Ruotsinkielinen alkuteos Inlandet (2018)
Suomentanut Raija Rintamäki
Teos 2018
190 s.
Nimetön nainen muuttaa poikaystävän perässä pieneen kylään
Pohjois-Ruotsiin. Asia herättää ihmetystä sekä etelässä että pohjoisessa; ”vain”
rakkaudenko takia hän muuttaa tuhannen kilometrin päähän, vieraaseen kylään,
paikkaan jossa ei tunne kuin poikaystävänsä. Nainen itse on muutolle ja muutokselle
avoin. Parisuhde on ohi oikeastaan jo ennen muuttoa, mutta erosta huolimatta
nainen päätyy jäämään uudelle paikkakunnalle. Kylä on kuitenkin ystävällismielinen,
uutta ihmistä ei katsota karsaasti vaan uteliaasti.
Vähitellen nainen saa jalansijaa uudessa kotipaikassaan. Hän tutustuu
ihmisiin, pääsee töihin, kotiutuu. Päivät ja yöt ovat toisinaan pitkiä ja
raskaita, mutta nainen kokee silti muutoksen olleen sen arvoista.
Luonto on jatkuvasti läsnä. Ollaan pienellä paikkakunnalla, vesien ja
tunturien äärellä. Paikalliset tuntevat luonnon ja sen merkit, naisella on
paljon opeteltavaa. Vähän myös pelättävää, koska luonto voi yllättää. Välillä
tuntuu kuin naisella olisi maisema-ahdistus; liian paljon ja liian lähellä,
liian monimuotoista ja liian aistivoimaista.
Kukaan ei vajoa täällä jäihin,
koska täällä tunnetaan jää. Ja koska jää on täällä paksua.
En tiedä mitään jäästä. Paksuus
senteissä ei sano minulle mitään. Milloin jäällä voi seistä? Pitääkö sen olla
metrin vai kymmenen sentin paksuista? En tiedä milloin jää pettää enkä miksi.
(…)
Minulle on uutta että voi ajaa
autolla ilman päämäärää. Ajella taajamassa, jäällä, toisinaan maantiellä
päättämättä minne. Ja että voi ajaa jonkun luokse ilmoittamatta etukäteen.
Avata oven ja astua sisään ja huikata hei. Vaikka tahtoisin omaksua nämä tavat,
en osaa. Olla suuntaamatta minnekään, olla kokonaan ilman suunnitelmia. Eikä
minulla liioin ole ketään, jonka luokse voisin ajaa käymään. Stina ei varmaan
juuri kulmiaan kohottaisi, mutta minä en tuntisi oloani luontevaksi.
Tykkäsin kirjasta. Osittain ehkä siksi, että muuttaminen pienelle,
vieraalle paikkakunnalle on tuttua. Reilut 10 vuotta sitten muutin
parintuhannen asukkaan kuntaan, josta en tuntenut kuin silloisen poikaystäväni.
Hänen ollessaan iltavuorossa mietin aluksi, että mitä tuli tehtyä. Muutamalla
kadulla valaistus, muuten pilkkopimeää. Ei ystäviä, ei harrastuksia, ei oikein
mitään tekemistä. Tuntemattomien kiinnostus, joka ajan myötä haipui ja aloit olla
kiinnostava itsenäsi, et jonkun tyttöystävänä.
Mielestäni Willows kuvaa hienosti naisen yksinäisyyttä ja vierauden tunnetta. Samoin pidän luonnon kuvauksesta. Tarinan tenho on sanojen voimassa, kauniissa kielessä jota ei ole tehty turhan koukeroiseksi. Henkilöhahmot ovat varsin simppeleitä ja konstailemattomia, juuri siksi heistä on helppo pitää. Pitkälti ollaan nykyhetkessä, ilman menneisyyden painolasteja. Otetaan vastaan se, mitä elämällä on antaa tässä ja nyt.
Kirjaa lukiessa tunsin kaipuuta pohjoiseen. Täältä ratikkatyömaan keskeltä olisi ihana päästä Lapin hiljaisuuteen ja luontoon. Tosin vain väliaikaisesti, en usko että itselläni olisi kanttia muuttaa sinne pysyvästi.
Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 1, ”kirjassa muutetaan.”
Sisämaata on luettu
paljon, siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Kosminen K, Kymmenes kirjain, Aina joku kesken sekä Täysien sivujen nautinto -blogit.
Olen suhtautunut tähän kirjaan melko torjuvasti, koska pienelle paikkakunnalle muuttamisen ongelmat ovat itsellenikin niin tuttuja. Kaiken huipuksi juuri vähän aikaa sitten luin jostain blogista postauksen, jonka perusteella Sisämaa kuulosti entistäkin ankeammalta!
VastaaPoistaMutta hassu juttu - nyt kun luin sinun kirjoituksesi, kirja alkoi kuitenkin kuulostaa jotenkin kiehtovalta... Ehkä se sitten pitää lukea! ;) Ja Lapistahan kyllä tykkään :)
Kokeile! Aina voi jättää kesken, jos ei nappaa. Siis jos suinkin pystyy tekemään niin että laittaa kirjan kannet kiinni ennen viimeistä sivua :D
Poista
VastaaPoistaJännä juttu: Willowsin kerronta on vähäeleisyydessään vastustamatonta: ei tapahdu juuri mitään ja silti ei teosta henno laskea käsistään!
Hän kuvaa käsittämättömällä tarkkasilmäisyydellä ja hienovaraisuudella sitä monelle meistä tuttua irrallista oloa ja vierauden tunnetta, kun olet muuttanut vieraaseen paikkaan ja tunnet olevasi tyystin yksin ulkoavaruudessa vailla ainuttakaan kiinnittävää säiettä, - mihinkään, kehenkään edes itseesi. Nollatilanne. Päämäärätön.
Kuljet pitkin teitä ja katuja, yksin ja ihmetellen avautuuko tämä seutu ihmisineen ja infrastruktuureineen minulle konsanaan? Kirja joka yllätti!!
Hienosti sanottu! Nykyään kun pitää olla kiireinen ja revetä joka suuntaan, on kiehtovaa lukea kirjaa jossa tapahtuu vähän.
Poista