Näytetään tekstit, joissa on tunniste Satu Ekman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Satu Ekman. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous

Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous
Katalaankinkielinen alkuteos La maledicció dels Palmisan (2015)
Suomentanut Satu Ekman
Bazar 2019
381 s.








Rafel Nadal Farreras on julkaissut useita kirjoja, joista on nyt suomennettu ensimmäinen. Toivon lisää suomennoksia, sillä Palmisanon kirous on oikein hyvä. Heti ensimmäisillä sivuilla tuli tunne, että samaan aikaan haluaa lukea nopeasti eteenpäin mutta myös hidastella jotta lukunautintoa riittäisi pidempään. Toisaalta puolivälin jälkeen tarinan vetovoima väheni hieman, siitä myöhemmin lisää.

Tarina sijoittuu 1900-luvun alkupuoliskolle. Ensimmäisen maailmansodan aikana Palmisanon perheestä kuolee 21 miestä, kaikki suvun miehet. Yhden vaimo Donata on raskaana ja synnyttää pojan. Äidin pelko on suuri; sota on ohi mutta kirous voi silti viedä Vitantonion hengen. Ystävättärensä Francescan kanssa hän punoo suunnitelman, jolla poika yritetään pelastaa. Vitantonio kasvaa yhdessä Francescan tyttären Giovannan kanssa, he ovat erottamaton kaksikko. Kunnes koittaa toinen maailmansota, joka ei piittaa sen kummemmin kirouksista, suunnitelmista kuin toiveista.

Kuivuutta oli kestänyt kaksi vuotta, ja lisäksi Itrian laaksoon puhalsi lämpimiä etelätuulia Pohjois-Afrikasta. Oliivipuiden lehdet varjelivat vähäistä kosteuttaan kääntymällä aamuisin kohti maata auringolta suojaan ja kohottamalla taas iltaisin katseensa tähtiin ja rukoilemalla siten kaipaamiaan sadepisaroita. Bellorotondon näköalatasanteelta levittäytyi erikoinen maisema: lehdet olivat keskipäivän valossa kuin hopeaa ja välkehtivät kuin Adrianmeri. Läheltä katsottuna lehtien väri oli kuitenkin lyijynvihreä. Kukat varisivat maahan, ja viljelijät tiesivät, että sato jäisi niukaksi jo toisena peräkkäisenä vuonna. He olivat hermostuneita ja peloissaan, sillä pienikin kipinä saattoi aiheuttaa mittavia tuhoja.

Tikahduttava ilma kiristi hermoja myös palatsissa Säätilan muutosta toivova nonna kävi joka aamu terassilla tähyämässä horisonttiin, mutta turhaan. Säiliöiden vesi oli samentunut jo keväällä, ja eräänä kesäkuun päivänä vesi ehtyi kokonaan. Angela-rouva piti sitä kohtalokkaana vahinkona, ja sen jälkeen hän käski lakaisemaan puutarhaa ja aukiota päivittäin, jotta talo saisi käyttöönsä joka ikisen vesipisaran, kun ukonilma viimein puhkeaisi. Hän nousi aamunkoitteessa terassille, nojasi ryppyisillä käsillään kaiteeseen ja ohjeisti korkealta valvontapaikaltaan palvelusväkeä vesikourujen puhdistuksessa. Terassin lattia oli hänen jäljiltään aina kuihtuneiden kukkien peitossa, sillä hän nyppi kuivuudesta kärsivien kiinansinisadeköynnösten terttuja vimmatusti, aivan huomaamattaan.  

On vaikea eritellä, miksi koin tarinan tosi voimakkaasti. Ehkä olen saanut dekkariyliannostuksen, ja siksi ”tavallinen” tarina osui täysillä. Ehkä se on Italia, jossa on paahtavan kuuma ja ihmisillä vahvat  tunteet. Ehkä se on sodan kauhu ja elämän rakentaminen sen jälkeen. Tai ehkä se on kieli, joka on vahvan visuaalista. Luolan viileä kosteus melkein kutittaa ihoa. Barin pommitus saa ihon kuumottamaan ja silmät muurautumaan umpeen.

Tarinakulku on jokseenkin ennalta-arvattava, mikä aiheutti sen, että pidin kirjan alkupuolikkaasta ihan älyttömästi ja loppupuolesta vain kohtalaisesti. Olisin toivonut tiettyjen käänteiden menevän toisin, tai edes yllättävän jossain kohtaa. Kaikkinensa Palmisanon kirous on silti ehdottomasti lukemisen arvoinen kokemus.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 18, "eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja". 

Kirja on luettu myös blogeissa Luetut kirjat, Elämää väripaletilla ja Kirjarouvan elämää. 

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi
Espanjankielinen alkuperäisteos La felicidad es un té contigo (2013)
Suomentanut Satu Ekman
Kansi: Eevaliina Rusanen
Bazar 2015
306 s.






Sateisen ja kolean kesän voisi kuvitella houkuttelevan lukemaan, mutta ei. Lukemiseni on ollut varsin nihkeää ja hidasta jo jonkun aikaa. Toivottavasti siihen tulee nyt muutos.

Mamen Sánchezin ensimmäinen suomennettu kirja On ilo juoda teetä kanssasi on sekä hyvä että ulkoisesti houkutteleva. Kansi on kertakaikkisen ihastuttava, se suorastaan pakottaa tarttumaan kirjaan. 

Tapahtumat sijoittuvat Espanjaan, osittain Madridiin ja osittain Granadaan. Brittiläinen lehtikustantaja on päättänyt lakkauttaa espanjalaisen kirjallisuuslehden. Huonoja uutisia matkaa kertomaan johtajan kolmekymppinen poika, Atticus Craftsman. Asiat eivät kuitenkaan mene lainkaan niin kuin on kuviteltu. 

Atticus ei suinkaan ole piinkova bisnesmies, päinvastoin. Hän suorastaan pelkää tehtäväänsä. Eika asiaa helpota se, että Espanjassa häntä on vastassa viisi tomeraa naistoimittajaa jotka eivät suinkaan aio luopua työstään. Naiset kyhäävät pika pikaa suunnitelman, johon saavat apua heistä yhden perheeltä. Ennen kuin Atticus huomaakaan, hän on vaihtanut luksushotellin pikkuiseen asuntoon ja kadonnut vanhempiensa vaikutuspiiristä. Espanjan-vierailun pitkittyessä lukija pääsee seuraamaan paitsi Atticuksen myös noiden viiden naisen elämää ja muutoksia, joita aiottu lehden lopettaminen aiheuttaa. 

Atticus Craftsman ei ollut hautonut minkäänlaista strategiaa. Hän oli yksinkertaisesti ajatellut esittäytyä vanhukselle ja tehdä sitten tarjouksen, josta tämä ei voisi kieltäytyä. Hän oli aikonut vain neuvotella Granadassa muodollisesti pari tuntia, puristaa sitten kättä ja hyvästellä kohteliaasti. 

Tilanne oli kuitenkin muuttunut kokonaan sen jälkeen, kun hän oli tullut Soléan lapsuudenkotiin. Musiikin salaperäinen lumo, josta kaikki puhuivat, oli vallannut hänet niin voimakkaasti, että hän oli alkanut epäröidä alkuperäisiä aikeitaan. Granadassa flamencoesitykset olivat alkaneet vetää häntä puoleensa, eikä hän ollut kyennyt tarttumaan härkää sarvista todetessaan, että varsinainen aarre ei ollutkaan Lorcan runous vaan mustalaiskansan suonissa virtaava veri. 

Kolmantenakymmenentenä toukokuuta Atticus Craftsman seisoi Alhambran palatsia vastapäätä ja ymmärsi, että siihen asti hän oli vain maistellut ruokaa kielenkärjellään, vaikka halusi ahmia kaiken viimeistä tipaa myöten, nuolla sormet, upottaa leivän kastikkeeseen.

Kirja toi mieleeni etenkin Joel Haahtelan Portugaliin sijoittuvan teoksen Tule risteykseen seitsemältä sekä Pedro Almodóvarin elokuvan Volver. Mukanaan vievä musiikki, suuret tunteet, kuohuva temperamentti, vahvat perhesiteet... 

Ainoa asia, josta kirjassa en pitänyt, olivat ne muutamat sivut joissa kerrotaan Asunciónin painon noususta. Alussa hänet kuvataan "valtavaksi". Myöhemmin kuitenkin kerrotaan painon nousseen "kuudestakymmenestä kilosta lähemmän seitsemääkymmentä", ja sanotaan ylipainoa olleen "kahdeksan kiloa". En tiedä johtuuko tämä kulttuurierosta, mutta mielestäni vajaan kymmenen kilon painonnousu ei voi muuttaa ketään valtavan kokoiseksi. Hänen pituuttaan ei kerrota, mutta häntä kuvataan - oletettavasti noin 70-kiloisena - adjektiiveilla "rehevä" ja "pullukka". Kun on tottunut suomalaiseen katukuvaan ja siihen, että oikeasti ylipainoiset ihmiset pudottavat painoaan tv-ohjelmassa 40 kiloa, niin Asunciónin paino-ongelma tuntuu varsin mitättömältä, melkeinpä loukkaukselta niitä oikeasti ylipainoisia ajatellen. 

Muuten On ilo juoda teetä kanssasi on mitä oivallisin lukukaveri, kaikin puolin nautittavaa luettavaa. Se on melko kepeää mutta mukana on vähän myös vakavaa. Se on jossain määrin ennalta-arvattava mutta ainakaan minua se ei haitannut yhtään.

Kirjan ovat lukeneet myös Niina Huvila, Kirjakko ruispellossa ja Takkutukka.      

Kuittaan tällä Kirja joka maasta - projektistani Espanjan.