Raisa Jäntti: Kolme

Raisa Jäntti: Kolme
Pohjapiirros 40 s.
Labyrintti 35 s.
Opaskierros 42 s.
Puru-kollektiivi 2020
Arvostelukappale

Ei ole tarkoitus laskeutua jalkojen varassa lattiaan

vaan nostaa lattia jaloilla ylös.

Me vedämme planeettaa samalla voimalla kuin planeetta meitä,

mitättömällä.

Raisa Jäntin uutuusteos Kolme on kolmen kirjan kombinaatio, teos joka muodostaa yhä uudenlaisen kokonaisuuden riippuen siitä, missä järjestyksessä kirjat lukee. Saatekirjeen mukaan lukemisjärjestys on vapaa. Luin ensimmäisellä kerralla ensin Pohjapiirroksen, sitten Labyrintin ja lopuksi Opaskierroksen. Muutamaa päivää myöhemmin järjestys oli Opaskierros - Labyrintti - Pohjapiirros, ja lukukokemus oli hyvinkin erilainen. Ensimmäisellä kerralla liikkeelle lähdettiin ihmisestä, verestä, elämästä ja kuolemasta, huoneesta, katosta, tilasta joka on ympärillä, lähellä. Jatkettiin tieteen maailmaan, tarkkailemaan ihmistä ja maailmaa, yritykseen selittää. Sitten edettiin yhä isompiin asioihin, maan alle ja merenpohjaan ja avaruuteen, rajattomuuteen. 

Huoneet antavat itsestään oviaukon kokoisen kuvan,

kaikki muu on uskottava,

ulotteisuus, havaintojen konstanssi.

Toisessa järjestyksessä luettuna maailman paino on iso, tyhjyys ja äärettömyys havahduttavat omaan pienuuteen. Tiede selittää asioita, juurruttaa. Lopulta ollaan lähellä, jossa siinäkin on tyhjyys ja tuntematon läsnä.

Tylsyys on yksi tapa koetella tilaa.

Miltä tuntuu vuorokausi tässä huoneessa,

miltä tuntuu vuosi poistumatta

muualle kuin mielen sisään.

Tämä on sitä itseään eli sanataiteen juhlaa! Runot ovat pituudeltaan pieniä, sisällöltään suuria. On paljon kohtia, joissa on pysähdyttävä esitetyn ajatuksen ääreen, pohdittava ja pureksittava. On hienoja oivalluksia elämästä, olemisesta, maailmasta. 

Matemaatikkomieheltäni kysyin, montako mahdollista lukujärjestystä on, kun kirjoja on kolme. Hän ei meinannut käsittää, että enkö moista tiedä. Hän havainnollisti asian: ensin kolme kirjaa kädessä, sitten kaksi, sitten yksi. Eli kuusi eri mahdollisuutta, joista olen nyt käyttänyt kaksi. Paitsi että... tätä kirjoittaessa heräsi ajatus, että voisiko kirjat lukea myös lopusta alkuun? 

Jos olohuoneessa ei olisi kat-

toa, lumi asettuisi tasaiseksi 

pinnaksi kaiken päälle, kuten 

pöly asettuu, vaikka pöly ei 

sada. Mikäli lumi saavuttaisi 

olohuoneen vain avoimesta

parvekkeen ovesta, se muodos-

taisi kinoksia, tuollaisia, juuri

tuollaisia, kunnes ovea ei enää

olisi mahdollista sulkea.

Kokeilin Pohjapiirroksella, eikä ollut ollenkaan huono idea. Tuli aika yllättäviä yhteyksiä ja kohtaamisia, oho- ja wau-fiiliksiä. Kuten jo sanoin, sanataiteen juhlaa! 

Raisa Jäntti: Grand plié

Raisa Jäntti: Grand plié
Puru-kollektiivi 2018
104 s.

(...)

Me rakastamme lonkkiamme

             sitä miten ne naksahtavat ensimmäisessä grand +plié+ssä

             sitä miten ne ensin väsyvät ja sitten venyvät

             etsimme lonkkaluut kämmenten alle kun nukumme ja

             sitä miten niitä unen jälkeen jomottaa.

Kuten nimestä voi päätellä, runokokoelma liittyy baletin maailmaan, ankaraan, hikiseen ja kurinalaiseen mutta samalla niin paljon antavaan. Balettisalilla vietetään vuosia, muututaan pienestä lapsesta isommaksi, kasvetaan nuoreksi aikuiseksi, yritetään tulla toimeen kasvavan ja muuttuvan kehon kanssa. Pään on oltava vahva, kehon vielä vahvemman, tai ehkä sittenkin toisinpäin. Armoa ei pyydetä eikä anneta, kun asentoja hiotaan ja hiotaan ja hiotaan.

(...)

Emme ymmärrä vaihtaa lajia edes silloin kun musta sänki tunkeutuu vaaleanpunaisten sukkahousujen läpi. Poistamme itsestämme kaiken: karvat.

Veren.

Totuttelemme olemaan lihaksikkaita ja venymään. Totuttelemme siihen, ettei meitä aina katsota kuin ihmettä, että se on ansaittava, että se on vuosi vuodelta vaikeampaa.

Jätämme päivällisen väliin ja juomme laihaa greipinmakuista vihreää teetä. Tahtoisimme olla helpottuneita. Mistä? Mistä tahansa.

Olen käynyt jonkin verran balettiesityksissä, joten runojen maailma ja sanasto eivät ole täysin vieraita. Ehkä juuri siksi kokoelma vavahduttaa. Mietin, että katsomossa voi vaan olla ja nauttia, ihastella taidokkaita suorituksia ja hämmästellä, mihin kaikkeen ihmisen kroppa pystyy. Näitä runoja lukiessa havahtuu siihen, että se mitä teatterin lavalla näkyy on lopulta vain jäävuoren huippu. Balettiharrastajia on paljon, eikä kaikilla suinkaan ole niitä fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia, joita vaaditaan tanssijan ammattiin. Onko siis baletti hukkaanheitetty harrastus, turhaa itsensä rääkkäämistä, jos siitä ei saakaan ammattia? Mielestäni ei, mutta kuulen mieluusti kommentteja puolesta ja vastaan. 

Jäntti kuvaa baletin raadollista maailmaa niin, että lukija tempautuu väistämättä mukaan. Runot ovat intensiiviä ja aistivoimaisia. Melkein haistoin hien lukiessa, ja melkein tunsin omien lonkkieni venyvän. 

(...)

Meitä ei säälitä kun meitä sattuu, meitä ei puristella kokoon kun hajoamme, 

olemme nuoria ja hajoamme joka viikko eri tavalla. 

Joskus pystyn liikkumaan vain kontaten.

Ja aina joskus joku meistä lähtee täältä viimeisen kerran pois. (...)

Kokoelma ei päästä lukijaa helpolla. Runot eivät ole täynnä kielikuvia, toinen toistaan kummallisempia. Ei, sanaston osalta lukeminen on sujuvaa eikä vaadi sen kummempaa pohdiskelua, että mitähän tämä tarkoittaa, mihin tämä viittaa. Ei, se on sisältö joka vaatii lukijan täyden huomion, keskittymisen. Lukijan on käytävä matka loppuun asti, viimeisen sivun viimeiseen pisteeseen. Saattaa käydä myös niin, että matka on tehtävä heti uudelleen. On elettävä uudelleen kaikki ne tunnit, vuodet. Shokeeraavaa, mutta hyvällä tavalla. Itkettää. Joku saattaa olla sitä mieltä, että tämä on yhden ja saman asian pyörittelyä, saman asian kertomista eri sanoin. Minä en ole sitä mieltä, minulle tämä meni ihon alle heti heti ensisäkeestä alkaen.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 49, "vuonna 2018 julkaistu kirja". Toivon, että mahdollisimman moni tarttuu tähän, oli baletti tuttua tai ei. Kirjasta on kirjoitetty myös blogissa Kosminen K.

(...) Teillä ei 

ole vanhempia eikä ruokaa jääkaapissa. Kukaan ei teitä rakasta

paitsi bas ballotté, joka keinuu kuin pieni vene suurilla aalloilla. Teille ei voi 

edes kuvitella elämää,

kunnes koreografia kiskoo teitä nutturanjuuresta ilmaan. (...)