Siltala 2026
299 s.
Kirjan minä saa syöpädiagnoosin. Sairaus pysäyttää, säikäyttää. Tähänkö kaikki loppuu? Syksystä sydäntalveen seurataan minän matkaa diagnoosista leikkaukseen, leikkauksesta jälkitarkastukseen. Hoitopolun rinnalla kulkee elämänpolku lapsuudesta yli seitsemänkymppiseksi.
Taivas.
Sen näen ikkunasta, milloin mistäkin ikkunasta. Vaihdan olinpaikkaani usein, olen levoton kuin napakettu.
Taivas on joko kirkkaasti sininen, Talvisaarella sen sinisyys on usein räikeää, liikkumatonta, tai sitten taivas voi olla helmenharmaa, joskus sumuinen.
Atlantin keskellä sumu hohtaa valoa, pidän siitä.
Mutta vielä enemmän pidän puolipilvisestä säästä, ja kaikkein eniten pidän armeijanharmaasta taivaankannesta, jonka pinnalla voimakas tuuli jahtaa pilviä, ajaa niitä toistensa syliin, sitten eroon toisistaan.
Sellaisessa taivaassa on vauhtia ja pärskeitä kuin meressä, arvaamattomuutta.
Tarinan kaari laajenee minän ohella hänen vanhempiinsa ja isovanhempiinsa sekä lapseen ja lapsenlapsiin. Vähän väliä esiin nousee kumppani, Etsitty. Minä tarkastelee elämäänsä muistaen hämmästyttävän tarkasti etenkin tunteita. Reiluun seitsemäänkymmeneen vuoteen on mahtunut paljon jälkiä jättäviä asioita, alkaen julmasta opettajasta päättyen muistisairaaseen entiseen kollegaan.
Ai että, jälleen kerran todella nautittava teos Saisiolta. Rakenne on tuttuun tapaan ilmava, tuoden näennäisen keveyden painavan asian ympärille. Mukana on arkista kuivaa huumoria, sellaista mihin lukija voi samaistua.
Tämän kanssa käy varmasti samoin kuin monen muun Saision kirjan kanssa, luen ja kuuntelen sen useita kertoja. Äänikirjat lukee Saisio itse, mikä on ollut erittäin toimiva ratkaisu.
Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 10, "kirjassa leikataan".
Kirja on luettu myös blogeiss Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Kirsin Book Club.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti