Magnus Ljunggren: Maailman paras ritari
Ruotsinkielinen alkuteos Världens bäste riddare (2014)
Kuvittanut Mats Vänehem
Suomentanut Raija Rintamäki
Kustannus-Mäkelä 2020
61 s.
Lukuavain on uusi helppolukuinen sarja, jossa on kuitenkin ehtinyt ilmestyä jo parikymmentä kirjaa viime ja tänä vuonna. Noin puolet sarjasta on tavutettua Pikku Lukuavain - sarjaa, mutta mielestäni myös tavuttamattomat kirjat sopivat lukemista aloitteleville. Fonttikoko on kohtalaisen iso, ja enimmillään tekstiä on yhdellä sivulla vain muutaman rivin verran.
Viime viikolla tykästyin kovasti uutukaiseen Ritarikoulu-sarjaan, josta tupsahtikin kerralla neljä kirjaa. Niissä seikkailevat Elias, Katriina ja Urho. Plussaa heti siitä, että myös tyttö on päässyt Ritarikouluun!
Olisin voinut ottaa esittelyyn minkä tahansa neljästä, mutta päädyin Maailman parhaaseen ritariin. Lähtökohta on melko ennalta-arvattava: aikusiet ritarit kilpailevat turnajaisissa ja voittaja saa palkinnoksi suukon prinsessa Sonjalta. Mutta siihen ennalta-arvattavuus sitten loppuukin.
Kun Elias ja Katriina menevät linnan kellariin, he huomaavat että yhtä peitsistä on sahattu. Se näyttää ehjältä, mutta tulee menemään rikki taistelussa. Onko joku fuskaamassa voittaakseen kilpailun? He koettavat kertoa asiasta aikuisille, mutta jopa kuningas on liian kiireinen kuunnellakseen. Elias ja Katriina yrittävät selvittää syyllistä, mutta tehtävä osoittautuu hankalaksi. Epäiltyjä on aivan liikaa! Tarinan loppu onkin sitten varsin yllättävä, nimenomaan hyvällä tavalla. Olen kovin tyytyväinen loppuratkaisuun, joka on paitsi hauska myös täysin looginen.
Tykkäsin tästä, ja mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea Ritarikoulussa vielä tapahtuu, uskon että osia tulee myös suomeksi enemmän kuin nämä nyt julkaistut neljä (Hirmuinen lohikäärme, Kultainen miekka, Maailman paras ritari ja Pienessäkin on potkua!).
Pakko kertoa, että kun otin kirjan viereeni alkaakseni kirjoittaa postausta, puolisoni pysähtyi selaamaan sitä. Hän ei osaa suomea, mutta innostui että voisikin lukea tämän nyt viikonlopun aikana. Eli sopii myös kieltä opettelevalle :) Paitsi fonttikoko ja tekstimäärä, myös lyhyet lauseet auttavat siihen, että kirja on helposti lähestyttävä.
Loppuun muutama sana sarjoista yleensä. Ritarikoulun kansikuvista pidän, mutta Lukuavaimen muissa kirjoissa, joista kaikki muut suomennetut ovat Helena Brossin kirjoittamia, on melkein kaikissa varsin tylsät kannet. Kirjat näyttävät vanhoilta, vähän kuin valmiiksi kulahtaneilta. Se ei herätä lainausintoa kaikkien kirkasväristen ja joko hassujen tai jännittävien kansien joukossa.
Helppolukuisissa sarjoissa minua ärsyttää se, että todella monet sarjat ikään kuin loppuvat kesken, eli niihin ilmestyy suomennoksia vuoden tai kahden ajan, sitten stop kuin seinään. Uusia sarjoja syntyy kuin sieniä sateella, joka vuosi tulee ainakin pari lisää. On aivan mahdoton muistaa, mikä kirja kuuluu mihinkin sarjaan. Ja sitten on niitä kuten esimerkiksi Yökoulu, jossa ensimmäiset kirjat kuuluvat Lukupalat-sarjaan, loput eivät. Kirjastoissa kun tykätään hyllyttää saman sarjan kirjat yhteen, niin Yökoulun kanssa tulee se ongelma, että osa kirjoista on Lukupalat-kohdassa hyllyä, osa täysin toisessa kohdassa normaalin aakkosjärjestyksen mukaan. Sama on Tuukka-Omarin kanssa, alkupään kirjat ovat Kirjavaa kukkoa, loppupää ei. Että nyt jotain rotia kaikkiin sarjoihin, kiitos! :)
Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 43, "kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja". Tämä on sekä Lukuavain-sarjaa.
