Helsingin kirjamessut 2015: Neljän päivän rutistus

Huh! Nyt se on ohi, tämän syksyn kirjamessu-urakka. Neljänä päivänä tuli kierreltyä, ei sentään aamusta iltaan vaan muutama tunti kerrallaan. Kiitos järjestäjälle mahdollisuudesta akkreditoitua bloggaajana! Bloggaajapisteellä vietin aikaa ja osallistuin kahteen bloggaajatapahtumaan. Sen lisäksi näin jonkin verran ohjelmaa, en tietenkään kaikkea mitä olisin halunnut nähdä mutta joitain suosikkejani kuitenkin. Tässä koontia pitkästä viikonlopusta, pahoittelut kuvien huonosta laadusta, minähän olen erinomainen kuvaaja mutta kännykän kamera on huono...

Torstaina olin intoa täynnä: yksi vuoden kokokohdista oli alkamassa. Menin bloggaajapisteelle klo 15 ja olin siinä klo 17 asti yhdessä Kulttuuri kukoistaa - blogin Arjan kanssa. Karkkikulho houkutteli ihmisiä, aika tasaisesti väkeä pysähtyi juttelemaan. Keksin että kirjoitetaan valmiiksi vinkkilistoja, Arja oli tuonut kasan lappuja. Laittelimme otsikoiksi mitä mieleen juolahti, esimerkiksi "näitä lukiessa nauroin ääneen", "omat lempikirjat", "kovat kotimaiset"... 

Minä vasemmalla, Arja oikealla

Bloggaaja"päivystyksen" jälkeen kiertelin hetken aikaa. Heti pistettämme vastapäätä oli sisustuskauppa Piirongin tila, josta ostin kangaskassin. Siitä tulikin heti lempparini ja se kulki mukana joka päivä:

Alustavasti katselin missä mitäkin on, mutta vielä en jäänyt kirjaostoksille. 

Perjantain messuilu alkoi Otavan ja Liken bloggaajatapahtumalla, jossa tapasimme Otavan kirjailjoista Tua Harnon ja Pasi Pekkolan sekä Likeltä Antti Tuomaisen. Vaikka aikaa oli vain kolme varttia, kuulimme kirjailijoiden uusista teoksista ja saimme kysellä heiltä kaikenlaista. Tilaisuus oli hauska ja mielenkiintoinen. On aina kiinnostavaa kuulla, mistä ideat syntyvät, mitä taustatyötä tarvitaan, mitä muuta elämässä on kuin kirjoittaminen... Kirjailijoista saa paljon irti, kun on rauhallinen tila ilman hälinää. 

Antti Tuomainen, Tua Harno ja Pasi Pekkola

Tapahtuman jälkeen oli reilu tunti aikaa ennen seuraavaa bloggaajapäivystystä. Perjantai-iltapäivä oli melko hyvä ajankohta kiertelyyn, koska väkeä ei ollut paljoa. Pöytiin pääsi katselemaan ja käytävillä oli tilaa liikkua. Olin bongannut kahden euron pöytiä jo torstaina, tänään menin tutkimaan tarjontaa. Mukaan tarttuivat Marianne Cederwallin Ajattelen sinua kuolemaani saakka ja Erica Bauermeisterin Elämän lempeät maut. Bauermeisterin kirjaa olen pyöritellyt kirjastossa ja ajatellut että se saattaisi olla kiva. No, nyt se muutti luokseni. Näiden lisäksi löysin Siltalan viiden euron tarjouspöydästä Leena Landerin Liekin lapset. Muistan pitäneeni lukiossa esitelmän Landerista, mutta en yhtään muista mitä kirjoja luin. Nyt olen aloittanut uusinta Kuka vartijoita vartioi - teosta, ja koska pidän siitä niin haluan lukea lisää. 

Toinen bloggaajapäivystys oli vain tunnin mittainen, siinä olin yhdessä Hyllytontun höpinöitä - blogin Tiinan kanssa. Kävijöitä oli vähemmän kuin torstaina, sekä pisteelle pysähtyneitä että ohikulkijoita. Taisi olla niin että koululaiset olivat jo lähteneet ja työssäkävijät olivat tulossa vasta lauantaina tai sunnuntaina. Hauskaa kuitenkin, että moni bloggaaja ja myös pisteelle pysähtynyt oli tehnyt omat kirjavinkkilaput; niitä oli kertynyt vino pino. Sekä torstaina että perjantaina tuntui siltä, että jutulle jääneillä oli hyvin laaja maku kirjallisuuden suhteen. Monet lukivat kirjoja laidasta laitaan, kaikkea dekkareista venäläisten klassikoiden kautta tietokirjoihin. Taisi käydä niin, että bloggaaja(t) sai(vat) yhtä paljon vinkkejä kuin mitä antoivat muille. 

Kari Hotakainen hengaili Siltalan tiskillä.

Lauantai alkoi WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan järjestämällä bloggaribrunssilla. Kahden tunnin aikana kuulimme kahdeksaa esikoiskirjailijaa (Simo Hiltunen, Roope Sarvilinna, Vuokko Sajaniemi, Saara Turunen, Kaisa Haatanen, Erkka Mykkänen, Inga Röning ja Jussi Seppänen), Katja Kettua ja Mihail Siskiniä. (Pahoittelen Siskinin kirjoitusasua, näppäimistössä ei ole sopivaa merkkiä s-kirjainten päälle eikä läppärini tekstinkäsittelyohjelma toimi.) Kuulimme esikoisromaaninsa julkaisseilta heidän tiestään kirjailijoiksi. Yleisökysymyksissä haluttiin tietää muun muassa se, mitä kirjailijat lukevat. 

Saara Turunen

Vuokko Sajaniemi

Erkka Mykkänen

Mihail Siskin signeeraa

Brunssilta suuntasin - vihdoinkin - seuraamaan messualueen ohjelmaa. Aloitin ruotsinkielisellä puolella, jossa Kaj Korkea-aho kertoi Pahasta kirjasta. Järkeilin, että olen lukenut sen verran paljon kirjoja ruotsiksi että eiköhän sanavarasto riitä. Ja se riitti, ymmärsin mitä lavalla puhuttiin muun muassa siitä, että kirjassa naishahmot ovat taustalla tai melkein näkymättömissä, mutta heillä on kuitenkin merkitystä. Ja siitä, ettei kirja ole yksinomaan synkkä vaan siinä on myös huumoria. Oli hauska kuulla mitä muuta Korkea-aho tekee, nimittäin kirjoittaa näytelmiä ja onpa tulossa tv-sarjakin. Ja on idea seuraavaan kirjaan, josta haastattelija kysyi tuleeko siitä Goda boken...

Kaj Korkea-aho ja haastattelija Wivan Nygård-Fagerudd

Pakko tunnustaa, että näin vain tämän yhden haastattelun kokonaisuudessaan. Sattumalta osuin kahteen muuhun niin että alusta vain pieni pätkä jäi pois, haastattelut tehtiin kirjakauppojen pisteillä. Ensin osuin kuuntelemaan Carl-Johan Vallgrenia, jota nauratti suunnattomasti kirjan suomenkielinen nimi Varjopoika. Hän pyysi haastattelijaa toistamaan suomenkielisen nimen, koska se kuulosti hänen mielestään niin hauskalta. Tunnelmassa mentiin äärilaidasta toiseen, hauskasta nimestä kirjan moniongelmaiseen päähenkilöön Danny Katziin. 

Carl-Johan Vallgren

Toinen sattumabongaus oli Jyrki Erra, jonka molemmat kirjat olen lukenut. Kaunasin sivut sijoittuu 1500-luvulle ja Berliinin ajokoirat 1980-luvulle. On kiinnostavaa ja hivenen erikoista, että saman tekijän kirjat sijoittuvat ajallisesti noin kauas toisistaan. Oli mielenkiintoista kuulla, kuinka erilaista taustatyötä kirjat vaativat. Jänittävää nähdä, missä ajassa ollaan seuraavassa kirjassa. 

Jyrki Erra

Iltapäivällä piipahdin lastenalueella Mysteerilauantaissa. Siskoni oli siellä esiintymässä, ja perinteisesti halusin olla seuraamassa hänen esitystään. Jari Mäkipää oli haastattelijana, oli hauska nähdä miltä Hurrikaani-etsiväkerhon keksijä näyttää. 

Netta Walldén lukee, Jari Mäkipää kuuntelee

Ihanasta vihreästä teltasta lähdimme siskoni kanssa syömään, sen jälkeen teimme pikaisen kierroksen kirjapuolella ja lähdimme kotiin. Suunnitelmana oli treffata sunnuntaina uudelleen. 

Sunnuntain aloitin piipahtamalla Takauma-lavan luona, jossa Tittamari Marttinen ja Siri Kolu puhuivat nuortenkirjallisuudesta. En ehtinyt keskustelun alkuun mutta kuulin noin puolet. Marttinen ja Kolu ovat tehneet huomion, että realistinen nuortenkirjallisuus on nousussa. Palkintoehdokkuuksissa on yhä yksi "kiintiödystopia" mutta entistä enemmän huomiota annetaan tavallisille tarinoille. Aiemmin realistista nuortenkirjallisuutta on kritisoitu liiasta rankkuudesta, siitä että nuorella on vastuu perheestä. Nyt ajat taitavat olla niin kovat, että moinen ei enää hätkäytä.

Tittamari Marttinen ja Siri Kolu

Päivä jatkui tutusta paikasta, bloggaajapisteestä. Kaverina oli tällä kertaa Bibliofiilin päiväunia - blogin Mari. Tunti meni vikkelästi, väkeä poikkesi tasaiseen tahtiin. Vinkkilappuja vietiin ja uusia kirjoitettiin. 

Puoliltapäivin suuntasin jälleen ruotsinkieliselle puolelle, jossa Fabian Dahlströn kertoi Sibeliuksen kirjeistä ja päiväkirjoista. Sibeliuksen päiväkirjat 1939-44 on syksyn kirjoista se, jota odotan ehkä eniten. Haastattelija (jälleen kerran mainio Wivan Nygård-Fagerudd) oli tehnyt huomion, että Sibelius on ollut hyvin erilainen tyyliltään sen mukaan, kenelle on kirjoittanut. Dahlström komppasi sanoen, että kirjeissä Sibeliuksella oli tavoitteena tuottaa vastaanottajalle hupia. Kirjeet mesenaatti Axel Carpelanille ja ystävä Adolf Paulille ovat tyystin erihenkisiä kuin teksti, jonka Sibelius on kirjoittanut päiväkirjaansa. Haastattelussa todettiin, että päiväkirja on kuin pyjamabileet ja kirjeet ovat pukujuhlat. 

Tästä esityksestä osa meni ohi korvien. Dahlström puhui välillä mikrofoniin sivulta, joten ääni jäi vaimeaksi. Lisäksi ympäröivää hälyä oli enemmän kuin lauantaina. 

Matka jatkui Mika Waltari - lavalle, jossa Claes Andersson kertoi uudesta runokirjastaan. Pidin Anderssonista, mutta esitystä häiritsi takanani ollut mies. Hän kommentoi itsekseen koko ajan, tai ehkä hän kaipasi muilta lähellä olijoilta tukea, mutta kukaan ei vastannut. Hänen kommenttinsa olivat tyyliin "just joo" ja "eikö tuon jätkän olisi aika vetäytyä". Teki mieli kääntyä sanomaan että sopii mennä katsomaan jotain muuta esitystä jos tämä ei miellytä. Baba Lybeckin haastattelussa Andersson puhui niin nykyään kovasti paljon tilaa saavasta misantropiasta eli ihmisvihasta, vanhenemisesta, suhteista edeltäviin ja seuraaviin sukupolviin kuin runouden nykytilasta. Varsin paljon ja painavaa asiaa puoleen tuntiin, mutta paketti pysyi hyvin koossa.

Iltapäivällä keskityin kiertelemään siskoni kanssa, pyörimme sekä kirjaosastossa että ruokapuolella. Maistiaiset olivat tämänkin päivän lounas... Kirjastotätinä bongasin tietysti olennaisia hahmoja:

Yleisfiilis messuista on, että ohjelmaa oli valtavan paljon ja melkein jokaisen puolen tunnin kohdalla oli jotain kiinnostavaa.  Silti jäi sellainen olo, että omassa tekemisessä olisi ollut tehostamisen varaa. Näin hyviä esityksiä, mutta vähän. Ehkä neljä päivää messuhulinaa on liikaa, etenkin kun torstaina alla oli kuusi tuntia ja perjantaina viisi tuntia töissä. Olisin ehkä voinut ottaa vähemmän bloggaajapäivystysvuoroja ja keskittää toiminnan viikonloppuun. No, ensi vuonna uudet messut ja uudet toimintasuunnitelmat :)

Kävijöitä tuntui olevan vähemmän kuin aiempina vuosina: myös lauantaina ja sunnuntaina oli tilaa sekä käytävillä että kirjakasojen luona. En tiedä oliko myyntiä vähemmän vai enemmän kuin aiemmin, mutta siinä missä kirjojen luona oli väljää olivat katsomot pullollaan. Katsoi melkein mitä tahansa lavaa, olivat penkit täynnä ja ihmisiä seisoskelemassa ympärillä. Voisi siis sanoa, että onnistunut tapahtuma, tänäkin vuonna.