Otava 2020
343 s.
Juoksija sattuman oikusta, kirjastontäti tarkoituksella. Lukulistalla kaikkea kiinnostavaa, genrestä tai kohdeiästä riippumatta.
Otava 2020
343 s.
WSOY 2020
377 s.
Viveca Sten: Offermakaren
Forum 2020
469 s.
Onpa ollut poikkeuksellinen ja hiukan hassukin alkuvuosi; olen ehtinyt lukea jo useamman dekkarin, joka aloittaa tutulta tekijältä uuden sarjan. Elly Griffithsillä sarjoja on useampikin, toinen uusiutuja on Kristina Ohlsson. Seuraavana vuorossa on Viveca Sten, joka - onneksi - on tehnyt ainakin välillä jotain muuta kuin Sandhamn-sarjaa. Siitä olen lukenut useamman osan, mutta välillä kyllästynyt, etenkin siihen yhteen jossa Nora istuu sohvalla, lipittää viiniä ja pohtii eroaan, ja hups vaan keksii ratkaisevan oivalluksen jolla rikos selviää.
Uusi Åremorden-sarja sijoittuu nimensä mukaisesti Åren maisemiin. Pääosassa on kaksi poliisia, joiden tiet kohtaavat osin sattumalta. Daniel on ollut aiemmin töissä Göteborgissa, mutta kohdannut siellä uhkaa jonka vuoksi on muuttanut pois. Nyt hänellä on puoliso ja kolmen kuukauden ikäinen tytär. Åren seudulla vakavat rikokset ovat harvinaisia, joten murhatutkinta tuo hänelle isot paineet saada sovitettua työ ja perhe-elämä yhteen. Hanna puolestaan on ajautunut Tukholmassa törmäyskurssille pomonsa ja useimpien kollegoidensa kanssa, minkä vuoksi hänet on pakotettu pois töistä. Lisäksi hänen parisuhteensa päättyy. Hän pääsee asumaan sisarensa huvilaan Åreen, jossa voi miettiä elämäänsä. Vähän vahingossa hän tulee mukaan tutkintaan, ja pääsee osaksi poliisin tutkintaryhmää.
18-vuotias Amanda on kadonnut ja löytyy myöhemmin kuolleena. Tapaus järkyttää koko yhteisöä, Åre on sen verran pieni paikka että hän oli monille tuttu. Ruumis löytyy hiihtohissistä, mikä aiheuttaa poliisille päänvaivaa. Miten ruumis päätyi sinne? Miksi Amanda on pelkissä alusvaatteissa? Ja missä hän oli katoamisen ja löytymisen välisen ajan?
"Hur är det med mobilen?" säger han.En ihastunut sarjan avausosaan kympillä, mutta ainakin kasipuolikkaalla jos en ysillä. Ensin miinukset: kliseitä riittää tässäkin. Ensin ei ole yhtään epäiltyä, sitten yhdessä rytäkässä löytyy useampi joilla tietenkin kaikilla on motiivi ja etsitynlainen kulkupeli. Tietenkin on poliisi, joka pitää osan löydöistään omana tietonaan ja joka lähtee yksin selvittämään asioita, ja tietenkin puhelin kieltäytyy käynnistymästä. Tietenkin virkoja on täyttämättä ja työryhmällä resurssipula.
Plussia on kuitenkin rutkasti. Åre tapahtumaympäristönä on persoonallinen, vaikka ehkä olisin kaivannut hiukan lisää siitä, miksi se on yksi talviurheilun klassikkopaikoista. Toivottavasti joku sarjan osista sijoittuisi kesäaikaan, jolloin paikasta löytyisi kenties aivan uusia puolia. Ehkä olisin kaivannut vähän enemmän myös kaupunkikuvausta, että mitä muuta on kuin varakkaiden jättihuviloita, rähjäinen vuokra-asuntoalue ja rutkasti metsää.
Tarina etenee sujuvasti, uutta tietoa tulee hitaasti mutta kuitenkin tasaiseen tahtiin, niin ettei tarina polje tyhjää missään välissä. Talviset olosuhteet lumimyrskyineen tuovat haasteita tutkinnalle, mutta juuri tähän tarinaan se sopii, eikä kuitenkaan hidasta liikaa. Pidän siitä, että kun joku epäillyistä nousee vahvimmaksi ehdokkaaksi, poliisi ei kuitenkaan takerru tähän yhteen vaan pitää muutkin mahdollisuudet avoimena niin kauan kun pitäviä todisteita ei ole. Uudet havainnot ja tiedot otetaan huomioon, eikä jumituta yhteen tutkintalinjaan.
Hannan hahmosta en erityisesti pitänyt, en pitänyt eron vatvomisesta enkä hänen suuresta epävarmuudestaan. Sen sijaan Danielista pidin, on virkistävää että se on kerrankin mies joka potee huonoa omaatuntoa pitkistä työpäivistä. Myös Hannan sisko Lydia, joka on mukana vain puhelinkeskusteluissa, on piristävä ilmestys. Menestyksestä ja varakkuudesta huolimatta hän ei ole ylimielinen vaan auttavainen, ja jämäkkyydellään hän saa asioita tapahtumaan. Amandan isä Harald on äärettömän inhimillinen hahmo, joka joutuu hurjaan pyörremyrskyyn, sellaiseen joka imaisee hänet niin syvälle että sieltä on vaikeaa jos ei mahdotonta päästä pois.
Eli varsin miellyttävä lukukokemus, josta tulen lukemaan jatko-osatkin. Kirjailijan kiitoksista voi päätellä, että uusi sarja ei ollut suunniteltu vaan sattuman tulos. Koronapandemia jätti Stenin jumiin Åreen, ja tarina alkoi kehittyä kuin itsekseen. Onneksi hän otti sen vastaan, eikä alkanut väkisin vääntää Sandhamn-kirjaa.
Offermakaren on kuunneltu Kirsin Book Clubissa.
Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 29, "kirjan henkilön elämä muuttuu". Hannan elämä muuttuu, kun hän saapuu Åreen ja saa uuden mahdollisuuden poliisina. Haraldin elämä muuttuu monellakin tavalla. Kirja sopii haasteessa myös esimerkiksi kohtiin 12, "kirjassa ollaan metsässä", 21, "kirja liittyy johonkin vuodenaikaan" ja 37, "kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa".
Hannele Jyrkkä: Etsijä. Tero Saarisen tie nykytanssin huipulle
Siltala 2020
207 s.
Elämäkerta Tero Saarisesta ei ole tavanomainen elämäkerta, Se ei seuraa Saarisen elämää kronologisesti lapsuudesta nykyhetkeen, vaan kulkee uuden tanssiteoksen harjoituksissa ja pysähtelee siinä pohtimaan mennyttä, nykyhetkeä tai tulevaa. Lukijalle ei kerrota koko tarinaa syntymästä lähtien, vaan valittuja kohtauksia joilla on merkitystä sille, että hänestä tuli tanssija ja koreografi.
Saarinen ei kuulu siihen joukkoon, joka on tanssinut 3-vuotiaasta asti ja tiennyt aina, että tämä on se mitä hän haluaa tehdä. Ei, hän on harrastanut vaikka mitä urheilua, mutta päätyi ensimmäiselle tanssitunnille teini-ikäisenä. Hänellä on ollut onnea, sillä alan ammattilaiset ovat nähneet hänen potentiaalinsa jo ennen kuin taidot ovat olleet huipussaan. Hän on saanut mahdollisuuksia, jotka ovat avanneet uusia mahdollisuuksia, jotka hän on pystynyt käyttämään hyväkseen. Tie ei aina ole ollut helppo, eikä ole sitä vieläkään. Tanssi on yksi niistä aloista, jossa yleisömenestys ei takaa huimaa taloudellista menestystä.
Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä
Gummerus 2020
331 s.
Maria syntyy kauan sitten ja on koko pitkän elämänsä kiinnostunut hyönteisistä. Se on sekä kirous että siunaus. Kirous siksi, että naisen hyönteisinnostus on ympäristön mielestä kummallista, jopa pelottavaa. Naisen pitäisi tehdä kirjontatöitä, ei piirtää hyönteisiä niiden eri olomuodoissa. Naisen pitäisi olla kiinnostuneempi puolisostaan ja tyttärestään kuin toukista ja koteloista ja siitä, mitä niistä lopulta muotoutuu. Siunaus siksi, että hyönteisten seuraaminen opettaa paljon luonnosta ja antaa kärsivällisyyttä.
Vaikka ympäristö on pääosin tuomitseva, on Marialla lähistöllään ymmärtäväisiä ihmisiä. Isäpuoli Jacob kannustaa häntä tutkimaan ja dokumentoimaan näkemäänsä, ja ystävä Clara on se, jolle Maria voi purkaa turhautumistaan, ja joka auttaa hänet kustantajan puheille. Monet ihmissuhteet kärsivät Marian hyönteisrakkaudesta, mutta hän kulkee omaa tietään. Hiukan yllättäen hänen tiensä on tavattoman pitkä, vieden hänet 1600-luvun Nürnbergin ja Amsterdamin kautta Japaniin ja sieltä takaisin nyky-Eurooppaan.
Kristina Ohlsson: Stormvakt
Forum 2020
491 s.
Fredrika Bergman - ja Martin Benner - sarjojen kirjoittajana tunnettu Kristona Ohlsson on aloittanut uuden dekkarisarjan. Kannessa on "Strindbergdeckare", mikä on sinänsä hauskaa, koska August Strindberg ei suinkaan ole poliisi, jonka tekemiä tutkimuksia seurattaisiin. Ei, hän on entinen finanssihai, joka eron sekä vanhempiensa kuoleman jälkeen päättää jättää Tukholman taakseen. Hän ostaa pienestä Hovenäsetistä entisen hautaustoimiston, jonne hän aikoo avata second hand -kaupan. Tässä ensimmäisessä osassa hän ei pääse alkua pidemmälle, sillä hän tulee vedetyksi mukaan kadonnutta naista koskeviin tapahtumiin. Augustin vuokraama talo on eräänlainen kummitustalo, sillä paikalliset ovat karttaneet sitä 30 vuotta vanhan murhatapauksen jälkeen. Talo tulee kuitenkin esiin kerta toisensa jälkeen osana Agnesin katoamisen tutkintaa. Poliisi Maria Martinsson ilmestyy Augustin ovelle yhä uudelleen.
Richard Osman: The Thursday Murder Club
Viking 2020
381 s.
Oh, tässä taas yksi somelöytö! Facebookissa muistan nähneeni kahdestikin, toinen tapaus oli Dekkariryhmässä ja toinen joko siinä ryhmässä tai jonkun blogin postauksena. Oli miten oli, kiinnostuin jo kannen perusteella ja laitoin kirjan heti varaukseen.
Viime vuosina on tullut rutkasti kirjoja aktiivisista noin 80-vuotiaista rouvista ja herroista, jotka eivät suinkaan vietä leppoisia eläkepäiviä vanhainkodissa vaan sekaantuvat vaikka millaisiin tapahtumiin. Tässä kirjassa ollaan "retirement village"ssa, jonka asukkaat ovat varsin hyväkuntoisia. Tarinan alussa entinen sairaanhoitaja Joyce pyydetään mukaan klubiin, jonka jäsenet tutkivat huvikseen vanhoja murhia. Tapauskansioita on runsaasti, koska entinen poliisi Penny on tuonut niitä mukanaan. Nyt Penny on dementian haurastama, ja klubi tarvitsee uuden jäsenen. Touhunainen Elizabeth, entinen AY-julkkis Ron ja psykologi Ibrahim ottavat Joycen sujuvasti mukaan, mutta nelikko ei suinkaan päädy vanhojen juttujen jäljille. Ei, yksi heille tuttu ihminen murhataan, pian myös toinen.
Elizabethilla on uskomaton kontaktiverkosto, ja yhtä uskomaton määrä ihmisiä on hänelle palveluksen velkaa. Niinpä murhaklubi tietää saman kuin poliisi ja monesti vielä nopeammin. Siinä on poliisilla kestämistä, vaikka poliisin edustajat Donna ja Chris itse asiassa tykkäävätkin klubilaisista. Murhaklubin ja poliisin yhteistyö on melko vähäistä, huolimatta tiiviistä yhteydenpidosta. Tapaamisissa leivonnaiset ja alkoholi ovat usein yhtä isossa roolissa kuin murhatutkimus.
There was a jolly atmosphere, and I can understand the reasons why. We each of us understand we're in a gang and we understand we are in the middle of something unusual. We understand also, I think, that we are doing something illegal, but we are past the age of caring. Perhaps we are raging against the dying of the light, but that is poetry, not life. There will be other reasons I have missed out, but I know on the walk back down the hill we felt giddy. Like teenagers out too late.
But when Austin laid the pile of bones to my dining table, while we still knew it was an adventure, I think they began to have sobering effect on all of us. Even Ron.
Tämä on ollut yksi parhaita ja hauskimpia tarinoita, mitä olen lukenut pitkään aikaan. Osa tarinasta etenee Joycen päiväkirjamerkintöinä, osa muiden henkilöiden kokemana. Tilannekomiikkaa on vähän väliä. Etenkin Joyce on haltioissaan, kun Elizabeth juonittelee heidät poliisin kuulusteluhuoneeseen (juttelemaan Dianan kanssa). Hän innostuu vielä enemmän kun käy ilmi, että liki koko villagen väki on epäiltyjen joukossa. Sehän tarkoittaa, että joku heidän tuttavansa on syyllinen, eli he tuntevat murhaajan! Elizabeth on tavattoman hauska, kun hän yhdellä puhelulla saa milloin valvontakameratallenteet, milloin jonkun tilitiedot, yleensä ennen poliisia. Joku on palveluksen velkaa, vaikkapa siitä että Elizabeth on pelastanut tämän perheenjäsenen tukalasta tilanteesta vuosikymmeniä sitten.
Usein ei käy niin, että tirskahtelen ääneen lukiessani, nyt kävi. Tarinan loppupuoli on kuitenkin aika murheellinen. Se ei kuitenkaan poista yleistä hilpeyttä, mikä lukemisesta jää.
Donna De Freitas looks around at the murder squad. There are few new faces. She simply cannot believe her luck. Two murders and here she is, right in the middle of it. She had to hand it to Elizabeth. She definitely owed her a drink, or whatever else Elizabeth might prefer. A scarf? Who knew, what Elizabeth would like? A gun, propably.
Kirjan lopussa on kuva nimettömästä ja kansikuvattomasta kirjasta, josta on tulossa The Thursday Murder Club 2. Jatkoa siis seuraa, hyvä niin! Näiden tyyppien parissa viihdyn mainiosto useammankin kirjan verran. Ja toivon, että joku kustantamo hoksaa tarttua tähän sarjaan, jotta saataisiin kaikki myös suomennettuina tarjolle.
Tämän on lukenut myös Kirjaluotsi.
Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 7, "kirjassa on kaveriporukka". Kyllä kahdeksankymppisetkin käyvät kaveriporukasta :)
Christian Rönnbacka & Lars Candolin: Riskiretki: seikkailu muinaisilla reiteillä
Bazar 2020
261 s.
En voi sille mitään, mutta minulle tuli mieleen Aku Ankka lukiessani hikistä mutta hersyvää tarinointia Christian Rönnbackan ja Lars Candolinin veneensiirtoretkistä. Kun on saatu idea ajaa vene vettä pitkin Tammisaaresta Pietarsaareen, idea muovataan suunnitelmaksi ja sitä noudatetaan kaikista mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta.
Tarina alkaa siitä, että Candolin löytää veneen. Koska kukaan ei kysele sitä poliisin löytötavaroista puoleen vuoteen, hänestä tulee sen omistaja. Hän haluaa siirtää sen Tammisaaresta mökille Hiidenvedelle, ja tekee ensimmäisen reissun ystävänsä Johnin kanssa. 10 vuotta myöhemmin hän tekee saman matkan Christianin kanssa, mutta kaksikko jatkaakin matkaa Hiidenvedeltä Hämeenlinnaan ja edelleen aina Pietarsaareen asti. Reissu jaetaan useaan lyhyempään pätkään, ja sitä toteutetaan monen vuoden aikana. Vene viedään välissä jonnekin säilytykseen, mutta matka jatkuu aina samasta kohtaa mihin edellisreissu lopetettiin. Vaikka joka retkellä sattuu vaikka mitä kummallista, miehet eivät lannistu vaan palaavat aina jatkamaan matkaa. Siinä on lukijakin huojentunut, kun kaksikko saavuttaa lopulta määränpään.
On uskomatonta, mitä kaikkea reissuilla sattui! Ratkeavat housut ja veneen moottoriongelmat lienevät jossain määrin odotettuja juttuja, sen sijaan runsas moottorisahan käyttötarve, käden murtuminen ja monet vähävetiset joet ovat ikävämpiä yllätyksiä. Minulle hauskimpia pätkiä olivat ne, jossa venettä vedettiin kärryllä maalla, milloin kaupunkien keskustojen milloin peltojen halki. Kirjan kansikuva on muuten sellaiselta reissulta, jossa sää toi yllätyksenä jäätä ja lunta, reitillä jossa veden ulkopuolista kulkua tuli useita kilometrejä.
Hyvä ettei itselleni tullut hiki lukiessa, kuinka monet vesiväylät olivat melkein umpeen kasvaneita ja kuinka paljon lihasvoimaa matkanteko vaati. Pitkät päivät, heikohko ruuan määrä, auringon paahde tai kastuneet vaatteet loivat vielä lisähaasteita matkaajille. Lukiessa sai monesti todeta, että tätä se suomalainen sisu on, että jatketaan etapin loppuun vaikka väsyttää ja matka-aika on ollut ehkä kolminkertainen odotettuun nähden. Toisaalta, sisun mukana kulki myös järki, ja jotkut ratkaisut todettiin viisaiksi tehdä vaikka olisikin haluttu tehdä toisin.
On ollut mielenkiintoinen idea ajaa veneellä vanhaa ristiretkien reittiä, ja on mielenkiintoista lukea matkan sattumuksista. Veikkaan, että monella ei kantti kestäisi tehdä tuollaista retkeä, ja aika moni matkaan lähtenyt olisi varmasti luovuttanut kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Mutta lukijoiden iloksi Candolin & Rönnbacka hoitivat homman maaliin. Samalla minulle jäi olo että tässäkö tämä nyt oli, eikö tule enää uusia retkiä? Jatko-osaa toivotaan!
Helmet-lukuhaasteeseen ruksitan kohdan 25, "kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa".
Riskiretki on luettu myös Kirjavinkeissä.
Eva Frantz: Sommarön
Schildts & Söderströms 2016
266 s.
Eva Frantz on tullut tunnetuksi ja suosituksi Anna Glad -sarjallaan, mutta sitä ennen hän on debytoinut kesäisellä trillerillä Sommarön.
Vakuutusyhtiö Axelsson omistaa pienen saaren, Sommarön. Yhtiön työntekijät pääsevät sinne lomailemaan joka kesä maksamalla vuokramökistä vain pienen hinnan. Työntekijöitä on mitä ilmeisemmin paljon, sillä mökit ovat yleensä varattuja koko kesän. Tällä kertaa saareen saapuu kirjava joukko väkeä. On johtoportaan henkilöitä puolisoineen ja perheineen, uusia ja vanhoja, jopa yksi jo jokusen vuoden eläkkeellä ollut työntekijä.
Lomaviikko alkaa hyvin, mutta tunnelma muuttuu kun yöllinen myrsky kulkee saaren yli. Pian saarella on yksi kuollut, toinen loukkaantunut, pari kadonnut sumuun, yksi kadonnut josta ei olle varmoja oliko hän saarella ensinkään... Poikkeuksellisen tiheä sumu leijuu saaren yllä monta päivää. Ainoa vene on poissa, kännykät eivät toimi, saunaan ei pääse koska siellä säilytetään ruumista... Aikuisilla hermot kiristyvät ja pelko kasvaa. Mitä täällä tapahtuu?!
Toisessa aikatasossa seuraamme pari sivua kerrallaan Isonsiskon ja Pikkuveljen tarinaa 1970-luvulla. Heillä on oma osuutensa siinä, miksi varjot ovat tulleet pimentämään kesälomaidylliä.
Elly Griffiths: Mordkonsulten
Englanninkielinen alkuteos The Postscript Murders (2020)
Ruotsiksi kääntänyt Ylva Spångberg
Modernista 2020
327 s.
Elly Griffiths on sikäli mielenkiintoinen kirjailija, että hän kirjoittaa samaan aikaan useaa eri dekkarisarjaa. Ruth Galloway -kirjoja on ilmestynyt suomeksi useita, mutta olen lukenut osan englanniksi kun en ole jaksanut odottaa suomennoksia. Stephens & Mephisto - sarjaa ei ole ainakaan vielä ilmestynyt suomeksi, mikä on harmi sillä sarja on oikein mainio ainakin ensimmäisten kolmen osan perusteella. Viime vuoden lopulla huomasin verkkokirjastosta, että Piki-kirjastoissa on tuore Griffithsin teos. Huomasin myös, että se on toinen osa Harbinder Kaur - sarjaa. Kirjan esittelytekstissä sanotaan, että se on itsenäinen jatko-osa kirjalle The Stranger Diaries, ja todella, aiempaan osaan viitataan lyhyesti vain parissa kohtaa, eikä Harbinderinkaan elämäntarina etene niin että lukijalle jäisi olo että jotain puuttuu, jos ei ole lukenut ensimmäistä osaa. Lainahistoriastani näin, että olen lukenut ykkösosan englanniksi, mutta pakko myöntää että en muista siitä yhtään mitään... Lainasin sen ruotsinnoksena mutta en ehtinyt lukea ennen Mordkonsultenia.
Peggy Smith asuu palvelutalossa meren rannalla. Koska hän on iäkäs, ei kuolema ole yllätys. Hänen kodinhoitajansa Natalka kuitenkin alkaa epäillä, että noinko liikunnallisesti aktiivinen, eilen täysin terve Peggy kuolisi tuosta vaan luonnollisen kuoleman. Kun naapurin Edwin löytää Peggyn kirjan välistä oudon postikortin, tapahtumiin mukaan tulee Harbinder Kaur. Koska Peggy on jo haudattu, kuolinsyytä ei voida enää tutkia. Mutta pian tapaus saa monia kummallisia käänteitä. Asunto on täynnä kirjoja, jotka on omistettu Peggylle, joissa häntä kiitetään neuvoista ja inspiraatioista. Kuka oli tuo nainen, jota kirjailijat pitivät murhakonsulttina? Lisäksi kaksi kirjailijaa kuolee epäilyttävissä oloissa. Harbinder tutkii tapausta poliisikollegansa Neilin kanssa, mutta Natalka, Edwin ja heidän tuttunsa, kahvikioskia pitävä Benedict alkavat toimia amatöörietsivinä ja pyrkivät tahollaan saamaan tapahtumiin selvyyttä.