Björn Natthiko Lindeblad, Caroline Bankler & Navid Modiri: Saatan olla väärässä ja muita oivalluksia elämästä

 

Björn Natthiko Lindeblad, Caroline Bankler & Navid Modiri: Saatan olla väärässä ja muita oivalluksia elämästä

Ruotsinkielinen alkuteos Jag kan ha fel

Suomentanut Teija Hartikainen

Aula & Co 2021

195 s.

Tämä on niitä kirjoja, joista en oikein tiedä miksi siihen tartuin. Ruotsalainen ekonomi, joka jättää hyväpalkkaisen työn ja muuttaa metsämunkiksi, ei kuulosta superkiinnostavalta. Ehkä koukku onkin kirjan nimessä; kuinka moni on tullut pohtineeksi että voisi todella olla väärässä eikä aina mielipiteineen oikeassa? Mitä muita oivalluksia kirja tarjoaisi? Sivumäärä ei tee luku-urakasta ennalta raskasta.

Niin, Lindeblad siis valmistui jo nuorena ekonomiksi ja pääsi työnsä puolesta kiertämään maailmaa. Työ ei kuitenkaan tarjonnut iloa. Kun Lindeblad törmäsi kirjassa metsämunkkeihin, hänestä tuntui että siinä olisi hänen polkunsa juuri tässä kohtaa elämää. Munkkius vei hänet 17 vuodeksi Thaimaahan, Isoon-Britanniaan ja Sveitsiin. Sitten hänelle tuli uusi voimakas tuntemus siitä, että on aika palata maallikoksi. Ei kuitenkaan ole helppo jättää askeettista, henkisyyteen painottuvaa elämää ja palata kiireiseen, vaativaan ja rahakeskeiseen yhteiskuntaan. Lindeblad kuitenkin löysi suunnan myös maallikkoelämälleen, ja kiersi puhumassa ihmisille niin kauan kuin sairaus antoi siihen mahdollisuuden. 

Meillä oli Sveitsissä suureksi ilokseni joka viikko yksi vaelluspäivä. Tunsin niin varauksetonta rakkautta vuoria kohtaan, että sen siivittämänä kävelin aina kaksi kertaa pitemmälle ja korkeammalle kuin muut luostarin asukit.

Lähden kerran vaeltamaan yksinäni. Kiinnitän lumikengät ja alan kavuta vaivalloisesti kohti satulaa, josta näkee aina maan pääkaupunkiin Berniin asti. On kevät ja ilma lämpenee jo, mutta vuorella on vielä paljon lunta. Upea näkymä silmieni edessä alan syödä eväitäni. Ne maistuvat taivaallisilta.

Aurinko paistaa, joten riisun yhden kerroksen vaatteita. Ja vielä yhden. Olen aina nauttinut auringossa oleilusta. Lopulta minulla on ylläni vain hame ja kengät. Panen mp3-soittimeni kuulokkeet korviin ja käynnistän lataamani soittolistan "100 parasta biisiä sen jälkeen, kun sinusta tuli munkki". Kohta kuulen Shakiran laulavan "Hips don't lie", enkä enää voi istua aloillani. Berner Oberlandin jäykimmät lanteet alkavat keinahdella.

Kirja on nopealukuinen, varmastikin siksi että munkin elämä on varsin rutiininomaista eikä siitä riitä jaariteltavaksi satojen sivujen ajan. On kuitenkin mielenkiintoista lukea etenkin siitä, miten erilailla munkkeihin suhtaudutaan eri maissa. Metsämunkit syövät mitä almuina saavat, ja Thaimaassa avun antaminen ja saaminen on itsestäänselvyys. Sen sijaan Euroopassa munkit nähdään pikemminkin kerjäläisinä, ja päivän ruoka-annosta voi joutua odottamaan pitkään. 

Pidin myös siitä, että Lindebladin paluu maallikoksi kuvataan kaikkine ongelmineen. Yhteiskunta on muuttunut mutta niin on hän itsekin. Henkisyys ja hengellisyys on ollut vuosikausia lohtu, mutta ne eivät riitä pelastamaan maallikkoelämän tuoman pimeyden syvyyksistä. Onneksi vähän kerrallaan valo voittaa. Lindeblad ei onneksi tuputa ohjeita, että jos olet masentunut niin tee, ajattele tai harjoittele näin. 

Kirjassa on paljon oivalluksia elämästä ja ihmisyydestä. Minut ainakin se herätti miettimään, voisinko olla armollisempi niin itselleni kuin toisille. Pystyisinkö ymmärtämään eriäviä mielipiteitä aiempaa paremmin? Pystyisinkö hyväksymään, että asioilla voi olla monta oikeaa laitaa, ei vain minun näkemykseni?

Meillä on vain yksi suhde, joka kestää koko elinikämme, ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen. Se on tietysti suhde omaan itseemme. Eikö olisikin hienoa, jos suhde olisi myötätuntoinen ja lämmin?

Kirja on luettu myös blogeissa Kirjavinkit ja  Kulturellia remonttia. 

Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 16, "kirjan luvuilla on nimet". Se sopisi myös esimerkiksi kohtiin 5, "kirjassa sairastutaan vakavasti" ja 30, "kirjassa muutetaan uuteen maahan".