Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 21

 

On Kirjabloggaajien joulukalenterissa toisen luukkuni aika, ja enää kolme yötä jouluun! Eilinen luukku avautui Tarukirjassa, ja huomenna vuoron saa Kirjarouvan elämää -blogi. Lista kaikista mukana olijoista löytyy Yöpöydän kirjat -blogista, jonka kirjoittaja Niina on tehnyt luukkujen kuvat sekä logon. 

Tämän päiväinen luukku vie meidät klassikon pariin. 

Astrid Lindgren: Marikin joululoma

Ruotsinkielinen alkuteos Jullov är ett bra påhitt, sa Madicken (1960)

Kuvitus Ilon Wikland

Suomentanut Laila Järvinen

WSOY 1994

59 s.

Astrid Lindgren ei esittelyjä kaipaa, ja myös Marikki lienee monelle tuttu. Marikin joululoma on leppoisa ja lämminhenkinen tarina ekaluokkalaisen Marikin ja hänen siskonsa Liisan elämästä. Joululoma ja joulun odotus ovat alkaneet. Eräänä aamuna joki on jäässä, joten Marikki ja Liisa lähtevät luistelemaan. Lyhyeksi aiotusta ulkoilusta tuleekin koko päivän kestävä retki, jossa ilo vaihtuu epätoivoon ja epätoivo riemuun. 

Iltaisin he kirjoittavat pitkiä toivomuslistoja tontuille. 

"Robinson Grusoe, paljon paperinukkeja, tinasotilaita, sukset, vaaleanpunainen, tukassa pidettävä ruusu", sanotaan eräässä Marikin listassa. Hän lukee sitä Liisalle. 

"Sinä olet ihan hassu, Marikki", sanoo Liisa. "Tahdotko todella saada ruusun?"

"En tietenkään", sanoo Marikki. "Kirjoitin sen vain siksi, että se kuulostaa niin kauniilta."

He miettivät kovasti, mitä antaisivat äidille ja isälle joululahjaksi. Marikki kysyy äidiltä heidän keittäessään nekkuja: "Äiti, mitä sinä toivot kaikkein, kaikkein eniten?"

"Kahta oikein kilttiä ja herttaista tyttöä", sanoo äiti.

Silloin Marikin silmät alkavat kiiltää ja hänen äänensä värisee hiukan. 

"Mitä sinä sitten tekisit Liisalla ja minulla?"

Mutta äiti silittää hänen tukkaansa ja selittää, ettei hän halua keitään muita tyttöjä; hän toivoo vain, että Marikki ja Liisa olisivat jatkuvasti yhtä kilttejä ja herttaisia kuin tähänkin asti. 

Mutta Liisan mielestä ei olisi ollenkaan hullumpaa, jos taloon tulisi pari uutta tyttöä.

Tämä on kyllä jotenkin niin ihana kirja, lämminhenkinen ja hauskakin. Tarina on 60 vuotta vanha mutta paljon siinä on nykyhetkessäkin tunnistettavia asioita. Tärkeää on yhdessä oleminen ja yhdessä tekeminen. Huumori on osuvaa ja naurattaa nykyäänkin. 

Alkuaan Marikin joululoma on osa vuonna 1962 ilmestynyttä Marikki-teosta, mutta toimii kerrassaan hyvin omana yksittäisenä kirjanaan. Minun ainakin tekee mieli lukea muitakin Lindgrenin kirjoja, niin Marikkia kuin Saariston lapsia, nyt heti paikalla. 

Hyödynnän kalenteriluukkua Helmet-lukuhaasteeseen, johon saan kohdan 7, "kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta".

Tove Jansson: Taikurin hattu

Tove Jansson: Taikurin hattu
Ruotsinkielinen alkuteos Trollkarlens hatt (1958)
Suomentanut Laila Järvinen
WSOY 2009

Muumi-kirjat. Tulkoon vaikka mitä elokuvia ja tv-sarjoja, niin kirjoihin on aina palattava uudelleen. Tuntuu että niistä löytyy aina jotain uutta, jotain mikä on mennyt edellisellä lukukerralla ohi. Niistä löytyy aina oivalluksia, jotka pysäyttävät hetkeksi, hienoja lausahduksia jotka on luettava pariin kolmeen kertaan ennen kun voi jatkaa eteenpäin. Hahmoista löytyy joku puoli tai tapa, jonka on jo unohtanut. 

Kaikki edellä mainittu pätee myös Taikurin hattuun. Tarina on minulle tuttu, mutta yksityiskohdat ovat jo ehtineet unohtua tai jäädä sata kertaa esitetyn ja nähdyn tv-sarjan varjoon. Osa asioista palasi mieleen lukiessa, kuten Hemulin siirtyminen kasvien kerääjäksi, osa tuntui ihan uusilta, kuten Muumimamman ottamat päiväunet. Olin myös unohtanut, että vaikka hattu löytyy heti alussa, välissä on monenmoisia seikkailuja ennen kun Taikuri itse saapuu aivan kirjan lopussa. 

- Luolaan! hihkaisivat Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen yhteen ääneen.

- Niin, riippumaton nuora katkesi, selitti Muumipappa. Ja silloin Piisamirotta sanoi, että hän ei voinut enää ajatella ja että hän halusi luopua kaikesta. Te olitte panneet hiusharjoja hänen vuoteeseensa - ja niin poispäin. Ja niin hän muutti luolaan.

Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen kalpenivat ja vilkaisivat toisiinsa katseessaan kauheata yhteisymmärrystä. Hattu! He ajattelivat.

- No, ei kai se ole kovin vaarallista, sanoi Muumimamma. Me teemme retken merenrantaan ja viemme samalla Piisamirotan ruoan.

- Merenranta on tavallinen, Nipsu kitisi. Emmekö voi mennä jonnekin muualle!

- Hiljaa, lapset, sanoi Muumipappa lujasti. Äiti tahtoo uida. Nyt me lähdemme.

Muumipeikon äiti ryntäsi pakkaamaan.

Hän keräsi huovat, kasarit, tuohta, kahvipannut, valtavasti ruokaa, aurinkoöljyä, tulitikut ja kaikki mistä, miltä ja millä syödään, hän pakkasi sateensuojan, lämpimiä vaatteita, vatsapulveria, vispilät, tyynyt, hyttysverkon, uimahousut, pöytäliinan sekä käsilaukkunsa. Hän touhusi edestakaisin ja mietti, mitä hän oli unohtanut, ja lopulta hän sanoi: - Nyt olen valmis! Voi miten ihanaa on levätä meren äärellä!

Muumipeikon isä pakkasi piippunsa ja ongenvapansa.

Voi Mamma parka, ei siitä kyllä mitään lepohetkeä tule, päinvastoin. Itselleni tuli kyllä mieliteko lähteä retkelle. Mistä tulikin mieleeni, että yhtenä vuotena pidimme ystävien kanssa joulupiknikin, levitimme huovan olohuoneen lattialle ja kasasimme piknik-eväät siihen. Hyvin toimi! :) Juomana oli tosin glögiä, ei vaapukkamehua. Eli retkeily ei suinkaan ole riippuvainen vuodenajasta tai ulkona vallitsevasta säätilasta, muumeilua voi harrastaa missä ja koska tahansa, se on vain asennekysymys. 

Janssonilla on taito saada pieneen sivumäärään paljon tapahtumia. Yksittäinen seikkailu tuntuu paljon pidemmältä, kuin mitä siihen on käytetty sivuja. Tässäkin on vaikka mitä, Muumipeikon muutos, munankuorista muotoutuneet pilvet, hattivatit, Tiuhti ja Viuhti, Muumitalon täyttävät kasvit... Ja jotenkin tarina on kirjoitettu niin, että lukijan on helppo sukeltaa mukaan. 

Helmet-lukuhaasteeseen tämä sopii kohtaan 32, "kirjan nimessä on ammatti". 

Muumien myötä laskeudumme jouluun, ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa kaikille!

Enid Blyton: Seikkailujen linna

Enid Blyton: Seikkailujen linna
Englanninkielinen alkuperäisteos The Castle of Adventure (1951)
Kuvittanut Stuart Tresilian
Suomentanut Laila Järvinen
WSOY 1987
263 s.

Vielä ehtii kirjoittaa Lapsuuteni kirjasuosikit - haasteeseen, ja tällä kertaa vuoron saa Enid Blytonin Seikkailu-sarja. Olen lukenut kaikki osat ja tykännyt niistä, postattavaksi päätyi Seikkailujen linna. Kaksi sisarusparia - Anne ja Jack sekä Dinah ja Filip - yhdessä Jackin puhuvan papukaijan Kikin kanssa viettävät kesää vuoristomajalla. Filipin ja Dinahin äiti on vuokrannut Kevätpuron Majan kesäski, ja lapset odottavat innolla rauhallista kesää vapaana koulusta, mahdollisuutta viettää paljon aikaa ulkona. Lintubongari Jack ja "eläintenkesyttäjä" Filip etenkin ovat tohkeissaan, koska jo ensihetkinä vuoristossa näkyy vaikka mitä eläimiä. 

Siellä on myös hylätty linna, jonne johtava tie on jäänyt maansortuman alle. Kun Jack näkee haukkoja linnan luona, lapset haluavat lähteä tutkimaan paikkaa tarkemmin. Rouva Mannering on ajatusta vastaan, koska paikka voi olla vaarallinen. Hän kuitenkin antaa luvan tutkimusmatkaan, kun lapset lupaavat tulla illalla takaisin ja saavat vielä oppaakseen paikallisen tytön Tassien. Jo ensimmäinen käynti linnassa herättää lasten uteliaisuuden. Paikasta kerrotaan hurjia tarinoita, joiden todenperäisyydestä ei kukaan tiedä. Lapset löytävät kotkien pesän, mutta päättävät palata myöhemmin kameran kanssa. 

Seuraavilla käynneillä linnasta tuleekin seikkailupaikka. Lapset huomaavat, että se ei olekaan hylätty. Kuka liikkuu linnassa öisin ja mitä ovat oudot valomerkit? Miksi linnassa on salaisia huoneita ja salakäytäviä? Hurjia tilanteita riittää, ennen kuin lapset ovat selvittäneet tapahtuneet ja yhdessä poliisiystävänsä Bill Smugsin kanssa saaneet pahikset kiinni.

Mutta mennessään sisään hän kompastui tuoliin ja kaatui. Askeleet ulkona lakkasivat heti kuulumasta. Taskulampun valo sammui.

Todennäköisesti henkilö oli kuullut romahduksen ja nyt seisoi aivan hiljaa kuunnellen tarkasti.

Sydän kovasti takoen Jack kyyristyi erään vanhan sohvan kulman taakse Kiki yhä olkapäällään. Molemmat koettivat olla mahdollisimman hiljaa, mutta Jackista tuntui sittenkin, että vieraan olennon täytyi kuulla hänen sydämensä lyönnit.

Poika kuuli varovaisten askeleitten tulevan huoneeseen. Sitten vallitsi jälleen hiljaisuus. Askeleet alkoivat kuulua jälleen, nyt vähän lähempänä. Jackin tukka alkoi kihelmöidä ja nousta pystyyn. Jos mies kiertäisi sohvan ja valaisisi lampullaan, hän löytäisi Jackin.

Pojan sydän takoi kovasti, ja hiki kohosi hänen kasvoilleen. Kiki istui hänen olkapäillään tuntien isäntänsä pelon. Se ei voinut pidättäytyä kauempaa vaan kohosi ilmaan ja lensi näkymättömän miehen kimppuun kirkaisten samalla kuten kotkat. Tämä päästi hämmästyneen huudahduksen ja yritti karkottaa pois lintua. Lamppu kolahti lattialle, ja Jack toivoi hartaasti, että se olisi särkynyt.

Kiki kiljahti uudestaan, nyt kuten pikajuna, ja mies koetti läimäyttää sitä. Kiki löysi Jackin ja istuutui kyyryllään olevan pojan selkään murahdellen.

En yhtään ihmettele, että lapsena ja nuorena luin tämänkin sarjan monta kertaa. Tässä ollaan huikeassa vuoristomaisemassa, juodaan vettä kirkkaasta purosta, syödään voileipiä ja hedelmäkakkua aamupalaksi, tutustutaan uusiin ihmisiin ja ystävystytään helposti... Tapahtumat ovat jännittäviä mutta eivät liian pelottavia. Ainakin minun jännitystäni helpottaa se, että kirjan lopusta voi katsoa sisällysluettelosta lukujen nimet. Voi päätellä, kuinka kauan kaikkein jännittävimmät vaiheet kestävät :) Jännitystä lieventää myös huumori, etenkin Kiki-papukaija kommentteineeen ja ääntelyineen pelastaa tilanteen, oli kyseessä sitten uhkaava kohtaaminen roiston kanssa tai alkava riita.

Muistan jo lapsena ihailleeni näitä seikkailijoita. He ovat nokkelia ja rohkeita, keksien ratkaisuja kaikenlaisiin pulmiin. Oli ongelmana sitten miten päästä linnaan sisälle tornin ikkunasta, tai miten leiriytyä piikkihernepensaaseen, ratkaisu löytyy varsin nopeasti. He kykenevät juoksemaan lujaa ja kiipeämään melkein mihin vaan, mikä oli ylipainoiselle ja kömpelölle lapsilukijalle valtavan iso juttu. Unohtamatta Filipin taitoa käsitellä mitä tahansa eläintä, oli kyseessä sitten rotta, sammakko tai leijona.

Helmet-lukuhaasteessa tämä täyttää kohdan "kuvitettu kirja".