Ross Montgomery: Maailmanlopun murha

 

Ross Montgomery: Maailmanlopun murha

Englanninkielinen alkuteos The Murder at World's End (2025)

Suomentanut Nina Mäki-Kihniä

WSOY 2026

387 s. 

Ensimmäinen osa Stockingham & Pike -sarjaa on samaan aikaan sekä klassinen historiallinen brittidekkari että räävittömän hauska. Vaikka tarina sijoittuu vuoteen 1910, se voisi aivan hyvin olla nykypäivää. 

Varakreivi Conrad Stockingham-Welt on valmistautunut Halleyn komeetan tuloon. Hän on varma, että komeetta tuo tuhon tullessaan, siksi hänen kartanonsa naulataan umpeen. Aamulla kun sinetit puretaan, varakreivi löytyy murhattuna. Kartano on vuoroveden eristämällä saarella, joten murhaajan on oltava joku kartanon väestä. Epäilys suuntautuu tietysti Stephen Pikeen, nuoreen tulokkaaseen joka aloitti työnsä vasta edellisenä päivänä. Avukseen Stephen saa iäkkään Decima-tädin, joka on terävämpi kuin mitä kukaan uskoo. Ja huomattavasti terävämpi kuin Scotland Yardin tarkastaja Jarvis. 

Kuten arvata saattaa, jokaisella kartanon vieraalla ja myös melko monella henkilökunnan jäsenellä vaikuttaa olevan motiivi murhaan. Mutta miten veriteko on toteutettu, kun kaikki ovat olleet lukkojen takana ja ovien raotkin on tilkitty umpeen? 

"Jätän neidin rauhaan", sanoin ja lähdin perääntymään kohti ovea. "Minun täytyy sinetöidä lastenkammari umpinaiseksi."

"Ei missään nimessä", Decima-neiti totesi tyynesti. "Me lähdemme ulos."

Jähmetyin. "Ulos?"

"Komeettaa katsomaan!" Decoma-neiti sanoi ykskantaan. "Haluan tehdä koko liudan havaintoja ja taltioida asioita muistiin. Olen odottanut 75 vuotta, että näen sen, ja tokkopa olen täällä enää seuraavalla kierroksella." Hän alkoi poimia papereita ja kyniä syliinsä. "Keräile nämä tarvikkeet mukaan."

Hän oli aivan tosissaan. "Me... emme voi tehdä niin. Kello viideltä tulee maailmanmullistus. Varakreivi antoi minulle tiukat ohjeet -"

"Minä taas en välitä hevonvittuakaan siitä, mitä Conrad sanoo", Decima-neiti tokaisi. "Luin muutamia niistä kirjeistä, jotka hän lähetti sen naurettavan seuransa nimissä - ja arvasin, että hän päätyy vielä johonkin tolkuttomaan hullutukseen. Vai vielä syanogeenikaasuja! Järki menee solmuun. Luojan nimeen, sillä miehellä on pääkopassa pelkkää paskaa. Miksi luulet, että ylipäänsä kutsuin sinut luokseni?"

Etsiväkaksikko on mitä riemastuttavin ja eriskummallisin tapaus. Nuori Stephen saa olla jatkuvasti hämillään, kun ärhäkkä Decima komentelee häntä sinne tänne. Hän ei uskalla eikä voisikaan väittää vastaan, vaikka vähitellen ymmärtää jo ennalta että Deciman ilmestyminen muun perheen joukkoon tarkoittaa samaa kuin jos häiritsisi ampiaispesää. 

Kolmanneksi tutkijaksi tulee Temperance-piika. Palvelijoina Stephen ja Temperance pääsevät liikkumaan ympäri taloa, etenkin kun kartano on täynnä erilaisia salakäytäviä ja piilotettuja portaikkoja. Huonojalkainen Decima tarvitsee pyörätuolia liikkumiseen, mutta siinä missä kahdella muulla juoksevat jalat järkeä nopeammin niin Decimalla on päinvastoin. Hänellä on myös sana hallussaan eikä hän epäröi sanoa ääneen mitä haluaa ja milloin haluaa. 

Varakreivi sukulaisineen on juuri niin jäykkää aristokratiaa kuin odottaa sopii. Tärkeilijöillä on kulissi kunnossa, mutta sitä kun vähän raaputtaa niin jo alkaa paljastua kaikenlaista mätää. Eikä palveluskuntakaan ole vailla salaisuuksia. 

Hauska, pehmodekkariksi hyvin tapahtumarikas tarina, jossa on kuitenkin mukana tukku synkempiä sävyjä. Tälle sarjalle ja etenkin Decima-neidille toivon pitkää ikää. Kiintoisaa nähdä, mitä jatkossa tapahtuu, seuraavassa osa vaikuttaisi tapahtuvan muualla kuin kartanossa. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 23, "cozy crime -dekkari".

Kirja on luettu myös blogeissa Luetut.net ja Kirjahilla.

Pirkko Saisio: Ilmestyskirja

 

Pirkko Saisio: Ilmestyskirja

Siltala 2026

299 s.

Kirjan minä saa syöpädiagnoosin. Sairaus pysäyttää, säikäyttää. Tähänkö kaikki loppuu? Syksystä sydäntalveen seurataan minän matkaa diagnoosista leikkaukseen, leikkauksesta jälkitarkastukseen. Hoitopolun rinnalla kulkee elämänpolku lapsuudesta yli seitsemänkymppiseksi. 

Taivas.

Sen näen ikkunasta, milloin mistäkin ikkunasta. Vaihdan olinpaikkaani usein, olen levoton kuin napakettu. 

Taivas on joko kirkkaasti sininen, Talvisaarella sen sinisyys on usein räikeää, liikkumatonta, tai sitten taivas voi olla helmenharmaa, joskus sumuinen.

Atlantin keskellä sumu hohtaa valoa, pidän siitä.

Mutta vielä enemmän pidän puolipilvisestä säästä, ja kaikkein eniten pidän armeijanharmaasta taivaankannesta, jonka pinnalla voimakas tuuli jahtaa pilviä, ajaa niitä toistensa syliin, sitten eroon toisistaan.

Sellaisessa taivaassa on vauhtia ja pärskeitä kuin meressä, arvaamattomuutta. 

Tarinan kaari laajenee minän ohella hänen vanhempiinsa ja isovanhempiinsa sekä lapseen ja lapsenlapsiin. Vähän väliä esiin nousee kumppani, Etsitty. Minä tarkastelee elämäänsä muistaen hämmästyttävän tarkasti etenkin tunteita. Reiluun seitsemäänkymmeneen vuoteen on mahtunut paljon jälkiä jättäviä asioita, alkaen julmasta opettajasta päättyen muistisairaaseen entiseen kollegaan. 

Ai että, jälleen kerran todella nautittava teos Saisiolta. Rakenne on tuttuun tapaan ilmava, tuoden näennäisen keveyden painavan asian ympärille. Mukana on arkista kuivaa huumoria, sellaista mihin lukija voi samaistua. 

Tämän kanssa käy varmasti samoin kuin monen muun Saision kirjan kanssa, luen ja kuuntelen sen useita kertoja. Äänikirjat lukee Saisio itse, mikä on ollut erittäin toimiva ratkaisu. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 10, "kirjassa leikataan".

Kirja on luettu myös blogeiss Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Kirsin Book Club. 

Freida McFadden: The Crash

Freida McFadden: The Crash

Poisoned Pen Press 2025

367 s.

23-vuotias Tegan on kahdeksannella kuulla raskaana ja valmistautuu isoon elämänmuutokseen. Hänen sinnittelynsä pienituloisena ruokakaupan myyjänä on päättymässä, ja roimasti parantuva taloudellinen tilanne on tuomassa turvaa sekä hänelle että vauvalle. Sitten kuitenkin tapahtuu jotain, mikä suistaa Teganin epävarmuuteen. Hän päättää lähteä veljensä luo; ehkä pieni etäisyys asioihin tuo hänelle uusia ideoita ja näkökulmia.

Ajomatka veljen luo ei ole pitkä, mutta se päättyy kesken kaiken kun lumimyrsky iskee lujaa. Tegan on varma, että nyt hän kuolee yksin, kylmässä autossa keskellä ei-mitään. Paikalle osuu vihreällä lava-autollaan Hank, jota Tegan tietenkin epäilee murhaajaksi. Mutta kas, Hank vie Teganin kotiinsa jossa Peggy-vaimo on valmiina auttamaan. Kunhan puhelinlinjat toimivat ja tiet on aurattu, Tegan pääsee sairaalaan. Vai pääseekö?

”Please…” My voice is hoarse. “I’ve got to get to a hospital. Please. There’s got to be a way.”

“There is,” she says. ”I swear, we’ll get you there first thing in the morning.”

“Please, no.” Tears prick at my eyes. “I’ll lose it before that happens. Please.”

She flashes me a sympathetic look. “I know. I understand what it’s like to… I understand. Really. I promise – we’re doing all we can.”

The tears spill over onto my cheeks, and now I’m ugly crying. I can’t stop sobbing and sniffling. In seconds, there’s snot all over my face, and my shoulders are heaving. I’m dimly aware of Polly holding out a tissue, and I take it to dry my eyes and dab my runny nose. Her brows are knitted together as she watches me.

“We will get you out of here,“ she assures me. “It’s only one more night. You have my word.”

But that’s what she said last night.

“Don’t worry,” she adds. “The snowplow will be here soon.”

Bullshit.

“Are we really trapped by snow?” I lift my swollen eyes to meet hers.

McFadden onnistuu jälleen luomaan hyytävän ja koko ajan hiukan lisää kiristyvän tunnelman. Erilaisia kierteitä riittää, eivätkä pallot putoa ollenkaan sinne minne ne näyttävät putoavan. McFadden on erityisen taidokas myös siinä, että kun tarina vaikuttaa loppuvan niin vielä tulee käännös tai useampi eri suuntaan. Lukija ei voi olla varma loppuratkaisusta ennen kuin viimeisen sivun viimeisellä rivillä.

Tarinassa on vain kolme hahmoa isossa roolissa, eikä kovin montaa enempää pienessä roolissa. Juoni kantaa tällä määrällä alusta loppuun asti.

Sen verran monta McFaddenin kirjaa olen nyt lukenut, että taidan hiukan pelätä kaikkia hänen henkilöhahmojaan. Kuka tahansa voi olla hyvis tai pahis. Ja jos tarinassa on 70-vuotias herttainen sä,pylöitä leipova pyhäkoulun opettaja, niin hän on taatusti sarjamurhaaja :D