Reissussa: Islannin kiertoajelu, osa 1

Neljän naisen retkueemme suuntasi Islantiin kymmeneksi päiväksi. Koska retki oli sen verran pitkä, raportoin sen kahdessa osassa. Tässä postauksessa ensimmäiset viisi päivää ja seuraavassa jälkimmäiset viisi. 

Matka Tampereelta alkoi perjantaina 16.6 klo 5.15. Saimme kyydin Helsinki-Vantaalle, josta lento starttasi 8.45. Keflavikiin laskeuduimme klo 9.10 :) Suuntasimme autovuokraamoon, jossa menikin hyvä tovi. Automallimme vaihtui hieman isommaksi mistä olimme vain iloisia. Sattui niin onnellisesti, että saimme takaluukkuun sekä kaksi matkalaukkua, rinkan että kaikki telttakamat. Auton sisälle ei tarvinnut ottaa kuin pikkureppuja ja ruokaa. Kentältä lähdimme kohti Blue Lagoonia. Etukäteen oli ajateltu, että jätetään se väliin ja mennään sen sijaan vastaavaan kylpylään pohjoisessa. Blue Lagoonin luona kävelimme hetken ja haistelimme tutuksi tulevaa kananmunan tuoksua. Sieltä jatkoimme Reykjavikin keskustaan, josta haimme vuokraamaamme teltan ja makuualustat. Kotoa toimme makuupussit ja retkityynyt. 

Huoltsikkaruokailun jälkeen matka jatkui kohti pohjoista. Ensimmäinen nähtävyyspysähdys tehtiin vesiputouksilla. Jo nämä ensimmäiset eli Barnafoss ja Hraunfossar osoittivat, kuinka erilaisia putoukset voivat olla. 

Barnafoss

Hraunfossar

Barnafoss on pikemminkin jono koskia kuin varsinainen vesiputous. Vesi on siniturkoosia, vaikka se ei kuvassa siltä näytäkään. (Taas kerran manasin vanhan kännykkärämäni huonoa kameraa). Hraunfossar puolestaan on korkeudeltaan matala mutta leveydeltään kilometrin. Vettä ilmestyy vuorenkoloista, vuoroin solisten ja vuoroin kohisten alas Hvitá-jokeen. 

Matka jatkui Snaefellin kansallispuiston seutuville, jossa meitä odotti reissun ensimmäinen kuuma lähde. Ystäväni oli etukäteen kartoittanut kuumien lähteiden sijainnit ja ladannut kartat puhelimeen. Näin löysimme lähes kaikki etsimämme kohteet. Harmi vaan että tuon ensimmäisen oli löytänyt myös ryhmä saksalaisia turisteja... He olivat punaisia kuin ravut, eli ilmeisesti lähteessä oli istuttu hyvä tovi. Silti he eivät liikahtaneetkaan. No, me emme antaneet periksi vaan roudasimme teltan lähteen lähelle ja aloimme kasata sitä. Alkuperäinen suunnitelma oli yöpyä tässä kohtaa, mutta teltta olisi koottu vasta myöhemmin. Nyt uhittelimme mielessämme että "hähää, mepä emme lähde tästä koko iltana". Paikalle löysi vielä muitakin ihmisiä, ja lopulta saksalaiset häippäsivät. Lähde on niin pieni, että siihen ei mahdu kuin 4-5 ihmistä kerralla. Siksi olisi kohteliasta vuorotella, jos paikalla on enemmän väkeä. Kun lopulta pääsimme lähteeseen, istuimme siellä neljä tuntia! Toki välillä kävimme teltalla tai lähellä olevassa matalassa lämpimässä lätäkössä, antaen muille tilaisuuden nauttia tästä lähteestä.

Jo ensimmäinen yö osoitti, että telttailuosiosta tulisi jännittävä. Yöllä alkoi sataa ja tuuli voimistui. Mietin, että onneksi meitä on neljä naista painona. Oikeasti pelkäsin, että teltta lähtee lentoon, vaikka sisäteltta oli kiinni suojakerroksessa varmaan kymmenestä kohtaa.

Lauantaina 17.6 suuntasimme saaren pohjoisosaan. Meillä oli melko tarkasti reitit ja yöpaikat suunniteltuna etukäteen, mutta päähänpistoille oli aikaa. Onneksi! Nyt teimme niin, että ykköstien sijaan ajoimme soratietä numero 54. Vauhti oli sen verran hidas, että oli aikaa tutkia karttoja ja suunnitella lisää. Huomasimme kartalta Grettislaugin, ja koska sinne oli vain reilun 10 kilometrin poikkeama tieltä niin lähdimme kokeilemaan kuumia altaita. Kyllä kannatti! 1000 kruunun eli noin 10 euron hinnalla pääsimme kahteen lämpimään altaaseen sekä lisäksi mereen. Mitään virallista uimapaikkaa ei ollut, mutta oli laituri josta pääsi mereen. Vesi oli kylmää mutta niin ihanaa oli pulahtaa lämpimästä viileään veteen ja takaisin! Ja mitkä maisemat!

Vuoria tuijottavat naiset

Iiiihh, kylmää...

Grettislaugista ajoimme suunnitellusti Hofsósiin. Siellä kylpyteema jatkui; kohteena oli pieni kylpylä / uimahalli maisema-altaineen. Näkymä suunnilleen samaan kohtaan kuin Grettislaugissa, mutta lahden toiselta puolelta. Tavallisen uima-altaan lisäksi Hofsósissa on lämminvesiallas. Mikäs siellä lojuessa ja rentoutuessa! Ja ihan kiva päästä sisälle suihkuun ja käyttää saippuaa :D

Solvikissa söimme reissun kalleimman aterian. Idyllisessä ja viihtyisässä ravintolassa kanasalaatti maksoi noin 34 €. Se oli mielettömän hyvää, mutta annos oli varsin pieni:

Hofsósissa kysyimme, mitä reittiä kannattaa ajaa Akureyriin. Vaihtoehtona oli mennä ykköstielle tai ajaa rantaa pitkin. Kylpyläpoika suositteli rantareittiä, vaikka se onkin hiukan pidempi. No, ei meillä sentään minuuttiaikataulua ollut joten sinne siis! Toistan itseäni, mutta kyllä kannatti! Maisema oli jotain aivan käsittämätöntä. Vasemmalla puolella oli meri, niin lähellä että jyrkissä mutkissa vähän pelotti. Onneksi mentiin tuohon suuntaan, että oltiin sisä- eikä ulkokurvissa... Oikealla puolella nousivat korkeat vuoret. Koko ajan sai varoa lampaita, joita oli hämmästyttävän paljon pientareella tien ja verkkoaidan välissä. Toisinaan jarrutettiin kun lammasjono ylitti tien, toisinaan varottiin edessä jonossa meneviä lampaita, välillä muutama lammas tuli vastaan keskellä kaistaa... Aika hauskaa :)

Etsi kuvasta kaksi lammasta :)

Matkalla nähtiin paljon myös hevosia - onneksi aidan takana eikä tiellä

Naurettiin, että tuli Särkänniemi-olo. Ylämäet, alamäet ja mutkat olivat kuin olisi oltu vuoristoradassa. Ihan pohjoisessa oli muutama pitkä tunneli, joista lähes kaikki olivat yksisuuntaisia. Se oli kummitusjunaosuus. Minua ainakin jännitti, että pysähtyvätkö vastaantulijat ajoissa levikkeille (kyllä pysähtyivät). Meidän puolella ei levikkeitä ollut, ajettiin etuajo-oikeutettuun suuntaan.

Alkuperäinen suunnitelma oli yöpyä Akureyrissä. Ajoimme kaupungin läpi pikaisesti ja totesimme, että jatkamme vielä 100 km pidemmälle Mývatniin. Silloin meiltä jäisi seuraavalta päivältä yksi teltan purkaminen ja kasaaminen sekä 100 kilsan ajo väliin, ja voisimme olla kaksi yötä samassa paikassa. Akureyrin ja Mývatnin välissä oli vielä yksi valtavan hieno vesiputous, Goðafoss. Aivan uskomatonta taas!

Miten voi olla tuollainen, noin moniosainen putous!

Loppusuora Mývatnille sujui iloisissa merkeissä, vaikka päivä olikin ollut pitkä. Saavuimme leirintaluelle varttia vaille kymmeneltä. Teltta kasaan, kiukkuisen itikkajoukon pörrätessä ympärillä. Eivät muuten piitanneet tuon taivaallista hyttysmyrkystä... Onneksi ruokailutila oli seinällinen, siellä saatiin kokkailla rauhassa. Noin 12 euron hintaan kuului telttapaikka sekä suihkumahdollisuus.

Olimme suunnitelleet vaellusretkeä aamuksi, mutta koska satoi niin muokkasimme suunnitelmaa. Aamulla lähdimme paikalliseen ulkoilmakylpylään Nature Bathsiin, pohjoisen omaan Blue Lagooniin. Sisäänpääsy maksoi noin 43 €, sillä pääsi höyrysaunaan sekä kolmeen eri altaaseen, joissa oli eri lämpöistä vettä. Yksi oli kuin uimahallin altaassa, toinen jonkin verran lämpimämpää ja kolmas 40-asteista. Lämpimin oli jo niin kuumaa, että välillä piti nousta altaan reunalle istumaan.

Aurinko alkoi pilkahdella, joten pääsimme iltapäivällä vaeltamaan. Ajoimme autolla Reykjahliðin kyläkaupalle, jonka läheltä vaellusreitti alkoi. Olisi ollut mahdollista kulkea 7 km Dimmuborgiriin asti, mutta ihan sinne asti emme lopulta jaksaneet. Ensin menimme puolisen kilometriä "väärään" suuntaan, katsomaan pientä mutta syvää luolaa ja sen kuumaa lähdettä. Mietimme, pitäisikö illalla tulla sinne uimaan vaikka uiminen on kielletty, jätimme kuitenkin väliin. Luolalta suuntasimme toiselle luolalle, jossa sielläkin oli lähde. Vesi oli lämmintä, mutta uiminen oli kielletty. Toki tässäkin kävi kapinallisia ajatuksia mielessä...

Luolalta lähdimme polun suuntaan, emmekä tajunneet kiinnittää huomiota siihen että kyseinen polku ei ollut merkitty. Tuumasimme että ehkä se ei haittaa, kuitenkin näemme kohteen eli Hverfellin kraaterin. Taivalsimme melkoisessa pensaikossa, ja lopulta puolet porukasta päätti kääntyä ympäri, palata autolle ja tulla autolla kraaterin juurelle. Toiset kaksi jatkoivat matkaa. Ja niinhän siinä kävi, että 150 metriä myöhemmin päädyimme merkitylle polulle ja hetkeä myöhemmin olimme kohteessa.

Anna ja Henna aseistautuivat ötököitä vastaan :D

Laskimme, että odotteluaika tulee turhan pitkäksi joten voimme kiivetä vuorelle. Kävimme polun yläreunassa mutta emme lähteneet kiertämään kraateria vaan palasimme alas. Söimme välipalaa ja odotimme toisia saapuvaksi.

Hverfellin kraateri

Noin 600 metriä ylämäkeä parkkipaikalta huipulle

Kun joukkio oli koossa, kiipesimme uudestaan ylös. Tällä kertaa kiersimme kraaterin, matkaa oli kolmisen kilometriä. Huipulla oli yllättävän mäkinen maasto. Ja hirveän kova kylmä tuuli puhalsi! Kierroksen jälkeen totesimme, että emme jatka parin kilometrin matkaa Dimmuborgiriin kävellen vaan kurvaamme sinne autolla ja juomme kuumaa kahvia, teetä ja kaakaota.

Kuuman juoman jälkeen kiersimme Dimmuborgirissa lyhyimmän mahdollisimman reitin, vajaan kilometrin pituisen. Saimme siinä silmäyksen alueeseen ja laavamuodostelmiin. Tai "tulivuoren oksennuksiin", kuten yksi seurueesta sanoi. Ilta oli taas pitkällä, joten palasimme leirintäalueelle iltapalalle, suihkuun ja nukkumaan.

Sunnuntaina aamulla taas vaihteeksi satoi, ei onneksi paljoa joten teltan purkaminen ei ollut hirveän tukalaa. Lähdimme liikkeelle aikaisin, koska luvassa oli toinen pitkä ja raskas ajopäivä. Matkasimme pohjoisesta saaren eteläosaan Skaftafellin kansallispuistoon. Alkumatkasta pysähdyimme Dettifossin vesiputoukselle. Jälleen kerran saatiin ihastella veden voimaa. Dettifoss ei ole putouksista isoin, mutta virtaavan veden määrä on Euroopan suurimpia.

Pieni ihminen suurella vesiputouksella.

Tälläkin matkalla saimme huvipuistomeininkiä. Kartasta katsoimme, että soratietä pitkin ajamalla oikaisemme 50 kilsaa. Se oli sinänsä perusteltu ratkaisu, koska noilla main ykköstiekin oli sepeliä ja nopeusrajoitus oli pahimmillaan 30 km/h. Tuumimme että soratieoikaisu vie ajallisesti ehkä saman verran kuin ajo moottoritiellä. Taas pääsimme serpentiinimutkiin ja jyrkkiin alamäkiin. Ajattelimme, että onneksi kierrämme saarta näin päin. Emme tienneet, olisiko vuokra-Corollamme selvinnyt noita mäkiä ylös... Täällä oli taas upeita vuorimaisemia, ja suunnilleen joka toisessa vuoressa näkyi pikkuinen vesiputous. Monien talojen takapihalla höyrysi, mikä laittoi meidät pohtimaan että onko ihmisillä omat kuumat lähteet pihoillaan ja onkohan kaikissa vesi uimakelpoista.

Tämän päivän huikein nähtävyys oli Jökulsárlón, jäälaguuni. Jäätikön reunalla oli suuria irronneita jäälohkareita, jotka pikkuhiljaa sulaessaan ajelehtivat mereen. Tämäkin paikka on uskomattoman upea, etenkin kun saimme illaksi aurinkoisen sään.

Täällä näimme myös hylkeen! Ainakin minulle se oli ensimmäinen livehyljehavainto ikinä :) Kuvaa en ehtinyt ottaa, sen verran vähän aikaa kerrallaan sillä oli pää pinnalla.

Illalla saavuimme Skaftafelliin  sateessa. Uskomatonta, koska vain vähän aiemmin Jökulsárlónissa oli aurinkoa ja kirkas taivas! Niin se on, että Islannissa sää voi todella vaihtua varttitunnin välein. Kokosimme teltan kiireellä, kaksi oli siinä puuhassa ja toiset kaksi alkoivat tehdä trangialla ruokaa. Kylmä oli. Yölämpötilat olivat vain pari kolme astetta plussan puolella. Siksipä nukuimme kerrospukeutuneina. Minulla oli flanelliset pyjamahousut, joiden alla oli pitkät kalsarit. Jalassa paksut urheilusukat. Yläkerrassa oli merinovillapaita, fleecetakki ja kevytuntuvatakki, päässä pipo. Silti heräilin yöllä että oli kylmä!

Illalla nauratti, aamulla ei...

Tiistaiaamuna - yllätys yllätys! - satoi. Olimme suunnitelleet vaellusta Skaftafellin alueella mutta päätimme jättää sen väliin. Ei ollut motivaatiota tarpeeksi, varsinkin kun telttaa purkaessa huomasimme että että se oli alkanut päästää vettä. Osa makuualustoista oli alapuoleltaan märkänä. Pohdimme monenlaisia vaihtoehtoja peruuntuneen vaelluksen tilalle. Mahdollisuuksia oli monia, mutta säätila ja jatkuva palelu heikensivät keskittymiskykyä. Lähdimme vaan ajamaan eteenpäin ja mietimme autossa mitä tekisimme.

Pysähdyimme Vikissä, 300 asukkaan kylässä. Siellä oli uimahalli, jossa jälleen kerran ihana lämpöallas! Saunakin oli, miehille ja naisille yhteinen. Hetken istuimme siellä mutta se oli huono sauna. Lauteissa oli ruuvirivejä, ja arvaatte varmaan että ruuvien kannat olivat jokseenkin kuumia... Muutenkin siellä oli liian kuivaa ja kuumaa. Tärkeintä taas oli lämmitellä ja saada pestä itsensä saippualla. Shampootakin oli, suorastaan luksusoltavat siis!

Vikin nähtävyys on Black Sand Beach, joka minulle oli koko reissun sykähdyttävin paikka. Black Sand Beachin mustilla kivillä olisin voinut istua tuntikausia - tai vaikka koko päivän - katselemassa, kuuntelemassa ja haistelemassa merta. Postauksen aloituskuva on juuri tältä rannalta, ja tässä muutama lisää:

Luola.

Rannalla on varoituskyltit huomauttamassa, että on syytä jättää riittävä etäisyys mereen. Voimakkaiden virtausten takia uiminen on ehdottomasti kiellettyä. Huomasimme meren voiman, kun otimme rannalla valokuvia. Yksi joukosta oli liian lähellä vesirajaa, tuli vähän isompi aalto ja vaikka hän juoksi karkuun niin kengät ehtivät kastua. Ihmettelimme sitä, että vähän matkan päässä oli kaksi alakouluikäistä lasta heittelemässä kiviä veteen. Aikuisia oli lähellä, mutta emme tienneet olivatko vanhemmat siinä. Lapset liikkuivat koko ajan lähemmäs vettä, ja mietimme että entä jos siihen kohtaan iskee aalto? Meri on kaunis mutta petollinen.

Vik on tunnettu paitsi rannasta myös lunneista. Yksi joukostamme sanoi bonganneensa yhden lunnin, muut eivät nähneet vilaustakaan. Harmi! Kuulemma kaksi vuotta sitten ranta oli ollut pullollaan lunneja. En tiedä minne ne ovat hävinneet.

Koska satoi satamistaan, teimme päätöksen mennä majataloon yöksi. Totesimme, että on pakko saada telttakamat kuivaksi, koska edessä on tämän jälkeen vielä kaksi yötä ulkona. Ensimmäinen paikka ei natsannut, huoneita oli vapaana vain yksi ja hinta oli pitkästi toistasataa euroa. Seuraava oli hevostallin yläkerta, jossa oli isossa huoneessa kerrossänkyjä rivissä. Hinta oli 55 € per nenä. Jäimme tänne, vaikka yksi porukasta onkin allerginen eläimille ja etenkin hevosille. Hän sanoi, että jos allergialääke ei tehoa niin hän menee autoon nukkumaan. Nyt saimme kuitenkin käyttöön keittiön, ja ennen kaikkea oli tilaa levittää makuupussit, -alustat ja teltta kuivumaan.

Illan lopuksi lähdimme vielä kuumaan lähteeseen. Paikka oli erikoinen; parkkialueelta piti kävellä noin 20 minuuttia sisältäen pari puron ylitystä.

Lähde itsessään oli pieni pettymys. Allas näytti hylätyltä uima-altaalta, ja vesi oli kylmää. Toisessa päässä oli putki josta tuli kuumaa vettä, sen vieressä oli ainoa lämmin paikka. Tosin niin pieni, että meidän kolmikollemme ei kaikille riittänyt lämpöä. Vuoristoinen maisema oli tietysti mahtava. Emme olleet täällä kauaa, vaan lähdimme nukkumaan. Poissaollessa majataloon oli tullut lisää väkeä, saimme huonekaveriksi kanadalaisen perheen. Onneksi he olivat hiljaisia valvoessaan aikaeron takia.

Noin. Tässä tapahtumarikas ensimmäinen puolikas reissusta. Jatkoa seuraa tuota pikaa! Luvassa muun muassa maailman kallein ja kauhein bussimatka, Islannin Mordor, suomalainen mies, kiehuvaa mutaa, lisää vesiputouksia ja majatalon emäntä jonka on oltava aito peikko.