Ruotsinkielinen alkuperäisteos Handen
Suomentanut Kari Koski
Otava 2013
174 s.
Voi voi. Ensimmäinen voi sille, että Haudatun myötä jätetään lopulliset jäähyväiset Kurt Wallanderille. Toinen voi sille, että kovasti odottamani kirja jätti pienen pettymyksen vivahteen.
Aloitetaan huonoista jutuista niin postauksen voi lopettaa hyviin tunnelmiin. Yksi isompi heikkous kirjassa on: sen lyhyys. Takakannessa mainitaan sen olevan pienoisromaani, joten voi varautua henkisesti siihen että tapahtumat etenevät pikakelauksella verrattuna muihin Wallander-kirjoihin. Tarina etenee dekkarigenren mukaisesti mutta niin että vastoinkäymisiä on vähemmän ja asiat selviävät sutjakkaasti, minun makuuni liiankin helposti.
Siinä olivat Haudatun heikkoudet. Hyviä puolia on runsaasti. Kaikkein eniten pidin siitä, mistä muissakin Wallander-kirjoissa: päähenkilön inhimillisyydestä, siitä että hän on erehtyväinen. Hän on lähestymässä eläkeikää ja tekee rikostutkinnan ohessa tiliä elämästään sekä yhteiskunnan tilasta ja siinä tapahtuneista muutoksista.
Äkkiä Wallander tunsi itsensä vanhaksi. Hän oli surkea ampumaan pistoolilla ja oli aina pelännyt joutuvansa tilanteeseen, jossa olisi pakko ampua kovilla panoksilla. Niin oli käynytkin, ja muutama vuosi sitten hän oli myös ampunut miehen hengiltä itsepuolustukseksi. Mutta ajatus siitä, että hänen henkilökohtaista asearsenaaliaan kasvatettaisiin vielä pienillä ilkeillä aerosolipurkeilla, ei tuntunut hänestä houkuttelevalta.
Minusta on tulossa liian vanha itselleni, hän ajatteli. Liian vanha itselleni ja liian vanha ammattiini.
Pidin tarinasta, se oli jälleen kerran hyvä ja uskollinen sekä Mankellin omalle tyylille että muille pohjoismaisille dekkareille. Rikoksen taustalla on tragedia ja paljon henkilökohtaista surua. Wallander törmää sattumalta puutarhassa käteen, josta on vain luut jäljellä. Loput ruumiista löytyvät pian ja myöhemmin löytyy vielä toinenkin. Tapaus osoittautuu murhaksi, jonka selvittämisen lähtökohdat ovat huonot. Ruumiiden henkilöllisyyden selvittäminen on vaikeaa, etenkin kun ne ovat löytyneet tyhjilleen jääneen talon pihasta. Talon, jonka dementoitunut omistaja elää vanhainkodissa ilman omaisia tai tuttavia.
Tarina olisi voinut olla vielä vetävämpi, jos sivuja olisi ollut tuplasti enemmän. Olisi ollut kiinnostavaa lukea tarinaa kahdessa tasossa, niin että aina välillä olisi siirrytty nykyhetkestä aikaan jolloin rikos tapahtui. Olisi ollut kiinnostavaa lukea murhaajan ajatuksista. Olisi ollut kiinnostavaa, jos Wallanderilla olisi ollut enemmän tilaa pohtia asioita sekä murhatutkintaan liittyen että sen ulkopuolella. Mutta, kuten Mankell esipuheessaan kertoo, kirja on alunperin ollut tilaustyö Hollantiin ja siksi kooltaan rajallinen. Sen huomioon ottaen Haudattu on hyvä yhden illan ystävä, kuin viimeinen pala suklaalevystä, se jonka myötä levy on poissa ja jäljellä enää vain rytistetty foliopallo sekä rapisevat kuoret ja haikean hyvä olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti