torstai 29. helmikuuta 2024

Emilia Kilpua & Hannu Koskinen: Aurinko. Tuttu ja tuntematon tähtemme

 

Emilia Kilpua & Hannu Koskinen: Aurinko. Tuttu ja tuntematon tähtemme

Gaudeamus 2023

318 s.





Aurinko, kaikkihan sen tietävät. Mutta kuinka moni tietää, mikä se oikeasti on? Kirjan alaotsikko sen sanoo, tuttu mutta samalla tuntematon. Kaksi suomalaista fyysikkoa on koonnut kattavan mutta samalla kansantajuisen kokoelman Auringon eri puolista. On perusasioita kuten mitä on auringonvalo, kuinka vanha ja minkä kokoinen Aurinko on, mutta myös tietoa esimerkiksi energian tuotannosta ja avaruusmyrskyistä. Auringon tutkimuksen historiaa esitellään lyhyesti ja ennen kaikkea ymmärrettävästi. Mukana on myös paljon kiinnostavia valokuvia, monet niistä avaruusluotaimien ottamia. 

Toisin sanoen Aurinko on lähes täydellinen pallo. Ero säteessä on suurimmillaan vain noin kymmenen kilometriä. Jos Auringon kutistaisi jalkapallon kokoiseksi, ero olisi hiustakin hienompi, noin mikrometrin eli metrin miljoonasosan luokkaa. Aurinko ei ole kiinteää ainetta, ja koska se pyörii ekvaattorillaan merkittävästi nopeammin kuin navoillaan, sen voisi olettaa ainakin hieman litistynyt. Suomen kielellä Auringonkin ekvaattoria kutsutaan päiväntasaajaksi, vaikka sillä ei Auringossa olekaan samanlaista päivää tasaavaa ominaisuutta kuin Maassa tai muilla planeetoilla. Vertailun vuoksi aurinkokuntamme toiseksi suurimman planeetan Saturnuksen säde vaihtelee pyörimisakselilta päiväntasaajalle yli 12 000 kilometriä.

(...)

On mielenkiintoinen ja tieteellisesti hyvin arvokas sattuma, että kiertolaisemme on juuri sopivan kokoinen ja sopivalla etäisyydellä peittääkseen täydellisesti Auringon kiekon. Itse asiassa Kuun rata on sen verran soikea, että läheskään aina Kuu ei riitä pimentämään koko Auringon kiekkoa vaan sen ympärillä nähdään kirkas rengas. Kuu myös loittonee Maasta hitaasti, noin 3,8 senttimetriä vuodessa. Noin 500 miljoonan vuoden kuluttua Maassa nähdään viimeinen täydellinen auringonpimennys, jos sitä joku on silloin täällä ihmettelemässä.

(...)

Arviot siitä, milloin täällä tulee niin kuumat oltavat, että nykymuotoinen elämä käy mahdottomaksi, vaihtelevat yhdestä kahteen miljardiin vuoteen nykyhetkestä. Elämä palaa ehkä joksikin aikaa meriin, mutta lopulta nekin kuumenevat ja haihtuvat pois. 

Tykkäsin tästä tosi paljon, hurjan mielenkiintoista luettavaa. Erityinen kiitos juurikin kansantajuisuudesta, lukijan ei tarvitse osata fysiikkaa, kemiaa tai matematiikkaa pysyäkseen kärryillä. Pidän kovasti siitä, että mukana on vertailua osoittamassa, mitä joku suuri tai pieni luku tarkoittaa suhteutettuna ihan tavallisiin asioihin. Esimerkiksi se, Auringon ja Maan välimatka on 150 miljoonaa kilometriä; valo ja lämpö kulkevat sen reilussa kahdeksassa minuutissa, mutta autolla siihen kuluisi yli sata vuotta, ajettaessa ilman taukoja. 

Tämä sopii erinomaisesti lahjakirjaksi sellaiselle, joka on kiinnostunut luonnosta, historiasta, ihmiskunnasta ja sen sellaisesta.

Helmet-lukuhaasteessa tämä menee minulla kohtaan 16, "kirjassa on valokuvia". 

Muita blogipostauksia en löytänyt.

lauantai 24. helmikuuta 2024

Patrick Modiano: Chevreusen vuodet

 

Patrick Modiano_ Chevreusen vuodet

Ranskankielinen alkuteos Chevreuse (2021)

Suomentanut Lotta Toivanen

WSOY 2024

170 s.



Jean Bosmans, nyt ja silloin. Nyt hän muistelee tapahtumia ja ihmisiä silloin, kenties viisikymmentä vuotta sitten. Katuja, taloja, automatkoja, tapaamisia. Mitä hän muistaa ja mitä ei, mikä on totta ja mikä ei? Silloin, kenties viisikymmentä vuotta sitten, hän kulkee samoissa paikoissa kuin lapsena, viisitoista vuotta aiemmin. Tutut osoitteet, tutut maisemat, samalla kuitenkin vieraat. Matkaseurana ihmisiä, joista hän ei ole varma, tunsivatko he hänet jo viisitoista vuotta aiemmin. 

Bosmansin muistoista keriytyy esiin tapahtuma, jonka hän todisti lapsena. Ehkä. Sen ajan ihmiset ovat poissa, mutta tapahtuma on muistissa. Parikymppinen Bosmans ajautuu sellaisten ihmisten seuraan, jotka epäilevät hänen tietävän tapahtumasta. Häneltä ei kysytä suoraan, vaan hänet vedetään mukaan kummalliseen näytelmään, jossa on mahdoton tietää, mikä on totta ja mikä ei. 

Heti ensitapaamisella hän oli huomannut, että Camillella oli erinomainen kyky vaieta. Tavallisesti ihmiset lörpöttelevät aivan liikaa. Hän oli nopeasti ymmärtänyt, että Camille tulisi aina vaikenemaan menneisyydestään, suhteistaan, tekemisistään ja ehkä myös kirjanpitotöistään. Se ei Bosmansia haitannut. Ihmisiä rakastaa sellaisina kuin he ovat, vaikka heitä kohtaan tuntisi tiettyä epäluuloa. Yksi asia häntä kuitenkin vaivasi: tuokio jonka hän oli viettänyt Camillen kanssa Guy Vincentin työhuoneessa hotelli Chathamissa. Hänelle oli tullut mieleen Grévin-museo ja sen luonnollisen kokoiset vahanuket: hän itse istumassa kirjoituspöydän ääressä. pöydällä Guy Vincentin nahkakehyksinen valokuva ja pöytälaatikossa kalenteri ja nimikoituja kirjepapereita. Grévin-museossa asetelman nimi olisi ollut: "Vierailija Guy Vincentin työhuoneessa". Hän mietti, olivatko Michel de Gama ja Camille pystyttäneet lavasteet edellisenä päivänä ja asetelleet huoneeseen vanhoja tavaroita, koska tiesivät hänen lapsena tunteneen Guy Vincentin. Lisäksi hänen nimensä Jean Bosmans ja kotiosoite, rue du Docteur-Kurzenne, olivat kalenterissa, ja he tiesivät sen. Miksi ihmeessä he olivat nähneet niin paljon vaivaa ja lavastaneet häntä varten "Guy Vincentin työhuoneen"? Camille taatusti tiesi asiasta jotain.

Olen lukenut Modianon kirjoja aiemminkin ja tykännyt niitä. Pienestä koostaan - tämäkin 170 sivua varsin kapealla palstalla - huolimatta ne eivät päästä lukijaa helpolla. Muistojen epävarmuus kieputtaa lukijaa tavalla, jossa on helppo päätyä eksyksiin mikäli ei ole tarkkana. 

Tätä lukiessa minulle tuli haikea olo. Bosmans vaikuttaa hyvin yksinäiseltä, vaikuttaa olleen yksinäinen koko elämänsä. Lapsuudessa ollaan vain lyhyen aikaa, vanhuudessa samoin, molemmissa hän on ihan yksin. Parikymppisenä, liikkuessaan muiden seurassa, tuntuu kuin muut olisivat häntä paljon vanhempia ja tarkkailisivat häntä. On olo, että silloin Bosmans ei voi olla oma itsensä, vaan hän joutuu epäilemään kaikkea ja kaikkia. 

Koskettava kirja!

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 1, "kirjan nimessä on erisnimi".

Chevreusen vuodet on luettu myös blogeissa Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua, Annelin lukuvinkit ja Kirjatimpuri.

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Judi Dench: Shakespeare: The Man who Pays the Rent

 

Judi Dench: Shakespeare: The Man who Pays the Rent

Penguin Michael Joseph 2023

373 s. 





Kaava on simppeli: näyttelijä ja ohjaaja Brendan O'hea kysyy ja kommentoi napakasti, hänen ystävänsä näyttelijä Judi Dench vastaa laveasti. Kaksikko käy läpi ne Shakespearen näytelmät ja roolit, joissa Dench on näytellyt. Ihan kaikissa hän ei ole, mutta melkein. Vain muutamassa hän on esittänyt enemmän kuin yhden roolin, mikä on ehkä vähän yllättävää. Hän tunnustaa olleensa onnekas, sillä ensimmäiset Shakeapeare-roolinsa hän on tehnyt jo teini-ikäisenä. Yksi erikoisimmista kokemuksista on ollut Winter's Tale, jossa hän esitti sekä äitiä että tytärtä samaan aikaan.

Näytelmiä käydään läpi kohtaus kerrallaan, enimmäkseen vain ne kohtaukset joissa Denchin esittämä hahmo on mutta on mukana joitain muitakin hänen erityisen tärkeiksi kokemiaan. Koska haastattelija ja haastateltava ovat ystäviä, he voivat olla tulkinnoissaan erimielisiä ja kyseenalaistaa toisen sanomisia. 

Aina parin näytelmän käsittelyn jälkeen välissä on muutama sivu keskustelua muusta asiasta, kuten yleisöstä, kritiikeistä, epäonnistumisista, Stratford-Upon-Avonista ja Shakespearen kielestä. 

Dench kertoo eläväisesti kokemuksistaan eri teattereissa ja eri tuotannoissa, mutta ujuttaa mukaan myös joitakin hauskoja sattumuksia teatteritalojen ulkopuolelta. Yksi suosikeistani on: 

There were no showers at Compton Verney, and so at the end of each day, I'd have to travel back to my cottage at Ettington in all my make-up. I was wearing my own clothes - trousers and a polo-neck sweater - but still I had green hands and a green face. On one occasion, a man caugt sight of me walking up the lane and fell of his ladder."

Tykkään kovasti Denchin tyylistä kertoa asioista humoristisesti mutta myös realistisesti. Joitain asioita hän olisi halunnut tehdä toisin, joskus hän on pettynyt pahasti. Pidän kovin viisaana hänen sanojaan, kun hän kertoo ettei ikinä halua neuvoa toista siinä miten rooli pitäisi tehdä. Se miten Dench on sen tehnyt aikoinaan, ei tarkoita että jonkun muun pitäisi tehdä se samalla tavalla. Hän antaa vinkkejä jos niitä kysytään, mutta ei silloinkaan mene yksityiskohtiin. 

Mielenkiintoinen ja hauska lukukokemus, vaikkakin sen verran raskas että aina yhden tai kahden näytelmän käsittelyn jälkeen pidin tauon. Ettei vaan menisi näytelmät ja roolit sekaisin. On muuten hämmentävää, kuinka Dench osaa vuosikymmenten jälkeenkin siteerata kaikkia näytelmiä, ja jotkut hän sanoo osaavansa kokonaan ulkoa. Ei mitään helppoa englantia, ainakaan sitaattien perusteella. 

Helmet-lukuhaasteeseen on täytettävä kohta 10, sillä tämä oli kymmenes tänä vuonna lukemani kirja. Yllättävän vähän on tullut luettua. On ollut lukujumia, lisäksi minulla on useampi kirja koko ajan kesken mutta tuntuu etten tahdo päästä missään eteenpäin. Olenkin myös jättänyt kirjoja kesken enemmän kuin yleensä.