Mia Vänskä koukuttaa lukijan heti alkusivuilla. Saattaja (Atena 2011) sisältää pieniä mysteerejä ja outoja tapahtumia, joiden selviämistä ei malttaisi odottaa.
Saattajan päähenkilö on takaisin lapsuudenkotiinsa muuttava Lilja. Talo on Liljalle tuttu mutta samalla vieras. Välillä se tuntuu turvalliselta kodilta, välillä uhkaavalta ja vieraalta. Talo tuntuu elävän omaa elämäänsä saaden sisälleen tunkeutuvat ihmiset sekaisin. Kaikkeen on kuitenkin syy.
Lilja saa tietää olevansa Saattaja eli henkilö, joka pystyy kuljettamaan kuolleet sielut piinaavasta välitilasta tuonpuoleiseen. Välitilassa olevat, eksyneiksi kutsutut, pyrkivät sieltä pois kaikin mahdollisin keinoin. Liljan on estettävä heidän tunkeutumisensa meidän tuntemaamme maailmaan ja autettava heidät rauhaan. Tehtävä on raskas ja vaarallinen eikä Liljan ole helppo hyväksyä osaansa, etenkin kun se osoittautuu vaaralliseksi myös hänen läheisilleen.
Maailma oli täynnä hirveitä, käsittämättömiä tekoja ja näennäisiä onnettomuuksia. Voisiko osa niistä johtua tästä? Ettei kaikille teoille olisikaan mitään luonnollista ja loogista selitystä? Ei huonoja vanhempia, mustasukkaisuusdraamoja, väkivaltaviihdettä tai yhteiskunnasta syrjäytymistä. Vain eksyneitä sieluja, jotka yrittävät päästä kohti valoa.
Minä en halua tätä, Lilja ajatteli. Minä haluan vain elää normaalia elämää ja selvitä omista maallisista ongelmistani.
Mutta halusi hän tai ei, hänelle oli väkisin työnnetty tämä tieto, ja alkoi yhä enemmän vaikuttaa siltä, ettei hän pystyisi ohittamaan sitä hölynpölynä, vanhan kansan uskomuksina. Tiedon kanssa hän pystyisi ehkä elämään, mutta vanha nainen odotti, että hän tekisi asialle jotain. Liljasta tuntui kuin hänen keuhkonsa rutistuisivat kasaan. Miksi minä? Kuka tahansa muu olisi parempi. Kristiina vaikka, se olisi suorastaan innoissaan tästä.
Lilja kuitenkin havaitsee, ettei voi jättää asiaa sikseen. Hän ei voi antaa eksyneitteen saattaa ihmisiä hulluuteen tai hirmutekoihin. Hän ei voi antaa eksyneitten anastaa toisten elämää. Hänen esiäitinsä oli saattaja samoin kuin hänen äitinsäkin. Hän ei pääse pakoon verenperintöään, vaan joutuu hyväksymään osansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti