Ennen istumista sanotaan korkeintaa kaksi sanaa. Informaatioarvo on niistä riisuttu. Jaaha. No niin. Siihen. Aluksi syödään höntyilemättä. Mietitään omia juttuja - mitä ne ovat ei tiedä eikä ole kuuteenkymmeneenviiteen vuoteen tiennyt kukaan.
Keskustellessa ei esitetä suoria kysymyksiä . Elämä kuitataan muutamalla tarkalla lauseella: Aina se vesuri jotenkin sopinu käteen. Yhteisestä tuttavasta tai palveluspaikasta riemastutaan niin että nytkähdellään. Jos nauramaan heretään, on jälkeenpäin hetkeksi vakavoiduttava ettei elämä aivan karkeloinniksi karkaa. Siirtymää merkitään yskähdyksellä.
Tuttua, ah niin tuttua! Turkka Hautala havainnoi suomalaista elämänmenoa teoksessaan Kansalliskirja (Gummerus 2012). Parin sivun mittaiset kertomukset osuvat ja uppoavat. Ne ovat tuokiokuvia tavallisista asioista ja tilanteista, jotka voisivat tapahtua kenelle vaan. Samalla niissä on kuitenkin pieniä yllätyksiä, jotka pitävät lukijan kiinnostuneena alusta loppuun. Kielen vaihtelu yleiskielestä slangiin ja murteisiin tuo tekstiin moniulotteisuutta. Kertomusten lyhyt mitta on haasteellinen, mutta Hautala onnistuu tekemään henkilöhahmoista persoonallisia ja niin kovin rakastettavia.
tiistai 10. huhtikuuta 2012
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Kuka olen, keneksi tulen
Ensikosketus Jyrki Vainosen tuotantoon ja samalla kotimaiseen fantasiakirjallisuuteen on iloinen yllätys. Swiftin ovella (Tammi 2011) koostuu aikamatkailusta nykyajan ja 1700-luvun alkupuolen välillä. Lennart Beren seuraa edesmenneen kollegansa jalanjälkiä siirtyessään 1700-luvulla eläneen henkilön ruumiiseen. Aikamatkustus on yksisuuntaista siinä mielessä, että 1700-luvun henkilö ei tiedä luovuttaneensa ruumiinsa tulevaisuudesta tulevalle vierailijalle. Toisaalta nykyajasta menneeseen matkustava ei siirtymän jälkeen muista nykyaikaa vaan elää täysin silloisessa ajassa ja paikassa. Kuitenkin palattuaan nykyaikaan matkaajan on suljettava kaikki ovet, jottei 1700-luku pääse tunkeutumaan nykyhetkeen ja sekoittamaan sitä.
Tutkija Johannes Kelps on halunnut selvittää pappi-kirjailija Jonathan Swiftin elämän mysteerejä. Hän on rakentanut taloonsa salakammion ja sinne betonianturan, jonka välityksellä hän siirtyy vuosisatoja taaksepäin. Hän kuitenkin sairastuu ja kuolee. Testamentissaan hän on määrännyt talonsa ja tutkimuksensa Berenille, joka aineistoon perehdyttyään haluaa saattaa Kelpsin tutkimuksen valmiiksi kirjaksi. Aikamatkailunsa aikana hän saa selville yhtä sun toista, mutta ei koskaan saa kirjaa valmiiksi.
Olin kuullut ensimmäisen äänen yhdeksän jälkeen. Yhdentoista tienoilla kuulin sen uudestaan: jossain kävi ovi. Tiesin lukinneeni talon etu- ja takaoven ja sulkeneeni kaikkien huoneiden ovet. Siitä oli tullut minulle tapa. Silti joku tai jokin kuului kulkevan talossa, pitkästä aikaa. Makasin selälläni ja pinnistin kuuloani. Pian ääni toistui. Lisäksi talo tuntui vavahtavan, kun ovi painettiin tai vedettiin kiinni. Vähän ennen puolta yötä hevosen kaviot kopisivat, metalliset kengät katukiviä vasten. Musiikkiakin kuului: huilu ja tinapilli soi, rumpu kumisi, pehmeästi. Hetken aikaa erottui myös tulen ääntä: humisi, rätisi ja paukahteli. Sen jälkeen kuulin yhden ainoan sanan, joka jäi kaikumaan ilmaan niin kuin korkeassa huoneessa: Acushla, cushla, ushla, hla, la, a. Puolilta öin talo rauhoittui, eikä ääniä enää kuulunut.
Teos ei ole tyypillinen fantasiakirja, koska siinä ei esiinny haltioita, örkkejä tai muita yliluonnollisia olentoja. Yliluonnollisuus ja jännitys syntyvät aikamatkailusta, siitä että kerta kerralta on vaikeampi ja fyysisesti kivuliaampi palata nykyhetkeen. Lukija voikin pohtia sitä, että jos olisi mahdollista matkustaa mihin tahansa aikaan ja mihin tahansa paikkaan, niin minne haluaisit kuulua?
Tutkija Johannes Kelps on halunnut selvittää pappi-kirjailija Jonathan Swiftin elämän mysteerejä. Hän on rakentanut taloonsa salakammion ja sinne betonianturan, jonka välityksellä hän siirtyy vuosisatoja taaksepäin. Hän kuitenkin sairastuu ja kuolee. Testamentissaan hän on määrännyt talonsa ja tutkimuksensa Berenille, joka aineistoon perehdyttyään haluaa saattaa Kelpsin tutkimuksen valmiiksi kirjaksi. Aikamatkailunsa aikana hän saa selville yhtä sun toista, mutta ei koskaan saa kirjaa valmiiksi.
Olin kuullut ensimmäisen äänen yhdeksän jälkeen. Yhdentoista tienoilla kuulin sen uudestaan: jossain kävi ovi. Tiesin lukinneeni talon etu- ja takaoven ja sulkeneeni kaikkien huoneiden ovet. Siitä oli tullut minulle tapa. Silti joku tai jokin kuului kulkevan talossa, pitkästä aikaa. Makasin selälläni ja pinnistin kuuloani. Pian ääni toistui. Lisäksi talo tuntui vavahtavan, kun ovi painettiin tai vedettiin kiinni. Vähän ennen puolta yötä hevosen kaviot kopisivat, metalliset kengät katukiviä vasten. Musiikkiakin kuului: huilu ja tinapilli soi, rumpu kumisi, pehmeästi. Hetken aikaa erottui myös tulen ääntä: humisi, rätisi ja paukahteli. Sen jälkeen kuulin yhden ainoan sanan, joka jäi kaikumaan ilmaan niin kuin korkeassa huoneessa: Acushla, cushla, ushla, hla, la, a. Puolilta öin talo rauhoittui, eikä ääniä enää kuulunut.
Teos ei ole tyypillinen fantasiakirja, koska siinä ei esiinny haltioita, örkkejä tai muita yliluonnollisia olentoja. Yliluonnollisuus ja jännitys syntyvät aikamatkailusta, siitä että kerta kerralta on vaikeampi ja fyysisesti kivuliaampi palata nykyhetkeen. Lukija voikin pohtia sitä, että jos olisi mahdollista matkustaa mihin tahansa aikaan ja mihin tahansa paikkaan, niin minne haluaisit kuulua?
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Ajasta aikaan
Eri aikakausiin sijoittuvat, toisiinsa limittyvät tapahtumat ovat kiehtovia. Helen Moster kertoo Hylky-teoksessaan (Avain 2011) tarinan, joka liikkuu sujuvasti vuorotellen vuodessa 1792 ja vuosituhannen vaihteessa. Nykyhetken tarkempi ajoitus olisi ollut paikallaan, ilmoitus tapahtumien sijoittumisesta yli 200 vuotta myöhemmäksi ei riitä, etenkään kun aikaa ei pysty tunnistamaan rivien välistä. Muutenkin nykyajan kuvaus jää historiallista etäisemmäksi.
Tapahtumien keskiössä on keisarinna Katariina Suuren tekemä tilaus. Hän on tilannut Saksasta posliiniastiaston sekä maalauksia, jotka hollantilainen merikapteeni Willem Arnesen komennetaan hakemaan ja kuljettamaan perille. Matkalle mukaan lähtee Arnesenin vanhin poika Arne, joka on kiinnostunut taiteesta merenkulun sijaan. Tämä aiheuttaa kitkaa isän ja pojan välille. Matkalla Hollannista Saksaan ja edelleen kohti Venäjää he tutustuvat toisiinsa paremmin ja oppivat ymmärtämään toisiaan hiukan. Kaikki jää kuitenkin kesken meren näyttäessä voimansa.
Nykyhetkessä pääosassa on työtön tutkija Anton, joka äitinsä tulkkina toimiessaan kuulee Katariina Suuren taidehankinnoista ja niihin liittyvistä merimatkoista. Hän näkee aiheeseen liittyviä maalauksia, ja asia jää kytemään hänen mieleensä. Äitinsä rahallisen avustuksen turvin hän pääsee sukelluskurssille, jonka jälkeen ensimmäisillä yksinsukelluksillaan hän sattuu löytämään hylyn. Hylystä hän ottaa mukaansa yhden posliinikupin. Hän pääsee, jälleen äitinsä rahoittamana, Meisseniin arkistoon penkkomaan tietoa hylystä ja sen lastista.
Tarina on kiehtova ja hyvin kirjoitettu, mutta jokin siinä kaihertaa. Vanhempaan aikaan sijoittuvat tapahtumat tuntuvat elävämmiltä kuin nykyhetki. Anton jää etäiseksi. Sukellusretki, jolla hän löytää hylyn, on epäuskottava. Hän menee luodolle, sukeltaa noin toista kertaa elämässään, sukeltaa parinkymmenen metrin syvyyteen ja kas, siinä on hylky. Löytö osoittautuu yhdeksi historian merkittävimmistä. Anton, joka aluksi on köyhä ja työtön ja myöhemmin elää äidin rahoilla, onnistuu liian helposti jotta tarina olisi uskottava. Antonin ja äidin väliset ristiriidat tulevat hyvin esiin, mutta niiden selvittäminen jää kesken. Kirjan lopussa lukija ei tiedä, millaiset välit Antonilla ja äidillä on.
Olisin kaivannut kirjan loppuun koostetta, jossa olisi kerrottu henkilöhahmoista lisää. Katariina Suuri on elänyt oikeasti, mutta entä muut? Oliko hänellä oikeasti Platon Zubov -niminen nuori rakastaja? Onko Willem Arnesen elänyt oikeasti, tai onko hänen esikuvanaan käytetty todellista historiallista merikapteenia? Liikaa jää auki, jotta tarina olisi todella koukuttava. Viihdyttävä ja hyvä se on näinkin.
Tapahtumien keskiössä on keisarinna Katariina Suuren tekemä tilaus. Hän on tilannut Saksasta posliiniastiaston sekä maalauksia, jotka hollantilainen merikapteeni Willem Arnesen komennetaan hakemaan ja kuljettamaan perille. Matkalle mukaan lähtee Arnesenin vanhin poika Arne, joka on kiinnostunut taiteesta merenkulun sijaan. Tämä aiheuttaa kitkaa isän ja pojan välille. Matkalla Hollannista Saksaan ja edelleen kohti Venäjää he tutustuvat toisiinsa paremmin ja oppivat ymmärtämään toisiaan hiukan. Kaikki jää kuitenkin kesken meren näyttäessä voimansa.
Nykyhetkessä pääosassa on työtön tutkija Anton, joka äitinsä tulkkina toimiessaan kuulee Katariina Suuren taidehankinnoista ja niihin liittyvistä merimatkoista. Hän näkee aiheeseen liittyviä maalauksia, ja asia jää kytemään hänen mieleensä. Äitinsä rahallisen avustuksen turvin hän pääsee sukelluskurssille, jonka jälkeen ensimmäisillä yksinsukelluksillaan hän sattuu löytämään hylyn. Hylystä hän ottaa mukaansa yhden posliinikupin. Hän pääsee, jälleen äitinsä rahoittamana, Meisseniin arkistoon penkkomaan tietoa hylystä ja sen lastista.
Tarina on kiehtova ja hyvin kirjoitettu, mutta jokin siinä kaihertaa. Vanhempaan aikaan sijoittuvat tapahtumat tuntuvat elävämmiltä kuin nykyhetki. Anton jää etäiseksi. Sukellusretki, jolla hän löytää hylyn, on epäuskottava. Hän menee luodolle, sukeltaa noin toista kertaa elämässään, sukeltaa parinkymmenen metrin syvyyteen ja kas, siinä on hylky. Löytö osoittautuu yhdeksi historian merkittävimmistä. Anton, joka aluksi on köyhä ja työtön ja myöhemmin elää äidin rahoilla, onnistuu liian helposti jotta tarina olisi uskottava. Antonin ja äidin väliset ristiriidat tulevat hyvin esiin, mutta niiden selvittäminen jää kesken. Kirjan lopussa lukija ei tiedä, millaiset välit Antonilla ja äidillä on.
Olisin kaivannut kirjan loppuun koostetta, jossa olisi kerrottu henkilöhahmoista lisää. Katariina Suuri on elänyt oikeasti, mutta entä muut? Oliko hänellä oikeasti Platon Zubov -niminen nuori rakastaja? Onko Willem Arnesen elänyt oikeasti, tai onko hänen esikuvanaan käytetty todellista historiallista merikapteenia? Liikaa jää auki, jotta tarina olisi todella koukuttava. Viihdyttävä ja hyvä se on näinkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)