Aikamedia 2019
349 s.
Olen joskus aiemmin sanonut, että lukijana on kiva yllättyä positiivisesti. Timo Kyllösen teokset ovat menneet itseltäni ohi, mutta niistä taisi olla kuva Facebookissa niin kiinnostuin, ja ainakin esikoiskirja Aava oli vakuuttavaa luettavaa.
Matias Virta on freelance-valokuvaaja, joka on vuosien ajan kuvannut Pajulampea hanhineen. Sen lisäksi hän on tutkinut lampea sukeltamalla. Kerran sukellusreissu päättyy siihen, että vedestä noustessaan hän törmää asemieheen. Kuka pitää lammen seutua niin tiukasti omaisuutenaan, että on valmis puolustamaan sitä aseistettuna? Ja miksi lammelle halutaan rakentaa pumppaamo pullovesibisnekselle, kun saman laatuista vettä saisi helpomman matkan päästä? Koska alue on Matiakselle tärkeä, hän haluaa vastauksia. Ei aikaakaan kun hän pääsee ison jutun jäljille, ison joka laajenee vieläkin suuremmaksi. Poliisituttavansa avulla hän saa apua, mutta monia mutkia on matkassa ennen kuin juttu on selvä.
- Mitä hän vastasi? Matias kiinnostui.
- Samaa kuin aikaisemminkin, virtaustutkimuksia.
- Niinpä niin. Voin luvata sinulle, että niistä ei ole kysymys, Matias sanoi päättäväisesti.
- Mistä sitten on? Rosa huudahti.
Hän tosiaankin halusi tietää.
- Ennen kuin puhumme siitä lisää, voisitko kertoa, mitä siellä on tehty viime päivinä?
- Toki. Meiltä lähti ensimmäinen vesierä pullottamolle ja sieltä se viedään markkinoille. Uusi vesilasti odottaa parhaillaan kuljetusta, ja joka päivä pumpataan lisää.
Matian huokaisi linjan toisessa päässä. Hän ei tiennyt, mistä aloittaa.
- Minulla on sinulle paljon kerrottavaa ja pelkään pahoin, etteivät ne ole hyviä uutisia, hän sanoi kiertelemättä.
- Sinä siis tarkoitat, että pohjaveteen liittyy jotain epäilyttävää? Rosa kuulosti pettyneeltä.
- Ei, en tarkoita sitä. Pohjavesi on varmasti kunnossa.
- Mistä sitten on kysymys?
Hämmästyin lukiessa monta kertaa, hyvässä mielessä. Tapahtumat lähtevät käyntiin vauhdilla, Matiaksen ja asemiehen kohtaaminen tapahtuu jo muutaman sivun jälkeen. Sen jälkeen ne etenevät kuin juna, turhia hidasteluita ja jaaritteluita ei ole. Yllättävän aikaisin tapahtumat selviävät ja rikolliset on saatu kiinni, mutta koska sivuja on vielä paljon jäljellä, lukija voi odottaa uutta käännettä. Lopun osalta jännitin, pysyykö paketti koossa, riittääkö jännitystä ja toimintaa kun isoin vaihe tarinasta on ohi. Suotta huolehdin, kokonaisuus pysyy kasassa loppuun saakka. Useamman kerran ilahduin siitä, että Kyllönen ohittaa kliseet. Oli tunne, että perusdekkarissa olisi tietyissä kohdissa tapahtunut tiettyjä asioita, joten olin iloinen kun tässä tapahtuukin jotain muuta.
Ympäristöteema ei ole dekkarissa ainutlaatuinen, mutta ei myöskään läpikaluttu aihe. Aavassa paikallisluonto on arvossaan, mutta Matiaksen hanhi-innostusta ja tietämystä ei (onneksi) tungeta lukijalle sivukaupalla. Luonto, vuodenkierto ja rikollisuus kulkevat sujuvasti rinnakkain, kokonaisuus on tasapainossa ja lukukokemus on kaikin puolin miellyttävä.
Lainasin kirjastosta myös Kyllösen teoksen Quadro, ihan summassa eli en edes tiedä vielä onko se jatkoa Aavalle vai onko siinä uusi henkilögalleria. Käy kummin vain!
Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 20, "luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja". Se sopisi myös esimerkiksi kohtiin 6, "kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella", 38, "kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu" ja 45, "esikoiskirja".
Aava on luettu myös blogeissa Kirsin kirjanurkka ja Tuulin viemää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti