Laura Honkasalo: Kotikutoista. Itsetekemisen ihanuudesta

Laura Honkasalo: Kotikutoista. Itsetekemisen ihanuudesta
Kirjapaja 2011
175 s.                                                       
                                                        
                                                         

Laura Honkasalo asettuu vastustamaan kertakäyttökulttuuria, jossa koko ajan täytyy ostaa uutta, joko siksi että muillakin on tai siksi että tavarat eivät kestä. Kotikutoista ylistää kierrätystä, ekologisuutta, perinteitä ja rauhoittumista. Kiireisen ja vaativat elämänrytmin vastapainoksi on ihanaa, jopa terapeuttista istahtaa näpertämään kaikenlaista. Samalla tulee kuin huomaamattaan vähentämään maapallon kuormitusta.

Honkasalo kertoo kirjassaan runsaasti esimerkkejä sukuhistoriastaan ja nykyisestä elämästään. Hän esittelee erilaisia käsityömuotoja sitoen ne sujuvasti paitsi yksittäisten ihmisten myös aikakausien historian osaksi. Hän nostaa esiin etenkin tekstiiliteollisuuden epäkohtia ja haastaa lukijan arvioimaan omaa kulutuskäyttäytymistään.

Tilkkutäkeillä oli tärkeä osa orjuuden vastaisessa taistelussa. Kampanjalle kerättiin rahaa myyjäisillä, joissa myytiin upeita tikattuja täkkejä. Täkkeihin saattoi olla kirjottuna orjuutta vastustavia runoja. Romanttisen tarinan mukaan Underground Railroad -verkosto, joka auttoi orjia pakenemaan, olisi käyttänyt tilkkutäkkejä viestittämiseen. Hirsimökki-täkki pyykkinarulla olisi merkinnyt, että taloon oli turvallista tulla. Legendan tueksi ei ole löytynyt historiallisia todisteita, mutta se kutkuttaa silti mielikuvitusta.

(...)

Mitä enemmän opin vaatteiden tekemisestä, sitä enemmän aloin karsastaa halpaketjujen vaatteita. Vuoritetussa villakangashameessa on niin paljon työtä, ettei se voi olla niin halpa kuin on. Ketjuliikkeet myyvät halvalla "käsinvirkattuja" saaleja ja sängynpeittoja. Jossain päin Intiaa joku nainen raataa virkkuukoukun kanssa olematonta korvausta vastaan, koska Suomessa ei jakseta itse virkata. 

(...)

Käsityövillityksen, sisustamiskuumeen ja feminismin suhde onkin ristiriitainen aihe. Joidenkin feministien mielestä naisasiaa viedään aimo harppaus taaksepäin, kun naiset virkkaavat kotona sen sijaan, että käyttäisivät energiaansa politiikassa tai järjestötoiminnassa. Toisen ääripään mielestä juuri käsityöharrastus ja kotiin panostaminen vievät naisasiaa eteenpäin uudella tavalla, koska perinteisen naisten toimet, joita ennen on halveksittu, nostetaan kunniaan.

Olen ehdottoman kateellinen kaikille niille, jotka ovat näppäriä käsistään ommellen takkeja, neuloen mekkoja, leipoen Muumitalo-kakkuja ja niin edelleen. Muistan ikuisesti yläasteen käsityötunnin, kun haimme kaupasta kangasta paitaa varten. Valitsin ihanan liukkaan kankaan, mutta sitä en saanut. Opettaja sanoi: "Et sinä osaa tuollaista kangasta ommella." Muistan myös muutaman numeron eripariset villasukat ja käppyräksi kääntyneet pannulaput. Nyt kolmekymppisenä minuun on iskenyt jonkinasteinen käsityöinto, mitä Kotikutoista-kirja lisää entisestään. Varsinkin kun Honkasalo tuo tarinoissaan esille runsaasti sekä lähdekirjallisuutta että erilaisia harrasteblogeja, joista voi hakea lisätietoa ja vinkkejä.

Tänä vuonna aion tehdä suuren osan joululahjoista itse. Olen kopioinut helppoja (ainakin helpolta vaikuttavia) ohjeita itse tehtäviin lahjoihin ja ilmoittautunut kansalaisopiston kurssille tekemään sampoita ja voiteita. Olen pelastanut kirjaston poistomyynnistä vanhoja nuotteja; niistä saan kaunista paperia lahjojen päälle. Viime talvena aloin haaveilla neulotusta mekosta. Kaupasta ei löytynyt pitkähihaista polvipituista, joten päätin tehdä sellaisen itse. Aloitin harjoitustyöllä eli säärystimillä. Toinen on valmis, varresta puuttuu enää 2 cm. No, ehkä teen toisen tulevana talvena ja neulemekon sitten seuraavana...