Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä
Englanninkielinen alkuperäisteos I Am Half-Sick of Shadows (2011)
Suomentanut Maija Heikinheimo
Bazar 2016
317 s.

Herttainen Flavia de Luce seikkailee jo neljännessä kirjassa! Sarjan edellinen osa Hopeisen hummerihaarukan tapaus ei ollut mielestäni yhtä hyvä kuin aiemmat, mutta uutuus Filminauha kohtalon käsissä onkin sitten sitäkin parempi. 

Nyt ollaan klassisen suljetun huoneen mysteerin kimpussa. 

Flavian isä on vuokrannut osan kartanosta filmiryhmän käyttöön. Taloon pyyhältää joukko oikuttelevia elokuvantekijöitä johtotähtenään maailmakuulu näyttelijätär Phyllis Wyvern. Tämä lupaa pitää esityksen kyläläisille, kiitoksena siitä että saavat kuvata kartanossa. Elokuvan teko jää kuitenkin alkutekijöihinsä, kun lumimyrsky eristää filmiryhmän lisäksi puolet kyläläisistä kartanoon, ja pian yhdestä huoneesta löytyy ruumis. Hiukan klaustrofobisissa olosuhteissa Flavia liikkuu huomaamattomana, vakaana aikomuksenaan löytää murhaaja. Nokkeluudellaan hän on taas kerran ainakin viisi askelta poliisia edellä, mutta taas kerran joutuu hengenvaaraan kun ei hoksaa olevansa itse seuraava mahdollinen uhri. Lisäksi osa hänen tarmostaan ja ajatuksistaan suuntautuu vakaaseen päätökseen pyydystää joulupukki, todistaakseen siskoilleen että tämä on olemassa.

"Kiitos", komisario sanoi uudelleen. "Oikein ystävällistä. Ole kiltti ja välitä kiitokseni rouva Mulletille"

Hän tarkoitti: "Ala vetää."

Tohtori Darby ei sanonut mitään, mutta otti liivintaskunsa pohjattomasta pussista minttukaramellin äänekkään rapinan säestyksellä. 

Pysyin liikahtamatta kuin käärme talvipakkasella. 

"Kiitos paljon, Flavia", komisario sanoi kääntymättä katsomaan taakseen. 

No, ainakaan hän ei ollut unohtanut minun nimeäni.

Laskeutui hiljaisuus, joka muuttui kiusaantuneemmaksi hetki hetkeltä. Päätin rikkoa sen, ennen kuin kukaan muu ehtisi ennen. 

"Oletan, että olette jo huomanneet", minä sanoa töksäytin, "että hänen ehostuksensa on tehty kuoleman jälkeen."

Hämmästyksekseni komisario naurahti. 

"Selvititkö sen jollain kemiallisella kokeella?" hän kysyi. 

"En suinkaan", minä vastasin. "Aivan yksinkertaisesti tein sen huomion, että hänen alahuulensa yläpinnalla oli ehostusta. Koska hänellä on lievä ylipurenta, hän olisi liponut huulipunan pois sekunneissa, jos olisi ollut elossa."

En tiedä mikä siinä on, mutta nämä suljetun huoneen dekkarit toimivat minulle aina. Ehkä se johtuu siitä, että kun ei sinkoilla ympäriinsä, pahimmillaan maasta toiseen, pitää tarinassa keskittyä enemmän ihmisiin ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Kun juuri kukaan ei pääse sisään tai ulos, tulee ihmisten todellinen luonto esiin nopeasti. Lisäksi kartano lukuisine huoneineen on mitä ihastuttavin tapahtumaympäristö, niin täynnä se on mahdollisuuksia salakuunteluun, verhon taakse piiloutumiseen, salaoviin ja -käytäviin, nariseviin portaisiin...

Flavian hahmosta olen tykännyt aina, mutta tässä kirjassa ihastuin vallan perheen uskolliseen palvelija-hovimestari-puutarhuri-mitä kaikkea lie - Doggeriin. Hän liikkuu kuin aave, ollen yhtäkkiä paikalla tai poissa. Paljoa hän ei puhu, mutta vähäiset sanat ovat sitäkin nasevampia.

Hauska tietää, että sarjaa on olemassa englanniksi vielä monta osaa, voinemme siis odottaa lisää myös suomennoksia.

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Juha Mäntylä, Ulla, Mai Laakso sekä Kirsi.

Helmet-lukuhaaste etenee tämän myötä kohtaan "kirjassa on myrsky". 

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus
Alkuperäisteos A Red Herring Without Mustard (2011)
Suomentanut Marja Heikinheimo
Bazar 2015
419 s.

Flavia de Lucen tutkimuksista kertovat kirjat ovat olleet todellisia hyvän mielen dekkareita. Lukija on saanut ihastella nokkelaa nuorta neitiä, hänen nopeaa ajatuksenjuoksuaan ja myrkkytietouttaan. Flavia on toisinaan hieman näsäviisas, mutta hupaisalla eikä ärsyttävällä tavalla.

Sarjan kolmas osa Hopeisen hummerihaarukan tapaus on mielestäni huomattavasti synkempi kuin edelliset, tai sitten oma mielialani oli matalampi ja vaikutti lukukokemukseen. Kirjassa on paljon huvittavia kohtia, mutta ajoittain tulin myös surulliseksi. Flavian isosiskot jatkavat armotonta kiusaamista, he ovat välillä todella julmia. En tiedä onko syytä kerrottu aiemmissa osissa vai onko se mennyt minulta ohi. Nyt kuitenkin aloin ihmetellä, mistä viha johtuu. Tuntuu, että siskot vaan vihaavat Flaviaa, eikä muuta syytä ole kuin se että hän on olemassa. Haluaisin tietää mitä taustalla on. Jos siitä on kerrottu aiemmin niin ystävällisesti muistuttakaa minua. 

Koin surulliseksi myös sen, kuinka yksin Flavia on. Isänsä kanssa heillä on näennäisen lämpimät välit. Näennäisen siksi, että isä on kovin poissaoleva. Hän välittää Flaviasta, mutta vain silloin kun huomaa tämän, mitä ei tapahdu kovin usein. Onko Flavia kiinnostunut myrkyistä siksi, että laboratoriossa hän tuntee olevansa tervetullut, siellä häntä ei uhkaa mikään? 

Tällä kertaa hän saa laboratorioonsa vieraan, Porcelain-nimisen mustalaistytön. Tämän Fenella-isoäiti on ennustanut markkinoilla muun muassa Flavialle. Flavia polttaa vahingossa Fenellan teltan ja omantunnon tuskissaan pyytää tämän yöpymään perheen tiluksille. Heti seuraavana yönä Fenella joutuu väkivallan uhriksi, ja Flavia päättää selvittää kuka teon takana on. Pian hän törmää ruumiiseen ja on jälleen kerran tiukasti osallisena murhatutkimuksissa, mukanaan uskollinen polkupyöränsä Gladys.

"Olin ajatellut että annan sinun tänään nukkua pitkään ja toipua siitä ikävästä tapauksesta johon törmäsit Palingsissa. Eipä aikaakaan kun kuulen että komisario on ovella ja sinulta halutaan ottaa sormenjäljet. Sitten sain kuulla että Trafalgar-nurmikentältä on löytynyt ruumis ja että sinä pyörit kylällä kyselemässä asioista jotka eivät sinulle kuulu."

"Kuulitko sen neiti Mountjoylta?" uskaltauduin kysymään.

Kun antaa lusikalla, saa lapiolla. Se olisi minun mottoni tässä kuussa. Pitäisi kirjoittaa se ylös muistikirjaani.

Hetkonen! Miten neiti Mountjoy saattoi tietää nurmikentältä löytyneestä ruumiista? Ellei sitten...

Mieleen nousi ajatus, ovatko Gladys sekä komisario Hewitt Flavian ainoat ystävät, niin omituisia kuin nämä ystäviksi ovatkaan. Lähistöllä ei ole paljoa lapsia, mutta tuntuu että nekin vähät jättävät Flavian ulkopuoliseksi. Välillä mietin, kuinka pahalta Flaviasta mahtaa tuntua, hän kun ei kaikkea paljasta lukijalle tai verhoaa ajatuksensa ja tunteensa toiminnan osaksi. Hällä väliä, hän heittää kärrynpyörän osoittaakseen ettei välitä. Vaikka tietenkin hän välittää, hän on kuitenkin vasta vähän toisella kymmenellä oleva pikkutyttö.

Hopeisen hummerihaarukan tapauksesta jäi vähän omituinen olo. Edellä mainitun lisäksi ihmettelin tarinan käänteitä. Vähän jäi sellainen fiilis, että nyt jäi jotain kesken. Esimerkiksi Red Bull esiintyi kovin pikaisesti ja tuntui irralliselta hahmolta vaikka onkin olennainen osa tarinaa. Rikokset selvitettiin, mutta mitä tekijöille tapahtui? En siis pitänyt tästä osasta yhtä paljoa kuin edellisistä.

Tapahtumaympäristö on kiehtova. 1950-luku, pieni englantilainen kylä, suuri kartano jossa salin seinällä joukko muotokuvia seuraa asukkaita... Jotain taianomaista ja vangitsevaa näissä kirjoissa kuitenkin on. 

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa Kirsi, Mai Laakso, Ulla ja Jassu.