Docendo 2014
144 s.
Kustantajalta saatu arvostelukappale
Liikuntalehdissä on usein juttuja ja lukijakysymyksiä lisäravinteista. Mitä ne ovat? Miten ne vaikuttavat? Tarvitseeko kuntoilija niitä? Jos tarvii niin mitä ja kuinka paljon?
Docedon uutuuskirja antaa vastauksen moniin kysymyksiin tarjoten samalla tietopaketin ravitsemuksesta, siis ihan vaan ruuasta. Mukana on tuttua asiaa hiilihydraateista, proteiineista ja rasvoista, mutta myös paljon uutta tietoa. Itse hämmästyin etenkin tiedosta, että proteiinisuositukset on laskettu rasvatonta painokiloa kohden, ei painokiloa kohden. Ja taitaapa mennä paistamiseen käyttämäni rypsiöljy vaihtoon, luettuani että se härskiintyy tai hapettuu kuumentuessa. Tiesin jo ennestään kookosöljyn olevan yksi parhaista, itse en sitä ole käyttänyt; en pidä kookoksen mausta ja pelkään että öljy tuo maun ruokaan. Sama koskee oliiviöljyä. Mutta ehkä kookosöljyä voisi kokeilla, en kuitenkaan käytä öljyä kauhakaupalla paistamisessa.
Kirjassa ovat olleet lisäravinneasiantuntijoina Utti Hietala ja Tom Söderdahl, Hietala salitreeniin ja Söderdahl kestävyysliikuntaan liittyvissä osioissa. Mielestäni on hyvä asia, että lihaskunto ja kestävyysharjoittelu ovat tasa-arvoisessa asemassa ja mukana on huippu-urheilijoiden kokemuksia. Parasta silti on se, että lisäravinteita ei tuputeta. Niiden hyödyt kerrotaan mutta lukijalle annetaan vapaus miettiä omaa liikkumistaan, treenimääriään ja lisäravinteiden tarvettaan. Samalla kerrotaan, mitä kaikkea hyötyä on siitä tavallisesta ruuasta ja ennen kaikkea syömisen oikeasta ajoituksesta.
Usein voi olla käsitys, että salitreeniin tarvitaan proteiinia ja kestävyysliikuntaan hiilihydraatteja. Näin yksioikoinen asia ei ole. Salilla tarvitaan hiilihydraatteja lihasten energialähteeksi, ja kestävyyslajeissa proteiini auttaa niin palautumisessa kuin lihasvaurioiden korjaamisessa.
Kaikki eivät tarvitse lisäravinteita, mutta valtaosa liikkujista hyötyy niistä. Jos harjoittelussa matkitaan ammattimaisesti harjoittelevia urheilijoita, miksi ravinteiden osalta pitäisi antaa tasoitusta? Tunti sauvakävelyä ei vaadi välttämättä palautusjuomaa, mutta vähemmänkin liikkuvan tulee suhteuttaa liikunta ja siihen liittyvät tuki- sekä ravitsemustoimet muuhun elämän rasitukseen. Aktiivisuus arjessa asettaa omia haasteita ravitsemukselle ja monesti lisäravinteiden avulla päivän ruokarytmi täydentyy, tehostuu ja monipuolistuu.
Tämä kirja puhuu avoimesti lisäravinteiden puolesta. Sen tavoitteena ei ole kuitenkaan saada jokaista lenkkeilijää hankkimaan lisäravinnepatteria omaan ruokakaappiin. Sen pyrkimyksenä ei ole myöskään tuputtaa jokaista kuntosalikävijää ostamaan jätesäkillistä massanlisääjiä tai kilokaupalla kreatiinia. Kirja haluaa selventää kansantajuisesti ravitsemuksen ja lisäravinteiden roolia tehokkaassa ja kehityshakuisessa liikunnassa, olitpa sitten huipulle tähtäävä nuori, lihasmassaa kasvattava liikkuja tai maratonennätystä tavoitteleva kuntoilija.
Pidän siitä, että kirja muistuttaa etteivät salitreeni ja kestävyysliikunta ole toisistaan erillisiä. Etenkin kestävyyslajeja harrastavat tarvitsevat lihaskuntoa ja lihaskestävyyttä. Eikä salitreenaajalle ole yhtään haitallista käydä välillä lenkillä, etenkin jos tavoitteena ei ole kasvattaa lihaksia kehonrakennuskuntoon.
Minulle lisäravinteet ovat itsestäänselvyys. Kuvassa näkyy tämänhetkinen arsenaali, ei välttämättä täydellinen mutta toimiva. D-vitamiinia olen syönyt lokakuusta toukokuuhun jo vuosia. Tietysti oli kiva lukea, että siitä on hyötyä myös liikunnan kannalta: alhainen D-vitamiinitaso altistaa vammoille ja hidastaa niiden paranemista, suositeltu taso sen sijaan auttaa kasvattamaan suorituskykyä, voimaa ja lihasmassaa sekä vähentämään sairaspäiviä. Sinkkiä syön, koska se auttaa itämään finnit poissa. Liikunnassa ei liene niinkään vaikutusta mutta luen myös sen lisäravinteeksi.
Myös heraproteiinijauhe on ollut käytössä vuosia. Yleensä sekoitan sitä rasvattomaan maitoon ja juon lihaskuntotreenin jälkeen, joskus myös erityisen raskaan juoksuharjoituksen jälkeen. Toisinaan se menee myös välipalana, veteen sekoitettuna silloin kun tiedän olevani ison osan päivää liikkeellä ilman mahdollisuutta jääkaappisäilytykseen. Yöproteiinia on ensimmäinen pussi menossa, siitä en osaa sanoa onko tehonnut vai ei. En käytä sitä joka ilta, lähinnä vain silloin jos on monta treenipäivää putkeen tai jos kroppa tuntuu erityisen väsyneeltä.
Maratonille treenaavana urheilujuoma ja energiageelit ovat välttämätön osa. Urheilujuomaa on eväänä parituntisilla lenkeillä, lyhyemmät menen veden voimalla, osittain siksi että vaikka urheilujuomasta tekisi kuinka laimeaa niin minulla se sekoittaa vatsan. Yli kaksituntisilla lenkeillä eväänä on energiageeli tai usempi. Usein varalla on enemmän kuin mitä tarvin, se antaa turvaa siihen että jaksaa. Montaa merkkiä olen kokeillut ja tällä hetkellä maha sietää Squeezyn geelejä ilman ongelmia.
Lisäravinteet tavoitteen mukaiseen harjoitteluun sai minut miettimään, tarvisinko vielä muuta. Magnesiumia olen käyttänyt satunnaisesti, se nyt varmaankin olisi yksi hyödyllinen. Samoin Omega-3, josta olen kuullut tutuilta pelkkää hyvää. Yksi mitä aion kokeilla, on leusiini. Se kuuluu haaraketjuisiin aminohappoihin, joiden sanotaan olevan hyödyllisiä niin lihaskunto- kuin kestävyysharjoittelussa. Ne vähentävät treenin jälkeistä lihaskipua ja edistävät palautumista, auttavat painonpudotuksessa sekä parantavat voimaa ja kestävyyttä. Ehdottomasti siis kokeilemisen arvoinen!
Uskon, että minulla kirja on aktiivisessa käytössä ja sitä tulee selailtua usein. Asiaa on paljon, samoin suosituksia. Kirjasta on helppo tarkistaa, millainen on paras ruokavalio ja -rytmi salipäivänä, mikä juoksupäivänä. Itse tunnustan tekeväni niin, että juoksupäivänä syön hiukan enemmän hiilihydraatteja kuin salipäivänä; esim. aamupala on juoksupäivänä yleensä puuro ja lihaskuntopäivänä rahka. Muuten ei ole suurta eroa syömisissä.
Tämä, kuten muutkin liikuntakirjat ovat apunani matkalla kohti parasta, mitä itsestäni saan irti. Kahden ja puolen vuoden juoksuharrastus on vasta lähtösuora. Juoksu on siitä palkitseva laji, että siitä voi kehittyä ja kehittyy vielä vuosia vaikka on aloittanut vasta yli kolmekymppisenä, etenkin kun aloitti nollasta ilman minkäänlaista juoksutaustaa. Henkisesti olen varautunut siihen, että huippuvuodet saattavat olla kohdallani totta vasta vuosikymmenen päästä. Etsin tätä, mitä Kisakallion urheiluopiston Susi Training Centerin seinässä lukee:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti