Tuija Kauppinen: Joutilaita kilometrejä. Polkupyörällä Etelä-Amerikan halki.

 

Tuija Kauppinen: Joutilaita kilometrejä. Polkupyörällä Etelä-Amerikan halki. 

Kansi Mika Tuominen

Kirjapaja 2024 

256 s.

Mikäpäs sen hauskempaa näin pyöräilykauden alkaessa kuin lukea matkakertomusta pitkästä pyöräretkestä. Tuija Kauppinen polki puolisonsa Ilkan kanssa reilussa vuodessa yli 17 000 kilometriä, kahdeksassa maassa. Reissu vei heidän niin merenpinnan tasoon kuin yli viiden kilometrin korkeuteen vuoristossa, kuumiin ja kosteisiin päiviin mutta myös yöpakkasiin. 

Etelä-Amerikassa tuntuu maasta riippumatta olevan sellainen tilanne, että autot ja rekat eivät välitä väistää pyöräilijää. Muuten ihmiset ovat ystävällisiä ja avuliaita. Ympäri maanosaa löytyy entisiä ja nykyisiä pyöräilijöitä, jotka tarjoavat majoitusta halvalla tai työtä vastaan ilmaiseksi. Joskus Kauppiset saavat pyöräilyseuraa viikoiksi, mutta suurimman osan ajasta he ovat kaksin. Mutta koska muutkin polkevat useammassa maassa, tuttuja tavataan kuukausia myöhemmin. Ihmisten ja kännykkäsovellusten kanssa matkanteko sujuu hyvin. Yllättävän vähän on ikävyyksiä, yksi pyörälaukku katoaa mutta sekin löytyy vähän ajan päästä. Pyörissä on hämmentävän vähän vikoja, ja polkijatkin pysyvät kunnossa koronaa ja muutamaa mahatautia lukuun ottamatta. 

Kehon lisäksi lepoa tarvitsee mieli. Kolumbia on äänekäs. Musiikki raikuu lähes joka kadunkulmassa vuorokauden ajasta riippumatta kuin suomalaisilla kesäfestareilla. Naapurit aivan kuin kilpailevat, kenen ämyristä lähtee kovin ääni. Kansainvälisiä listahittejä kuuluu todella harvoin. Kerran muistan kuulleeni Titanic-elokuvan tunnussävelmän. "Ikuista vappua" ei pääse pakoon edes maaseudulla. Sunnuntaiaamuisin kirkonkelloja soitetaan kello kuusi. Kun tähän päälle lisätään liikenteen melu, alan vähitellen ymmärtää, miksi moni ulkomaalainen pelkää suomalaisten kovasti markkinoimaa hiljaisuutta. Korvatulpista tulee Kolumbiassa hyviä yöunia arvostavan pyöräilijän paras kaveri. Pyörän kellosta luovumme ensimmäisen kuukauden jälkeen. Kaiken melun keskellä sen soittaminen on kuin hyttysen ininää. Kukaan ei reagoi.

(...)

Kasvojani vasten puhaltaa alamäessä ilmavirta, joka tuntuu täysillä tohottavalta hiustenkuivaajalta. Karibianmeren rannalla pystyi pyöräilemään puolille päivin, mutta täällä pyöräily olisi hyvä lopettaa aurinkoisena päivänä jo aamukymmeneltä. Se tarkoittaa, että tiellä on oltava heti aamun valjettua kuuden jälkeen. Emme tosin aina noudata tätä sääntöä, vaan poljemme eräänä iltapäivänä 43 asteen helteessä. Siinä tulee avantoa ikävä. Sadekaudella vettä tulee päivittäin melkein kuin paloletkusta. 

(...)

Maailmassa, jossa kaikki janoavat nopeutta ja helppoutta, pyörämatkailija etenee hitaasti. Pyörän päällä on aikaa elää, tuntea ja ajatella, tehdä tarkempia havaintoja ympäröivästä maailmasta. Tangon takaa maailma näkee kirkkaammin. Pyörällä matkustamista voisi verrata kirjan lukemiseen. Molemmissa pääsee sukeltamaan toisten ihmisten elämään. Pullahtamaan oman kuplan ulkopuolelle.

Tykkäsin, tämä on kiinnostavaa ja viihdyttävää luettavaa. Koska reitti pitää Kauppiset pääkaupunkien ja turistikohteiden ulkopuolella, päästään näkemään välillä varsin ankeaakin arkielämää. Luonto on toisinaan karu, ja ihmisten asumukset hädin tuskin koossa pysyviä. Ystävällisyys on kuitenkin läsnä lähes kaikkialla. 

Kiva kun kirjassa on tuore reissu eikä vuosien tai jopa 15 vuoden takainen. Korona näkyy mutta pysyttelee taustalla, samoin sota. 

Kirjassa on paljon hyviä, konkreettisia vinkkejä pyörämatkailuun liittyen. Ne toimivat varmasti, vaikkei olisikaan menossa noin pitkälle retkelle. Tärkeä olisi muistaa kaikessa muussakin matkailussa, ettei ahnehdi liikaa. Kun aikaa on käytettävissä rajallisesti, ei mitenkään voi ehtiä nähdä kaikkea mitä haluaisi. Matkanteon ohessa lukija pääsee kurkistamaan kyliin ja kaupunkeihin, aavikolle ja vuoristoon. Eläväisesti kirjoitettu teksti saa hengästymään, vaikkei itse poljekaan tuulta vastaan. Pyöräilijöiden yhteisö tuntuu tiiviiltä; vaikkei varsinaisesti olla ystäviä niin aina löytyy opas tai yösija. 

Kauppiset ovat onnellisia uskallettuaan toteuttaa unelmansa, ja lukija on onnellinen saadessaan olla kirjan välityksellä mukana. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 40, "kirjassa on erittäin kylmä tai kuuma". 

Joutilaita kilometrejä on luettu myös blogissa Kirjavinkit.

Pirjo Toivanen: Salsaa & Mojitoa

 

Pirjo Toivanen: Salsaa & Mojitoa

Kuvat Reijo Toivanen

Stresa 2021

192 s.

Kirjailijalta saatu arvostelukappale

Totesin Pirjo Toivasen Proseccoa, per favore! -kirjan yhteydessä olevani matkakirjaihminen, ja sitä olen yhä. Siispä luin kiinnostuneena Toivasen pariskunnan kokemuksista Etelä-Amerikan maissa vuosien 2010 ja 2015 välillä. 

Pidän siitä, että kirja ei etene ajassa kronologisesti vaan paikka kerrallaan. Toivaset ovat olleet Argentiinassa, Meksikossa ja Chilessä lokakuussa 2010, mutta kukin kolme maata käsitellään erikseen ja niin, että samassa luvussa ovat kaikki kyseiseen maahan kohdistuneet matkat. On mielenkiintoista lukea, mikä on muuttunut ja mikä pysynyt samana reissujen välissä. Kohteisiin tutustuu tällä rakenteella syvemmin, kuin miten se onnistuisi jos tiettyyn paikkaan palattaisiin vasta sadan sivun jälkeen ja niin, että välissä olisi oltu kuudessa muussa maassa.

Toivasten reissuilla on oltu massaturismikohteissa mutta on kohdattu myös paikallisia ihmisiä tai päästy ystävien mukana sellaisiin paikkoihin, jonne ei muuten olisi menty. Reissuilla sattuu monenlaista, mutta kokeneet maailmanmatkaajat osaavat ottaa asiat rennosti. Kommellukset kuuluvat asiaan. 

Se mitä olisin kaivannut, on tuplamäärä sivuja. On melko paljon juttuja, joista olisin mieluusti lukenut lisää. Esimerkiksi Palacio Barolo Buenos Airesissa on kuvattu kokonaiselle sivulle, mutta herra Barolosta kerrotaan aukeaman toisella sivulla vain yksi asia. Olisin halunnut tietää rakennuksen historiasta ja nykyisestä käyttötarkoituksesta. Tai Havannan Kristus-patsas, kuinka korkea se on ja miksi kuvanveistäjä näki sen vasta 30 vuotta suunnittelun jälkeen? Tekikö hän sen jossain ja näki nykyisellä paikalla 30 vuotta myöhemmin, vai tekikö hän suunnitelman ja veistikö joku muu patsaan?

Aamiaisella saamme Marialta nuhteet, sillä hän on löytänyt huoneestamme kolme juomalasia. Viereisessä pöydässä istuva nainen naurahtaa. Hän kertoo olevansa Kaliforniasta ja olleensa Marian komennossa jo kolme viikkoa. Buenos Airesista on vaikea löytää edullista tangohotellia, nainen toteaa ja jatkaa, että täällä hän on kuin teinityttö äidin siipien alla. Maria raottaa asuinhuoneensa verhoa aina, kun joku tulee portista sisään. Aamulla hän saattaa kysellä, millaisessa seurassa aika kului pikkutunneille. 

(...)

Atacaman autiomaahan laskeuduttuamme voisimme yhtä hyvin olla kuun kamaralla. Auringon laskiessa meitä kuljetetaan ilmastoidussa kulkuneuvossa, joka etenee viivasuoraan kissansilmin valaistua rataa. Aivan kuin eläisimme fantasiaa, jossain tulevaisuudessa, kun kuumatkoista on tullut maassa asuvien matkustavaisten lomakohde. Kaivoskaupungin talot muistuttavat lapsena pahvista leikkaamiani pienoismalleja. Puita tai muita kasveja ei näy. Kaukana häämöttää valokeskittymän merkitsemä kaivos.

(...)

Sen verran astun ulos, että huomaan kuinka hankalaa yli neljän kilometrin korkeudessa on hengittää. Palaan takaisin jeeppiin hiekkatuulelta suojaan. 

Kirjaan on saatu mukaan kiinnostavia kohteita ja niistä kiinnostavaa tietoa. Toivanen nostaa esiin joitain historiallisesti ja kulttuurisesti merkittäviä seikkoja ja sen, miten ne näkyvät alueen arjessa. Saamme tietää niin Kolumbian smaragdeista, siitä miksi Mexico Cityssä monet ydinkeskustan rakennuksista ovat vinossa, Kuuban sikariteollisuudesta, pääsemme Amazonille kalaan ja niin edelleen. Lukiessa tulee olo, että monia kohteita haluaisi mennä katsomaan itse. Reijo Toivasen valokuvat lisäävät matkakuumetta, hän on tavoittanut niin historiaa kuin välähdyksiä usein värikkäästä ja eloisasta arkielämästä. 

Pienen miinuksen annan kannesta, siihen on laitettu niin vettä kuin (ehkä) sumuisia vuoria(?), viidakkoa / tiheää puustoa, etualalle vihreitä kasveja; kokonaisuudesta on vaikea erottaa yksityiskohtia, ja sinivihreäruskea väritys ei helpota katseen kohdistamista. Tekijöiden, kirjan ja kustantamon nimet erottuvat hyvin, mutta maisema jää tavoittamatta, vaikka näköni on hyvä. Heikkonäköisempi ei välttämättä erota maisemasta mitään.

Lukukokemuksena tämä on paitsi mielenkiintoinen myös viihdyttävä. Kuiva opasmaisuus loistaa poissaolollaan, sen sijaan sivut pursuavat katsottavaa ja kohdattavaa. Tietoa on paljon mutta rajatusta määrästä aiheita, joten tietomäärä on hallittavissa ja lukijalle jää moni asia mieleen. Tämä kyllä houkuttaa lukemaan myös muuta Etelä-Amerikkaan sijoittuvaa kirjallisuutta.  

Sergio Augusto Sánchez: Sade piiskaa asfalttia

 

Sergio Augusto Sánchez: Sade piiskaa asfalttia

Espanjankielinen alkuteos Lluvia sobre el asfalto 

Suomentanut Einari Aaltonen

Aviador 2021

143 s.

Oijoi mitä herkkua tuli luettua! Kolumbialaisen Sergio Augusto Sanchezin novellikokoelma on kerrassaan täydellinen lukupaketti. 143 sivua kätkevät sisäänsä suuria, jopa elämänmittaisia tarinoita, joissa ihmiset kokevat suunnattoman suuria tunteita ja joissa tunnemyrsky voi pahimmillaan johtaa julmaan väkivaltaan. Paha saa palkkansa, ja lukija joutuu miettimään missä menee kohtuullisuuden raja. Novelleissa tavataan osittain samoja henkilöitä, minkä vuoksi ne kutoutuvat laajaksi kokonaisuudeksi. 

Lukiessa koin useamman kerran tunteen, että olin jo luullut kohdanneeni suosikkinovellini mutta sitten tuli taas joku josta pidin ainakin yhtä paljon. Yhtä ylitse muiden on mahdoton valita. Jäähyväiset on novelleista lempein, siinä tyttö karkaa kotoa ja matkustaa merelle jättämään isälleen hyvästit. Ristitulessa kertoo pettymysten parisuhteessa, jossa mies murtuu ja jälki on hirvittävää. Ensimmäinen välisoitto on hyytävän pahaenteinen jättäen lukijan mielikuvitukselle paljon tilaa. Hyvitys on novelli kostosta, jossa koston uhriksi joutuva tyynesti tyytyy tilanteeseen. Kolmas välisoitto on suorastaan pelottava. 

Päästyään kylän pohjoispäähän James tarkasteli vielä kerran kojuja moottoritien molemmin puolin, sitten hän sytytti mukaan ottamansa tulitikut. Bensiinivana leimahti tuleen ja liekit etenivät roihuten. Yesenia oli huomannut Jamesin kulkevan ohi tai ainakin erottanut hänen pyöränsä pohjoista kohti puskevan varjon. Seuraavaksi Yesenia näki, kuinka lepattavat lieskat viilettivät yhä kiihtyvää vauhtia päinvastaiseen suuntaan. 

Välillä teki mieli itkeä ihmisten epäonnea, surua ja kurjaa kohtaloa. Monen kova kohtalo johtuu muista ihmisistä, ei heistä itsestään eikä mistään mitä he ovat tehneet. Kuitenkin epäonnen kohteeksi joutuneista tulee herkästi heistäkin julmureita, jotka eivät lopulta piittaa siitä mitä toiselle tai toisille tapahtuu. Samalla tunsin kieroa mielihyvää siitä, että toista väärin kohdellut koki itse huonoa kohtelua.

Vieras väläytti hymyn, joka ei ulottunut harmahtaviin silmiin asti.
- Puhupa sitten, nainen, koska miehesi suusta ei sanoja tule... mutta muista: Jumalaa ei ole.

Kokoelman tunnelma on synkkä ja uhkaava. Samalla se on niin vangitseva, että lukemista on pakko jatkaa. Lyhin novelli on vajaan sivun pituinen, pisin 16 sivua, keskimäärin ne ovat noin kymmensivuisia. Sánchez jättää sanomatta yhtä paljon kuin sanoo, minkä vuoksi novellit ovat valtavan paljon sivumääräänsä suurempia. Väitän, että pidempinä ne olisivat heikompia. Nyt ne antavat tilaa mielikuvitukselle ja tulkinnalle.

- Ei, ei, älä. Tämä on liikaa, hän sanoi ja etsi turhaan armeliaisuutta Juston katseesta. Ja sillä hetkellä Pastor tunnisti Juston. - Minkä verran sinä pyysit minulta? Minkä verran? Sano, minkä verran!

Koin turhiksi professori Marta Orrentian alkusanat, pohdinnan siitä kuka on kirjailija, mikä tekee kirjailijan. Ne eivät antaneet minulle mitään lisää, pikemminkin ne selittävät ihan turhaan, millaisissa maisemissa tulemme novelleja lukiessamme kulkemaan. Suomentajan alkusoitto on kiinnostavampi, etenkin hänen vinkkaamansa musiikki. 

Kokoelma on luettu myös blogeissa Kirja vieköön! sekä Poetros.

Helmet-lukuhaasteeseen tämä menee minulla kohtaan 49, "kirja on julkaistu vuonna 2021". Kirja joka maasta -haaste saa pitkästä aikaa merkinnän, Kolumbian.