Millariikka Rytkönen: Täysin auki

 

Millariikka Rytkönen: Täysin auki

Johnny Kniga 2024

350 s. 

Osallistun ensimmäistä kertaa Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogin järjestämään Naistenviikon lukuhaasteeseen. Viikko alkaa Riikan nimipäivällä, ja mikäpä siihen sopisi paremmin kuin Millariikka Rytkösen elämäkerta. 

Kirjan rakenne on elämäkerraksi hyvin poikkeuksellinen; Rytkönen kirjoittaa kirjeitä eri kohteille. Mukana on odotettuja vastaanottajia kuten lapsuuden kotikaupunki ja omat lapset, ei-niin odottamattomat naisviha ja julkisuus sekä hyvinkin yllättävät turkoosit pyjamahousut, vihreä vessa ja kaksoisleuka. Tykkään kovasti tästä ratkaisusta. Jako lapsuuteen, nuoruuteen, aikuisuuteen ja työhön on perinteisempi.

Rytkönen kirjoittaa räväkästi mutta samalla avoimesti, kipupisteitä pelkäämättä. Jotkut kirjeistä ovat olleet todella vaikeita kirjoittaa, ne luettuaan on helppo ymmärtää miksi. Rytkönen ei ole syntynyt kultalusikka suussa rikkaaseen perheeseen, eikä elämäntie ole muutenkaan ollut helppo. Ja nyt kun hän on menestynyt, lokaa sataa niskaan entistä enemmän. Vaikka kuinka ollaan maailman onnellisin maa ja muka tasa-arvoisia, onhan se yhä niin että nainen kelpaa jos sulautuu massaan ja on hiljaa. 

Sitaatteja olisin voinut ottaa vaikka jokaisesta kirjeestä, päädyin kuitenkin näihin kolmeen:

Kuunnelma alkoi. Tänä vuonna aiheena olikin kuulemma Miss Sveitsi -kilpailu ja koulumme Sveitsin lukion oppilaat. Abit alkoivat haastatella "kilpailijoita" ja silloin se tuli.

"Numeroilla yksi viiva kolme kilpailee kakkosluokkalainen Millariikka sponsorinaan Kotipizza."

Aika pysähtyi.

Tuon helmikuisen aamun vuonna 1993 jälkeen olen laihduttanut. Ja laihduttanut. Ja laihduttanut. Tuon hetken jälkeen olen laihduttanut aikuisiällä yli 250 kiloa. Kolmen ja puolen lukiolaisen Millariikan verran. 22 vuotta laihdutin, kunnes tajusin, että minä riitän. Minä riitän painostani huolimatta. 

(...)

Suomi ei ole naisvihamielinen maa. Jos sattuu syntymään oletetusti pojaksi.

Jos sen sijaan päivänvalon näkee tyttö, jolle annetaan yhteiskunnallista valtaa ja joka vieläpä rohkenee käyttää saamaansa valtaa näkyvästi, käyn yksityiskohtaisesti läpi tekniikat, joilla tytöt ovat vuosikymmenien ajan suojautuneet vaaraa vastaan. Muunsukupuolisista puhumattakaan. 

Ensin käymme läpi ystäväni Petran opettaman avaintekniikan suoraan 90-luvulta, sillä se on edelleen käyttökelpoinen keino puolustaa itseään. Sen jälkeen harjoittelemme korkeakorkoisten kenkien vaihtamista mataliin. Opettelemme karttasovelluksen avulla miettimään vaihtoehtoisia kotimatkareittejä riippuen siitä, onko valoisaa vai jo pimeä ilta. Myöhäistä ajankohtaa varten opettelemme välttelemään puistoja ja sivukujia. Testaamme älypuhelimen mahdollistamaa oman livesijainnin jakamista toisille. Lopuksi teemme käytännön harjoitteita siitä, kuinka kävelemme yksin siten, ettemme ota katsekontaktia muihin ihmisiin, erityisesti miehiin, ja suuntaamme katseemme viistosti alaspäin saadaksemme olla rauhassa samalla kuitenkin hahmottaen ympäristöämme tarpeeksi laajalti. 

(...)

Kotipihaan päästyäni muutun taas pelkäksi minuksi. Avatessani ulko-oven minulla ei ole enää mitään titteliä. On edelleen se pesemätön vessanpönttö, tuoksusta päätellen valmiita lämpimiä voileipiä ja koira, joka minua innoissaan tervehtiessään ehtii rikkoa ne ainoat ehjät sukkahousuni. 

Tästä tuli minulle voimakirja, on niin paljon sellaista mitä tunnistan omasta elämästäni ja mistä olen samaa mieltä Rytkösen kanssa. Koulukiusaaminen, huomautukset painosta tai muuten ulkonäöstä (yhden miehen mielestä olin liian pitkä korkokengät jalassa, toisen mielestä naisella pitää olla pitkät hiukset jne.), asiakkaiden taholta tuleva väkivallan uhka ja seksuaalinen häirintä hoitoalalla, naispomona oleminen... Kuvaavaa on se, että kun kirjastomme johtaja jäi vuosia sitten opintovapaalle, hämmentävän moni asiakas oletti että sijainen olisi kirjastomme ainoa miestyöntekijä. Sitten he menivät hiljaisiksi kun sanoin että ei kun minä olen nyt pomo.

Täysin auki on luettu myös Amman kirjablogissa.

Naistenviikkohaasteessa tavoitteena on käsitellä sukupuolen merkityksiä ja vaikutuksia, siihen(kin) tämä kirja on täsmäisku. Karua kertomaa julkisuudessa olevasta punatukkaisesta naisesta, joka pitää vahvasti omiensa puolta vaikka etenkin lakkoaikana p*askaa tulee joka suunnalta toimittajista ja poliitikoista lähtien. Hoitajat ovat korvaamattoman arvokkaita mutta näemmä vain silloin, kun hoitavat työnsä hiljaa eivätkä valita kehnosta peruspalkasta ja kolmivuorotyön rankkuudesta.