Otava 2014
298 s.
Anna Fekete - sarjan toinen osa Suojattomat on hieno kirja. Alkuun olin vähän epävarma, että pidänkö tästä, mutta mitä pidemmälle lukeminen eteni sitä tiukemmin se piti otteessaan. Ja nyt kun lukemisen jälkeen on mennyt yksi yö, pidän kirjasta vielä enemmän.
Anna kollegoineen selvittää montaa erilaista tapausta, jotka tutkinnan edetessä alkavat liittyä toisiinsa. Huumekuolema, kadonnut vanhus, yliajon uhri, laiton maahanmuuttaja, väkivaltainen jengi. Kuka on nähnyt liikaa, kuka tietää liikaa, ja onko mikään sittenkään sitä miltä näyttää?
Työ limittyy vapaa-aikaan, kun Anna tapaa tutkinnan yhteydessä unkarilaisen au pairin. Gabriella haluaisi pitää yhteyttä ja viettää aikaa yhdessä, mikä ärsyttää Annaa. Yhteinen äidinkieli ei hänen mielestään ole syy ystävystyä. Samaan aikaan Anna on huolissaan veljestään sekä sairaasta isoäidistään. Lisäksi hän haluaisi auttaa kuulusteltavaansa, jonka elämä on ollut alusta saakka täysin rikki. Paineet ovat siis kovat ja niitä tulee monesta suunnasta.
Annaa harmitti. Hän ei olisi halunnut kysellä autosta ja sieltä
löytyneistä hiuksista. Hän halusi päästää Sammyn ulos poliisivankilasta,
hankkia pojalle asunnon ja toimittaa kouluun. Hoidattaa
huumeriippuvuuden pois ja tarjota mahdollisuuden tavalliseen
nuoren miehen elämään. Esko kuristaisi minut, jos tietäisi, hän
ajatteli. Ja Sammyn jälkeen olisi vielä Maalikin ja Farzadin vuoro.
Olenkohan minä enää pätevä kuulustelija ollenkaan, hän ajatteli.
Tapahtumia kerrotaan Annan lisäksi myös muiden henkilöhahmojen näkökulmista. Äänessä ovat etenkin laiton maahanmuuttaja Sammy sekä poliisi Esko Niemi. Nämä kolme hahmoa ovat pinnalta hyvin erilaisia, kukin kovia omalla tavallaan. Sisältä he ovat kuitenkin herkkiä, vaikka ovat päättäneet pitää sen piilossa. Moniäänisyys tekee tarinasta inhimillisen.
Se poliisinainen oli kumma. Onnistui iskemään nyrkkiä naamaan mitättömillä pikku kysymyksillään. Sammy oli aina hirvittävän uupunut kuulustelujen jälkeen. Tilanteita eivät helpottaneet Ritva Siposen jälkipuinnit. Asianajaja haluai välttämättä käydä kaikki asiat läpi joka ikinen kerta ja neuvoi ja opasti, mitä Sammyn pitäisi sanoa seuraavalla kerralla. Se tympi. Hän tunsi olevansa Ritvan sätkynukke, tahdoton toimenpiteiden kohde. Hän yritti unohtaa Ritvan ja kuulustelut ja huumeet ja menneisyyden, kaiken mihin hän oli takertunut aivan liian tiukasti. Hän yritti unohtaa pelkonsa, antaa asioden vain mennä niin kuin oli tarkoitus.
Sammy luki runon jälleen kerran seinältä. Merkillinen tunne valtasi hänet. Levottomuus, koti-ikävä, äidin ikävä, tuska ja menetykset kieppuivat hänen sisällään ahdistavana pyörteenä, mutta samaan aikaan jokin uusi virisi hänessä. Hän kuuli miten tuuli puhalsi Afgnistanin rajavyöhykkeellä, aisti sen kuuman virtauksen täällä kaukana pakkasen ja lumen keskellä, tunsi hienon hiekkapölyn kosketuksen poskillaan. Tuuli löysi reiän hänen kehostaan ja meni lävitse. Kiihtyneenä hän nousi laveriltaan, sydän hakkasi niin että suonet kohisivat päässä, hän puristeli käsiään nyrkkiin ja auki, asteli edestakaisin sellinsä lattialla ja hymyili, sillä yhtäkkiä hän tiesi mitä tekisi.
Nimenomaan inhimillisyys on se sana, joka minulla on päällimmäisenä mielessä Suojattomia ajatellessa. On kyseessä sitten narkkari, rasisti tai kerrostalokyttääjä, jokaisesta on löydettävissä jotain hyvääkin. Pahat teot, sanat ja ajatukset eivät ole yksiselitteisiä, asiat eivät ole suoraviivaisia, vaan niille on syy, syy joka saattaa juontua vuosien tai vuosikymmenien taa.
Suojattomat on paitsi inhimillinen myös vahvan yhteiskunnallinen teos. Se kyseenalaistaa anonyymin virkamiesbyrokratian pakottaen lukijan miettimään, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on epäreilua ja mikä oikeudenmukaista. Ennen kaikkea se antaa hädälle ihmiskasvot.
Hieno arvio, Henna! Yhteiskunnallisuus oli taikasana, jolla sait minut kiinnostumaan... Kolibri taitaa jo olla pokkarina hyllyssäni, ja tämäkin kuulostaa hyvältä!
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla että tykkäsit arviosta, toivottavasti samoin käy kirjan kanssa :)
Poista