Norjankielinen alkuteos Kuriren 2015
Ruotsiksi kääntänyt Helena Stedman
Bokfabriken 2018
382 s.
Kesälomalle lähtiessä kaipasin hyvää dekkaria. Muutama vaihtoehto oli menossa, hyllystä löytyi Kjell Ola Dahlin uutuus. Tätä ei vielä ole suomennettu mutta toivon että se tapahtuu pian. Kirja on palkittu Norjan parhaana rikosromaanina vuonna 2015, eikä suotta!
Tarina alkaa vuonna 2015. Turid näkee lehdessä artikkelin huutokaupasta. Yksi kohteista on tuttu rannekoru. Tuo koru on ollut hänellä kädessä liki puoli vuosisataa sitten. Hän ottaa yhteyttä asianajajaan ja pyytää tämän apua. Koru pitää poistaa myynnistä, sillä se on hänen ainoa konkreettinen muistonsa murhatusta äidistä.
Vuonna 1942 Norjassa eletään sota-aikaa. Natsimiehitys on vahva, ja juutalaisia otetaan kiinni tuon tuosta. Vastarintaliike pyristelee minkä voi. Liikkeessä on mukana Ester, hän on kuriiri joka jakaa laittomia lehtiä. Kun hänen isänsä vangitaan ja hän itse välttyy kiinnijäämiseltä vain nipin napin, on aika lähteä Ruotsiin turvaan. Pian perässä tulee Gerhard, vastarintaliikkeen aktiivijäsen jota etsitään puolisonsa Åsen murhasta. Esterin on vaikea uskoa syytöksiin; miksi Gerhard olisi murhannut rakastamansa naisen, ja jättänyt pikkuisen Turidin yksin? Syytökset kantautuvat myös Ruotsiin, ja pian maa polttaa Gerhardin jalkojen alla. Hänelle luvataan uusi henkilöllisyys ja pääsy Englantiin. Lähtö venyy ja venyy, mikä saa hänet turhautumaan. Ester yrittää vakuuttaa, että kaikki on järjestyksessä. Vastarintaliikkeen jäsen Sverre, tai Numero Kolmetoista, on vaikutusvaltainen mies vaikka onkin yhä Norjassa, ja ruotsalaiset haluavat auttaa. Ennen kuin meno ulkomaille järjestyy, Gerhard joutuu onnettomuuteen jossa hänen otaksutaan kuolleen.
Kunnes koittaa vuoden 1967 syksy. Ester on palannut Norjaan ja järjestänyt itselleen hyvän elämän. Turid on kasvanut aikuiseksi ja opiskelee lakia. Sverre elää rauhallista elämää. Tasapaino järkkyy, kun Gerhard ottaa yhteyttä Sverreen ja Turidiin. Miksi ei Esteriin? Näinkö on, että hän haluaa vain tutustua tyttäreensä, jota ei ole nähnyt 25 vuoteen sekä selvittää kuka murhasi Åsen? Vai onko hänellä muita motiiveja? Haluaako hän kostaa vuoden 1942 tapahtumat, ja jos haluaa niin kenelle?
Tankarna rusar i Sverre. En ung, stark mor. Hustrun till en högt betrodd motståndsman är död och Gestapo är inblandat. Kan nazisterna stå bakom det här? Men hur, och varför?
"Vi vet ju ingenting", säger Sverre, lika mycket till sig själv som till sin gäst. Han möter Gerhards blick igen. "Är du säker? Var Gestapo på plats?"
"Ja, det är klart att jag är säker."
Sverre höjer avväpnande händerna. "Det är bara så konstigt. Vare sig det är en olyckshändelse eller inte, så är det kriminalpolisens ansvar när någon dör. Sipo håller inte på med sådant."
"Den mannen var från Gestapo och han stod i dörren med uniform och talade tyska."
"Men varför Gestapo?"
"Det vet väl inte jag!"
Sverre höjer händerna igen. "Jag försöker bara begripa vad som kan ha hänt."
Gerhard reser sig och fattar tag om bordskanten. "När jag reste fanns det en koffert med London-Nytt i lägenheten. Men Hilde kom innan jag åkte."
"Hilde?"
"Kuriren. Ester."
"Javisst."
"Hon skulle avleverera kofferten. Ester är att lita på. Jag är säker på att hon tog den med sig. Det har inte legat en enda tidning kvar i lägenheten."
"Vapen?"
"En pistol. Men väl gömd."
"Inget kriminalpolisen skulle hitta vid en genomsökning?"
"Då skulle de behöva plocka isär brandväggen. Det tror jag inte de har gjort. Men inte vet jag."
Tystnaden sänker sig över dem. Sverre andas djupt, men klarar inte att hålla tillbaka förebråelserna. Han säger: "Du stack därifrån med Gestapo i hälarna, och av alla ställen kom du hit till mig"!
Tämä on ehdottomasti yksi parhaista, ellei jopa paras lukemani kirja tänä vuonna. Tykkäsin ihan kaikesta, enkä löytänyt mitään heikkouksia. Tarina alkaa vuodesta 2015, ja siihen se myös päättyy, sulkien tapahtumat hienosti. Vuoden 1942 tapahtumat ovat jännittäviä, jatkuvasti saa pelätä päätyykö joku päähenkilöistä natsien käsiin. Sota jyllää taustalla mutta yksittäisten ihmisten arki ja arjessa selviytyminen on pääasia. Vuoden 1967 tapahtumat avaavat lisää vuodesta 1942, ja on mielenkiintoista lukea mitä päähenkilöille on tapahtunut neljännesvuosisadassa. Kuinka paljon sota-aika vaikuttaa yhä, miten on päästy jaloilleen. Sivusilmällä seurataan Turidin matkaa vauvasta seitsemänkymppiseksi.
Mielestäni Dahl on suorastaan nero siinä, miten hän nivoo luvut yhteen. Useimmiten on niin, että seuraava jatkuu lähes samanlaisesta tilanteesta mihin edellinen jäi, mutta 25 vuotta edellistä aikaisemmin tai myöhemmin. Jos edellinen luku päättyy esimerkiksi niin, että vuonna 1967 Ester lähtee kävelemään Gerhardin luo, seuraava alkaa niin että vuonna 1942 Ester kävelee johonkin. Luvut on nimetty paikkakunnan, kuukauden ja vuosiluvun mukaan, mutta tarinassa on helppo pysyä kärryillä kulloisestakin aikatasosta eikä sitä tarvi tarkistaa.
Henkilöhahmot ovat ihan huippuja ja mikä tärkeintä, heissä tapahtuu muutoksia vuosikymmenien kuluessa. Kun ensimmäistä kertaa tullaan 1960-luvulle, minulle tuli pian olo että ahaa, ai tämmöinenkö tämä tyyppi on. Henkilöistä paljastuu uusia luonteenpiirteitä ja lukijana joutuu välillä miettimään että niin... pidänkö tästä sittenkään. On asunto- ja hotellihuonemurtoja, veitsiä ja pistooleita, valheita ja osatotuuksia, jotka kaikki haastavat lukijaa valitsemaan puolensa. Vai onko kaikki sittenkin vain hämäystä, eikä tarinassa olekaan vihollisia...
Jo muutaman kymmenen sivun jälkeen olin täysin tarinan vallassa. Toivoin, että kirja jatkuu aina vaan. Koin, että siinä ei ole yhtään tyhjäkäyntiä, vaan jokaisessa luvussa tapahtuu jotain, ja yleensä jotain ratkaisevaa joka kuljettaa tarinaa eteenpäin. Tämäkin on taito; kaikki kirjailijat eivät sitä osaa. Mietin, että tykkään hämmästyttävän paljon ruotsalaisesta dekkarista, kunnes tajusin että tämähän on tietenkin norjalainen eikä ruotsalainen :D Mahtava tarina, jossa kuljetaan tunnekirjon laidasta laitaan ja kohdataan liki kaikki puolet mitä elämä voi tarjota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti