Kuvitus Erika Kallasmaa
Otava 2017
42 s.
Olen vallan ihastunut Tippukivitapaus-runoteokseen, se jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen. Runojen monipuolisuus ihastuttaa, on lyhyttä ja pitkää, hassua ja hurjaa, napakkaa poljentoa ja laveaa leikittelyä. (Ja ammattilaissilmin on todettava, että runoissa on tarpeeksi kakkasanastoa, jotta kokoelma huvittaa myös isompia lapsia.) Pidän erityisen paljon siitä, että sanasto on paikoin hyvinkin yllätyksellistä. Lastenrunous ei ole se paikka, jossa ensimmäiseksi olettaisi törmäävänsä sanoihin chili, polio, psykopaatti ja ristipisto. Toisaalta aikuinenkin joutuu välillä miettimään, että miten selittäisi lapselle sellaisia sanoja kuin kutteri, kraiveli, suomustaa ja pistokkaat.
Perinne-karhu
Kalliolle kukkulalle
majan pykäs iso nalle.
Lantin laittoi tyynyn alle
koukun seinään vasaralle
pusun vaimon pakaralle
talveks ryömi vällyn alle.
Muutama runoista jättää minut viileäksi, niissä on joku juttu joka ei vaan toimi minulle. Yllytyshylly on loistava melkein loppuun asti, mutta nokkosissa tanssimisen, etanoiden nielaisemisen ynnä muun vastaavan kanssa ei vaan sovi se, että "jos... saan tonnin namuja pusuja ja kehuja kultaa kullankallista ...voin myöskin hiljaa istua." Ei, loppu on liian laimea. Hiippailuhotelli on hauska h-kirjaimen esiinmarssi, mutta kaipaisin siihen jotain lisää, ehkä hiukan enemmän tarinallisuutta.
Valtaosa runoista on kuitenkin lähestulkoon nerokkaita. Esimerkiksi Sukka-haiku on kertakaikkisen osuva. Tai lapsuuden leikkeihin vievä Ostin kerran, tiedättehän: "Ostin kerran kermatortun siitä tuli torakka torakasta munakasta, torvisoolo ja sopukka sopukasta soppaläppä soppaläpästä lätinä (...)" Saati sitten Villein pilkkijäin balladi, hurja kertomus Murhamäen Miinasta, Raadelman Riinasta ja Veitsiluodon Teräväisestä Tiinasta!
Mielestäni Tippukivitapaus on hieno esimerkki lastenrunoudesta, joka toimii monen ikäisille, ihat viitos-kuutosluokkalaisille asti. Useat runot kertovat tarinaa, eivätkä ole ääneen luettuina pelkkää älinää vailla päätä ja häntää. Sanastosta jo sanoinkin, mutta toimivaa on myös aiheiden vaihtelevuus. Tylsistymisen vaaraa ei ole. Erika Kallasmaan tekemä kuvitus hihityttää, myös joitakin aikuisia kuten esimerkiksi minua.
Pidän tärkeänä sitä, että lapset lukevat ja heille luetaan runoja. Etenkin nyt, kun paljon puhutaan lukutaidon heikkenemisestä, runot tarjoavat lyhyitä tekstejä rikkaalla sanastolla. Olenkin iloinen siitä, että monissa lukudiplomeissa on tarjolla myös runokirjoja. Viimeksi eilen huomasin, kun meillä kävi kirjastossa luokka tutustumassa omatoimisesti, että heillä oli yhtenä tehtävänä etsiä runokirja. Kunniaa siis myös opettajille, jotka muistavat lastenrunojen olemassaolon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti