John Grisham: Joulua pakoon

John Grisham: Joulua pakoon
Englanninkielinen alkuperäisteos Skipping Christmas (2001)
Suomentanut Hilkka Pekkanen
WSOY 2002
180 s.






Joulukuuta on vielä vähän jäljellä, ja joulukirjoista postaamiseni jatkuu. Välipäivien lukemiseksi valikoitui Joulua pakoon, joka osoittautui kirjalliseksi välipalaksi, teokseksi josta ei ole paljoa kerrottavaa ja joka ei jää kummittelemaan mieleen.

Tapahtumat sijoittuvat amerikkalaiseen kaupunkiin, jossa naapurusto noudattaa tiukasti omia pyhiä jouluperinteitään. Kaikilla on talon katolla samanlainen lumiukko, jouluvalojen määrässä kilpaillaan eikä kustannuksia lasketa.

Tänä vuonna Luther ja Nora Krank päättävät jättää joulunvieton väliin. Heidän tyttärensä on lähtenyt avustustyöhön Peruun, eivätkä he - etenkään Luther - halua samanlaista hössötystä kuin aina. Tänä vuonna he lähtevät Karibian-risteilylle. Naapurit ovat tietysti asiasta kauhuissaan. Krankeja pidetään omituisina, jopa pettureina. Heitä kohdellaan tylysti ja yritetään painostaa koristelemaan talonsa ja pihansa, siitä huolimatta että he eivät ole jouluna kotona.

Kaikki muuttuu, kun Blair-tytär ilmoittaa tulevansa sulhasensa kanssa jouluksi kotiin. Lutherin ja Noran on muutamassa tunnissa koristeltava talo, hankittava kuusi ja ruuat sekä kutsuttava vieraita joulujuhliin. Kiire aiheuttaa tietysti jos jonkinlaista sähläystä.


Lutherin innoittamana Yank piti tarkkaa lukua joulun tappioista. Kaksi kertaa viikossa hän syöksyi kertomaan tilanteen. Mitä hän mahtaisi tehdä tiedoillaan? Luultavasti ei mitään, ja hän tiesi sen itsekin. "Sinä olet minun sankarini", hän sanoi taas js lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Kaikki ovat kateellisia, Luther ajatteli itsekseen. Nyt jouluun on enää viikko ja hulluus kiihtyy päivä päivältä. Kaikki ovat helkutin kateellisia. Stanley ja kumppanit eivät halunneet myöntää sitä, mutta ainakin Yank oli Lutherista ylpeä.

Oli liian myöhäistä lähteä enää solariumiin. Luther meni ikkunaan katselemaan nautinnollisesti kuinka kylmä sade lankesi kaupungin ylle. Harmaa taivas, lehdettömät puut, muutama lehti kieppui tuulessa, liikenne mateli kaduilla kauempana. Kerrassaan ihastuttavaa, hän ajatteli omahyväisesti, taputti litteää vatsaansa ja meni alakertaan juomaan dieettijuomaa matkatoimiston Biffin kanssa.

Kirjassa ei varsinaisesti ole mitään vikaa jos ei sen suurempia ansioitakaan. Tarina on ihan kiva, varsin ennalta-arvattava mutta kohtalaisen viihdyttävä. Sitä lukiessa on helppo miettiä omaa joulunaikaansa, perinteitään, rahankäyttöään, arvojaan ja niin edelleen.

Pete Suhonen: Valkoinen joulu

Pete Suhonen: Valkoinen joulu
WSOY 2013
279 s.
Postilaatikkoon pyytämättä tupsahtanut arvostelukappale







Olen aiemmin kirjoittanut postauksen Pete Suhosen esikoisteoksesta Hitlerin kylkiluu, josta pidin kovasti. Valkoinen joulu päätyi lukulistalle perinteiseen tapaan; selasin keväällä töissä paperikatalogia ja poimin syksyn kirjat, joissa on kiinnostava kansi tai esittelyteksti.(Tässä oli molemmat.)

Kirjassa seurataan useaa henkilöä. On Janne, työttömäksi jäävä lehdenjakaja joka haaveilee kahvilassa työskentelevästä Siljasta. Silja huomaa lehdenjakajan, käyhän tämä joka aamu kahvilassa ostamassa samat tuotteet, mutta hän haaveilee Sebastianista. Sebastian puolestaan huomaa Siljan mutta ei piittaa tästä muuten kuin hyvärunkoisena naisena, tärkeämpää ovat raha ja huumeet, ja etenkin huumevelat. Sebastian odottaa miljonääri-isoisänsä kuolemaa. Isoisä, Konrad, puolestaan haluaa kiusallaankin elää kauan, ainakin niin kauan että ehtii siittää uuden perillisen, ettei vaan pojanpoika pääse hänen omaisuutensa kimppuun. Mukana on myös Hän, nimettömäksi jäävä hahmo, joka Ison Tyypin käskystä tarkkailee kaikkia edellä mainittuja. Hän on tulkittavissa Göraniksi, Konradin kuolleeksi pojaksi, Sebastianin kuolleeksi isäksi.

Lähtökohdat romaaniin ovat herkulliset, mutta minua se ei vienyt täysin mukanaan. Odotin kirjalta paljon, ehkä liikaa, ja päällimmäiseksi mietteeksi jäi hirveän kliseinen ja mitäänsanomaton "ihan kiva". Jotenkin henkilöt jäivät irrallisiksi. Kaikkia seurattiin vuoronperään lyhyissä luvuissa, mutta koin heidät silti etäisiksi. Kaikki linkittyivät johonkin, mutta vastavuoroisuutta ei ollut vaan henkilöhahmoista tuli kuin jono, jossa ihmiset ovat lähekkäin mutta silti kovin kaukana. En erityisemmin pitänyt heistä yhdestäkään.

WSOY:n nettisivulla kirjan esittely alkaa: "Hehkuviininlämpöinen jouluromaani, jossa Firman haalarit vaihtuvat tontun työasuksi." Minä en löytänyt kirjasta lainkaan lämpöä, vaan pelkkiä negatiivisia tunteita ja asioita. Yksinäisyyttä, pelkoa, turhautumista, kärsimättömyyttä, epäonnistumista, pettymystä. Vaikeuksistaan huolimatta ihmiset jaksavat yrittää, saada asioihin muutosta. Ikävä kyllä kaikki jää pyristelyn tasolle eikä kenellekään ole luvassa onnea.

En saa, mitään en anna. Minun ei pidä miettiä kattausta, lahjaa lapsille saati vaimolle tai anopille, kortteja kirjoitettavaksi. Niin, kortteja. Suomessa lähetetään yhä neljäkymmentämiljoonaa joulukorttia. Kahdeksan per asukas. Minulle ei ole elämäni aikana tullut ainuttakaan.

Viime joulukuussa sain tuurivuoron päiväjakoon. Lehdet ja kuoret jaoin, kortit jäi jakamatta. Sillalla käänsin laukun alassuin ja katsoin, kuinka joulukortit leijuivat harmaaseen mereen kuin suunnattomat lumihiutaleet. Hävettää yhä. En tiedä, mikä minuun meni, vai eikö jokin ole tullut ulos.

Joulukuu on kuukausista pahin, mutta Tapaninpäivän jälkeen kaikki on jo helpompaa ja loppiaisena, kun roskahuoneiden vierustat kasvavat kuusenrankoja, minä juhlin. Ravintola Kannaksessa burgeri, iso olut ja kohti kevättä, kesää ja syksyäkin. Niin se menee. hyvin se menee. Kunhan muistan, että en ole ainoa, joka on yksin. 

Parasta kirjassa on sen kieli. Suhonen osaa piilottaa ikäviin tapahtumiin ironiaa, mikä saa lukijan mietteliääksi. Vaikka asiat esitetään niin, että niille voi nauraa, on niissä mukana syvällisempi puoli. Pinnalta pettävän kepeä on pohjalta synkeä ja raskas. Valkoinen joulu muistuttaa kulutushysterian ja lahjakilpailun keskellä, että paljon on myös heitä joille lahjojen tai ruokalajien määrällä ei ole mitään merkitystä. Kukin lukija pohtikoon tahollaan, mitä joulu hänelle merkitsee, miten asiat ovat ja ennen kaikkea miten niiden pitäisi olla, jotta itsen ja muiden kanssa olisi hyvä elää.

Lassi Nummi: Joulukonsertto: runoja ja puhetta joulun aikaan

Lassi Nummi: Joulukonsertto: runoja ja puhetta joulun aikaan
Etu- ja takakannen kuvat Elina Luukasen grafiikkaa
Otava 1987
173 s.








Minä olen joulu

Minä olen hälinä ja iloinen vilske
sinulle, häliseväinen ystäväni.
Minä avaan ja suljen ovia, sytytän ja sammutan valoja,
juoksen edestakaisn,
käyn kauppaa (moralistien murheeksi), ostan ja myyn,
annan ja saan. 
Leivon piparkakkuja, siivoan, postitan, käärin paketteja.
Minä olen sinun hyvä osasi,
ilon kupliva viini
sinulle, joka juokset hämärästä
kohden valaistua ovea.

Näin alkaa Lassi Nummen Joulukonsertto, upea ja koskettava teos, jossa kirjoittaja pohtii joulun lisäksi monia muistakin asioita. Hän muun muassa kertoo työskentelystään uuden Raamatunkäännöksen parissa; pohtii sanoja ja niiden sopivuutta asiayhteyteen. Hän muistelee lapsuuttaan ja sieltä saakka mukana kulkeneita virsiä, hän kirjoittaa marraskuun merkityksestä joululle, hän tuo luonnon ja sen ihmeet lähelle lukijaa.

Teksti rakentuu vuoropuheluksi runojen ja lyhyiden esseemäisten pohdintojen välille. Pidempää pätkää seuraa runo tai useampi. Asetelma tuntuu harkitulta ja se toimii hyvin. Nummi haastaa lukijan miettimään omia arvojaan ja muistojaan. Runot keventävät tekstimassaa olematta kuitenkaan kevyitä välipaloja, päinvastoin, nekin antavat lukijalle ajateltavaa.

Joulu on joskus

Joulu on joskus helmikuussa,
joskus syyspimeässä syyskuussa, kun niiksi tulee
ja järvet jäässä
sisällisesti, meissä.
Minä pystytän aina silloin tällöin joulupuun
kun sattuu ja juhlamieli yllättää
- sisällisesti, varkain - 
ja sieppaan sen taas pois kenenkään huomaamatta
vaikka kesken juhlan
kun senkertainen juhlamieli on palanut loppuun.
Sillä tavalla se ei kulu,
ei kuivu eikä varise.
Joulu on, kun joku nostaa katseensa, ojentaa kätensä.
Kun rakastettu tulee kadun yli eikä vielä,
ei vielä huomaa.
Kun lapsi liikahtaa maailman kohdussa ja sanoo:
- Minä tuon rauhan ihmisten keskelle,
minä tulen.

Olin iloisesti yllättynyt Joulukonsertosta, sitä oli antoisaa lukea. Nummi on taitava sanankäyttäjä; kirjassa tuntuu olevan paljon paljon enemmän kuin mitä sana- ja sivumäärä antavat ymmärtää. Jotkut runot ovat lyhyitä, mutta niihinkin Nummi on saanut sisällytettyä paljon, koko maailman.

On pakko laittaa loppuun kuva sisäkannesta, se on erittäin kaunis ja virittää oivallisesti kirjan tunnelmaan. Kuvattuna on virsi In Dulci Jubilo vuoden 1701 virsikirjasta.

J. R. R. Tolkien: Kirjeitä Joulupukilta

J.R.R. Tolkien: Kirjeitä Joulupukilta
Kuvitus: J. R. R. Tolkien
Englanninkielinen alkuperäisteos Letters from Father Christmas
Toimittanut: Baillie Tolkien (1976)
Suomentanut: Kersti Juva
Runot suomentanut: Alice Martin 
WSOY 2004
111 s.



Tolkienilla on ollut mahtava idea: kirjoittaa lapsilleen kirjeitä Joulupukkina. Joka joulu vuodesta 1920 vuoteen 1943. Useimmiten kirjeitä on tullut yksi, joinakin vuosina useampi, osa jo ennen joulua. Joulupukki kertoo lapsille lyhyesti, parin tai korkeintaan muutaman sivun verran, mitä vuoden mittaan on tapahtunut. Hän kommentoi lasten lähettämiä kirjeitä, selittää miksi tuo vähemmän lahjoja kuin mitä lapset olivat toivoneet ja usein piirtää kuvia joistakin tapahtumista.

Joulupukin ohella etenkin Napakontio osallistuu kirjeisiin, lähinnä kommentoimalla Joulupukin hänestä kirjoittamia asioita. Joskus hän liittää kirjeen perään oman tervehdyksensä lapsille. Myös Joulupukin sihteeri Ilbereth on kirjurina muutamassa kirjeessä.

1934
!! Postitontulle: Toimita perille heti äläkä pysähdy matkalla!!

Heti     Tärkeä     Pika!

Rakas Christopher,

kiitos! Olen hereillä - ja olen ollut jo pitkään. Mutta Joulupukin posti ei varsinaisesti aukea ennen mikkelinpäivää. En lähetä postitonttuja säännöllisesti matkaan tänä vuonna ennen kuin lokakuun 15:nnen päivän tienoilla. Täällä riittää tekemistä. Sähkeesi - siksi olen lähettänyt pikaviestin - ja kirjeesi ja Priscillan kirje löytyivät aivan sattumalta, niitä ei löytänyt postitonttu vaan Kellokalle (en tiedä mistä lie saanut nimensä, hän ei näet soita kelloja, hän on meidän savupiipuntarkastajamme ja aloittaa työt heti kun ensimmäiset tulet sytytetään takkoihin).

Rakkaita terveisiä sinulle ja Priscillalle. (Napakontio, mikäli muistat kuka se on, on yhä sikiunessa, ja varsin hoikka paastottuaan pitkään. Kohta se siitä tokenee. Minä kutitan sen kylkiä ja herätän sen pian ja sitten se syö monen kuukauden aamiaiset yhdellä kertaa.)

Lämpimästi, rakkain terveisin,
Joulupukki 

Kirjeet ovat varsin riemastuttavaa luettavaa. Joulupukki kertoo elävästi tapahtumista joita totisesti riittää! On taisteluita lahjoja varastelevia hiisiä vastaan, kylpyammeeseen nukahtanut Napakontio, paukkukarkkivaraston räjähdys ynnä muuta. Runsas kuvitus on kaunista ja elävöittää tekstiä. Pidin myös siitä, että mukana oli kuvia kirjeistä englanninkielisinä versioina. Kirjeitä Joulupukilta on mukava kevyt välipala joululukemistossa.

Charles Dickens: Saiturin joulu: joululaulu

Charles Dickens: Saiturin joulu: joululaulu
Englanninkielinen alkuperäisteos A Christmas Carol, in Prose: Being a Ghost Story of Christmas (1843)
Suomentanut: Tero Valkonen
Kuvittanut: Minna Alanko
Kansi: Taivo Org
Basam Books 2012
111 s.




Saiturin joulu: joululaulu on suomennettu monesti ennenkin, usealla nimellä. Vuonna 1898 W. Churbergin suomennos sai nimen Joulun-aatto, Werner Anttilan käännös vuodelta 1932 on nimeltään Jouluaatto: aavetarina jouluksi, Kari Jalosen suomennos vuodelta 1972 tuntee nimen Jouluilta, ja edellinen, Marja Helanen-Ahtolan vuoden 1984 käännös on Joululaulu: aavetarina joulusta. Tähän on jatkoksi saatu Tero Valkosen tulkinta täydennettynä Minna Alangon kuvituksella.

Häpeäkseni tunnustan lukeneeni kirjan nyt ensimmäistä kertaa. Yksi syy oli ihastuttava, houkutteleva kansikuva ja toinen se, että päätin postata joulukuussa sellaisista kirjoista joiden nimessä esiintyy sana joulu jossain muodossa.

Saiturin joulu: joululaulu on kertomus Ebenezer Scroogesta, happaman katkerasta, yksinäisestä miehestä. Hänen mielestään joulu on humpuukia kuten kaikki muukin, mikä ei tuota rahaa. Hän ei anna rahaa köyhille, ei osallistu perheaterialle sisarenpoikansa kanssa eikä haluaisi maksaa apulaiselleen palkkaa joulupäivästä, päivästä jolloin apulainen ei tee työtä.

Tällä kertaa jouluaatosta tulee kummallinen. Tultuaan töistä kotiin Scrooge kohtaa edesmenneen työtoverinsa haamun. Tämä on tullut kertomaan, että Scrooge on kohtaava kolme henkimaailman olentoa. Niin tapahtuukin. Jokainen hengistä näyttää Scroogelle hänen elämäänsä liittyviä asioita, niin mennyttä kuin tulevaakin. Jos itaruus ja itsekkyys vielä jatkuu, Scroogen kohtalo on sinetöity.

Leikki oli nimeltään "Kyllä ja ei", ja siinä Scroogen sisarenpojan tuli ajatella jotakin ja muiden arvata, mistä oli kyse. Hän vastasi kysymyksiin vain "kyllä" tai "ei". Hänelle esitetyt kysymykset paljastivat, että hän ajatteli eläintä, elävää eläintä, varsin epämiellyttävää eläintä, julmaa eläintä, eläintä joka toisinaan murisi ja mylvi ja toisinaan taas puhui, eläintä joka asui Lontoossa, käveli kaduilla, ei suostunut leikin kohteeksi, ei ollut kenenkään hihnassa, ei asunut eläintarhassa, ei tullut koskaan tapetuksi torilla, ei ollut hevonen, aasi, lehmä, härkä, tiikeri, koira, sika, kissa tai karhu. Sisarenpoika purskahti joka kysymyksen kohdalla nauruun, ja hän oli niin hilpeällä tuulella, että joutui nousemaan sohvalta ja polkemaan jalkaa. Lopulta pullukka sisko joutui samanlaiseen tilaan ja huudahti: "Minä tiedän! Minä tiedän, Fred! Minä tiedän, mikä se on!"
"No mikä?" Fred huudahti,
"Enosi Scro-o-o-o-oge!"

Henkien näyttämistä asioista Scrooge saa todellakin ajattelemisen aihetta, ja niinkuin joulutarinaan sopii, hänen luonteensa muuttuu täysin.


Ihastuin Saiturin joulu: joululauluun, luin sen kertaistumalla alusta loppuun. Tarina on samaan aikaan karu ja hellyyttävä, kylmä ja lämmin, vihainen mutta toiveikas. Ja mikä tärkeintä, loppu on jos ei onnellinen niin kuitenkin toivoa herättävä. Opetuksena otettakoon se, että aina on niitä joilla menee heikommin eikä heidän auttamisensa ole itseltä pois.