Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä

Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Britt-Marie var här (2014)
Suomentanut Riie Heikkilä
Otava 2015
379 s.

Kirjan kannessa sanotaan: "Naispuolinen mielensäpahoittaja valloittaa!" Siitä ei ole kyse. Ei Britt-Marie pahoita mieltään, vaan hän haluaa asioiden olevan järjestyksessä, hallittavissa. Taloissa, kaupoissa ja asunnoissa täytyy olla siistiä ja tavaroilla täytyy olla looginen järjestys. Kun tavarat ja sitä kautta lähiympäristö ovat hallinnassa, myös elämä on hallinnassa. Tai niin Britt-Marie on luullut. Tähän asti.

Britt-Marie ei tosiaankaan ole niitä jotka arvostelevat toiia, ei todellakaan, mutta ei kai yksikään sivistynyt ihminen tulisi järjestäneeksi keittiönlaatikossa olevia ruokailuvälineitä millään muulla tavalla? Britt-Marie ei tuomitse ketään, ei todellakaan, mutta emme kai me nyt sentään eläimiä ole?

On tammikuinen maanantai. Britt-Marie istuu työvoimatoimiston pienen toimistohuoneen pienen kirjoituspöydän edessä. Se ei tietenkään millään muotoa liity ruokailuvälineisiin, ruokailuvälineet vain ovat oire kaikesta siitä mikä on mennyt pieleen. Ruokailuvälineiden täytyy olla tavanomaisessa järjestyksessä, koska elämän täytyy olla tavallista. Tavanomaiset elämät ovat edustuskelpoisia; niissä siivotaan keittiöitä ja järjestellään parveketta ja hoidetaan lapsia. Parvekkeissa on enemmän työtä kuin arvaisikaan. 

Tavallista elämää elävät ihmiset eivät totisesti istu työvoimatoimistossa.

Niin vaan Britt-Marien elämä on vinksahtanut pois raiteiltaan, ja hän joutuu etsimään töitä. Hajonneen avioliiton myötä on lähtenyt "päivätyö", siivoaminen. Harvinaisen nopeasti hänelle tarjotaan paikkaa kiinteistönhoitajana pienessä Borgin kylässä. Ensikohtaaminen on järkytys: kylä on ankea, ihmiset varautuneita ja kaikkialla on likaa. Britt-Marie säikähtää mutta ei anna periksi vaan tarttuu toimeen ja hämmästyttää kyläläiset. Kaikkien arki muuttuu, kun kuusikymppinen naisihminen on ensimmäistä kertaa yksin liikenteessä, epävarmana siitä kuinka ihmisten kanssa ollaan, varsinkin kun borgilaisissa on lapsia, juoppoja, sokea ja nuorisorikollisia. Kun ei tavatakaan edustuspäivällisillä omassa kodissa, omien pöytähopeiden keskellä, on Britt-Mariella totuttelemista. Yllätyksekseen hän huomaa pärjäävänsä, jopa saavansa ystäviä ensimmäistä kertaa elämässään.

Britt-Marie kävi täällä on huumorilla maustettu traaginen tarina. Pinnalta katsoen Britt-Marien hössötys listoineen ja päivittäisine ikkunanpesuineen on hupaisaa, mutta taustalla on surullinen kohtalo. Lapsena Britt-Marie ei kelvannut vanhemmilleen, hän oli aina se huonompi tytär. Mitä ikinä hän teki, se oli väärin ja kiittämätöntä. Avioliitossaan hän on ollut näennäisen onnellinen omistautuessan uraohjusmiehensä passaamiseen. Lyhytaikainen kotona olo vaihtui vuosiksi ja vuosikymmeniksi, kunnes oli liian myöhäistä. 

Britt-Marie on mielenkiintoinen ja moniulotteinen hahmo. Borg pakottaa hänet astumaan ulos kuorestaan ja murtautumaan pois roolistaan täydellisenä kotirouvana. Vaikka kylä on pieni, hän menee ensimmäistä kertaa yksin ulos suureen maailmaan jossa kaikki on vierasta ja väärin. Silti, rohkeutta häneltä ei puutu, ja pienin askelin hän kohtaa yhä uusia asioita, joista osasta hän huomaa pitävänsä. Joka päivä hän oppii sekä itsestään että muista. 

Voin olla pilkunviilaaja, mutta en saata olla puuttumatta käännökseen. Kirjan hahmo Joku on merkittävässä roolissa, ja voi kuinka minua ärsyttää kun tämän kerrotaan istuvan rullatuolissa. EI! Rullatuoli on toimistotuoli, jossa on pienet rullat alla. Sen sijaan liikuntavammaisen käyttämä apuväline on pyörätuoli. Itse asiassa halusin tarkistaa asian, sen verran usein rullatuoli on tullut vastaan viime vuosina käännöskirjoissa. Kielitoimiston sanakirja vuodelta 2012 sanoo "[R]ullatuoli: paremmin: pyörätuoli" ja "[P]yörätuoli: pyörillä kulkeva liikuntakyvyttömän henkilön liikkumisväline". Sivistyssanakirjassa on kaksi kohtaa rullatuolille, ensinnä kerrotaan "paremmin: pyörätuoli". Toiseksi kerrotaan rullatuolista substantiivina, jolloin se on "1. käsityöväline, jota Länsi-Suomessa ja Pohjanmalla käytettiin langan kertaamiseen 2. (arkikieli) pyörätuoli". En kaipaa tällaista arkikieltä kaunokirjallisuuteen. Pyörätuoli on tuttu muun muassa pyörätuolikelauksesta ja poyörätuolikoripallosta, ja liikennevälineissä sekä katsomoissa on pyörätuolipaikkoja. Otanpa vielä mukaan Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU Ry:n sivuilta poimimani: "Ruotsinkielestä Suomen puhekieleen rantautunutta 'rullatuolia' tulisi välttää. (...) Liikuntavammaisen henkilön liikkumisväline ei ole rullatuoli, vaan pyörätuoli." Anteeksi paasaukseni, mutta mielestäni tässä on kyse isommasta asiasta kuin yksittäisen sanan käännöksestä. 

Muuten kirja on kaikin puolin erinomainen. Vaikka vanhuksista - tai voiko niin sanoa kuusikymppisestä Britt-Mariesta - on kirjoitettu viime vuosina monia kirjoja, on tämä riittävän persoonallinen erottuakseen joukosta. Kirjassa on monia henkilöhahmoja, jotka kaikki saavat tilaa ja tulevat lukijalle läheisiksi. Kaikilla on ilonsa ja surunsa, joten he eivät ole mitenkään yksioikoisia vaan monipuolisia. Ihmiset ovat eri ikäisiä, heillä on erilainen tausta ja erilainen elämäntilanne mutta silti he ovat ystävystyneet ja ovat toistensa tukena.

Britt-Marie kävi täällä on saanut paljon blogitilaa, siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Elegia, Lilli, Raija Hakala, Nina ja  Taika Dahlbom.

Hanna Skyttä: Proteiiniherkut ja -välipalat

Hanna Skyttä: Proteiiniherkut ja -välipalat
Valokuvat Pekka Ailio
Tammi 2015
160 s.
Kustantajalta pyydetty arvostelukappale

En yleensä ole innokas kokkaaja enkä keittokirjojen lukija, mutta Hanna Skytän uusi FuelFood-kirja Proteiiniherkut ja -välipalat oli ohittamaton. Olen usein tuskaillut välipalojen kanssa, kun työpäivänä pitäisi olla eväänä varsinaisen ruuan lisäksi kaksi välipalaa. Rahka ja hedelmät toimivat mutta välillä ne kyllästyttävät. Siksi odotin kirjalta paljon uusia vinkkejä.

Ja niitä myös sain. Ensiselailulla tuli olo, että voi apua, reseptit on ihan hifistelyä, raaka-aineet pitää hakea kallilla hinnalla erikoiskaupoista. Tarkempi lukeminen kuitenkin osoitti, että suurin osa aineksista on keittiökaapin perusaineistoa, jopa tällaisella joka käyttää keittiössä mahdollisimman vähän aikaa. Lisäksi lähes kaikkea on saatavilla helposti. Yllätyin esimerkiksi itselleni uudesta tuttavuudesta, ksantaanijauheesta, jota oli ihan perusmarketissa. Sen sijaan erytritolia en löytänyt, mutta kirjan mukaan sen voi korvata stevialla. Vain voipavut jäivät kysymysmerkiksi, en tiedä onko niille joku toinen nimi vai missä niitä on, ei ainakaan säilykehyllyssä, ei isossakaan marketissa.

Aloitin reseptikokeilut jogurttijäätelöstä, tosin käytin jogurtin sijaan rahkaa joka on annettu kirjassa vaihtoehdoksi. Jätin myös vodkan pois, mikä kirjan mukaan on sallittua :) Saisi tehdä paljon jäätelöä jos meinaisi koko pullollisen käyttää... Lopputulos on eri näköinen kuin kirjan kuvassa, johtuen ennen muuta siitä että käytin maustamiseen mansikoita. 

Jäätelö oli raikasta ja hyvää. Perusohje on helppo tehdä, ja kirjassa on useita maustamisehdotuksia. Eikä mikään estä keksimästä itse lisää.

Sillä aikaa kun jäätelö pakastui tein proteiinivanukasta. 

Kirjassa on ohje vanukkaan tekoon joko keittämällä tai sähkövatkaimella, tällä kertaa tein keitetyn version. Ohjeen mukaan annoksia tulee neljä, minun tekemäni mahtuivat kahteen 2,2 desilitran juomalasiin. Desi olisi ehkä turhan pieni määrä joten kaksi annosta tuli. Ohjeessa neuvottiin jäähdyttämään vanukas jääkaapissa, annoin niiden olla yön yli ja kas kummaa, ne todellakin muistuttivat vanukasta. Eli niitä ei saanut juotua lasista vaan piti käyttää lusikkaa :)

Maku ei tällä ensimmäisellä yrittämällä ollut paras mahdollinen, laitoin liian vähän kaakaojauhetta ja liian paljon kardemummaa. Mutta tässäkin on paljon maustamisvaihtoehtoja, joten kokeilu jatkuu.

Innostuin vielä tekemään trooppista muromysliä sekä siihen lisukkeeksi kuuluvaa mango-ananashilloketta. Jätin kookoshiutaleet pois ja laitoin tilalle neljän viljan hiutaleita. Vielä en ole maistanut lopputulosta mutta kyllä se näyttää muromaiselta ja hilloke pirtsakalta. Siinä taitaa olla huomisen aamupala.

Tässä ohjeessa ihmettelin sitä, että pitäisi tulla neljä annosta. Kuivia aineita on kuitenkin aika vähän: 2 rkl mantelirouhetta, 3 rkl kookoshiutaleita (eli neljän viljan hiutaleita), 1,5 rkl heraproteiinijauhetta ja 1,5 rkl kookosjauhetta (jota minulla ei ollut niin se jäi pois). Tuloksena oli pieni jälkiruokakipollinen, jonka ehkä saisi syötyä kerralla mutta missään tapauksessa ei ole kahta annosta enempää. Tai ehkä kirjailija on vaan niin kovin paljon pieniruokaisempi kuin meikäläinen...

Se mikä kirjassa on huonoa on huonoa vain minun näkökulmastani. En kertakaikkiaan siedä kookoksen makua ja hajua, ja kovin monissa resepteissä on käytetty kookosta jossain muodossa. On kookoshiutaleita, kookosöljyä, kookosjauhetta... Öljy on helposti vaihdettavissa, ehkä hiutaleetkin. Kookosjauheen jätän pois ja ehkä laitan jotain muuta jauhetta enemmän jotta kuivien aineiden määrä pysyy suunnilleen samana. 

Muuten kirja on erittäin hyvä ja ennen kaikkea hyödyllinen. Välipalaideoita on paljon, lisäksi niiden muunnelmat. Ne näyttävät hyviltä ja ovat helposti valmistettavia. Yleensä ruokakokeiluni loppuvat alkuunsa kun en jaksa lukea edes ainesosaluetteloa, saati moniosaista valmistusprosessia. Tässä sen sijaan monet leivonnaisetkin valmistuvat vain muutamalla aineksella. Lisäksi ne ovat terveellisiä, vai miltä kuulostaa piirakkapohja joka on tehty omenasoseesta, chiasiemenistä ja proteiinijauheesta? 

Pidän siitä, etteivät reseptit ole ehdottomia. Alussa on luku leivonnaisten raaka-aineista ja muokattavuudesta, missä annetaan runsaasti vaihtoehtoja taikinoiden ja patukoiden soseaineksiksi sekä makeutusaineiksi. Kirjassa todetaan: "Aivan kuten makeutuksen, voit myös monissa resepteissä valita rasvavaihtoehdon oman makusi - tai keittiökaappisi sisällön - mukaan." Lisäksi mukana on taulukko siitä, mitä aineksia voi korvata millä.

Olen iloinen Proteiiniherkuista ja -välipaloista, olen iloinen sen antamista uusista ideoista, siitä miten tuttuja aineksia voi käyttää uudella tavalla ja monipuolisesti. Nyt saan proteiinijauhetta muutenkin kuin maitoon tai rahkaan sekoitettuna :) Vaikka joissakin ohjeissa on chia-siemeniä tai mehiläisen siitepölyä, eivät reseptit ole superfood-hifistelyä. Aivan hyvin pärjää ketjumarketilla ja halvalla sauvasekoittimella.

Toukokuisen maratonin jälkeen olen liikkunut fiilispohjalta noin kolme kertaa viikossa, kävellen ja pyörällä. Myös ruokapuoli on ollut vähän sinnepäin. Elokuun alussa alkaa taas uusi peruskuntokausi, ja siinä tulee tämä kirja olemaan tärkeässä osassa. Voin ilokseni todeta, että siitä tulee keittiöni perustarvike matkalla kohti parempaa juoksukuntoa.

Muumimaailma ja todellisuus. Tove Janssonin elämä kuvina

Muumimaailma ja todellisuus. Tove Janssonin elämä kuvina
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Muminvärlden & verkligheten. Tove Janssons liv i bilder (2014)
Teksti Petter Karlsson
Kuvatoimitus Bengt Wanselius
Esipuhe Sophia Jansson
Suomentanut Sari Kumpulainen
WSOY 2014
248 s.

Tove Jansson - juhlavuosi meni jo mutta eipä se haittaa. Kirjaston palautuskärryssä näin tämän kirjan, joka oli mennyt minulta täysin ohi. Käsittämätöntä! Aina luen kustantamojen katalogit ainakin pari kolme kertaa, silti tämä oli aivan uusi tuttavuus. 

Kirja on nimensä mukaisesti kuvallinen elämäkerta. Tekstiä on esipuheessa sekä jokaisen viiden luvun alussa muutama sivu. Kuvat ja kuvatekstit kertaavat aiemmin sanottua, mutta tuovat siihen paljon lisää. Erityisen iloinen olen kuvien monipuolisuudesta. Tietenkin mukana on niitä monesti nähtyjä kuvia muumikirjoista ja Janssonin maalauksista sekä valokuvia hänestä. Mutta näemme myös valokuvia Janssonin elämän varrelta, ei pelkästään hänestä itsestään vaan myös perheestä. Vanhoissa perhekuvissa on jäykkyyttä, mutta etenkin Janssonin aikuisiän kuvat välittävät elämäniloa. Niihin on tallentunut hetkiä elävästä elämästä, ne ovat luonnollisia ilman pynttäytymistä ja poseeraamista.

Pieni Tove ja äiti Ham Tukholmassa.

On myös hauska huomata, että huolimatta tekstimassan vähyydestä on siihen saatu uutta tietoa. En tietenkään tiedä Janssonista kaikkea enkä ole lukenut kaikkea hänestä kirjoitettua, mutta silti tässä on mielestäni paljon uutta ja monia kiinnostavia pikkutapahtumia.  Esimerkiksi tämä:

Muutaman päivän kuluttua Tove sai kiitollisen kirjeen "Karlilta, entiseltä Nyytiltä". Tove oli jo ehtinyt lähettää omansa: "Ajatella, että tulin lähteneeksi niihin pirskeisiin, vaikka en ole yleensä käynyt siellä! Olin nyytimäisempi kuin koskaan, kunnes ilmestyit luokseni ja sait minut tuntemaan oloni luonnolliseksi ja rauhalliseksi. Emme puhuneet paljon, mutta olimme hiljaa juuri oikealla tavalla. Nyt olemme tavanneet, ja olit juuri sellainen kuin olin toivonut ja arvellut".

Kuutta runokokoelmaa ja kahta romaania myöhemmin opettajana työskentelevä Karl Sundén matkusti Helsinkiin vaimonsa ja lastensa kanssa tervehtimään kirjetoveriaan. Lapset mylläsivät ateljeen ylösalaisin Toven kannustamina. Yksi heistä katsoi hänen iloisia ja uurteisia kasvojaan ja kysyi ihmeissään: "Oletko sinä aikuinen vai lapsi?"

Niin, Tove Janssonin villikkoluonne välittyy läpi koko kirjan. Hurjapäisyys tuntuu kyllä olevan perinnöllistä. Äiti Ham opetti lapset ampumaan ja vielä 70-vuotiaana kukisti heidät ampumakilpailussa. Mitä hurjempi myrsky, sitä varmemmin isä Faffan säntäsi ulos. 

Muumimaailma ja todellisuus. Tove Janssonin elämä kuvina on ihastuttava kirja. Jo sen ulkomuoto on kaunis. Kannen aukko tuo heti mieleen Kuinkas sitten kävikään? - kuvakirjan. Kirjaa selailemalla näkee kuvien monipuolisuuden ja huomaa, että Janssonia seurataan vauvaiästä vanhuuteen, sekä työssä että kotona. Jos hänen kohdallaan voi erottaa työtä ja vapaa-aikaa. Hänellä oli ateljee Ullanlinnankadulla, mutta luova mieli ei unohtanut työtä saaristossakaan. 

On helppo ymmärtää, miksi Jansson on yhä suosittu. Muumihahmot ovat mainioita, mutta iso osa suosiosta johtuu hänen persoonastaan. Hän oli oman tiensä kulkija, joka tiesi mitä tahtoi ja toteutti unelmansa. Hän ei kumarrellut kuvia eikä hienostellut, vaan oli oma itsensä joka tilanteessa. Hän oli leikkisä ja rämäpäinen loppuun asti.

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta
Englanninkielinen alkuperäisteos Letters from Skye (2013)
Suomentanut Marja Helanen
Bazar 2015
330 s.
Kustantajalta saatu arvostelukappale

Kun ensi kertaa kohtasin Kirjeitä saarelta - kirjan kanssa, kiinnostuin heti. Kaksi aikakautta, kaksi rakkaustarinaa, salaisuuksia, kohtalon oikkuja... 

Kirjan tarina etenee kahdessa aikatasossa, ensimmäisen ja toisen maailmansodan ympärillä. 1910-luvulla Skyen saarella asuva Elspeth saa ihailijakirjeen Daveyltä. Tämä on joutunut viipymään sairaalassa ja sattunut siellä lukemaan Elspethin runokirjan. Kirje saa Elspethin hämmennyksiin. Ihailijapostia, hänelle! Kohteliaana naisena hän tietysti vastaa kirjeeseen, johon Davey vastaa, jonka kirjeeseen Elspeth vastaa... Suuri meri ja Elspethin pelko astua veneeseen ovat heidän välissään, mutta vuosien saatossa he tutustuvat, ihastuvat, rakastuvat. Heidän rakkautensa on kuitenkin mahdoton, sen tiellä on ylittämättömiä esteitä.

Toisen maailmansodan aikana Elspethin tytär Margaret elää omaa rakkaustarinaansa Paulin kanssa. Se on Elspethille vaikeaa; kolmekymmentä vuotta on kulunut hänen ja Daveyn kirjesuhteesta mutta häneen sattuu yhä. Eräänä päivänä hän katoaa, ja Margaret joutuu lähtemään pitkälle selvitysmatkalle löytääkseen hänet ja saadakseen tietää totuuden.

Rakas Finlay-eno,

en voi kysyä äidiltä. Hän on poissa. Hän lähti.

Viime kuussa meidän kadullemme putosi pommi. Meille ei koitunut suurta vahinkoa, mitä nyt ikkunoita särkyi, mutta löysin pirstaleiden joukosta kirjeitä, joita en ollut ennen nähnyt. Pinoittain kirjeitä. Sen kirjeen, jonka noukin käteeni, oli joku amerikkalainen Davey osoittanut jollekulle Suelle. En tiedä, keitä he ovat tai mitä muissa kirjeissä luki, sill seuraavana aamuna sekä äiti että kirjeet olivat poissa. 

En siis voi kysyä häneltä. En edes löydä häntä. Jollen olisi epätoivoinen, miksi ihmeessä yrittäisin tavoittaa salaperäisiä enoja?

Margaret

Jonkin aikaa luettuani koin tavattoman tuttuuden tunteen. Tiesin, etten ollut lukenut tätä kirjaa aiemmin, joten mietin mistä on kyse. Sitten tajusin: rakkaudesta tietenkin. Rakkaustarinoita on kirjoitettu tuhansittain, niin myös tällaisia joissa on rutkasti vastoinkäymisiä, väärinkäsityksiä ja pettymyksiä. Kirjeitä saarelta ei suinkaan ole ensimmäinen romaani, jossa aikuinen lapsi huomaa vanhemmallaan olevan salaisuuden ja lähtee selvittämään sitä. 

Tuttuus ei kuitenkaan haitannut, tavallaan se toi tietynlaista turvallisuuden tunnetta. Loppukin oli varsin ennalta-arvattava. Mutta silti, mukana on sen verran persoonallisuutta tai erikoisuutta, että Kirjeitä saarelta erottuu joukosta ja jättää pysyvän muistijäljen.

Kiehtovin piirre on tietenkin teoksen kirjemuoto. Kaikki mitä tapahtuu, kaikki mitä sanotaan, kaikki mitä lukija saa tietää välittyy kirjeistä. On aika huikeaa lukea Elspethin ja Daveyn rakkaustarinan kehittymistä, kun niin paljon tapahtuu näkymättömissä, kirjeiden välillä. On sekä hämmästyttävää että ilahduttavaa huomata, miten tunteet kehittyvät kuukausien kuluessa vain kirjoitusten avulla, ilman tapaamista. Toki tätä tapahtuu nykyäänkin mutta nopeampaan tahtiin erilaisilla deittisivustoilla, mikä ei ole ollenkaan sama asia kuin tuhat kertaa romanttisemmat kirjeet. 

Kuten edellä sanotusta voi päätellä, pidin kirjasta kovasti. Kirjemuoto sai minut ihastelemaan myös sitä, kuinka täyteläinen kuva henkilöhahmoista syntyy sitä kautta, mitä he kirjoittavat ja mitä heille kirjoitetaan. 

Blogeissa kirjaa on luettu valtavasti, arvion ovat kirjoittaneet muun muassa Sara, Kirjakaapin kummitus, Mai Laakso, Sirri ja Maija.     

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi
Espanjankielinen alkuperäisteos La felicidad es un té contigo (2013)
Suomentanut Satu Ekman
Kansi: Eevaliina Rusanen
Bazar 2015
306 s.

Sateisen ja kolean kesän voisi kuvitella houkuttelevan lukemaan, mutta ei. Lukemiseni on ollut varsin nihkeää ja hidasta jo jonkun aikaa. Toivottavasti siihen tulee nyt muutos.

Mamen Sánchezin ensimmäinen suomennettu kirja On ilo juoda teetä kanssasi on sekä hyvä että ulkoisesti houkutteleva. Kansi on kertakaikkisen ihastuttava, se suorastaan pakottaa tarttumaan kirjaan. 

Tapahtumat sijoittuvat Espanjaan, osittain Madridiin ja osittain Granadaan. Brittiläinen lehtikustantaja on päättänyt lakkauttaa espanjalaisen kirjallisuuslehden. Huonoja uutisia matkaa kertomaan johtajan kolmekymppinen poika, Atticus Craftsman. Asiat eivät kuitenkaan mene lainkaan niin kuin on kuviteltu. 

Atticus ei suinkaan ole piinkova bisnesmies, päinvastoin. Hän suorastaan pelkää tehtäväänsä. Eika asiaa helpota se, että Espanjassa häntä on vastassa viisi tomeraa naistoimittajaa jotka eivät suinkaan aio luopua työstään. Naiset kyhäävät pika pikaa suunnitelman, johon saavat apua heistä yhden perheeltä. Ennen kuin Atticus huomaakaan, hän on vaihtanut luksushotellin pikkuiseen asuntoon ja kadonnut vanhempiensa vaikutuspiiristä. Espanjan-vierailun pitkittyessä lukija pääsee seuraamaan paitsi Atticuksen myös noiden viiden naisen elämää ja muutoksia, joita aiottu lehden lopettaminen aiheuttaa. 

Atticus Craftsman ei ollut hautonut minkäänlaista strategiaa. Hän oli yksinkertaisesti ajatellut esittäytyä vanhukselle ja tehdä sitten tarjouksen, josta tämä ei voisi kieltäytyä. Hän oli aikonut vain neuvotella Granadassa muodollisesti pari tuntia, puristaa sitten kättä ja hyvästellä kohteliaasti. 

Tilanne oli kuitenkin muuttunut kokonaan sen jälkeen, kun hän oli tullut Soléan lapsuudenkotiin. Musiikin salaperäinen lumo, josta kaikki puhuivat, oli vallannut hänet niin voimakkaasti, että hän oli alkanut epäröidä alkuperäisiä aikeitaan. Granadassa flamencoesitykset olivat alkaneet vetää häntä puoleensa, eikä hän ollut kyennyt tarttumaan härkää sarvista todetessaan, että varsinainen aarre ei ollutkaan Lorcan runous vaan mustalaiskansan suonissa virtaava veri. 

Kolmantenakymmenentenä toukokuuta Atticus Craftsman seisoi Alhambran palatsia vastapäätä ja ymmärsi, että siihen asti hän oli vain maistellut ruokaa kielenkärjellään, vaikka halusi ahmia kaiken viimeistä tipaa myöten, nuolla sormet, upottaa leivän kastikkeeseen.

Kirja toi mieleeni etenkin Joel Haahtelan Portugaliin sijoittuvan teoksen Tule risteykseen seitsemältä sekä Pedro Almodóvarin elokuvan Volver. Mukanaan vievä musiikki, suuret tunteet, kuohuva temperamentti, vahvat perhesiteet... 

Ainoa asia, josta kirjassa en pitänyt, olivat ne muutamat sivut joissa kerrotaan Asunciónin painon noususta. Alussa hänet kuvataan "valtavaksi". Myöhemmin kuitenkin kerrotaan painon nousseen "kuudestakymmenestä kilosta lähemmän seitsemääkymmentä", ja sanotaan ylipainoa olleen "kahdeksan kiloa". En tiedä johtuuko tämä kulttuurierosta, mutta mielestäni vajaan kymmenen kilon painonnousu ei voi muuttaa ketään valtavan kokoiseksi. Hänen pituuttaan ei kerrota, mutta häntä kuvataan - oletettavasti noin 70-kiloisena - adjektiiveilla "rehevä" ja "pullukka". Kun on tottunut suomalaiseen katukuvaan ja siihen, että oikeasti ylipainoiset ihmiset pudottavat painoaan tv-ohjelmassa 40 kiloa, niin Asunciónin paino-ongelma tuntuu varsin mitättömältä, melkeinpä loukkaukselta niitä oikeasti ylipainoisia ajatellen. 

Muuten On ilo juoda teetä kanssasi on mitä oivallisin lukukaveri, kaikin puolin nautittavaa luettavaa. Se on melko kepeää mutta mukana on vähän myös vakavaa. Se on jossain määrin ennalta-arvattava mutta ainakaan minua se ei haitannut yhtään.

Kirjan ovat lukeneet myös Niina Huvila, Kirjakko ruispellossa ja Takkutukka.      

Kuittaan tällä Kirja joka maasta - projektistani Espanjan.

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana
Noxboox 2014
213 s.
Kustantajalta saatu arvostelukappale

Viimeinen sana oli minulle korkean kynnyksen kirja, johtuen kouluampumis-aiheesta. Muutama vuosi sitten entisessä opinahjossani sattui ampumatapaus, jossa onneksi kukaan ei menettänyt henkeään. Tekijä oli koulun ulkopuolinen henkilö, joka tuli selvittämään välejään yhden oppilaan kanssa. Koska omasta opiskeluajastani on jo parikymmentä vuotta, en tuntenut koulun oppilaita. Sen sijaan osa opettajista oli samoja kuin minun aikanani. Muistan aina järkytyksen, mikä iski kun sain puhelinsoiton tilanteen ollessa vielä päällä. Olin Jyväskylässä koulutuksessa, ja täytyy sanoa että loppupäivän ohjelma meni aika lailla ohi. Toki seurasin siinä samalla aktiivisesti tekstiviestejä, joissa useampikin henkilö kertoi tilanteen kulusta. 

Tästä henkilökohtaisesta syystä koin jopa pientä pelkoa lukemista kohtaan. Haluanko lukea kouluampujasta, mitä jos lukijana koenkin samastumista? Haluanko tietää syitä veritekoon, olkoonkin tekijä fiktiivinen hahmo? 

Lukiossa opiskeleva Franz on vähän outo lintu. Ei täysin yksinäinen, on hänellä kaveri, nimittäin Kolehmainen. Tämä tosin on vähintäänkin yhtä kummallinen tapaus. Ehkä siksi heillä synkkaa hyvin. Kaverista huolimatta Franz kokee turhautumista. Elämällä ei oikein ole suuntaa, kukaan muu kuin Kolehmainen ei ymmärrä häntä. Eikä Kolehmainenkaan aina. Franz on kiinnostunut filosofiasta mutta ei saa vastakaikua pohdiskeluilleen. Hän on nuori ja haluaa kyseenalaistaa asioita, mutta ei saa ketään mukaan, päinvastoin, hänen pyrkimyksilleen nauretaan. Viimeinen niitti on, kun lukion filosofian opettajakaan ei ymmärrä hänen ajatuksiaan ja tulkintojaan Nietzschestä. 

Franz jää lopulta yksin, painolastinaan pettymys pettymyksen perään. Hän on suuri ajattelija, jota kukaan ei ymmärrä, jota kohdellaan kuin tavallista kuolevaista. Kun raja sitten tulee vastaan, se on menoa.

Franzilla ei ollut aikaa riidellä. Oli kirjoitettava yötä päivää, etsittävä väyliä ajattelun ja sosiaalisen toiminnan yhdistämiseksi. Käsitteitä piti hioa niin ankarasti, että ne iskivät rajusti kipinää ja sinkoutuivat mielen laboratoriosta elämän käytäntöön. Hän oli nyt palannut kirjaan ja lukenut sitä tinkimättömämmin kuin koskaan ennen. Esitelmässään hän yhdistäisi rakkauden ja filosofian yhdeksi suureksi synteesiksi, joka hengittäisi kuin purkautuva tulivuori. Hän oli kuin renessanssinero, kuin Michelangelo rajun luomisprosessin keskellä. Söi ehtoolliset nopeasti, nukkui vähän ja lopun aikaa työskenteli. Hän eli luovan ilmaisun vapaudessa, mutta toisin kuin Michelangelo, hän kääntäisi läntisen perinteen nurin ja nauraisi sille. Hänestä oli tulossa suurin viisauden haltijoista.

Melko mahtipontista pohdiskelua! Täytyy tunnustaa, että välillä Franzin ajattelu meni meikäläisen käsityskyvyn yli. En ole kiinnostunut filosofiasta, joten Franzin pohdinnat ja puheenvuorot menivät osittain ohi. Toisaalta hänen ylemmyydentunnossaan tai ehkä pikemminkin ylevyydessään on jotakin huvittavaa. Se herättää ajatuksen: poikaparka, oletko ihan tosissasi. Ja kun samalla tietää hänen olevan tosissaan, se on myös huolestuttavaa.

Kirjasta jäi ristiriitainen olo. Toisaalta se on turhan filosofinen minun makuuni. Sitä paitsi Nietzsche on tullut vastaan ihan liian monessa kirjassa, eikö ketään muuta ole. Toisaalta se kuitenkin pääsi ihon alle ja ravisteli. Samalla se pysäytti miettimään, kuinka monta aikapommia kouluissa kulkee. Näitä, joita kiusataan vähän mutta ei niin että kaikki osallistuisivat siihen. Joilla on vain se yksi hyvä kaveri. Jotka pettyvät niin rakkaudessa kuin elämässä yleensä.