elämä on usein kovaa, sillä olosuhteet ovat ajoittain hyvinkin ankarat. Hahmot tuntuvat läheisiltä, varmasti siksi koska yhdessä luvussa on yleensä varsin vähäinen määrä henkilöitä niin etenkin päähenkilöön ehtii tutustua kunnolla. Lisäksi seuraava luku kertoo aina, mitä sukua sen päähenkilö on edellisen luvun päähenkilölle. Jatkuvuus tuo mukavan olon; vaikka hahmolle olisi käynyt huonosti, häntä ei ole unohdettu vaan suku muistaa. 

Pidän myös siitä, että luvuissa käytetään erilaisia kerrontatekniikoita. Pääosin on "peruskerrontaa", mutta mukana on myös esimerkiksi kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä. Yksi huikeimmista kokemuksista on luku Leipää ja kiviä, jossa leipäosiossa tapahtuu iloisia asioita ja kiviosuudessa surullisia. 

Kirja on tasaisen vahva, mielestäni 18 luvussa ei ole yhtään heikkoa lenkkiä vaan jokainen on erinomainen. Luvun alussa ei koskaan tiedä, mihin tapahtumat vievät tai millaiseksi suon rooli muodostuu. Koskaan ei tiedä etukäteen, mihin ajankohtaan ja keneen henkilöön seuraava luku keskittyy, mutta ne selviävät nopeasti. Tuntuu, että suo ja Nevabackan torppa muuttuvat vuosisatojen aikana vain vähän jos ollenkaan. Ajankulun huomaa suunnilleen vain siinä, kun havaitsee että "jaha, nyt taloon on tullut transistoriradio". 

Jos on pakko valita suosikkeja, sellaisiksi nousevat 1700-luvulle sijoittuva Kappalainen, 1800-luvun jo mainittu Leipää ja kiviä sekä 1900-luvun Karttoja. Mutta kuten sanottu, kokonaisuus on äärettömän hieno; koskettava ja vaikuttava. Tämä muistuttaa Karin Erlandssonin Kotia, josta myös pidin erittäin paljon. 

Suomaa on luettu myös esimerkiksi blogeissa Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Siniset helmet ja Kulttuuri kukoistaa. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 13, "kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs".