Ruth Ware: The Lying Game

Ruth Ware: The Lying Game
Harvill Secker 2017
374 s.

Ruth Ware on kirjailija, joka on kirja kirjalta enemmän minun makuuni. Esikoinen Synkän metsän siimeksessä jätti "ihan ok" -fiiliksen, mutta ei säväyttänyt sen suuremmin. Nainen hytissä 10 oli jännittävämpi, ehkä siksi koska fanitan suljetun huoneen / tilan mysteerejä. Lomalukemistoksi löysin hänen kolmannen kirjansa, joka on tähän mennessä selkeästi paras. 

Neljä naista, neljä ystävystä. Tiivis kvartetti yhdessä muuta maailmaa vastaan. Isa, Thea, Fatima ja Kate ovat ystävystyneet teini-ikäisinä koululaisina. Koulussa he ovat yksikkö, johon ei muita huolita. He viettävät yhdessä niin koulupäivät kuin vapaa-ajan. Koulussa he pelaavat salaista peliä, jonka säännöt ovat yksinkertaiset. Valehtele mahdollisimman paljon ja mahdollisimman uskottavasti. Mitä enemmän saat ihmisiä toimimaan tyhmästi valheesi avulla, sitä enemmän saat pisteitä. Älä valehtele itseäsi heikommille, äläkä ainakaan ensimmäistä vuotta opiskeleville. Ja tärkein kaikista: älä ikinä valehtele nelikon muille jäsenille. 

Yksi neljästä on rikkonut pyhintä sääntöä ja vetänyt kolme muuta mukaan salaisuuksien verkkoon.  Tuon valheen takia tytöt joutuvat lähtemään koulusta kesken lukuvuoden. Mutta 17 vuotta myöhemmin salaisuus uhkaa paljastua. Naiset jättävät hetkeksi kaiken ja kokoontuvat pieneen Salteniin. Koulun vuosijuhlan varjolla he pääsevät puhumaan tapahtumista, miettimään mitä nyt tehdään. Mutta yksi neljästä ei ole valmis kertomaan kaikkea, vieläkään. Vähitellen tarinan kertoja Isa tekee löytöjä ja päätelmiä, jotka uhkaavat romuttaa kaiken. Ystävyys ja lojaalius ovat koetuksella, kun totuus kaivautuu esiin. 

'Jesus!' Kate said. Her face was white, with a flush of anger high on her cheekbones. 'What the hell is wrong with her? Dad will be so furious when -'

'No.' I grabbed at her coat. 'No, Kate, don't. It was my fault. Don't tell Ambrose.'

I couldn't bear it. I couldn't bear for it to come out - the stupid unworthy lie I had told. The thought of repeating that back to Ambrose's face, seeing his disappointment... 

'Don't tell him,' I said. I felt tears prick at the back of my eyes, but it wasn't sorrow - it was shame. 'I deserved it. I deserved what she said.'

It was a mistake, that's what I wanted to tell Mary, as I sat there speechless in front of her wrath. It was a mistake, and I'm sorry.

But I didn't say it. And the next time I went to post office, she served me as usual, and nothing more was said about it. But seventeen years later, as I feed my baby, and try to smile at her laughing, chub-cheeked face, Mary Wren's words ring in my ears, and I think, I was right. I did deserve them. We all did.

Little liars.

Pahin vika tässä on ajoittainen taipumus jaaritteluun ja toistoon. Turhan monta kertaa Isa miettii, että on valehdellut miehelleen, että totuus ei saa paljastua vaikka mies nyt arvaakin että jokin on vialla, että Owen tietää Isan valehtelevan jostain. Ja varmaan joka viidennellä sivulla hän imettää, ja miettii että ei halua, ei voi menettää tytärtään. Asia tulisi selväksi, vaikka siitä kirjoitettaisiin vain yksi tai kaksi kohtausta. 

Toisteisuutta olisi vähentänyt - ja kiinnostavuutta lisännyt - jos tarina olisi kerrottu vuorotellen kaikkien neljän naisen näkökulmasta. Nyt Isa kertojana saa eniten tilaa, ja koska ollaan Katen luona Saltenissa niin Isa miettii häntä paljon. Thea ja Fatima jäävät etäisemmiksi ja pinnallisemmiksi. Tarina ei sinänsä ole järin yllätyksellinen eikä jännittävä, mutta se on kerrottu vangitsevalla tavalla. 

Salten ympäristönä on mielenkiintoinen. Pienehkö koulu pienehkössä kylässä, paikassa jossa juorut lähtevät helposti liikkeelle ja pysyvät hengissä kauan. Samat ihmiset nyt ja 17 vuotta sitten, yhtä uteliaina ja yhtä ilkeinä, janoten kuulla totuuden mutta haluten silti uskoa pahimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Väistämättä sitä on nelikon puolella, riippumatta siitä mitä he ovat tehneet, millaisen skandaalin aiheuttaneet. Sitä vaan miettii että aina riittää paikkoja, jotka ovat suorastaan riippuvaisia siitä että siellä on ollut skandaali, on paikkoja jotka mässäilevät yhdellä tapahtumalla vaikka se olisi tapahtunut kauan sitten. Sitä miettii, että onko ihmisen pahantahtoisuudella mitään rajaa, ja missä on anteeksianto. Mikä on oikein ja mikä väärin, ja kuinka pitkälle olisi itse valmis menemään vastaavassa tilanteessa. 

The Lying Game on ilmestymässä piakkoin suomeksi nimellä Valhepeli.

Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 44, "kirja liittyy johonkin peliin", olkoonkin kyseessä tyttöjen itsensä keksimä peli.

Hanna Velling: Kirjosieppo

Hanna Velling: Kirjosieppo
Bazar 2018
252 s.
Ennakkokappale

Nyt mennään Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 21, "kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi". Avoero ja pikkulapsen yksinhuoltajuus eivät ole asioita, jotka saavat minut tarttumaan kirjaan. Mutta koska tämä tupsahti postilaatikosta, halusin antaa mahdollisuuden. Eikä se ollut niin paha kuin pelkäsin...

Alussa ajattelin että voi ei, mitähän tästä tulee. Sivulla 15 on se syy, miksi yleensä vältän tämänkaltaisia kirjoja. "Make joogasi samassa kurssikeskuksessa jo kolmatta kesää. Anna oli toivonut, että nyt kun he olivat perhe, Make ei enää menisi. Nyt kun Nuppukin tapaili sanoja ja palvoi isäänsä." Siis ei, en ollenkaan kestä naisia jotka haluavat kyhjöttää kaiken ajan kylki kyljessä miehen kanssa, en kestä heitä kirjoissa enkä elävässä elämässä. Oli mies tai ei, lapsia tai ei. molemmilla pitää olla muutakin elämää, pitää olla ystäviä, pitää olla syy ja mahdollisuus poistua kotoa ja irtautua. Mutta onneksi eron myötä Anna oppii olemaan välittämättä siitä, mitä (ex-)mies sanoo ja tahtoo. Ja onneksi tämä tapahtuu sen verran nopeasti, että minulle ei tullut kertaakaan mieleen jättää kirjaa kesken. 

Evakkoon

Luku jossa pakataan

Helvetin putkiremontti. Nyt se tuli keskelle kaikkea muutakin sekavaa, eikä sitä voinut pysäyttää. Annan piti vain paeta alta, ulkoistaa itsensä ja lapsensa muualle. Hetkittäin Annaa kadutti, ettei hän ollut reippaampi ja muuttanut asunnosta jo lopullisesti muualle. 

Äiti oli tulossa hakemaan Nupun luokseen hoitoon, että Anna saisi hetken tehokasta pakkausaikaa. Hän oli ensin pyytänyt Makea hoitamaan Nuppua edes muutamaksi tunniksi. Ei onnistunut.

- Tää on sun muuttos, Make sanoi.

Miten se saattoi olla niin kylmä? Millaisen ääliön kanssa Anna olikaan elänyt. Oliko hän kuvitellut itselleen mukavan miehen?

Tarina sinänsä ei ole kovin ihmeellinen. Jokainen meistä lienee kokenut erotilanteen, ja pystyy tunnistamaan kirjan kuvaamia tunteita ja tekoja. Olisin toivonut, että joku osapuoli olisi reagoinut jotenkin poikkeavasti, vetänyt kunnolla yli. Nyt tämä jää minun makuuni turhan laimeaksi. On surua joo, toisen ja itsen syyttelyä, lohtusuklaata, ystävä joka olisi halunnut varoittaa miehestä mutta ei tehnyt niin... Liian tuttua 37-vuotiaalle, joka on kokenut useampia omia ja ystävien erotilanteita. 

Suosikkihahmoni on ehdottomasti Maken äiti Terttu, räväkkä täti joka olisi voinut esiintyä enemmäkin. Tai saada vaikka oman tarinan. 

Eniten pidin yksittäisistä tilannekuvista, esimerkiksi siitä kun bussipysäkillä odottelee "joskus satanistiksi julistautunut rokkikukko", kainalossaan "kananpojankeltainen vauvanamme". Kontrastia ja väriä Annan mustanharmaaseen stressaavaan arkeen. Tykkäsin myös siitä, että jokaisella luvulla on nimi ja selite. Olkoonkin selitteenä esimerkiksi "luku jossa jauhetaan ja vatvotaan", silti se houkuttelee. Kuka vatvoo mitä ja kenen kanssa, pakkohan siitä on ottaa selvää.

Kirjosieppo on luettu myös blogeissa Rakkaudesta kirjoihin, Mitä luimme kerran ja Kirjojen vuoksi.

Kauppoihin kirja saapuu 7.8. 

Kjell Ola Dahl: Täcknamn: Hilde

Kjell Ola Dahl: Täcknamn: Hilde
Norjankielinen alkuteos Kuriren 2015
Ruotsiksi kääntänyt Helena Stedman
Bokfabriken 2018
382 s.

Kesälomalle lähtiessä kaipasin hyvää dekkaria. Muutama vaihtoehto oli menossa, hyllystä löytyi Kjell Ola Dahlin uutuus. Tätä ei vielä ole suomennettu mutta toivon että se tapahtuu pian. Kirja on palkittu Norjan parhaana rikosromaanina vuonna 2015, eikä suotta! 

Tarina alkaa vuonna 2015. Turid näkee lehdessä artikkelin huutokaupasta. Yksi kohteista on tuttu rannekoru. Tuo koru on ollut hänellä kädessä liki puoli vuosisataa sitten. Hän ottaa yhteyttä asianajajaan ja pyytää tämän apua. Koru pitää poistaa myynnistä, sillä se on hänen ainoa konkreettinen muistonsa murhatusta äidistä.

Vuonna 1942 Norjassa eletään sota-aikaa. Natsimiehitys on vahva, ja juutalaisia otetaan kiinni tuon tuosta. Vastarintaliike pyristelee minkä voi. Liikkeessä on mukana Ester, hän on kuriiri joka jakaa laittomia lehtiä. Kun hänen isänsä vangitaan ja hän itse välttyy kiinnijäämiseltä vain nipin napin, on aika lähteä Ruotsiin turvaan. Pian perässä tulee Gerhard, vastarintaliikkeen aktiivijäsen jota etsitään puolisonsa Åsen  murhasta. Esterin on vaikea uskoa syytöksiin; miksi Gerhard olisi murhannut rakastamansa naisen, ja jättänyt pikkuisen Turidin yksin? Syytökset kantautuvat myös Ruotsiin, ja pian maa polttaa Gerhardin jalkojen alla. Hänelle luvataan uusi henkilöllisyys ja pääsy Englantiin. Lähtö venyy ja venyy, mikä saa hänet turhautumaan. Ester yrittää vakuuttaa, että kaikki on järjestyksessä. Vastarintaliikkeen jäsen Sverre, tai Numero Kolmetoista, on vaikutusvaltainen mies vaikka onkin yhä Norjassa, ja ruotsalaiset haluavat auttaa. Ennen kuin meno ulkomaille järjestyy, Gerhard joutuu onnettomuuteen jossa hänen otaksutaan kuolleen.   

Kunnes koittaa vuoden 1967 syksy. Ester on palannut Norjaan ja järjestänyt itselleen hyvän elämän. Turid on kasvanut aikuiseksi ja opiskelee lakia. Sverre elää rauhallista elämää. Tasapaino järkkyy, kun Gerhard ottaa yhteyttä Sverreen ja Turidiin. Miksi ei Esteriin? Näinkö on, että hän haluaa vain tutustua tyttäreensä, jota ei ole nähnyt 25 vuoteen sekä selvittää kuka murhasi Åsen? Vai onko hänellä muita motiiveja? Haluaako hän kostaa vuoden 1942 tapahtumat, ja jos haluaa niin kenelle?

Tankarna rusar i Sverre. En ung, stark mor. Hustrun till en högt betrodd motståndsman är död och Gestapo är inblandat. Kan nazisterna stå bakom det här? Men hur, och varför?

"Vi vet ju ingenting", säger Sverre, lika mycket till sig själv som till sin gäst. Han möter Gerhards blick igen. "Är du säker? Var Gestapo på plats?"

"Ja, det är klart att jag är säker."

Sverre höjer avväpnande händerna. "Det är bara så konstigt. Vare sig det är en olyckshändelse eller inte, så är det kriminalpolisens ansvar när någon dör. Sipo håller inte på med sådant."

"Den mannen var från Gestapo och han stod i dörren med uniform och talade tyska."

"Men varför Gestapo?"

"Det vet väl inte jag!"

Sverre höjer händerna igen. "Jag försöker bara begripa vad som kan ha hänt."

Gerhard reser sig och fattar tag om bordskanten. "När jag reste fanns det en koffert med London-Nytt i lägenheten. Men Hilde kom innan jag åkte."

"Hilde?"

"Kuriren. Ester."

"Javisst."

"Hon skulle avleverera kofferten. Ester är att lita på. Jag är säker på att hon tog den med sig. Det har inte legat en enda tidning kvar i lägenheten."

"Vapen?"

"En pistol. Men väl gömd."

"Inget kriminalpolisen skulle hitta vid en genomsökning?"

"Då skulle de behöva plocka isär brandväggen. Det tror jag inte de har gjort. Men inte vet jag."

Tystnaden sänker sig över dem. Sverre andas djupt, men klarar inte att hålla tillbaka förebråelserna. Han säger: "Du stack därifrån med Gestapo i hälarna, och av alla ställen kom du hit till mig"!

Tämä on ehdottomasti yksi parhaista, ellei jopa paras lukemani kirja tänä vuonna. Tykkäsin ihan kaikesta, enkä löytänyt mitään heikkouksia. Tarina alkaa vuodesta 2015, ja siihen se myös päättyy, sulkien tapahtumat hienosti. Vuoden 1942 tapahtumat ovat jännittäviä, jatkuvasti saa pelätä päätyykö joku päähenkilöistä natsien käsiin. Sota jyllää taustalla mutta yksittäisten ihmisten arki ja arjessa selviytyminen on pääasia. Vuoden 1967 tapahtumat avaavat lisää vuodesta 1942, ja on mielenkiintoista lukea mitä päähenkilöille on tapahtunut neljännesvuosisadassa. Kuinka paljon sota-aika vaikuttaa yhä, miten on päästy jaloilleen. Sivusilmällä seurataan Turidin matkaa vauvasta seitsemänkymppiseksi. 

Mielestäni Dahl on suorastaan nero siinä, miten hän nivoo luvut yhteen. Useimmiten on niin, että seuraava jatkuu lähes samanlaisesta tilanteesta mihin edellinen jäi, mutta 25 vuotta edellistä aikaisemmin tai myöhemmin. Jos edellinen luku päättyy esimerkiksi niin, että vuonna 1967 Ester  lähtee kävelemään Gerhardin luo, seuraava alkaa niin että vuonna 1942 Ester kävelee johonkin. Luvut on nimetty paikkakunnan, kuukauden ja vuosiluvun mukaan, mutta tarinassa on helppo pysyä kärryillä kulloisestakin aikatasosta eikä sitä tarvi tarkistaa. 

Henkilöhahmot ovat ihan huippuja ja mikä tärkeintä, heissä tapahtuu muutoksia vuosikymmenien kuluessa. Kun ensimmäistä kertaa tullaan 1960-luvulle, minulle tuli pian olo että ahaa, ai tämmöinenkö tämä tyyppi on. Henkilöistä paljastuu uusia luonteenpiirteitä ja lukijana joutuu välillä miettimään että niin... pidänkö tästä sittenkään. On asunto- ja hotellihuonemurtoja, veitsiä ja pistooleita, valheita ja osatotuuksia, jotka kaikki haastavat lukijaa valitsemaan puolensa. Vai onko kaikki sittenkin vain hämäystä, eikä tarinassa olekaan vihollisia...

Jo muutaman kymmenen sivun jälkeen olin täysin tarinan vallassa. Toivoin, että kirja jatkuu aina vaan. Koin, että siinä ei ole yhtään tyhjäkäyntiä, vaan jokaisessa luvussa tapahtuu jotain, ja yleensä jotain ratkaisevaa joka kuljettaa tarinaa eteenpäin. Tämäkin on taito; kaikki kirjailijat eivät sitä osaa. Mietin, että tykkään hämmästyttävän paljon ruotsalaisesta dekkarista, kunnes tajusin että tämähän on tietenkin norjalainen eikä ruotsalainen :D Mahtava tarina, jossa kuljetaan tunnekirjon laidasta laitaan ja kohdataan liki kaikki puolet mitä elämä voi tarjota.