lauantai 4. tammikuuta 2025

Steffen Kretz: Myrskyn edellä. Hyökkäys Capitoliin ei ollut jonkin loppu vaan alku

 

Steffen Kretz: Myrskyn edellä. Hyökkäys Capitoliin ei ollut jonkin loppu vaan alku

Tanskankielinen alkuteos Storm på vej - Angrebet på kongressen var ikke afslutningen. Det var begyndelsen. (2023)

Suomentanut Kari Koski

Docendo 2024

352 s.


Mietin monta kertaa että nyt lopetan lukemisen mutta jatkoin aina vaan. Myrskyn edellä on kertakaikkisen kammottavaa luettavaa siitä, mikä kaikki Yhdysvalloissa on tällä hetkellä pielessä. Tämän luettuani minua pelottaa entistä enemmän. 

Toimittaja Steffen Kretz on asunut Yhdysvalloissa, matkustanut siellä paljon ja toiminut kirjeenvaihtajana. Hän on päässyt tapaamaan niin maan pahamaineisimman postinumeroalueen asukasta kuin multimiljonäärejä näiden yksityisklubilla. Hän tuntee maan perinpohjin ja analysoi kirjassa, mikä on johtanut tämänhetkiseen kahtiajakoon missä vihollinen on toisen puolueen kannattaja eikä uhka enää tulekaan Yhdysvaltojen rajan ulkopuolelta. Kauheata on myös se, kuinka miljonäärit "palkkaavat" poliitikkoja ajamaan heille veronkevennyksiä, jolloin esimerkiksi tiet, koulut ja muut yhteiset asiat pitää rakentaa ja korjata velkarahalla. Valkoisten rahalla investoidaan, jolloin mustien asuttamat alueet rapistuvat. 

Kretz aloittaa yhdestä miehestä, Guy Reffittistä, joka oli kärjessä hyökkäämässä kongressitaloon. Hän kertoo, kuinka aivan tavallinen mies radikalisoitui ja miten se on vaikuttanut tämän perheeseen. Yksittäisestä henkilöstä Kretz jatkaa toisiin yksittäisiin henkilöihin tuoden samalla mukaan koko ajan enemmän yleistä asiaa. 

"Ei suoriteta mitään seulontaa siitä, kuuluvatko valkoiset kokelaat tai joku heidän perheenjäsenensä johonkin äärijärjestöön. Ehkäpä siitä olisi hyvä aloittaa? Väkivaltaisia yhteenottoja tulisi paljon vähemmän, jos Baltimoren poliisi rekrytoisi paikallista väkeä niiltä alueilta, joilla heidän on tarkoitus partioida. Miksi määrätä poliiseja kaupunginosiin, joita he eivät tunne, jotka eivät ole koskaan kiinnostaneet heitä ja joihin he eivät ole henkilökohtaisesti panostaneet mitään?"

Poliisikoulutus myös muistuttaa enemmänkin taisteluun lähetettävien sotilaiden koulutusta kuin järjestyksenvalvojien, joiden tehtävänä on auttaa kansalaisia ja toimia välittäjinä riidoissa. Yhdysvaltoihin 11. syyskuuta 2001 tehdyn terrori-iskun jälkeen maan poliisivoimat ovat militarisoituneet sekä varusteiltaan että koulutukseltaan. Nykyään koulutuksesta vastaavat usein sotavoimien erikoisjoukkojen entiset sotilaat, ja varusteita hankitaan muun muassa puolustusministeriö Pentagonin ylijäämävarastoista, jotka ovat pullollaan Irakin ja Afganistanin sotien jäljiltä. Kun poliisit määrätään rynnäköimään kaupungeissa järjestettyihin mielenosoituksiin panssariajoneuvoillaan sonnustautuneina luotiliiveihin ja kypäriin, aseet ladattuina kovilla, se välittää heille viestin siitä, että käynnissä on sota ja vihollinen on kaduilla. 

Mietin, että osa Trumpin fanaattisimmista kannattajista vaikuttaa niin kahjoilta, että onkohan vain ajan kysymys milloin Trumpin toimia kyseenalaistavia henkilöitä alkaa tipahdella ikkunoista. Osa fanaatikoista myös varustautuu sisällissotaan. Pystyykö Yhdysvallat enää olemaan osa länsimaiden turvallisuutta, jos tai kun se on kahtiajakautunut ja sekaisin? Millaiseen kaaokseen maa ajautuu tulevien neljän vuoden aikana? 

Kretzin mukaan 2030-luvulla valkoihoiset jäävät Yhdysvalloissa vähemmistöiksi, joten heillä on nyt kamala kiire puolustaa etujaan. En silti ymmärrä, että kuusikymppinen nainen pitää puoliautomaattista kivääriä sänkynsä alla. Enkä ymmärrä, että republikaanien ja aselobbareiden ratkaisu kouluampumisiin on opettajien aseistaminen. 

Kaikessa kauheudessaan tämä on silmiä avaava lukukokemus. Harmi ettei Kretz pysty tarjoamaan lohtua, vaan ainakin minulle jäi päällimmäiseksi tunteeksi jos nyt ei suoranainen epätoivo niin syvä huolestuneisuus kumminkin. 

Vuoden 2024 Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 43, "kirjalla ei ole päähenkilöä" ja tämän vuoden haasteeseen täytän kohdan 9, "kirjassa on konflikti". 


keskiviikko 1. tammikuuta 2025

Nino Haratishvili: Kahdeksas elämä (Brilkalle). Osa 1

 

Nino Haratishvili: Kahdeksas elämä (Brilkalle). Osa 1

Saksankielinen alkuteos Das achte Leben (Für Brilka) (2014)

Suomentanut Raija Nylander 

Aula & Co 2024

561 s. 



Uusi kirjavuosi alkaa massiivisella romaanilla, joka olisi ollut vielä massiivisempi mikäli sitä ei olisi suomeksi ilmestyessä jaettu kahteen osaan. Tarina jää selkeästi kesken, sillä vielä ollaan kaukana Brilkasta: päästään hänen isovanhempiinsa asti. Oletettavasti toisessa osassa jatketaan Brilkan isoäidistä Elenestä, sillä ykkösosan päättyessä hän on vielä lapsi. Ja oletettavasti luetaan Elenen lapsista eli Brilkan äidistä Dariasta ja tämän sisaresta, Brilkalle nykyhetkessä tarinaa kertovasta Nizasta. 

Puolen vuosisadan mittainen tarina alkaa 1900-luvun alun Georgiasta ja menestyksekkäästä suklaatehtailijasta. Hänen tyttärensä Stasia alkaa olla naimaiässä, ja päätyykin avioon upseerin kanssa. Tie vie Venäjälle, jossa elämä osoittautuu olevan jotain muuta kuin mitä Stasia odotti. Aviomies on paljon poissa, eikä ole sodan jälkeen entisensä. 

Stasian sisarella Christinellä on omat ongelmansa, etenkin siksi koska hän on niin kaunis. Georgialainen Pieni Suuri mies iskee häneen silmänsä, eikä aviomies tai Christine mahda asialle mitään. Vallanpitäjä on liian voimakas vastustaja. Lopulta Ramas-aviomies tekee kohtalokkaan teon. Myös Stasian lapset Kostja ja Kitty kokevat elämässään kovia, ajautuen lopulla äärimmäisen kauas toisistaan. Tarina päättyy tässä vaiheessa taaperoikäiseen Eleneen, Kostjan tyttäreen. 

Punaisena lankana on kuuma suklaajuoma, jonka salainen resepti kulkee suvun jäseneltä toiselle. Jotkut uskovat suklaan kiroukseen, siihen että sen juomista seuraa onnettomuus, jotkut pitävät moista hölynpölynä. Sitä ei kukaan voi kiistää, etteikö kuuma suklaa toisi hetkellistä euforiaa sen juojalle. 

Ääni. Hän tunsi tuon äänen! Tuota ääntä hän ei unohtaisi milloinkaan. Hän ei sotkisi tuota pehmeää, maanittelevaa ääntä kenenkään toisen ääneen. 
Se oli hän. Nainen helvetistä.
Kitty nousi taas ylös, piti talonseinästä kiinni, perääntyi muutaman askeleen, kunnes he kaksi katosivat hänen näköpiiristään ja hän oli taas talon etupuolella. Sieltä hän juoksi sisälle taloon, sulkeutui lähimpään kylpyhuoneeseen, juoksutti vettä ja piti päätään sen alla, kunnes sai hengityksensä tasaantumaan. Mutta hänen ruumiinsa ei totellut häntä. Hänen polvensa löivät loukkua, hän pysyi tuskin seisaallaan. Hän pakottautui pitkäkseen kylmälle laattalattialle ja laski sataan, kunnes uskoi pääsevänsä taas pystyyn. 

Onpa hieno tarina, täyteläinen ja vaikuttava! Suvun jäsenet ehtivät tulla tutuksi, ja heidän kauttaan nähdään samoja tapahtumia eri näkökulmista. Kaikilla on vaikeuksia, osalla hyvin traagisiakin kokemuksia, mutta he ovat henkisesti äärimmäisen vahvoja ja pystyvät jatkamaan elämää. Vaikeudet eivät käänny voitoksi vaan traumat pysyvät, mutta selviytyminen vaatii sitä että ne pystyy painamaan taustalle. Ihmisten ohella maa käy selviytymiskamppailua, kun Georgia parhaansa mukaan pyristelee Neuvostoliiton paineessa. 

Toisen osan pitäisi ilmestyä huhtikuussa, harmi että vasta silloin. Toivon etten unohda ykkösosaa siihen mennessä. Päälinjat varmasti pysyvät mielessä, mutta yksityiskohdat ja pienemmässä roolissa olleet henkilöt saattavat hämärtyä. 

Saan tästä täytettyä kohdan molempiin Helmet-lukuhaasteisiin, vuoden 2024 haasteeseen numeron 27, "kirja kertoo jälleenrakentamisesta" ja tämän vuotiseen haasteeseen kohdan 33, "kirjassa ratsastetaan". Lisäksi Kirja joka maasta -haaste saa Georgian. 

Kahdeksas elämä (Brilkalle). Osa 1 on luettu myös blogeissa Kirjaluotsi ja Kirjan jos toisenkin.