Nuoruus on vaarallista aikaa, se tulee kirkkaan selväksi Maritta Lintusen romaanissa Sydänraja (WSOY 2012). Takakansi nostaa esiin vain 17-vuotiaan Ronjan, mutta tärkeässä roolissa on Ronjan isoeno. Otto oli uhmakas sotavakooja, joka sai surmansa. Vakoilun takia hän on suvun salaisuus, jonka Ronja saa selville sattumalta.
Ronja saa elämälleen tehtävän tutustuttuaan Oton kohtaloon. Hän haluaa elää kuten Otto, hän haluaa tuntea jotain. Valinnoillaan hän sulkee perheensä pois, vain Otto jää. Oton hän kokee ainoaksi ymmärtäjäkseen huolimatta siitä, että tämä on kuollut. Uudeksi yhteisöksi muodostuu Sydänraja. Se on joukko ihmisiä, joilla on samankaltaisia tunteita kuin Ronjalla. Ryhmä kaipaa paluuta juurille, luovutettuun Karjalaan, aikaan ennen surua. Kaipaus saa ryhmän toimimaan, ja toiminta osoittautuu kahlehtivaksi. Ronja joutuu miettimään, kuinka paljon hän on valmis uhraamaan Oton muistolle.
Painoin kädet silmilleni. Syyllisyys jäyti; olin rikkonut aikataulut ja reittisuunnitelmat. Yritin unohtaa Annikan lähettämät viestit, jotka odottivat puhelimessa avaamattomina. Tuntui järjettömältä että minun piti viivytellä Venäjällä saadakseni nauttia hetken täydellisestä vapaudesta.
Ronjan tarina on aito ja koskettava. Hän keksii elämäänsä suunnan ja noudattaa sitä empimättä. Hän nojaa yhteen henkilöön, yhteen näkökulmaan, yhteen ajattelutapaan. Hän on nuoruuden innolla ja voimalla niin ehdoton, että on hukata itsensä. Sydänraja kertoo vahvan tarinan siitä, kuinka jokaisella on tarve kuulua johonkin. Ryhmä ja sen paine voi saada omakseen kenet tahansa, jos ei ole varuillaan.
