Mattias Edvardsson: Viimeinen piilo

 

Mattias Edvardsson: Viimeinen piilo

Ruotsinkielinen alkuteos Gravglänta (2024)

Suomentanut Antti Immonen

Like 2025

367 s. 

Ensimmäinen osa Rikospaikka Söderslätt sarjaa vie lukijat vuosien 1989 ja 1994 Skåneen. Kahdeksanvuotiaan Robinin kadotessa lähimetsään poliisin avustaja Gunni Hilding pääsee mukaan tutkintaan. Hänellä on paikallistuntemusta, jota tarvitaan poikaa etsiessä. Tutkinta on hidasta, sillä todistajanlausunnot ovat hyvin epävarmoja. Tapauksen alkaessa selvitä Gunni ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Hänen mielestään kaikkea ei ole tutkittu riittävän perusteellisesti, eikä hän koe kaikkia käytettyjä tutkimusmetodeja oikeiksi. 

Kun myöhemmin toinen poika katoaa leirintäalueelta, Gunnia tarvitaan jälleen. Hän yrittää pitää vanhempaa tapausta esillä uuden rinnalla, mutta ei juuri saa kannatusta. Silti hän on varma, että on oikeassa. Jokin vanhassa jutussa hiertää. Uudessa tapauksessa on epätarkkoja havaintoja, mutta kuitenkin jotain mikä saa palasia liittymään toisiinsa. 

Nyt Gunni sai ryhmän täyden huomion. Hänen oli vaikea uskoa, että tämä oli todella tapahtunut. Vielä viime viikolla hän oli ollut Malmön Folkets Parkin liikennekoulussa opettamassa päiväkotilapsille, että heidän pitää katsoa oikeaan ja vasempaan ennen astumista suojatielle. 

Gunni oli jo pitkään harkinnut poliisin työstä luopumista ja uudelleenkouluttautumista. Toki oli mukavaa työskennellä ihmisten kanssa, ja useimmat kohtelivat häntä kunnioittavasti, mutta kun ilmapiiri kiristyi ja ilmeni ristiriitoja, Gunni saattoi hautoa asiaa iät ja ajat ja miettiä, olisiko hänen pitänyt tehdä jotain toisin. Ehkä hänen olisi pitänyt kuunnella perhettään ja ryhtyä opettajaksi. 

Ja nyt hän olikin yhtäkkiä keskellä murhatutkimusta. 

Surullista lukea rikostapauksista, joissa osallisena on lapsia. Tässä heitä on lisäksi monenlaisissa rooleissa etenkin pitkin varhaisempaa tutkintaa. Rikoksia ei kuvata tarkasti, tärkeämpää on lasten asema osana tiivistä yhteisöä. Kyse on myös siitä, mitä rikos tekee porukalle, jossa kaikki tuntevat toisensa. Uskotaanko siihen, että syyllinen on joku meistä, halutaanko tekijän olevan joku huonomaineinen vai toivotaanko syypääksi täysin yhteisön ulkopuolista tekijää.  

On kiinnostavaa nähdä, missä ajassa seuraavassa osassa liikutaan, ollaanko silloin yhä 1990-luvulla vai myöhemmässä ajankohdassa. 

Andreina Cordani: Murha jouluostoksilla

 

Andreina Cordani: Murha jouluostoksilla

Englanninkielinen alkuteos Murder at the Christmas Emporium (2024)

Suomentanut Antti Autio

Otava 2025

336 s.

Kun seitsemän ihmistä kutsutaan jouluaattoiltana ostoksille perinteiseen Verityn lahjakauppaan, voisi kuvitella luvassa olevan lämminhenkisen tapahtuman. Näin ei suinkaan ole. Hyvin pian tervetuliaiskaakaon jälkeen joukkio huomaa, ettei kaikki ole kunnossa. Illan isäntä Montagu Verity käyttäytyy oudosti, ja mitä pidemmälle ilta etenee sitä oudommiksi asiat menevät. Kun löytyy ruumis, alkaa selviytymistaistelu. 

Tuoksukynttilöiden liekit heittävät pajan seinille kodikkaita varjoja. Mökki on somasti sisustettu: siellä on muutama kirkkailla väreillä maalattu puutuoli, pieni pöytä, jolla on rekvisiittana lahjapaketteja, ja joulupukille tarkoitettu jykevämpi tuoli, joka tuo mieleen valtaistuimen. Tunnelma on suloisen jouluinen, ja Merryn mieleen nousee muistoja siitä, kuinka hän pääsi pienenä katsomaan joulupukkia isänsä kanssa. Merry on aikeissa kysyä Barbaralta lisää tämän pojasta, kun hän kuulee sivultaan terävän henkäyksen. Hän kääntyy katsomaan ja näkee, että Barbara on nostanut käden suunsa eteen. "Mikä tuo on?"

Lattialla huoneen nurkassa on mytty, jonka luokse on kerääntynyt mekaanisia tonttuja. Jotkin niistä ovat kumartuneet ikään kuin tutkimaan edessään lojuvaa muodotonta hahmoa. Yhdellä tontulla on kädessään vasara, jolla se takoo myttyä, ja toinen taas yrittää kaivaa sitä pienellä lapiolla. 

Takakannessa Yorkshire Evening Post sanoo: "Täydellinen lahja lempeän rikoskirjallisuuden ystäville." Onkohan lehdessä luettu sama kirja kuin minkä minä luin? Mielestäni tämä on hyvin kaukana lempeästä. Tarina, jossa ihmisjoukko on lukittuna pimeään tavarataloon ja jossa erinäiset mekaaniset tontut ja nuket liikkuvat ja mm. soittavat pianoa, on paikoin lähellä kauhua. Ja kun ensimmäistä ruumista seuraa toinen, alkaa väistämättä jännittää kun haluaa tietää kuka - jos kukaan - selviää elävänä ulos. 

Takaumina nähdään välähdyksinä seitsikon menneisyyttä ja heidän suurimpia salaisuuksiaan. Jotkut tuntevat toisensa jo ennalta, mutta sillä ei ole väliä. Tutuista tulee vihollisia, kun pelko ja epäluulo saavat vallan. 

Ei mikään perusdekkari, ja suljetun huoneen mysteerinä huomattavasti keskivertoa pelottavampi. Onneksi tavaratalossa eivät soi joululaulut, etteivät ne mene pilalle. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 12, "kirjassa on ilkeä tai paha naishahmo". 

Kirja on luettu blogeissa Sydänmuruja ja Savannilla. 

Satu Rämö: Tinna

 

Satu Rämö: Tinna

WSOY 2025

406 s.

Viides ja kenties viimeinen osa trilogiaa vie Hildurin selvittämään paitsi tuoretta kuolemantapausta myös perheensä historian vielä puuttuvia paloja. 

Kesken syksyisen lampaidenkeruun laaksosta löytyy ruumis. Hildur on mukana vahtimassa lampaita, joten hän pääsee nopeasti paikalle. Pian hänestä alkaa tuntua, että kuolemantapauksessa on jotain hämärää. Kaikki ei täsmää siihen mitä hän näkee. Kuka uhri oli ja miksi hän kuoli? 

Vähitellen tapaus vie Hildurin hänen uransa alkuvuosiin ja sydänsuruihin. Samalla hän yrittää Tinnan toiveesta auttaa selvittämään, mitä tämän Hulda-siskolle tapahtui. Miksi Hulda lähti yhtäkkiä Tanskaan eikä koskaan palannut? 

Jakob on myös mukana tutkinnassa, mutta hän tuntuu jäävän kovasti sivuosaan. Ehkä siksi koska Hildur menee pääkaupunkiin, eikä Jakobilla tunnu olevan mitään tekemistä töissä. 

Hildurin teki mieli kiljua. Hän halusi huutaa niin kovaa, että korvissa soiva korkea vihellys ei enää erottuisi. Kadulla ei näkynyt ketään. Hän painautui rakennuksen seinää vasten, painoi suunsa takinhihaan ja huusi siihen. Keuhkojen tyhjennyttyä hän pyyhkäisi suupieliään ja silmäkulmiaan ja nosti rinnuksille valahtaneen letin selkäpuolelle. Sitten hän astui rikoslaboratorion ovista sisään.

Vastaanotossa istui kalju, lihaksikas mies. Hän tervehti Hilduria tuttavallisesti.

- Ei kai sulla ole kärpänen nenässä? mies kysyi puolalaisella aksentilla.

Puolalainen sanonta viittasi siihen, että joku on pahalla tuulella.

- Tuo tuuli vain saa minut hulluksi Hildur sanoi ja pyyhki silmäkulmiaan. 

Mies ojensi ison kouransa tiskin yli:

- Sä toit taas lisää analysoitavaa? Niiden vanhojen kanssa on homma vielä kesken. DNA-testit venyy kuin pääsiäismessu. 

Tykkäsin! Tässä(kin) osassa ihmiset ovat ihanan tavallisia, ja heidän ongelmansa ovat varsin tavallisia. Siinä missä sarjan avausosa tuntui paikoin matkaoppaalta, tässä paikkoja ja legendoja on määrällisesti vähemmän mikä antaa tilaa rikosjuonelle ja siihen liittyville käänteille. Menneiden ja nykyisten tapahtumien selvittäminen on tasapainossa, kumpikaan ei hallitse liikaa. 

Olikohan tämä nyt tässä? Vai vieläkö tulee jatkoa, esimerkiksi Huldan tarina seuraavaksi? 

Tinna on luettu myös blogeissa Luetut.net ja Kirjasähkökäyrä. 

Samuel Bjørk: Pommittaja

 

Samuel Bjørk: Pommittaja

Norjankielinen alkuteos Bomberen (2025)

Suomentanut Päivi Kivelä

Otava 2025

445 s. 

Olen pitänyt Holger Munchin ja Mia Krügerin seikkailuista, ja pidin myös sarjan kuudennesta osasta. Oslon metrossa räjähtää pommi, ja räjäyttäjäksi osoittautuu hyvin epätodennäköinen henkilö. Tämän asunnosta löytyy sinne kuulumattomia esineitä, mutta poliisi ei ymmärrä niiden merkitystä. Pian Munch ja Mia saavat kuulla, että toinen pommi tulee räjähtämään vuorokausi ensimmäisen jälkeen. Onko tulossa kolmaskin? Tai useampi? Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan, kun poliisi ja puolustusvoimat sulkevat Oslon ja yrittävät löytää kaiken takana olevan tahon. 

Jäljet päättyivät siihen. 

Kaikki yksiköt olivat etsineet läpi yön. 

Kaikilla teillä oli ollut sulut, kaupunkiin tulevat ja sieltä poistuvat autot tarkastettiin, toivotonta tietysti. Hapuilua pimeässä. Munch oli käsittänyt sen jo Sognsvannissa.

Emme löydä häntä. Tämä on suunniteltua. Auto ei ole enää Opel eikä Ford. Hän on vaihtanut sitä uudestaan. 

Ja uudestaan.

Hemmetti.

Munch imaisi pitkään savuketta ja näki savukiehkuran sekoittuvan harmaaseen pilveen, joka vieläkin kohosi muurien yllä. 

Akershusin linnoitus?

Miksi?

Tässä on kyllä tiukkaa menoa alusta loppuun asti, ja jännitystä riittää. Toiminta alkaa heti ensi sivuilta eikä välissä ehditä sen kummemmin pysähtyä. Välillä Mia sulkeutuu huoneeseensa ajattelemaan, mutta silloinkin tekstimuoto välittää kiireen tunnun. Voi olla monta sivua peräkkäin lyhyitä lauseita, tai vain yksi sana rivillä. Jotenkin muotoilu korostaa paineessa oloa. Olisin ehkä toivonut sitä, että tehokeinoa olisi käytetty vain Mian osuuksissa, nyt sitä on vähän turhankin usein. Joissain kohdin olisi aivan hyvin voinut olla sivulauseita ja pitkiä kappaleita. 

Vaikka kirja on ilmestynyt Norjassakin tänä vuonna, ei tämä ole suoraa jatkoa viidenteen osaan vaan paluu aiempaan. Muutamaankin kertaan viitataan yhteen yhdessä selvitettyyn juttun, ei useampaan. Samoin asiat, joita Mia kokee siskonsa kanssa ovat selkeästi tapahtuneet ennen viidennen osan tapahtumia. Jännä sinänsä, että nyt on tehty ajallinen hyppäys taaksepäin kirjailijan toimesta, eikä niin että osat olisi suomennettu eri järjestyksessä kuin ne ovat ilmestyneet. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 49, "kirja on julkaistu vuonna 2025".

Pommittaja on luettu myös blogissa Luetut.net.

Elly Griffiths: Elly Griffiths' Norfolk

 

Elly Griffiths: Elly Griffiths' Norfolk. A photographic journey through the land of Ruth Galloway

Valokuvat: Justin Minns

Quercus 2023

223 s. 

Kun on kirjastossa töissä, tulee törmänneeksi kirjoihin joita ei ehkä koskaan huomaisi muuten. Tämä osui silmiini joltakin englanninkielisen tietokirjallisuuden valintalistalta. 

Olen lukenut Ruth Galloway -sarjan kokonaisuudessaan, ja heti alusta asti koin maisemakuvauksen tärkeäksi osaksi tarinaa. Olikin todella mielenkiintoista nähdä Minnsin kuvia paikoista ja rakennuksista, joita kirjoissa esiintyy tai jotka ovat olleet tarinoiden lähteinä. Kuvien ohessa Griffith kertoo lyhyesti jotain, esimerkiksi käynnistään tietyssä kohteessa tai paikkaan liittyvästä legendasta. 

Andy had recently left his City job to retrain as an archaeologist. Now, to fill the slightly grumpy silence, he started to tell us about the significance of the landscape. 

'Prehistoric people thought that marshland was sacred. Because it's neither land nor sea, they saw it as a bridge to the afterlife. A sort of in-between place. That's why you find bodies buried there. You know, bog bodies. It's to mark that boundary between life and death.'

It's no exaggeration to say that the entire plot of The Crossing Places came to me in that instant.

And I saw Dr Ruth Galloway walking towards me. 

(...)

In December 2013 Norfolk was devastated by terrible floods. Fields turned into lakes and villages were cut off completely. Seals were seen swimming along the coast road. It was a natural disaster, but it was also the perfect setting for a murder mystery.

Kirja on jaettu neljän vuodenajan mukaan neljään osaan. Griffiths kertoo, mikä juuri siinä vuodenajassa on parasta Norfolkissa. Minns on ammattitaitoinen luontokuvaaja, ja upeat kuvat herättävät kovan matkakuumeen. Ainakin minulle tulo olo, että haluaisin vierailla joka paikassa. 

Ei siis tyypillinen matkakirja, vaan nopeita kurkistuksia eri asioihin höystettynä lyhyillä katkelmilla Griffithsin kirjoista. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 7, "hyvän mielen kirja". Olin jotenkin tosi iloinen, välillä suorastaan onnellinen, katsoessani kuvia ja lukiessani Griffithsin kokemuksia.